mies haluaisi että olisin kotona!

kotonavaan

en ymmärrä miten mies ei voi tajuta vaikka olen kertonut että tympii olla kotona lapsen kanssa, tuntuu et pää sekoo, kaipaan työtäni ja työporukkaa,

aikeeni olisi palata töihin, mutta miehen mielestä minun pitäisi olla kotona tyyliin kunnes lapsi kolme koska ehtii niitä töitä tehdä. musta jo 2 vuotias olisi sopiva ikäinen päiväkotiin ja saisi seuraa toisista lapsista.

Oman henkisen hyvinvoinnin kannalta haluan töihin, olisin onnellisempi kun yhdistän lapsenhoidon ja työn. Miten saan taottua sen miehen päähän ilman että tulee megariita asiasta?

54

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ojaojaoja

      Megariita syntyy. Usko vaan.

      • AvainKaulassaLapsiko

        Niin, jotenkin näitä asioita aina ihmettelee, mitenkä ihmiset eivät puhu tälläisistä kasvatuksen perusasioista ennen kuin edes ensinmäistäkään lasta hankitaan.
        Tämä tuskin on kuitenkaan mikään yllättävä tilanne että olet alussa lapsen kanssa, vai mitä?

        Toisekseen, ihmettelen miksi olette menneet hankimaan lapsen jos se rasittaa sinua noin kovasti. Lapsia kun ei tule hankkia jolleii niitä todella tahdo MOLEMMAT ja AIDOSTI.Lapsia ei myöskään pidä tehdä "koska muutkin tekevät" tai "se kuuluu mennä niin".Lapsia ei myöskään pidä tehdä tarhojen,koulujen eikä isovanhempien kasvatettavaksi vaan se työ pitää tehdä VANHEMPIEN.

        Ja oletko nyt sitten miettinyt että mitenkä jaksat lapsen kanssa kun menet töihin josta olet ensin väsynyt ja sitten on lapsi vielä illalla hoidettavaana?Tietysti ja toivottavasti miehesi on myös siinä apuna mutta_ vähän vaikuttaa että lapsi on teille enemmän rasite kuin mitään muuta.Älkää siis hankiko toista, jollette ole 500% varmoja asiasta.


      • VOISAATANASENTÄÄN
        AvainKaulassaLapsiko kirjoitti:

        Niin, jotenkin näitä asioita aina ihmettelee, mitenkä ihmiset eivät puhu tälläisistä kasvatuksen perusasioista ennen kuin edes ensinmäistäkään lasta hankitaan.
        Tämä tuskin on kuitenkaan mikään yllättävä tilanne että olet alussa lapsen kanssa, vai mitä?

        Toisekseen, ihmettelen miksi olette menneet hankimaan lapsen jos se rasittaa sinua noin kovasti. Lapsia kun ei tule hankkia jolleii niitä todella tahdo MOLEMMAT ja AIDOSTI.Lapsia ei myöskään pidä tehdä "koska muutkin tekevät" tai "se kuuluu mennä niin".Lapsia ei myöskään pidä tehdä tarhojen,koulujen eikä isovanhempien kasvatettavaksi vaan se työ pitää tehdä VANHEMPIEN.

        Ja oletko nyt sitten miettinyt että mitenkä jaksat lapsen kanssa kun menet töihin josta olet ensin väsynyt ja sitten on lapsi vielä illalla hoidettavaana?Tietysti ja toivottavasti miehesi on myös siinä apuna mutta_ vähän vaikuttaa että lapsi on teille enemmän rasite kuin mitään muuta.Älkää siis hankiko toista, jollette ole 500% varmoja asiasta.

        Voi helevetti, aloittajahan ilmoitti, että "mies vaatii kunnes lapsi on 3 v". Mistä sinä tuollaisen purkauksen nyt revit?? Varmasti moni nainen olisi tyytyväinen, jos taloudellisesti olisi mahdollista olla kotona, mutta tämän päivän Suomessa se on sula mahdottomuus. On naisia, jotka kaipaavat äitiyslomansa jälkeen töihin, onhan sitä oltu virallisesti töistä pois jo melkein vuosi. Sinä vaahtoa, että "mitäs teitte lapsia", "kuinka väsynyt olet" ja läpä läpä... Ja mikä parasta sinun vaahtoamisessasi "RASITE".. Vedä nyt keuhkoaja hetki henkeä, ja lue tuo idioottimainen kirjoituksesi uudestaan. Sinä itse tietenkin olet niitä sossuluukku yh-ämmiä, jotka tekevät kakaroita eri jätkille tai sitten olet joku perhanan uskovainen, joka elää 1800-luvulla


    • äidinhyvinvointitärkein

      Meet töihin, hoidat eleettömän tehokkaasti päivähoitohakemukset ym. jutut valmiiksi.
      Jos mies nillittää niin ystävällisesti ehdota että hän jää vuodeksi kotiin sillä välin kun sinä jatkat työpaikassasi.

      • Juuri noin :).Jos mies kokee että lapsen pitää olla kotona, hoitakoon itse.Tyytyväinen äiti on hyvä äiti.


      • kolmeplusyks
        jana63 kirjoitti:

        Juuri noin :).Jos mies kokee että lapsen pitää olla kotona, hoitakoon itse.Tyytyväinen äiti on hyvä äiti.

        Ja näinhän se hyvä parisuhde toimii; Ei keskusteluita tai kompromisseja.Kylmää omaa päätää ja sen toteuttamista.Hienoa!;)


      • äääksiö

        Tee toinen lapsi niin saat tekemistä siellä kotona.


      • voilapsirukkaa

        Miksi pitää tehdä lapsia, jos ei itse edes halua huolehtia niistä? Kuvitteletko, että sosiaalihuolto (=päiväkoti/ kodinhoitajat/lastenhoitajat, pahimmissa tapauksissa lastenkoti/sijaisvanhemmat) hoitavat ja kasvattavat ne?
        Ehkäisykin on jo keksitty!


    • miesoikeassa

      Alle 3v. on liian pieni isoihin lapsiryhmiin.

      Äidin hyvinvointi ei ole tärkein, vaan lapsen. Jos tuolla asenteella olet lapsesi kanssa, on varmaan lapselle parempi, että häntä hoitaa joku oikeasti lapsen seurasta nauttiva aikuinen, kuin lapseensa kypsähtänyt äiti.

      Ihmettelen miksi pitää tehdä lapsi, jos on kiire töihin?!

      • jfkaljf

        No siksipä ratkaisu olisi että mies menee töihin, hän kun pitää tärkeämpänä sitä että lapsi on kotona 3-vuotiaaksi.


      • jfkaljf

        Äh, siis mies jää kotiin... ajatus sekosi.


      • No tulipa miesoikeassa nimimerkiltä tuubaa oikein olan takaa. Alle kolmevuotiaat voi ihan hyvin olla päiväkodissa, siitä ei ole haittaa hänelle, (vaan joidenkin tutkimusten mukaan jopa etua) Tietysti on ne alkukankeudet, kun lapsen jättää, mutta ne tulevat myöhemminkin.

        Tiedän, että tämä on ikuisuus aihe ja absoluuttista totuutta ei ole, mutta tässä maassa on niin monta täysipäistä aikuista, jotka ovat olleet jo pienenä lapsena päiväkodissa, että todistusvoima on riittävä.

        Jos aloittaja siis tuntee, että haluaisi mennä töihin, niin mene. Oma vaimoni meni töihin lapsiemme ollessa n. 1v ja minä häntä kannustin, koska viulunkieltä ei olisi tarvinnut lähteä kaupasta hakemaan.

        Tuo kotiinjääminen voi miehesi puolelta olla ihan aitoa huolta lapsen hyvinvoinnista, tai sitten se voi olla myös osa vallankäyttöä, jolla nainen yritetään saada riippuvaiseksi miehestä.


      • djjksdjks
        BEM kirjoitti:

        No tulipa miesoikeassa nimimerkiltä tuubaa oikein olan takaa. Alle kolmevuotiaat voi ihan hyvin olla päiväkodissa, siitä ei ole haittaa hänelle, (vaan joidenkin tutkimusten mukaan jopa etua) Tietysti on ne alkukankeudet, kun lapsen jättää, mutta ne tulevat myöhemminkin.

        Tiedän, että tämä on ikuisuus aihe ja absoluuttista totuutta ei ole, mutta tässä maassa on niin monta täysipäistä aikuista, jotka ovat olleet jo pienenä lapsena päiväkodissa, että todistusvoima on riittävä.

        Jos aloittaja siis tuntee, että haluaisi mennä töihin, niin mene. Oma vaimoni meni töihin lapsiemme ollessa n. 1v ja minä häntä kannustin, koska viulunkieltä ei olisi tarvinnut lähteä kaupasta hakemaan.

        Tuo kotiinjääminen voi miehesi puolelta olla ihan aitoa huolta lapsen hyvinvoinnista, tai sitten se voi olla myös osa vallankäyttöä, jolla nainen yritetään saada riippuvaiseksi miehestä.

        Päiväkoti ei ole kaikille lapsille se paras paikka. Toisia lapsia stressaa kovat äänet/meteli, kaikki eivät nauti isoista ryhmistä. Kaikki äidit eivät nauti kotona olemisesta eikä siitä pidä syyllistää. Kaksi vuotta on pitkä aika. Pitää tuntea oma lapsi harkitessaan töihin menoa. Ryhmäperhehoito tai perhehoito ovat kevyempiä vaihtoehtoja jos ei pysty hankkimaan kotiin hoitajaa. Sitten jos on rahaa tuhlattavaksi voi valita esim. montessoripäiväkodin, missä toimitaan lapsilähtöisesti ja ryhmät pienempiä.
        Mulla on kaksi aikuista lasta, jotka olivat kuin yö ja päivä. Vanhempi poika aloitti yksityisellä hoitajalla toisena lapsena. Toimi hyvin. Myöhemmin oli vanhimpana lapsena perhepäivähoitajalla. Nuoremman kanssa oli tarkoitus olla kotona 3v asti. No, hän nousi 1 1/2v tiskipöydälle ja ikkunalaudalle eli kaipasi isompia kuvioita. Meni päiväkotiin ja viihtyi oikein hyvin. Ensimmäinen vuosi meni sairastellessa, sitten helpotti.


      • O6k7

        Suosittelen osittaista hoitovapaata, esim. 60% työaikaa. Kelasta saa hoitorahaa ja päivähoitomaksu on edullisempi 15pv/kk sopimuksella. Ja verotus kevenee pienemmillä tuloilla. Ihan paras ratkaisu meidän perheessä! Töitä sopivasti ja kuitenkin vielä enimmäkseen aikaa olla lapsen kanssa.


      • wendy_64
        djjksdjks kirjoitti:

        Päiväkoti ei ole kaikille lapsille se paras paikka. Toisia lapsia stressaa kovat äänet/meteli, kaikki eivät nauti isoista ryhmistä. Kaikki äidit eivät nauti kotona olemisesta eikä siitä pidä syyllistää. Kaksi vuotta on pitkä aika. Pitää tuntea oma lapsi harkitessaan töihin menoa. Ryhmäperhehoito tai perhehoito ovat kevyempiä vaihtoehtoja jos ei pysty hankkimaan kotiin hoitajaa. Sitten jos on rahaa tuhlattavaksi voi valita esim. montessoripäiväkodin, missä toimitaan lapsilähtöisesti ja ryhmät pienempiä.
        Mulla on kaksi aikuista lasta, jotka olivat kuin yö ja päivä. Vanhempi poika aloitti yksityisellä hoitajalla toisena lapsena. Toimi hyvin. Myöhemmin oli vanhimpana lapsena perhepäivähoitajalla. Nuoremman kanssa oli tarkoitus olla kotona 3v asti. No, hän nousi 1 1/2v tiskipöydälle ja ikkunalaudalle eli kaipasi isompia kuvioita. Meni päiväkotiin ja viihtyi oikein hyvin. Ensimmäinen vuosi meni sairastellessa, sitten helpotti.

        Ei todellakaan ole päiväkoti lapsen paras paikka. Joskus vähän mietityttää ketä varten ne lapset on tehty? Päiväkotiako? Kuka lapsia rakastaa? Päiväkodin täti/setä?


      • supistuvamaailma
        BEM kirjoitti:

        No tulipa miesoikeassa nimimerkiltä tuubaa oikein olan takaa. Alle kolmevuotiaat voi ihan hyvin olla päiväkodissa, siitä ei ole haittaa hänelle, (vaan joidenkin tutkimusten mukaan jopa etua) Tietysti on ne alkukankeudet, kun lapsen jättää, mutta ne tulevat myöhemminkin.

        Tiedän, että tämä on ikuisuus aihe ja absoluuttista totuutta ei ole, mutta tässä maassa on niin monta täysipäistä aikuista, jotka ovat olleet jo pienenä lapsena päiväkodissa, että todistusvoima on riittävä.

        Jos aloittaja siis tuntee, että haluaisi mennä töihin, niin mene. Oma vaimoni meni töihin lapsiemme ollessa n. 1v ja minä häntä kannustin, koska viulunkieltä ei olisi tarvinnut lähteä kaupasta hakemaan.

        Tuo kotiinjääminen voi miehesi puolelta olla ihan aitoa huolta lapsen hyvinvoinnista, tai sitten se voi olla myös osa vallankäyttöä, jolla nainen yritetään saada riippuvaiseksi miehestä.

        Juuri näin. Kotona maailmasi senkun supistuu. Sano että mies voi itse jäädäkotiin.


      • VOISAATANASENTÄÄN

        Sinun laisesi rasittavat meidän veronmaksajien kukkaroa. Olette itsekkäitä ja viette työn lastenhoitajilta, tosin aika moni teistä kuitenkin vie kakaransa hoitoon, vaikka kotona makaattekin. Ilmankos näitä nyhverölapsia näkee niin paljon, kun on näitä "erinomaisia" pikkuäippiä, jotka nyhjäävät neljän seinän sisällä pikkupilttiensä kanssa. Nämä pikkupiltit eivät ole saaneet sitä seuraa, mitä eniten tarvitsevat, nimittäin oman ikäluokkansa seuraa, nämä lapset eivät osaa käyttäytyä, kun menevät sitten sinne päivähoitton ja kouluun. Nämä pikkuäipät on kasvattaneet itsekkäitä pikkupiruja, jotka porua vääntäen ovat siellä koulussa/päiväkodissa, kun eivät ole oppineet käytöstapoja isommissa ryhmissä. Sitten nämä pikkuäipät hyökkäävät hoitajien/opettajien kimppuun, kun "MINUN lastani ei huomioida"


    • Kilttis

      Mies haluaa viedä vapautesi ja haluaa hallita sinua. Eroa tuollaisesta jännämiehestä.

      • antisovinismi

        Suosittelen samaa. Aloittajan kannattaa jättää sovinistimiehensä.


      • Liitossa

        Kilttiksen pitäisi siirtyä mieluiten sinne omalle sinkut-palstalle itkemään muiden kaltaistensä ikisinkkujen seuraan valittamaan. Vai oletko täällä sentakia että pääset suosittelemaan kaikille naisille eroamista oli sitten syy mikä tahansa. Sinkkupalstalla kun siihen ei ole mahdollsuutta.


    • kiirusko

      Hei, siis mikä kiire sinne työhön on. Lapsi on vielä niin pikkanen ja tarttee äitiään tuossa iässä, miksi ihmeessä viedä outojen ihmisten seuraan ikävöimään äitiään,-- mene sinne töihin vasta ensi vuonna, kyllä ehdit sinne kyllästymään muutamankin kerran, mutta muista että jos nyt töihin meet niin omapahan on valintasi.

      • appp

        olen käynyt lapsen kanssa jo avoimessa päiväkodissa missä muita lapsia ja viihtyy siellä hyvin kun tekemistä ja seuraa, käyn joka viikko 2 päivänä. Mikä kiire mulle on? no ihan sen takia koska olen kyllästynyt olemaan kotona lapsen kanssa ja lapsikin jo sen ikäinen että seura tekee hänelle hyvää siis muiden lasten ei vaan äidin. Kyse on myös omasta jaksamisesta. ja mulla on kiva ja mielenkiintoinen työ. =)


      • oppeliini1

        Voisiko lapsenne olla ryhmässä muiden kanssa puolipäivää? Vaikka klo 8 -12?
        Silloin sinä voisit olla aamut töissä ja ohjata, kasvattaa, leikkiä lapsesi kanssa iltapäivät. Isän vuoro olisi sitten illemmalla, antaen sinulle tilaisuuden hoitaa kotiaskareet ja mahdolliset opinnot.
        Siten lapsi ( tuo niin tarkoituksella ja huolellisesti ajatuksella hankittu) saisi laatuaikaa kummaltakin vanhemmalta.

        Lapsenne aloitettua kokopäiväisen koulun, sinä voit lisätä kodin ulkopuolen työtuntejasi. Eihä tarvitse olla kotona kun lapsikaan ei ole siellä.

        Aika menee niin äärettömän nopeasti, ennenkuin huomaatkaan, lapsi alkaa itsenästyä, eikä välttämättä enää edes kaipaa seuraanne!

        Nyt ja nämä alkuvuodet ovat KAIKISTA tärkeimmät hänen kehitykselleen. Leiki, opeta, innosta, esittele maailmaa poisitiivisena ja kauniina paikkana. Salli hänelle turvallinen ja rakastettava kasvuympäristö näiksi muutamiksi alkuvuosiksi.

        Sinä ja miehesi kerkiätte AINA tekemää työtänne kodin ulkopuolella , se työ ei mihinkään karkaa!!!!

        Lapsenne kylläkin.


      • 412
        oppeliini1 kirjoitti:

        Voisiko lapsenne olla ryhmässä muiden kanssa puolipäivää? Vaikka klo 8 -12?
        Silloin sinä voisit olla aamut töissä ja ohjata, kasvattaa, leikkiä lapsesi kanssa iltapäivät. Isän vuoro olisi sitten illemmalla, antaen sinulle tilaisuuden hoitaa kotiaskareet ja mahdolliset opinnot.
        Siten lapsi ( tuo niin tarkoituksella ja huolellisesti ajatuksella hankittu) saisi laatuaikaa kummaltakin vanhemmalta.

        Lapsenne aloitettua kokopäiväisen koulun, sinä voit lisätä kodin ulkopuolen työtuntejasi. Eihä tarvitse olla kotona kun lapsikaan ei ole siellä.

        Aika menee niin äärettömän nopeasti, ennenkuin huomaatkaan, lapsi alkaa itsenästyä, eikä välttämättä enää edes kaipaa seuraanne!

        Nyt ja nämä alkuvuodet ovat KAIKISTA tärkeimmät hänen kehitykselleen. Leiki, opeta, innosta, esittele maailmaa poisitiivisena ja kauniina paikkana. Salli hänelle turvallinen ja rakastettava kasvuympäristö näiksi muutamiksi alkuvuosiksi.

        Sinä ja miehesi kerkiätte AINA tekemää työtänne kodin ulkopuolella , se työ ei mihinkään karkaa!!!!

        Lapsenne kylläkin.

        "AINA ehtii töihin". Kivaa utopistista höttöä, mutta ei pidä paikkaansa. Maailma on pullollaan varoittavia esimerkkejä naisista, jotka eivät pitkän kotiäiteyden jälkeen löydä enää työpaikkaa. On myös suht epärealistista olettaa, että kaikissa työpaikoissa tai kaikilla aloilla on mahdollista tehdä puolikasta päivää, saati että työantaja hyväksyisi että sitä puolikasta päivää tehdään lapsen kouluikään saakka, siis vuositolkulla.

        Vähän realistisempia neuvoja..?


      • VOISAATANASENTÄÄN

        "Ikävöimään äitiään". Kukahan ikävöi ja ketä. Lapset on sopewutubaisia, ja kun ovi menee pikkuäipän perästä kiini, ei se penska edes muista äitiään. Lapset oppivat sosiaaliset taidot, lapset oppivat pettymykset, lapset oppivat kärsivällisyyttä, lapset oppivat kaikki ne taidot joita tarvitaan, kun eletään ryhmässä. Tänä päivänä "kyllä töissä kerkee olemaan" -sanonta on vanhanaikainen. Täällä puolestapuhujat kotona makaamiselle on puhtaasti se, että ei viitsitä mennä töijin, kun sossuluukulta saa rahaa tekemättä mitään. Voi maata kotoa ja olla tietokoneella, pennut voi tehdä mitä tykkää. Näitä pikkuäippiä on ilmeisesti kasvatettu samalla lailla. Kaikki naiset vain töihim ja niin pian kun mahdollista, mikäli työpaikka on. Älkää antako noiden tyhmien pikkuhölmöjen vaikuttaa päätöksiinne. Tässä maassahan on apinoitu ja apinoidaan idioottijenkkilää, ja tavoite on, että kaikki naiset pysyisi kotona hellan ja nyrkin välissä. Älkää alistuko. Tyytyväinen työssäkäyvä äiti on lapsen paras äiti


    • Jos mies haluaa, että lapsi hoidetaan kotona, niin hän varmaankin jää vuorostaan kotiin. Ymmärrän täysin, että haluat jo töihin.

      Perhepäivähoito on pehmeämpi vaihtoehto kuin päiväkoti, ehkä löytäisitte sellaisen hoitopaikan?

    • loloeololole

      Mies ei päätä siitä, oletko sinä kotona vai et. Siitä päätät sinä itse. Jos mies puolestaan haluaa että lapsi on kotona, niin hänhän voi jäädä itsekin lasta hoitamaan, eikös?

      Asioista täytyy pystyä keskustelemaan ilman megariitaa. Miksi miehesi on sinulle vihainen, jos haluat töihin? Onko mustasukkainen, vihainen koska et ajattele lapsen parasta vai mikä mättää?

      Minä viihdyin kotona todella hyvin. Molempien lasten jälkeen olen palannut töihin lapsen ollessa n. 1,5v. Molemmilla kerroilla harmitti. Lapseton viihtynyt pienessä tarhassa todella hyvin alusta asti, mutta minulle on ollut vaikeeta olla päivät lapsista erossa. Nyt kuopus on jo 4v ja esikoinen 7v. Edelleen olisin mieluusti enemmän kotona, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Mutta en siis siksi, että välttämättä lapset sitä tarvitsevat, vaan siksi että itse haluaisin.

    • sanonvaan

      Tuo mies tuksin jää lasta kotiin hoitamaan. Siksi haluaa että nainen ei mene töihin koska haluaa naisesta kotipalvelijan

    • mitvituva

      Kuules kuules minä olla mies minulla olla lapsi minä olla työtön akka käydä töissä lapsi olla iältä n.1v8kk olla päivähoidossa ongelmitta päinvastoin kehittyny vaan nopeemmin kun katsoo mallia isommista lapsista juoksee kävelee juoksee puhuu laskee jotain värejä kuukausiakin osaa ja noin minä kahtelen viikonloppusin kun eukko on töissä ja tietysti hoitopaikasta vapaudttua ei onkelmia.

    • mikäparhaitensopii

      Älä ihmeessä jää kotiin jos et itse halua. Parasta lapselle on tyytyväinen vanhempi. Ja mieti omaa tulevaisuuttasi. Mitä jos eroatte? Työsi? Eläkkeesi?
      Tunnen paljon naisia jotka aikanaan ovat jääneet kotiin kun mies on näin halunnut. Pieni eläkekertymä tulossa ja moni vielä eronnut.
      Aina pitää ajatella myös omaa itseänsä.
      Lapset ovat erilaisia, toiset viihtyvät koton pidempään mutta toiset kaipaavat aiemmin virikkeitä ja kavereita lisää eivätkä kärsi hoidossa.

      • UraantunutÄiti

        Aivan. Kyllä lasten ja koko perheen etu on äiti joka voi hyvin.

        Itselläni on mielenkiintoinen ja haastava työ sekä ihanat työkaverit. Kotona lasten kanssa oleminen oli taas oikeasti todella tylsää. Vaikka kuinka sitä lasta rakastaisi ja haluaisi tämän parasta, sille ei voi mitään että lapsen hoito ei pidä konetta käynnissä, ei tarjoa aivoille vastusta. Kodin ja lasten hoito alkoi ainakin itseäni ahdistaa niin että se varmasti näkyi jo käytöksessä. Koti alkoi tuntua vankilalta. Toisten äitien seuraa en kaivannut koska se oli juuri sitä samaa lasten- ja kodinhoidon vellomista mikä tuli jo muutenkin korvista uloa.

        Meillä lapset ovat menneet hoitoon noin 2-vuotiaina, isän hoitaessa lasta sen toisen vuoden. Jos itse olin aivan kypsä kotona olemiseen vuoden jälkeen, niin sitä oli isäkin. Huomasin että isäkin voi muuttua turhautuneeksi kotiäidiksi kun hän on riittävän pitkään kotona lapsen kanssa. Ei sellaista ollut kiva katsoa, joten oli hienoa että mies palasi töihin ja muuttui taas takaisin omaksi itsekseen.

        Päiväkodin aloittaminen on meillä sujunut molemmilta helposti. Vanhemman kehitys harppasi monta askelta eteenpäin kun tämä pääsi ikäistensä seuraan. Nuorempi sai heti kavereita ja viihtyi. Mies tosin sain järjestettyä työajat niin että lasten päivä hoidossa ei tullut kauhean pitkäksi.

        Kaikille kotona oleminen ei vain sovi ja se voi muuttua niin ahdistavaksi tilanteeksi että siinä hajoaa perheet ja mieli. Eikä se tarkoita että olisi huono äiti tai ei rakastaisi lapsiaan, persoonat vain ovat erilaisia. Samaan tapaan joku ahdistuu työttömyydestä tai kotirouvana olemisesta, toiselle se on tavoiteltava olotila.

        Ja pitää muistaa että kotiäitiys on oikeasti hyvin tuore juttu. Ennen äidit olivat kotona töissä, ei heillä ollut aikaa lasten perään suuremmin katsoa. Lapset olivat keskenään ja joku mummo saattoi hiukan vahtia. Tai vanhemmat lapset nuorempia.


    • Davinah

      Tuskin miehesi pahaa tarkoittaa mutta on ajattelematon sinun hyvinvointisi suhteen. Selvästi työ merkitsee sinulle paljon ja sitähän ei tosiaan mies päätä milloin haluat palata töihin. Ymmärrän myös miestä koska tuntuu ajattelevan vilpittömästi mielestään lapsen parasta mutta unohtaa sinun tarpeesi työelämän suhteen. Työ antaa niin paljon muutakin kuin taloudellista turvaa jos työstään tykkää!

      Välttääksesi megariitaa voisit ehdottaa miehellesi että mikäli sitten jäisitkin kotiin vielä esim.vuodeksi niin mies sitten saa maksaa sinulle eläkevakuutusta kotonaoloajallesi ;) Voi se mieli muuttua silloin miehellä.. hih. Koska eläkekertymääsi vaikuttaa kaikki nuo kotona viettämäsi vuodet! Myös osittainen hoitovapaa olisi yksi vaihtoehto.. tekisit vaikka puolet viikosta töitä ja puolet kotona lapsen kanssa, ehkä noin alkuun sellainen järjestely voisi olla helpointa kaikkien kannalta?

      Ja jos se lapsen kotihoito tuntuu niin tärkeältä miehelle niin miksipä hän ei voisi jäädä puolestaan nyt kotiin? Meillä mies oli molempien lasten kanssa n.1,5 vuotta kotona kun minä halusin jo töihin takaisin ja kummallekin oli tärkeää samalla ettei lasten tarvitse vielä hoitoon mennä.. Työnantaja hyväksyi asian hampaat irvessä mutta onneksi samat lait koskee myös miehiä ja täten hoitovapaat ovat myös miehille lailla suotuja. Isä on yhtä hyvä vanhempi lastaan kotona hoitamaan! Monet eivät vain tuota mahdollisuutta edes suostu ajattelemaan ja usein monet naiset mielummin köllöttelevätkin kotona lasten kanssa miettimättä omaa työuraansa, eläkekertymiä jne.. Useillä aloilla jo vuosikin kotona vaikuttaa negatiivisesti jatkossa töihin. :( Tasapuolista onkin vanhempien jakaa ne kotivuodet lasten kanssa sitten.

      Tsemppiä! Rauhallisesti keskustelemalla saatte Tekin asian varmasti ratkaistua kaikkia tyydyttävällä tavalla. :)

    • ulksuom

      Olisko sulle esim osa-aikanen työskentely mahdollista? Meillä 2-v meni perhepäivähoitajalle ja minä tein 20h/vko töitä. Nyt poika jo 3-vuotias ja siirtynyt päiväkotiin. Yhä edelleen hoidossa vaan 5 tuntia päivässä. Meillä teki pojalle ainaki hyvää päästä toisten lasten seuraan. Siellä oli paljon leluja, muita lapsia ja järjestettyä ohjelmaa.

      Asun ulkomailla ja täällä äitien osa-aikainen työskentely hyvin yleistä. Tuntuu, että naiset työskentelee osa-aikasina välillä ihan eläkeikään asti ihan vaan koska hoitavat mielummin kotia.

    • neuvonen

      Kumitta ei leipäkulta laulele eikä herran päivä paistele. Sitä meitin Erkkikin käyttelee puiden hukkaan pussit täyteliäät.

    • Ismael_Anali

      Paikkasi on palvella miestäsi ja tyytyä hänen tahtoonsa. Mies on perheen pää.

      • Senimim

        Mies on perheen pää.Nainen Se niska,joka päätä kääntelee. Voit katkaista niskan,ei enää kääntele,mutta ei enää pääkään ääntele..


    • en_ihmettelisi

      Onkohan aloittaja tyypillinen kevytkenkäinen vaimo, joka odottaa firman pikkujouluja ja vierasta patukkaa?

    • Järkyttävän itsekäs mamma "minä, minä, minä" -asenteella. Jos noin paljon se lapsi kyllästyttää, niin pyydä joko mies jäämään hänen kanssaan kotiin tai luovuta se lapsi sossutädeille. Ihmettelen monien nykyäitien "minä minä" -asennetta. En kylläkään yhtään ihmettele tuollaisten äitien jälkikasvun asenteita...

      • mion

        Nyky-yhteiskunta vain on sellainen: minä minä, minulle kaikki nyt heti, asenteita on vaikeata muuttaa. Samaa mieltä kyllä tuosta "pyydä mies jäämään kotia kohdasta"


      • VOISAATANASENTÄÄN

        "Nixukka" se vasta onkin aikamoinen pahvipää, kun pyytää "LUOVUTTAMAAN" lapsen sossuille.. Ei taida pikkuneidillä olla omia lapsia, kun kuvittelee että lapsi on NUKKE, Tyytyväinen työssäkäyvä öiti on paras äiti. Ja sinun aivotuksista voi päätellä, että olet tälläinen sosiaalipummi kotonamakaaja, joka elää veronmaksajien rahoilla... Vai lieneekö kateutta työssäkäyviä äitiä kohtaan, jotka ovat tyytyväisiä ja joilla on muutakin sosiaalista elämää, kun hiekkalaatikko tai läppärin chättipalstat.


    • gjhköhh

      Sinulla täytyy olla todella hyvä työpaikka ja hyvä nousujohteinen ura. Yliopistokoulutus vähintään tohtori. Muuten en ymmärrä.

      Ei hoitovapaalle tietenkään tarvitse jäädä, miksi pitäisi? Mutta yleensä kysymys on taloudellisesta tilanteesta, ei siitä ettei viihtyisi oman lapsen kanssa. Miksi sitten ryhdyit äidiksi?

    • Omakokemus

      Omasta kokemuksestani voin sanoa, että omien lasten kohdalla päivähoito on ollut oikea ratkaisu. Niin oma jaksaminen parani vaikka jäin vielä toista lasta hoitamaan kotia, kunnes sain töitä ja nuorempi laitettiin kans hoitoon. Kumpikin lapsi oli aloittaessaan reilun parin vuoden ikäinen. Hyvin lapset ovat jääneet hoitoon, hyvin harvoin ovat itkemään jääneet kun itse lähden töihin. Tutustu eri päiväkoteihin etukäteen vaikuttaisiko joku paremmalta vaihtoehdolta? Päiväkoteja on monenlaisia, kuten lapsiakin.
      Jos miehesi ei ymmärrä sinua käsken hänen jäädä hoitamaan lasta, varmasti mielipide muuttuu kun päivät pyörii lapsen kanssa. Enkä kyllä yhtään ymmärrä miksi valitetaan jos joku haluaa lähtä takaisin töihin!! Itsellä oli aivan samat fiilikset että pää räjähtää, varsinkin kun toinen osa puoli ei arvosta sitä panostusta mitä kotona tekee. Ennen lapsia sanoin, että haluan jäädä kotia kun lapset tulee kuvioihin, todellisuus olikin ihan muuta

      • jglhköh

        Mulla on käynyt kyllä juuri päinvastoin. Ennen lasta kuvittelin olevani uraihminen ja pidän mahdollisimman lyhyen äitiysloman. Ihan outo ajattelu että pää räjähtää kotona! Olisi kiva tietää mikä ammatti kyseessä?


      • fgjfs

        Mitä on kolme vuotta aikuisen elämästä? Ei juuri mitään. Lapsen elämästä ne on tärkeimmät vuodet: perusturvallisuus kehittyy (tai perusturvattomuus), omat rajat muotoutuvat. Jos lapsen laittaa alle kolmivuotiaana hoitoon, niin päiväkoti on huonoin ratkaisu. Perhepäivähoito parempi. Lapsen mummo, täti tai joku muu läheinen paras.


    • fgjfs

      Mieti tarkkaan millaiseksi elämä muodostuu töihin palaamisen jälkeen. On mietittävä kumpi vie ja hakee lapsen hoidosta; kumpi tekee kotityöt, ruuan jne.

    • aamuihme

      Miksi sinä teet lapsia jos et jaksa olla omien lapsiesi kanssa, työporukkako on rakkaampi kuin oma lapsi, ihmettelen, jos mies on sitä mieltä että voit olla kotona lapsesi kanssa eikö se ole selvää olla kotona kun on äidiksi tullut. Maailma pärjää ilman suakin, mutta lapsi ei, sen paikka on äidin kanssa kotona. Anna lapsellesi rakkautta ja hellyyttä, saat siitä joskus moninverroin takaisin.

    • 7167

      Et kerro lapsen hankintaa edeltävästä ajata mitään etkä lapsen hankitapäätöksestänne joten on vaikea ottaa kantaa ongelmaasi mutta se on ja aiheuttaa mielipahaa ratketkoon se miten tahansa.

      Jälkiviisastelu ei auta ketään mutta me, vaimoni kanssa, ensimmäiset pari vuotta vietimme vilkasta sosiaalista elämää, matkustelimme ja toteutimme mielitekojamme. Olimme sopineet ennalta, että hankimme kaksi lasta jos mahdollista ja vaimo jää kotiin hoitamaan niitä. Näin teimme. Penskat syntyivät lyhyin väliajoin. Pari kertaa viikossa he kävivät muutaman sadan metrin päässä olevassa päiväkerhossa.
      Kun nuorempi aloitti ala-asteen niin silloin vaimoni ilmoitti menevänsä töihin. Kysin, miten lasten päivähoito koska kunnalliseen emme olisi silloin heitä saaneet.
      Lakoninen vastaus oli. Minä menen iltatöihin. Sinä olet se päivähoito! Toimi erinomaisesti.

