Uskovaisten täydellisyys ja synnittömyys?

Jeesus kehotti olemaan taivaallisen isän tavoin täydellisiä!

>>>>>> - Jokainen on aina omasta mielestään oikeassa joka paikassa, mutta voimmeko olla täydellisiä. Palstan kirjoittajat vaikuttavat hyvin täydellisiltä usein, olemme kovin vahvoja sanoissamme usein.
Ylpeää ihmisistä totuus aina loukkaa, ja totuus aiheuttaa taistelua ja taistelussaan ihminen turhautuukin. >>>>>>>>>>>>>>>>>>>


”Olkaa siis täydellisiä niin kuin taivaallinen isänne on täydellinen.” (Matt 5:48)
”Oikeamielisten tie on kuin aamun kajo joka kirkastuu kirkastumistaan täyteen päivään saakka.” (San 4:18)


Jeesus oli täydellinen ja ainoa synnitön. (Hebr 4:14-16, 2:18, 2 Kor 5:21)
Onko mahdollista saavuttaa täydellisyys ja synnittömyys? (1 Joh 3:2,3-10, 1 Joh 2:3-6)
Ihminen kuitenkin erehtyy, jokainen on syntiä tehnyt ja Jumalan kirkkautta vailla. (Jaak 3:2, Room 3:23)

Uskovainen tunnustaa että ei omassa voimassaan voi olla koskaan täydellinen. (Fil 3:12, 1 Joh 1:8-10) ”Synnittömyys” merkitsee kieltäytymistä tahallisesta synnin teosta ja tekemään parannusta. (1 Joh 1 luku, Mark 16:15-16, Apt 16:31, Room 10:8-14) Täydellisyys merkitsee rakkautta. Rakkaudessa kasvaa. (Joh 13:34-35, Mark 12:28-34, Jaak 1:25-27, Jaak 2 luku, 5 Moos 5:1-22, Room 3:20, 7:22, 2 Tim 3:14-17) Kristitty seuraa Jeesusta. (Jaak 1:1-18)

Uskon ja pyhityksen seurausta: (Hebr 12:14)
”Enää en elä minä vaan Kristus elää minussa. Sen elämän jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.” (Gal 2:20)

”Me kaikki jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra joka on Henki.” (2 Kor 3:18)

Jeesus Kristus antoi esikuvan täydellisyydestä. Hengellinen uskovainen ihminen muuttuu rakkaudessa lähemmäksi esikuvaansa. Rakkauden vaikuttimet vallitsevat jos oikein.
”Minä annoin teille esimerkin että te tekisitte saman minkä minä tein teille.” (Joh 13:15)
-Jeesuksessa Kristuksessa ihminen voi olla täydellinen. Jeesuksen täydellisyys luetaan ihmisen hyväksi. ”Hän on yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi täydelliseksi ne jotka pyhitetään.” (Hebr 10:14) -Hebr 10:16-17,26) (Fil 3:14-15, Room 8:29)

Ihminen on vajavainen ja täydellisyys onkin nähtävä Kristuksen rakkauden ja ristin valossa. (Kol 2:8-10) Jeesukselle Kristukselle kuuluu kaikki ansio sillä Kristuksen lahja vanhurskaus ristin uhri luetaan ihmisen hyväksi. (2 Kor 5:17-21, Apt 13:38)

”Uudesti uskossa syntynyt” ihminen omistaa uuden luonteen. Vanha luonne on kadonnut.
”Niinpä emme arvioi ketään pelkästään inhimilliseltä kannalta. Vaikka olisimmekin tunteneet Kristuksen pelkästään inhimilliseltä kannalta emme enää tunne. Jokainen joka on Kristuksessa on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle! Kaiken on aikaan saanut Jumala joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja uskonut meille tämän sovituksen viran. Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille heidän rikkomuksiaan, meille hän uskoi sovituksen viran.” (2 Kor 5:16-19)

Ihminen ei enää kapinoikaan sisimmässään Jumalan tahtoa vastaan. Synti tulee vastenmieliseksi asiaksi. Jeesuksessa on syntien anteeksianto aina. Synti on aina vakava asia. Synnille ei ole mitään muuta puolustusta koskaan kuin Jeesus Kristus, ja puolustus koskee vain niitä jotka hylkäävät syntinsä.
(1 Joh 3:4-10, 4:8, Rom 6:15-23, Hebr 10:26-27, Jes 1:18, San 24:16)
Lopullinen täydellisyys saavutetaan Kristuksen tullessa. (Joh 3:1-2, 1 Tess 5:23.


”Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. Kristukseen joka oli puhdas synnistä Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme vanhurskauden.” (2 Kor 5:20-21)

”Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön joka on vain todellisen pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa meidän puolestamme.” (Hebr 9:24)
> Room 8 luku.

Jokaisen on itse solmittava rakkaussuhde Jeesukseen Kristukseen ihmisiin katsomatta. Pyhäkön Ylipappi ja enkelit kuulevat. Aamen.
(Hebr 1:14, 8:1-4)

>>>>>>>>>> Kun täydellisyys tulee Ilm 1:7-8, on kuitenkin myöhäistä muuttua täydelliseksi, sillä täydellisyys Kristuksessa kuuluu siihen velvollisuuteen mikä on ihmisen etsikko- ja armon aikaa maan päällä.- Ihmiskunnan armonaika päättyy hetkeä ennen Jeesuksen tuloa, 1 Tess 4:13-18, Ilm 20.

> Piha-akat ja maitokaupan väki ovat ainakin täydellisiä varmaan joka paikassa, ja täydellisyyden vaatimukset pitäisikö ne vastaanottaa piha-akoilta, maitokaupoista vai Jumalan auktorisoidusta sanasta, Pyhältä Hengeltä ja taivaallisesta ministeriöstä; Hebr 1:14.


Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • karitsanjalanjäljissä

      Vanhanliitonaikainen kansa, joka vaelsi Herran kansan kasvojen edessä, eikös siinä ole meille kirjoitettuna lopunajan kansalle viesti.
      Siispä se teki matkaa vertauskuvina ja epäusko oli verrannollinen tarkasteltavaksi, miksi ja kuinka ei päästy perille.
      Erottava matka oli matkalaisille synti, jossa epäusko saneli tuon lopputuloksen.

      Mitä se pitäisi vaikuttaa meihin?

      Eikö niin, että kukin vaeltaa henkilökohtaisesti - armonalla - kuuliaisena Jumalan tahdolle.
      Kuuliaisuutta tarvitaan ja itse Jumalan sanaan, sekä tahtoon nähden.

      Se on sitä henkilökohtaista vaellusta arjessa ja "pyhässä", jopa niin, että paastoasi (yleisesti kohdistetu aina minuuteemme) kukaan ei näe, eikä rukous'näytelmät' - ulkokultaisesti mitata toisten silmillä. Sillä se, mitä salassa teemme, ettei oikea kätesi tiedä, mitä vasen tekee, niin Isä maksaa siitä - henkilökohtaisesti. Siis uhraaminenkin on, ettei "lasketa" vaan sydämestä uhraamme rakkauden mukaan, siis se oikean ja vasemmankäden teot.

      Niin, näkisin, että vanhanliitonkansa, sen vertauskuvallinen vaellus on tämänpäivän suuntimien tarkastuskohdetta siinä, että valintamme on Hengessä tehtyjä valintoja.

      Nimen paikka on Elämänkirjat. Se pätee, srk. kirjat, kantaa vain ajallisen, inhimillisen mitan ja sekin "jäsenrekisteri" oli vanhanliiton lukumitassa synti Jumalaa kohti.
      Laskettiin ja ilmoitettiin inhimillisen ymmärryksen mitassa, "paljonko meitä on"!

      Siinäpä miettimistä, oikean ja vääränsuhteen ja sekin on huomioitavissa, että siinä viimeisellä tuomiolla, Herranhuoneesta, hämmästettiin - että "milloin minä tein" - Jumalan tahdon mukaan.

      Nythän se on tavallaan sitä, että nähdessään sen avuntarvitsijan, niin on jopa velvollisuus auttaa, noin inhimillisestikin, eikä kävellä ohi, ohi silloin kun mahdollisuus on auttaa.

      • NähtyOn

        Aivan - se vanhanliiton-kansa on kuin peilikuva ja osoitus tästä ajasta ja eroa vanhan- ja uudenliiton kansoilla ei juurikaan ole. Se on Isoon-kirjaan kirjoitettu jo kauan sitten varoitukseksi ja selitykseksi siitä miksi maailma on se mikä se on.


      • sanansäilää

        2. Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi.
        3. Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa
        4. ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus.
        5. Mutta useimmat heistä Jumala hylkäsi, kohtasihan heidät tuho autiomaassa.
        6. Näin heistä tuli meille varoittavia esimerkkejä: meidän ei pidä himoita pahaa, niin kuin he tekivät. 1. Kor

        Juudankirjeeseen on muistiinmerkittynä.
        3. Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu. 4. Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen. 5. Vaikka jo kerran olette saaneet tietää kaiken, tahdon kuitenkin muistuttaa teitä siitä, että Herra, joka oli pelastanut kansan Egyptistä, toisella kertaa hukutti ne, jotka eivät uskoneet; 6. ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon;


        Myös aikaamme on Sodoma ja Gomorran kaupunkien tuho varoittavana esimerkkinä jumalattomille. Se kertoo ikuisesta tulesta.

        7. Niin kävi myös Sodoman ja Gomorran ja muiden sen seudun kaupunkien, jotka samalla tavoin antautuivat siveettömyyden ja luonnonvastaisten himojen valtaan: niiden saama rangaistus on varoittava esimerkki, joka muistuttaa ikuisesta tulesta.
        8. Yhtäkaikki nämä uneksijat samoin saastuttavat lihan; he halveksivat herrautta, herjaavat kirkkauden henkiolentoja. 9. Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!" 10. Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä. 11. Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora! 12. He likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkeasti kemuilevat ja itseään kestitsevät. He ovat vedettömiä, tuulten ajeltavia pilviä, paljaita, syksyisiä puita, hedelmättömiä, kahdesti kuolleita, juurineen maasta reväistyjä, 13. rajuja meren aaltoja, jotka vaahtoavat omia häpeitään, harhailevia tähtiä, joille pimeyden synkeys ikuisiksi ajoiksi on varattu. 14. Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: "Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä 15. tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet". 16. He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden. 17. Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat edeltäpäin puhuneet, 18. sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan". 19. Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.


    • Exadventistiparka

      Matt. 5:48 "Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.""

      Tämä on aika kova vaatimus, JOS Jeesus tarkoitti tämän vaatimukseksi. Miten sen luet ? Vaatimukseksi vai lupaukseksi niille, jotka ottavat Hänet vastaan ja elävät Hänen ominaan ?

      Katsotaanpa aiemmat jakeet:
      "43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'. 44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
      45 ETTÄ OLISITTE ISÄNNE LAPSIA, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
      46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin? 47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?"
      Eikö lapsi ole vanhempiensa kaltainen - perien ominaisuutensa vanhemmiltaan ? Ovatko nuo luonnolliset ominaisuutemme sellaisia jotka antavat meille mahdollisuuden olla taivaallisen vanhempiemme kaltaisia ? Eivät, vaan perityt ominaisuutemme ovat juurikin sitä mitä vanhemmiltamme saimme. Ei ole mitään, millä voisimme tulla sen enemmän maallisen isämme kaltaisiksi sen enempää kuin mitä olemme syntymässämme saaneet.
      Siksi Jeesus sanoo: "teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä"
      Eikö Jeesus selkeästi tuo juuri tämän esiin monasti opetuksessaan ? Tai Paavali ?
      "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa". Tässä lisää asiasta:
      1. Joh. 2:29 "Jos tiedätte, että hän on vanhurskas, niin te ymmärrätte, että myös jokainen, joka vanhurskauden tekee, on hänestä syntynyt."
      1. Joh. 3:9 "Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt."
      1. Joh. 4:7 "Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan."
      1. Joh. 5:1 "Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt."
      1. Joh. 5:4 "sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme."
      1. Joh. 5:18 "Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha."
      Me siis OLEMME Jumalasta syntyneitä, Jumalan lapsia, emmekä tee syntiä. Miksi emme tee syntiä ? Koska emme ole lain alla, vaan armon alla. Ja missä lakia ei ole, ei ole rikkomustakaan. Olemme syntyneet uudesti. Me olemme puhtaita, mutta tässä ajassa riipumme vielä kiinni ruumiissamme, joka tekee syntiä.
      Gal. 2:19 "Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,"
      Room. 7:20 "Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu."
      Näin siis meillä on tässä Jeesuksen oma todistus siitä että olemme JO täydelliset:
      "Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.". Tässä Jeesus sanoo samantapaisesti kuin... kauan sitten: "Tulkoon valkeus", "Tulkoon taivaanvahvuus vetten välille erottamaan vedet vesistä","Kokoontukoot vedet, jotka ovat taivaan alla, yhteen paikkaan, niin että kuiva tulee näkyviin"... ja ennen kaikkea: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme"
      Olet siis JO täydellinen, Jeesuksen siihen asemaan asettamana. Mutta elätkö siinä totuudessa, vai kuvitteletko edelleen eläväsi orjana ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe