Aavekaupungissa heränneenä katson että

turrrårr

pääsen sillä hissillä ylös missä lukee Kone.Eikö teistä lukijoista joita varmaan yksi metrossa matkustava ole ihmeelistä että herään aavekaupungissa psyykisesti mutta fyysisesti suomessa. Istutin jo kirsikkapuut, valmistin lintupuiston, kalalamikon, suunnitelin monta ihmisläheistä toria joihin tulee Paljon penkkejä jotta huonojalkaiset voivat levähtää ja nauttia ansaituista eläkepäivistään ja samalla korttelikomiteassa viedä valtuutetuille huoliaan kuin positiivista palautteita eteenpäin. Suutareita, kirjakauppoja, teattereita, uimahalleja, urheilupuistoja kaikke löytyy ja jos vielä jotain muuttuu xihui keksii lisää. Mutta löytyyko Helsinsanomien kirjeenvaihtajalle toimistoa ja Ensimäisenä Paperiversioina Helsinginsanomat Kiitos. Äläkä sano että mene nettiin, koska mielummin elän elämääni täällä todellisuudessa elävien ihmisten kanssa kuin arvotan itseäni netissä. Täällä on kaikki vaan Paulinginkahveeta ei Vielä vaikka Kotipitzaakin saa kiinassa samoin Paulingin tavalista kahvia olettahan lukeneet että :) hesassakin juovat jo mielummin tavalista kuin ohimennnyt ilmiö mässilyyneen muoti-imiönä että kahvikin maistui pelkältä suklaalta tai muilta sinne kuulumattomilta mausteilta.


Mutta onhan täällä suomessa yrittäneet jopa" herätellä" maksavia asiakkaita muka "kansainvälisellä " jne. kokkauksillaan että winerleikkeeseen olivat täytteeksi laittaneet maksamakkaraa ja vielä kehtaisivat olla ällistyneen oloisia kun työpaikkaruokaluissa Työnantajien lounas seteleillä maksaneille ei kelvannut ilmeisesti höpöheinää ja muita huumeita laillisiksi vaativien itse sekaisessa mielikuvituksessaan keksityt winerleikkeet.

Katso ihminen lähiötäsi herätessäsi suomessa Mitä näkyy juottoloita, epäsiisteyttä kaksi kauppa jos niitäkään mutta suomalaiset ovat alistaneet tyytymään todella vähään jossa kilpailua ei yritysten välillä ole kun ei muitakaan palveluita masentavan näköisiä yksittäisiä ostareita joihin ei ole mielyttävää mennä kuluttamaan vaikka kuinka yrittävät mainostaa asemiaan muka oleskelipaikkoina Ketä yleensä tuhlaa Elämän lahjaansa ostareilla oleskeluun kuin ne köyhät jotka ovat alistaneet vähään tyytyväisiksi jotta eivät enää tylsistyinenä vaatisikaan parempaa palvelua itselleen veronmaksajoina hyvinvointi suomea rakentaneina yksiöinä vaan tyytyisivät vaan rahastettaviksi muutamassa masentavassa liikeissä eikä edes mielyttävässä ympäristössä saati että olisi heillä istuinpenkkejä joissa seurustella keskenään Sekin on mitoitettu siten että jos maksavat saavat istua hetken ns. kahvilassa ...

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • åoyabå

      Kyllä. Tyhjää tietä jolkettela "ihmisarka koira " on siellä kuin kotonaan Lisään siihen viellä Sielläkin. Heräsin aikaisemmin aavekaupunkia somistamaan ja suunnitelemaan puistoja jne kuin taloustieteilijät sekä maisema-arkkkitehdit joten pelkästä lehtikuvasta ehdin suunitella jo toimivan kokonaisuuden paitsi että vielä on paljon töitä kamusten kuin terveyskeskusten jne. kanssa heillä. Haluan tehdä noiden tornitalojen viereiseen puitoon torin jossa iäkkäämät kuin nuoremmatkin tulevat lintuhäkkien kanssa ulkoiluttamaan lintujaan sekä pelamaan kiinalaisia lautapelejä. Osaatteko te. Minä osaan muutaman. Sitten sinne täytyy tehdä pingispöydät Ettekö tienneet että pingis on siellä supersuosittu harrastus jne. :)

      • oyåabå

        Jotta ketään ei pääse valehtelijaksi haukkumaan Tarkennan aloitukseni lausetta jossa vaaadin että Helsinsanomien kirjeenvaihtajille Paperinen versio eikä mitään esimerkiksi. menkää nettiin, menkää nettiin plaplaaplaapla... Hongkongissa Helsinginsanomien kirjeenvaihtajalla muutama vuosi sitten kysyttäessä ei ollut itselläkään Paperille painettua sanomalehteä kun kysyin Kyllä minä Tiedän että kirjoitusvirheitä tämä kiinasta innoissaan kokoajan tekstini sisältää Mutta haluatteko arvata kuinka innoissani sitten olen kun alkaa MM jääkiekko :) se on niin että kun suomi pelaa lätkää se uppoo joka Jätkään...


      • oyåab

        Voihan se niinkin olla että viime vuosina hongkongissa kirjeenvaihatajalla on ollut paperiiin painettu sanomalehti En ole kysynyt vaikka ahkerasti siellä aikaani kuluttanut olen viime vuodetkin Sielläkin. En minä nyt sentään mikään juntti ole :) vaikka sellaiseksi määrittelevät suomi 24 kirjoittajia En tiedä mitä näillä muilla palstoilla ketäkin kirjoittaa. Sterotybioista "puheenollen " enköhän minäkin ole tarpeeksi saanut kuraa niskaani täysin tuntemattomilta jotka kuvitelevat tuntevansa minut .


      • apåoyå

        Juntti olen jos juntiksi määritellään itseni kaltaiset jotka eivät katso täällä kontakti-ilmoituksia, kuvia eivätkä ikinä koskaan ole olleet sokkotrefeillä kuin muissakaan pimeissä luolissa /huoneissa ja mitä kaikkea lie täältä löytykään Kyllä olen sitten juntti. Juntti olen myös jos junteiksi määritellään kaikki he jotka eivät osalistu täällä suomi 24 mihinkään Juntti olen myös siltäkin osalta että En ikävöi /kaipaa täällä suomi 24 ketään En halua myöskään kritilistä rakastavaa parisuhdetta kuin rakastavaa allahsuhdettakaan ja mitä kaikke täällä sitten onkaan Olen siltälkin osin juntti Jos juntiksi määrittelevät tyhmän näköisen :) olen siltäkin osin juntti Siis junttien juntti. Että sellainen juntti. :)


    • euroopassa

      "osaavaa ja kustannuksiltaan kilpailukykyistä työvoimaa" - tuohan leikkaa suoraan Somalit, Kurdit, Kongolaiset ja vastaavat pois, silla eihan heista osaavaa tyovoimaa saada. Toisaalta, kun katsotaan mita tarkoittaa "kustannuksiltaan kilpailukykyinen tyovoima" niin olettaisin etta tassa puhutaan Ita-Eurooppalaisista (Puola, Viro, Latvia jne.) rakennusmiehista, trukkikuskeista ja vastaavista, joiden avulla firmat voivat siirtaa kokeneet Suomalaiset ammattimiehet ja -naiset kortistoon, ja naille uusille uusille duunareille minimipalkkaa maksaen sitten firmat voivat kasvattaa voittojaan kun kustannuksiltaa kalliit Suomalaisduunarit ovat valtion almujen varassa.
      Ilmi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3471
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      179
      1538
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1287
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      146
      1154
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      853
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      825
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      116
      794
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      789
    9. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      47
      782
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      782
    Aihe