      Jos olet jaksanut lukea tämän itsetyytyväisyyttä tihkuvan litanian niin sanomani on: Perustele päätöksesi! Sopikaa käytännön järjestelyistä kuten lapsen kuljetuksista, kotitöistä yms. ja pysy päätöksesäsi vaikka se johtaisi riitaan!
      Kyllä sinullakin on elämä!

    • urts

      Eriomainen esimerkki menneiltä vuosilta oli se kun eduskunnan arvovaltaa alettiin häpäisemään sillä kun Janina Andersson niminen kansanedustaja (vihreät, jotka muuten ovat juuri vaatineet laista poistettavaksi suomen lipun häpäisyn ja hautarauhan rikkomisen jotta he saisiva toimia periaatteidensa mukaisesti) imetti tissi paljaana täysistunnon aikana vauvaansa. Tee sinäkin niin jos vaikka lakkaisi tympimästä.

    • ihannormaalia

      Olen 70-luvun äiti ja ei silloin ollut edes mahdollisuutta kuin rikkailla jäädä lapsia kotiin hoitamaan. ja siihen olin jo tottunut lapsuudessani, vanhemmat olivat töissä, ympäristö oli maaseutua, mutta työtä kumminkin tekivät.
      Joten sinulle äiti sanoisin että ala tekemään jotain työtä siinä kotona. Aina työtä tekevälle löytyy. Ja kun mies tulee kotiin niin lähdet pariksi tunniksi ulos vaikka lenkille, niin on parempi mieli.
      Minun lapset joutuivat tai pääsivät päivähoitoon jo alle vuoden ikäisenä (perhepäivähoito) ja hyvin ovat pärjänneet eikä sen kummempia traumoja ole siitä tullut. Ei se ole turvatonta että lapset ovat hoidossa ja muiden lasten joukossa, päinvastoin, sehän luo turvallisuutta kun he oppivat jo pienenä tulemaan toimeen muiden kanssa ja sitkeyttä kestämään elämän tuomia tilanteita.
      Ei kannata ainakaan syyllistyä kun täällä muutamat ovat kauhuissaan moisen asian takia jos nainen haluaa töihin....

    • ujerue6ue

      Mitä sä sitä mieheltä kysymään.. pentu hoitoon ja töihin... jos ei ukolle kelpaa ni näytä ovea.
      Jokainen päivä minkä vietät kotona alentaa tulevaa eläkettäsi.

    • rty3jh5y62

      Täällä on näköjään ohjeita antamassa niitä naisia jotka haluavat itse olla kotona.. sitten myöhemmin ne nillittää palkkaepätasa-arvosta.. Se palkka epätasa-arvo johtuu juuri siitä että nainen saattaa olla 20 vuoden "työuran" aikana 9 vuotta äitiys/hoitovapailla.. siinä jää "ikälisät" saamatta.. jo se yksi 3 vuoden vapaa tiputtaa ikälisiä ....
      Tätähän nää lusmut ei tajua ollenkaan.

      • nainen-vm1963

        Öö, siis jäävätkö naiset mielestäsi eläkkeelle nelikymppisinä? Vai mistä tuo 20v, joista 9 v äitiys- ja hoitovapailla vertaus?

        Itse menin töihin 19-vuotiaana. Opiskelin työn ohessa. Sitten hoidin lapsiani kotona siihen asti kunnes nuorin oli 3v, n. 9 v. Tuosta ajasta vain hoitovapaiden ajalta ei kertynyt eläkettä. Sitten tein puoltapäivää ja osa-aikaa siihen asti kunnes nuorin meni kouluun. Työ ei ollut mielekkäintä mitä olen tehnyt, mutta palkka hyvä.

        Olen sitä mieltä, että kaikella on aikansa. Ensin aika tehdä töitä/opiskella, sitten hoitaa lapsia kotona. Lapset ovat pieniä niin vähän aikaa. Oma esikoiseni on pian 25v. Aika rientää.

        Koskaan ei kannata elää sitku -elämää, vaan aina tässä ja nyt. Eläkettä ei sen kummemmin kannata odotella. Mistä sitä tietää miten kauan elonpäiviä riittää? Jos joskus eläkkeelle pääsisin, se olisi todella riemastuttavaa. Vähän kyllä näyttää siltä, etten pääse vielä 65-vuotiaanakaan, kun eläkeikää nostetaan. Toivottavasti en kuitenkaan joudu sairaseläkkeelle. Olen nyt "urani" huipulla, ja nautin työstäni. Monet ikätoverini odottelevat jo innolla eläkeikää, vaikka siihen on ainakin 15v. Monet jäävät innolla myös vuorotteluvapaalle, joka minua ei kiinnosta.


    • Tromsö

      Alaikäisen lapsen äidin paikka on kotona. Miksi hankit lapsen ellet halua sitä hoitaa? Miehesi on oikeassa, sinun tulee pysyä kotona hoitamassa lastasi.

    • kupariperse

      Mikä on sun puhelinnumero, niin soitan MANNERHEIMIN LASTEN SUOJELULIITTOON, että he vievät lastasi pois ja pääset töihin, senkin narttu.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6323
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4066
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2476
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1970
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1458
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe