Hotelli Via Venetolla

Maippimatkaaja

Olimme reissullamme 3 yötä Roomassa ja yövyimme Via Veneton alussa noin 50 metriä Barberinin metroasemasta hotelli Aleksandrassa.
Meillä oli ns. Classic huone (ei economy). Huone ja hotelli olivat hyvin siistit ja palvelu erittäin ystävällistä. Hotellissa oli myös ilmainen wifi sekä aulassa kaksi tietokonetta printtereineen käytettävissä. Jonkin verran oli rappusia koska kyseessä on vanha rakennus. Toki hissi oli kerrosten välillä mutta esim. kadulta piti nousta rappuset jotta pääsi respaan.

Kentälle menimme Terravisionin bussilla ja ostin edellisenä päivänä liput 4€/hlö aulan koneelta. Huomattavasti halvempaa kuin 14€ junalla.
Kävimme myös leppoisalla Hop on Hop off bussireissulla Green Line Toursilla. Päivälippu oli halvin 18€/hlö. Reitithän kaikilla on samat, samoin pysäkit käsittääkseni.
Kävimme mm. Vatikaani museossa ja koska lippujen ostoon netistä olisi tarvittu pankkitunnukset päätimme mennä jonoon. Jono liikkui mukavasti ja iltapäivällä jonotusajaksi jäi 40 min. Lippuhan maksaa 16€/hlö. Toki kaupungilta voi ostaa lippuja jolloin sisälle mennään ryhmässä (hinta oli kai 27,50€) mutta oma vaivansa siinäkin on.
Oli taas mukava reissu!

2

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rooma2015

      Moikka, mihin bussi pysähtyy Roomassa ?

    • Maippimatkaaja

      Tarkoitat varmaankin lentokenttäbussia. Se lähteeT3:sen pohjakerroksesta oikealta puolelta katoksesta. Siinä on lipunmyynti tai jos ostat lipun jo kotona netistä saat hiukan halvemmalla. Roomassa bussin pysäkki on Via Marsalalla eli rautatieaseman sivukadulla (oikealla jos katsot aseman sisältä ulospäin)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1184
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe