wiinan kauhistus

sakarikiiskinen

juoppoja pahempia olivat vain sodasta hulluina palanneet veteraanit
Minun kokemukseni veteraaneista on negatiivinen. Pistoolin kanssa ajoi takaa isä minua,

kun menin pelastamaan äitiä, joka huusi: - Nyt se tappaa. Siitä tuli ikuiset traumat.

Hulluja ne veteraanit yleensä olivat. Ei sitä pitäis kymmenvuotiasta poikaa pistoolin kanssa

ajaa hankeen. Muutenkin lapsuus oli yhtä pelkäämistä, että milloin se tappaa koko perheen.

- Tapan kaikki, oli sen vakilause. Ei tullut kriisiapua veteraanin lapselle. Ei tule kunniamerkkejä.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sain-kiitokset-eilen

      Minä sain eilen vanhalta veteraanilta julkisesti TVssä
      KIITOKSET
      siitä
      ja olivat elämäni ensimmäiset julkiset kiitokset siitä

      että pikkulapsetkin olivat töissä
      jotta rintamille saatiin ruokaa,
      sitä kasvatettiin ja luovutettiin kaiken aikaa Kansanhuoltoon ilman maksua.

      Ja että saatiin se evakkoperhe joka täytti kodin
      myös elätetyksi

      oman perheen lisäksi.

      Meillä oli hyvä välit sen perheen kanssa

      mutta täällä evakot ovat minua haukkuneet.

    • olikin_kauhea_yllätys-

      Minullekin tuli kauhistavana yllätyksenä
      että evakkolapsena länsi-suomeen tullut ( työpaikassa )
      sanoi minulle kaikkien kuullen vihaisesti että olet syntynyt väärällä puolella Suomea.

      • mitäkä.mies

        Evakon jälkekäisenä totean,kuulemani persteella että olot olivat karut ja vaikeaa oli evakon elämä toisten nurkissa.
        Yksikään ei halua takaisin kun täällä on hyvä olla.Korvauskin on kohtuullinen kun koti jäi rajan taa.Evakon moittija on looulta myös jonkun rajan takaa tullut,mutta suun pieksäjiä riittää ja luulkoon vaan että on suvultaan suomalainen.


      • Olikin_kauhea_yllätys

        että evakko haukkui työpaikassa,
        vaikka itse en ikinä ollut heitä haukkunut , vaan auttanut.


    • tuohan-on-jo

      heimo rasismia saman kansan sisässä

      se heikentää kansaa

      • Pois_heimo-rasismi

        Jos kansalta puuttuu keskinäinen luottamus, niin sellainen kansa on helppo valloittaa ja alistaa.


    • EI.ole.enää.luotavissa

      talvisodan henkeä, sitä yhteishenkeä ja yhteistä puolustautumista.

    • palstoittaja

      Yli-ikäiset täällä taas kirjoittelevat...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1535
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1107
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1006
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      674
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe