Ohjeita naisille.

Tanssiva-mies

Olen tanssia harrastava mies. Peritanasiin on vaikea saada paria. Tanssivia naisia on paljon mutta hyvin harvasta on tanssipariksi. Kun saavut tanssipaikalle tule yksin. Älä tanssi naisten kanssa. Älä ainakaan hae ketään naista. Vaan ota kontaktia miehiin. Kannattaa olla realistinen siinnä suhteessa ettei yritä miehiä jotka ovat tavoittamattomissa. Se oikea heteromis ei ole välttämättä se pisin,suoraryhtisin ja leveäharteisin.
Paria voi toki vaihdella mutta kannattaa kokoajan varoa ettei saa mitään leimaa. Pidempiaikaisissa tanssiprojekteissa kannattaa huomata että tanssin tekeminen on melkoista puurtamista. Miestä ei tarvitse pelätä. Voit ihan itse päättää harrastatko seksiä vai ei. Mies haluaa että olet nainen eikä ihminen. Pitää jokatilanteessa vetää naisen roolia. Samaahan sinäkin haluat miehestä. Tanssisalin ulkopuolella sitten on normaalit yhteiskunnan säännöt.

Miksi näin?

On ihan helppoa tökkiä kämmenen päältä harallaan oleviin sormenväleihin teroittamattomalla lyijykynällä. Mutta jos lyijykynä on teroitettu temppu on vaarallinen eikä enää helppo. Oikea nainen on pelottava on ihan eriasia tanssia sellaisen naisen kanssa johon voi ajatella ihastuvansa. Siksi ei kannata vaikuttaa lesbolta ,aseseksuaalilta, liian tyhmältä yms.

Tässä nyt ei ollut mitään varsinaisia kysymyksiä mutta silti toivon vastauksia. Nimittäin haluaisin parikseni naisen jonka kanssa voisin tehdä jotain paritanssia. Esim. Argentiinalaista tangoa tai vaikka Unkarilaista zárdasta tai barokkia.

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaihdahaettavia

      '' Miksi näin'' ?
      On ihan helppoa tökkiä kämmenen päältä harallaan oleviin sormenväleihin teroittamattomalla lyijykynällä. Mutta jos lyijykynä on teroitettu temppu on vaarallinen eikä enää helppo. Oikea nainen on pelottava on ihan eriasia tanssia sellaisen naisen kanssa johon voi ajatella ihastuvansa. Siksi ei kannata vaikuttaa lesbolta ,aseseksuaalilta, liian tyhmältä yms

      - Voi elämänkevät teitä miehiä :( . Pitäsikö siellä lavalla vaan palella jos ei ole vientiä ?
      Kannattaa pitää itse vaan huoli ettei se alakerta ala tökkimään ihan jok'ikistä vietävän
      ihastuttavaa . Vinkiksi herralle , että hae sieltä takarivistä niin saat "puutostilaasi"
      muutosta ja ehkäpä pääset tanssimaan sitä argentilaista tangoa ;)
      https://www.youtube.com/watch?v=2iR_XlfBPpI

    • Tanssiva-mies

      Argentiinalaisessa tangossa ei muuten haeta. Siinnä etsitään katsekontakti ja kumpikin nyökkää ja siirtyy parketinreunaan odottamaan että joku päästää eteensä tanssimaan. Aika ongelmallista Suomalaisilla sinisillä silmillä hämärässä salissa. Tuo tuijotuskin on Suomalaisessa käytöksessä varattu ihan muihin tarkoituksiin. Jotta saa jonkun käsityksen niin Milongat on aika lähellä Suomalaisittain naistentansseja. Jos mies hakee ja saa pitkät ja koska ympyrät ovat noissa erikoistansseissa pienet, niin se on käytännössä elinikäiset pitkät. Joskus olen kokeillut ja tullut tähän tulokseen.
      Luulen että nsisilla on ihan omat kokemuksensa. En minä ainakaa antaisi pitkiä. Joskus kyllä olen silloin, jos selvästi näkee että daami on tangosta ihan pihalla ja esum.humalan takia sekaisin tanssin asemasta vain jutellut hänen kanssaan.

      • ohjeitamiehelle

        ''Argentiinalaisessa tangossa ei muuten haeta ''.
        - Jospa aloittaisi tanssi-intosi pikkasen matalammalta tasolta niin saisit sen oman
        tanssilyytin vakioparik'seksi.
        - Haet uusia naisia ja katsot kuka heistä pitäisi tanssimisesta kanssasi.
        - Naistentunnilla huomaat ,kuka on juuri sinusta kiinnostunut jos hakee useammin.
        https://www.youtube.com/watch?v=CqodtulauR0
        * jos vientisi on tätä luokkaa tangolla niin huh, huh :) saatille lähtijöistä ei varmaan ole
        pulaa ;)


      • 8ytiuhgiu

        Miten niin ei haeta, ihan samanlaista hakemista se on katseellakin. Sitähän käytetään täälläkin, katsotaan vain ja sit mennään lattialle.


    • naistaeivoineuvoamies

      Mistä näitä miehiä, jotka eivät ole oppineet, että mies ei vaan voi naista neuvoa, oikein tulee?

    • Tanssiva-mies

      Tyypillistä minulle. Ensin olen ainoa mie koko porukassa ja kohta on äijiä enemmistö ja minulla ei paria.

      No olkoon. Fyysisesti vahhva älykästä sukua oleva nainen haluaa korjailla geenejään valikoimalla sopivan miehen jolla on hänen tarkoituksiinsa sopivat geenit. Muuten hyvä idea mutta pojalle muodostuu äidistä hyvin poikeuksillenen kuva naisesta. Äiti kun kuitenkin on se ensimmäinen nainen johon elämänsä aikana tutustuu.

      Me todennäköisesti olemme siinnä suhteessa erilaisia. Meillä on erilainen naiskuva.

      • seinäruusu

      • missämennään

        Harvemmin nainen tuollatavalla valitsee isää lapsilleen. Pelkkä rakastuminen riittää ja jos omassa suvussa on paljon hyviä geenejä (mitä ne nyt sitten ovatkaan) voi rauhassa valita vaikkapa hieman erilaisen miehen, Koska se rikastuttaa niitä helvetin geenejä.

        Tanssijan ja ravimiehen lapsesta tuli skeittaaja ?! Oliko mikään ihme ?? Ammatiltaan olivat hoitsu ja maametsät.maisteri, Lapsesta on tulossa taiteenmaisteri ?! Haloo ...


    • Tanssiva-mies

      Täälläpäin on sali missä on paljon naisia. Olen itsekin miettinyt miksi istua toimettomana ihmisten joukossa jotka vain tuijottavat tanssijoita, tanssivat samaa sukupuolta olevien kanssa, räpläävät kännykkää, juovat etenooliliuosta ja juttelevat keskenään. Tanssityyli kiehtoo.
      Jotenkin vain ihmisillä joilla on vähän käsitteitä hetero, seksi, rakkaus, pari yms. On kaikilla käsitteillä sama sisältö.
      Olen aikoja sitten jättänyt tuolliset "mene sinne sun tänne" neuvot omaan arvoonsa.

      • voiaikoja

        ''Olen aikoja sitten jättänyt tuolliset "mene sinne sun tänne" neuvot omaan arvoonsa''.
        - Mikä sitten on ongelmasi ? Mitä turhia sitten neuvoa kyselet,
        - Parempi mennä sinne äidin helmoihin ja tyytyä siihen osaan.


    • Tanssiva-mies

      Ongelma on saada tanssipari ja jos joku nainen saa tanssiparin niin silloin juku mieskin saa tanssiparin.

      Tuolla alussa olen antanut neuvoja miten toimien nainen pääsee halutessaan parketille.

      Se jos joku nainen on esimerkiksi lesbo tai juoppo ja himoitsee naista tai juoppo viinaas minä en puutu. Tässä puhutaan vain ja ainoastaan heteroista naisista.

      Kyllä ryhdissä pysyminen ja paikallaoleminen silti jotain antaa vaikka tanssiin ei pääse.

      Kuten sanottu, olen ajat sitten jättänyt tuollaiset "mene sinne ja sinne", neuvot omaan arvoonsa. Jos kaikki tuollaiset juoksutkset olisi käynyt lävitse olisi varmaan jo joku lonkkavika.

      Itseasiassa tuollainen sättiminen on kanssa niitä mitä ei naisen kannata miehelle tehdä. Nimittäin se heikentää mahdollisuuksisia.

      • Tanssiva-mies
        netistä kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=wodDFPQ_bms


        http://www.tanssi.net/k/kaverit.html

        Ainakin tuo Tanssikissi tuolta tanssinetistä on testattu. Soitin ja ei ollut kyllä pätkääkään kiinnostunut tanssimisesta ainakaan minun kanssa.

        Tuohon Yeotube -filmiin sanon että kun paheista viini, laulu ja naiset jättää yhden pois, niin silloin on jo jonkinlaiset elämästäselviämisen mahdollisuudet.

        Tanssittuhan tuossa filmillä ei sitten ollenkaan. Lähinnä puhuttiin "kukista ja mehiläisistä. Eli lasten juttuja.


      • hanurillaupeasti
        Tanssiva-mies kirjoitti:

        Ainakin tuo Tanssikissi tuolta tanssinetistä on testattu. Soitin ja ei ollut kyllä pätkääkään kiinnostunut tanssimisesta ainakaan minun kanssa.

        Tuohon Yeotube -filmiin sanon että kun paheista viini, laulu ja naiset jättää yhden pois, niin silloin on jo jonkinlaiset elämästäselviämisen mahdollisuudet.

        Tanssittuhan tuossa filmillä ei sitten ollenkaan. Lähinnä puhuttiin "kukista ja mehiläisistä. Eli lasten juttuja.

        Tuonne kaivataan tanssimiehiä Hämeessä - Sielläpäin taidat vaikuttaa :).
        http://www.tanssi.net/fi/p/679.html
        https://www.youtube.com/watch?v=xDJ8XKRtYLg


    • Voiko tämä olla totta, jotta mies jää paritta? Itse tanssin mitä mieluimmin, rytmin vierestä ja viejän varpaillekin hairahtuen. Kuulemma kuvittelen toisinaan itseni myös itse viejäksi.
      Koska tämä kirjoittamani pitää paikkansa eikä ole jälkivapun huuli, niin tietenkin jään paritta, ruikuttamaan ja kiukuttelemaan. Melko harvoin jämämiehiä näkee lavan reunaa komistamassa. Jos niin on, niin minullakin on toivoa päästä pyörähtelemään ... etes hitusen toivoa. Toisinaan jään kökötäämään ainoaksi hakuriviin sittenkin, vaikka vapaita köriläitä kyräilee viejien puolella. Niin kauan kuin heitä on, voin toki hätyytellä heitä tanssiinkutsuineni - jos kerkiän. Olen näet huomannut, että äijylöitten kahvihammasta alkaa kummasti jomotella, kun minä lähestyn heitä vaani...kutsuvasti hymyillen.

      • kerromeille

    • tanssipahentaaongelmaa

      Eihän tanssiharrastuksen aloitus eikä sen jatkaminenkaan todellakaan ole ratkaisu miehen naisongelmiin: nimittäin, jos miehellä on ennen tanssiharrastuksensa aloittamista ollut kauheita tai sitä suurempia naisongelmia, niin tanssiharrastus on vain entisestään pahentanut niitä ongelmia. Sekin siinä vielä on, että jos ennen tanssiharrastuksen aloitusta vain parikolmekymmentä parasta kaveria tiesi niistä naisongelmista, niin tanssiharrastuksen jälkeen tietää koko Etelä- tai Pohjois-Suomi riippuen siitä, minne naisongelmainen mies ensimmäisen tanssilavakiertueensa suuntaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1525
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1097
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      996
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      917
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      842
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      640
    Aihe