Yksinäinen - mitä teen?

Tuomittukuolemaan

Olen 30 v. Mies. Olen ruma. Minulla ei ole elämää. Minulla ei ole rahaa eikä kavereita. Olen työtön. Olen nolla. Olen mitätön paskiainen kaikkien silmissä. Kaikki hylkäävät minut. En käy baareissa. Minulla ei ole perhettä täällä. Minulla on kolme lasta. Asun lasten äidin kanssa, saman katon alla. Meillä on ollut parisuhde ongelmia jo monta vuotta. Olemme eronneet. Rakastan häntä vieläkin, mutta hän vihaa minua. Koska petin häntä kerran toisen naisen kanssa. Olen pyytänyt useaan otteeseen monesti anteeksi. Tehnyt mitä hän haluaa. Pettämisestä on kulunut vajaa 4 vuotta. Lasteni äiti piikittelee, alentaa minua jatkuvasti, käskyttelee ja haukkuu. Me jopa riitelemme joskus lasten kuullen. Itsetuntoni on vajonnut todella alas. Hän haukkuu minua rumaksi. Niin minä olenkin. Kukaan ei ole kiinnostunut minusta. Kukaan ei vilkaisekkaan minuun. Minulla ei ole perhettä täällä, en voi häipyä hänen luotaaan. Rakastan lapsiani mutta en kestä enään. Lasteni äiti on heittänyt minut ulos talostaan, vaikka tietää että olen koditon. Olen joutunut yöpymään mm. rapuissa ja kellareissa. Lopuksi päätynyt takaisin hänen luokseen , huonojen olosuhteiden vuoksi. Tiedän että hän rankaisee minua sen takia koska petin häntä kerran, hän haluaa kostaa. Mutta hei pettämisestä on kulunut jo 4 vuotta! Eikö hän voisi antaa anteeksi ja unohtaa? En tiedä mitä tehdä, olen laittanut lukuisia työ-ja asuntohakemuksia , tuloksetta. Olen aivan lopussa olen myös laihtunut tämän kriisin keskellä -11kg. Ruokahalu on mennyt. Vihaan itseäni. Mitä syytä minulla on elää? Kukaan ei piittaa minusta paskaakaan. Olen yhtä arvoton kuin tupakan tumppi. Imekää minusta kaikki energia, tumpatkaa minut ja sitten tallokaa lisäksi!

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minana

      Lapsillesi olet tärkeä ihminen, he rakastavat sinua. Voit olla heille huolehtiva ja rakastava isä ilman rahaakin. Olet vielä nuori, varmasti löydät työtä. Toivottavasti vaimosi lopettaa keskenkasvuisen käytöksensä. Voimia sinulle.

      • Tuomittukuolemaan

        Kiitos paljon kannustavista sanoista ymmärryksestä.


    • seenthatbeenthere

      Et ole ruma. Suurin osa kauniiksi sanotuista ihmsisitä osa vain "asetella ulkonäkönsä oikein". Hyvä tukka, suora ryhti, iloinen ilme ja siistit vaateet. Siitä se lähtee.

      Et tupakan tumpii, olet ihminen. Ihmiset tekevät asioit jotka jälkeenpäin tuntuvat virheiltä. Virheet ovat sitä ihan samaan elämää kuin ne oikeat valinnatkin. Kävit vieraissa, entäs sitten, niin on tehnyt sadattuhannet muutkin suomaliset perheenisät ja äidit, ja ihan hyvin heillä menee. Mieti vähän mittakaavaa. Et ole tehnyt rikosta, ryostänyt kenekään omaisuutta, vammauttanut ketään, murhannut.

      Vaimosi käyttäytyy huonosti. Hänellä on ongelma. Koita päästä ongelmasta eroon. Älä kuuntele hänen ilkeilyjään. Hän käyttää henkistä väkivaltaa sinua kohtaan ja sinulla on oikeus puolustautua. Sanot suoraan että asiat puhutaa selviksi ja sitten niihin ei enää palata. Jos ei käy niin siirryt mukavimpien ihmisten seuraan. Kyllä työtönkin jonkun katon pään päälle saa. Ota selvää paikkakunnan sos.toimesta miten saisit vuokra asunnon, edes väliaikaisen. Sitten töitä etsimään. Tuossa mielentilassa et varmasti saa töitä, joten sinun on saatava mielesi jaloilleen. Olet masentunut ja tarvitset hoitoa ja lääkitystä, et hirviövaimosi paskanheittoa.

      Nyt lillut tilanteessa joka näivettää sinut hengiltä. Koitahan jaksaa ja mennä ettenpäin. Ensi vuonna voit olla jo paremmassa seurssa ja elämä ihan toisin.

    • ollutonnetonmyös

      Olet nuori ja varmasti rakastettava ihminen.Näet nyt elämää tummennettujen lasien läpi. Olet kokenut vastoinkäymisiä,ansaitset parempaa kohtelua. Jokainen ihminen on arvokas ja olet lapsillesi tärkeä. Toivon, että löydät elämäniloa. Paljon halauksia sinulle!

    • pohdiskel

      Sulla oikesti paremmin asiat mitä itela ja mulle sanottu et on vahinko et ylipäätään oot olemassa ja syntyny ei perhettä ihmiset vihaa,eristetty harrastuksista ja suku ja työpaikan tapahtumista ja mikä pahinta ku sanottu et sinun kaltaiseen jos joku rakastuu/ihastuu on iso tragedia ja vieläpä ollu kiusattu 5 vuotiaasta lähtien,ku ny yli 30,en koskaan tervetullu kouluaikana luokan kemuihin enkä vielä tänä päivänäkää.. Väitätkö et asiasi on vielä huonommin?

    • nsksmMcl

      Voiko mennä noin vitun huonosti että hakee suomikaksnelosesta lohtua? Voi vittuje vittu!!! Saatana vituttaa tollaset mitätöttömät köyhät! Saatana! ja alrxander stubb on paras saatana! vitun heikommat aknekset!!! saahananx jumalaut viträ pärm mepnikka !!!! SAATANA KARJALA TAKASI!!!!! KARJALA KARJALA KARJALA!!!!! nsussiha äitiäs jomo

      • Tuomittukuolemaan

        Kiitos sinulle tästä rohkaisevasta kommenttista. Onnistun jopa saamaan osakseni tuntemattomia vihaajia. Kiitos siitä että muistutit kuinka epähaluttu paska ihminen olenkaan.


    • vinkkejälaitellaan

      Jos olet asunnoton ja ns. ei mitään menetettävää, mikset muuta jonnekin lämpimämpään maahan asunnottomaksi ? espanjaan vaikka. Sitten kun sinun lapset on aikuisia, he haluavat tutustua takuulla isäänsä ja jos vielä silloin olet kulkuri, niin ehkä he jeesaa sun asioiden kuntoon saamisessa. Suuremmissa paikoissa kun on näitä turvakoteja, niin koita jos pääsisit niihin aluksi asumaan. Olet ex vaimolle ja lapsille liian itsestäänselvyys tällä hetkellä kun pyörit kulmilla, aina läsnä ottamaan lisää lokaa niskaan. Jos olisit poissa jonkun ajan, vaikka nyt vuodenkin niin he oppisivat kunnioittamaan seuraasi ehkä eri lailla, jos ei muut niin lapset.
      en sano töiden saaannista mitään, täällä suomessa kukaan ei tunnu normaalitaustoinkaan saavaan niitä, joten en vala turhaa uuskoa sen suhteen. mutta elämässä on muutakin, vaihda maisemia, siitä se alkaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe