Ovatko "tahtomattaan" sinkut negatiivisia ihmisiä?

Ei sitä noin vain muututa kokonaan toiseksi ihmiseksi.

Sitä ei ehkä ihan noin yksinkertaisesti voi selittää, itse luulisin että se voi yhtälailla olla seuraus kun syy. Mietipä miltä itsestäsi tuntuisi, jos olisit aina torjuttu ja kokisit vuosikausia yksinäisyyttä? Niin saattaa käydä vähän huonolla säkälläkin. Sanotaan että et saa kuin pätkätöitä, niidenkin takia joudut paljon liikkumaan. No, rahat on vähissä, muuten olet työtön, töissäkään ei ole kun tuttuja ja olet just se ylimääräinen extra. Et oikein paljon voi harrastaa ja jos ei ole ollut mikään seurojen ihme alunperinkään, on muilla festareita, bileitä, menoja ja harrastuksia mihin pitää ostaa varusteita ja maksaa maksuja. No, se saattaa olla menoja mihin sitten sulla ei olisi varaa ja kun olet töissä ei ole aikaa ja kun et ole ei ole rahaa. Sitten kaikenmaailman pätkillä pitää elää koko vuosi.

Siinä jo ihan ilman omaa syytä saattaa huomata parissa vuodessa olevansa tilanteessa, missä näkee tosi vähän kavereita ja on muutenkaan vähän mitään. Ok, sitten sanotaan että tuosta vaan rakentamaan uutta elämää, mutta jos se olisi niin helppoa, kai sen kaikki tekisivät. Tää nyt on tämmöinen pikapohdinta ja teoretisointi, mutta kun tuossa tilanteessa jäisi helpostikin sinkuksi: ei kukaan kotoakaan tule hakemaan mutta jos töissä ei tapaa eikä varaa ole juuri muualle mennä, niin se on melkein jo lottovoitto jos jonkun löytää.
Ok, no, sovitaan että ensin on kauan yksin, sitten löytää, mutta joku juttu menee pilalle, tulee jätetyksi tai ei toimi ja taas on yksin kauan. Sitten hakee aina niitä töitä ja isoimmasta osasta tulee ei oota, kouluun ei heti parissa vuodessa pääsekään, ja pikkuhiljaahan siinä alkaa helposti ajatella, ettei kelpaa mihinkään, eikä elämä mene minnekään. Muut sitten ostelee, elää ja etenee, jne. Jos tulee kovin usein torjutuksi, on ihan inhimillistä ihmisen alkaa epäilemään itseään, vaikkei siihen aina ole aihetta. Joskus vaan elämä on.

Eli jos se ei alunperin olekaan negatiivinen asenne, on aika inhimillistä että joissain olosuhteissa sellainen helposti syntyy. Jotkut itkee jo vuoden yksinoloa, ja kun nyt katselet ympärillesi kaikki maksaa, eikä nekään tunnu koskaan saavan tarpeeksi kenellä on hyvät säännölliset tulot. Joten pienituloiset on ihan pulassa. Semmoinen 5-6 vuoden jatkuva epävarmuus, ainainen häilyvyys, ainainen työnhaku missä isoin osa on eioota ja se on kuitenkin nykypäivänä ollut jo vuosia joidenkin todellisuutta. Ilman omaa vikaa. Jo 90-luvun lamasta jäi noin 30% nuorista ja nuorista aikuisista ikuiseen pätkäputkeen. Mitens nyt sitten, kun se nousukausi oli melko lyhyt... Raha ei ole kaikki, mutta tässä nyky-yhteiskunnassa se on kaiken vaihdon väline. Ja harrastukset maksaa. No, jos et missään käy, harrasta etkä koskaan ulkoile, niin missä tapaat ketään? Nettitreffeillä?! Ok... Joo, ehkä, mutta toisaalta, kun sieltäkään ei kaikille riitä ja hulluja on yhtä paljon kun hyviä. Kauanko kukakin uskaltaa. Jos on vuosia yksin, saattaa kynnyskin kasvaa ja negatiivisuus olla suojakeinokin.

Mistä se usko itseen sitten tulisi? Mistä se usko ja positiivisuus tulisi jos vuosiin sitä ei tue mikään? Kuinka kauan pitää jaksaa kannatella itseään tyhjän päällä? Kyllä siis tottakai kannattaisi vaan kannatella, olla sitkeä, rohkea ja jaksaa eikä koskaan luovuttaa, mutta käsi sydämelle: oletko tosissasi edes joutunut kokeilemaan? Vuosia. Mä siis kyllä toisaalta ymmärrän, että on varmaan aika vaikeetakin pitää uskoa yllä tai olla kovin positiivinen. Vastoinkäymisiä kun saattaa kasaantua paljonkin. Ja että ihminen saa vain sen minkä jaksaa kantaa? Ihan paskapuhetta, kyllä tässä maailmassa riittää niin paljon että siinä vahvatkin sortuu elontiellä.
Että kyllä olen samaa mieltä siinä, että totta kai jos uskoo huonoon, kaikki varmasti on vielä huonompaa, mutta eri mieltä siinä, että se olisi aina vaan sormia napsauttamalla siinä ja kun positiivari kirjaa lukee niin jo haihtuu vuosien pettymykset, torjunta, yksinäisyys ja kaikki sen seuraukset.
Itseensä saa ja kannattaa uskoa, aina. Ja saa olla hyvä omakuva, oli olosuhteet mitkä vaan tai vaikkei olisi yhtään suhdetta. Kannattaisikin että voisi paremmin. Myös sinkkuna voi elää onnellista elämää. Sen saa valita ja se kannattaakin valita. Mutta aina se vaan ei käy ihan sormia napsauttamalla. Ihan niin kuin luulisi että olisi helpompaa olla ymmärtävä ja empaattinen, mutta luepa hyvinvoivienkin juttuja ja kuuntele, kumpi on helpompaa: tuomita, arvostella, lyödä lyötyä, olla ymmärtämättä tai edes yrittämättä, jne. vai päin vastoin. Luulisi että hyvinvoivat ihmiset omaisivat varaa olla nimenomaan kiltimpiä.