Kirjavinkkejä

sandrana

Tiedättehän tunteen, kun välillä löytää pinon hyvältä vaikuttavia kirjoja ja toisinaan ei kerrassaan mitään. Ajattelinkin, että voisimme laittaa tähän vinkkejä kirjoista. Itse voisin mainita esimerkiksi Nora Robertsin Morriganin ristillä alkavan trilogian ja Vicki Myronin Kirjastokissan.
Kirjallisuuden lajilla ei ole väliä, kunhan kirja on ollut sinusta lukemisen arvoinen.

7

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kukaan ei ole vielä uskaltanut vastata, joten laitan pari lisää. Näitä en ole vielä itse ehtinyt lukea, mutta olettaisin näiden olevan ihan hyviä. Yllätyksiä haudan takaa avaa Harper Connelly - sarjan ja tekijänä on Charlaine Harris sekä James Bowenin Bobin maailma. Tämä on toinen osa katusoittaja Jamesin ja hänen kissansa Bobin tarinasta.

      • Tähän pieni korjaus yllätyksiä haudan takaa on sarjan toinen osa, mutta luulin lukevani ensimmäistä. Eli ensimmäinen on kuiskauksia haudan takaa. Sujuvasti kirjoitettuja, mutta ainakaan minusta eivät olleet pelottavia. Sarja meni lukulistalle. Ihanaa saada myös uusia ehdotuksia tutustuttavakseen. Kiitos sinulle lukutoukka80.


    • lukutoukka80

      Vaikka kuinka on sellaisia kirjoja, joita suosittelisin, ainakin sen takia että tykkään itse :)

      Jeannette Walls: Lasilinna
      Jennifer Lauck: Siipirikko ja jatko-osa Hiljaiset vedet.
      Ovat omaelämänkerrallisia, kirjailijoiden omista lapsuus- ja nuoruusvuosista. Mielestäni todella koskettavia, ja erinomaisia luettavia. En koskaan ajatellut lukevani mitään omaelämänkertoja, mutta näistä oli hyvä aloittaa, ja nyt kesäkirjakasassa odottaa Joyce Carol Oatesin Blondi (joka kertoo osin fiktiivisesti Marilynin elämänkerran) ja Sisareni rakkaani (oisko murhatun lapsimissin ja perheensä tarina, tytön veljen "silmin")

      Joanne Harris: Sinisilmä. En ole tykännyt muista ko.kirjailijan kirjoista, mutta tuo todella kolahti, en malttanut lopettaa lukemista ja harmitti kun loppui niin äkkiä. Narraa taitavasti lukijan, niin monta kertaa, että alkaa jo epäilyttämään oma intuitio ja päätelmät.

      Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus. Tämäkin on sellainen tarina joka narraa lukijaa, taitavia juonenkäänteitä. Tämänkin kohdalla harmitti kun loppui liian äkkiä.

      Diana Sebolt: Oma taivas. Koskettava, erilainen, kirjoitettu kuolleen tytön "äänellä".

      Emma Donoghue: Huone. Tämäkin on erilainen kirja, kuin mihin yleensä on tottunut. Kertoo kidnapatun vuosia vankina olleen tytön ja vangitsijan aikaansaaman lapsen tarinan, joka alkaa vankeusajan lopusta ja jatkuu pakoon pääsyn jälkeisestä elämästä, sopeutumisesta suureen maailmaan. kertoja äänenä siis tämä poika.

      Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen. Todella vahva tarina joka varmaan jokaisen kannattaisi lukea, koska kertoo elämästä/tulevaisuudesta joka hyvinkin voi olla vielä totta. Mitä tapahtuu kun tulee "pimeys", sähköt ja teknologia lakkaa olemasta, kun ihminen jää vaille tietoa ympärillä tapahtuvasta, kun ihmisen pahin vihollinen on ehkä se toinen ihminen, ja selviytyminen on itsestä kiinni.

      usein ihminen jämähtää siihen tuttuun ja turvalliseen myös kirjoissa, mutta suosittelen kokeilemaan joskus jotain erilaistakin, koska voi yllättyä positiivisesti.

    • BLOODisLIFE

      Mun lempikirjat on Bram Stokerin Dracula no sehän on klassikko ja Jammu eli Erkki Kanervan Yrjön tekeleet se on helevetin hauska!

    • Lukutoukka123

      Minäkin voisin ehdotella nyt tuhansia eri kirjoja, jotka on tosi hyviä, mutta laitanpa nyt pari vinkkiä :)
      Kerstin Gier - Rubiininpuna, Safiirinsini ja Smaragdinvihreä
      Tuo yllä oleva kirjatriologia valloitti minut aivan täysin! Siinä on ihanasti sekoitettuna seikkailuja ja romantiikkaa, ja juoni kulkee sujuvasti eteenpäin ja on mitä mahtavin! Lisäksi minä pidän todella paljon kirjoitustyylistä, tarinan minäkertoja pureutuu todella mahtavasti syvälle sisimpään, ja saa milloin missäkin kohtaa tuntemaan raivoa, hellyyttä ja onnea. Tätä ei malta lopettaa, kunhan vain on päässyt juoneeseen sisään, alku saattaa olla hiukan tylsemmän puoleinen lukiessa sitä ensimmäistä kertaa, mutta ei siinä kauan kestä kun on jo ihastunut siihen kirjaan! Ainoa huono puoli on se, että ne loppuu AIVAN liian nopeaa. Itse olen lukenut nämä kaikki jo ainakin kaksi kertaa, ja kummallakin kerralla yhtä koskettava ja ihana. Siihen ei kyllästy, kuten joihinkin sarjoihin silleensä kyllästyy ja voin sanoa, että jos ekan osan lukee, niin ei malta millään lopettaa enää. Voin sanoa, että nämä kirjat kertovat tytöstä, joka... En voi paljastaa, se pilais koko jutun. Mutta suosittelen ERITTÄIN lämpimästi.

      Rick Riordan - Percy Jackson
      Tämä Percy Jackson-Kirjasarja kertoo pojasta -Percystä- jonka elämään tunkeutuu yhtäkkiä antiikin kreikan aikaisia hirviöitä, jumalia ja olentoja. Pian hän saa selville, kuka oikeasti on, ja mihin soppaan hän on pudonnut...
      Eli tää on ihana kirja, fantasia-seikkailupuolelta. Tää on niin mahtava, alkukaan ei oo ollenkaan tylsä, vaan vetää heti mukaansa. Suosittelen, tämä sopii erittäin hyvin kaikenikäisille, ja on erittäin viihdyttävää ja jännittävää lukemista.
      Tässä on sarjan järjestys, niistä ei ehkä ihan heti huomaa, missä järjestyksessä ne tulee, joten tässä ne on ensimmäisestä viidenteen; 1. Salamavaras 2. Hirviöidenmeri 3. Titaanien kirous 4. Labyrinttitaistelu 5. Jumalten sota

      Erin Hunter - Soturikissat

      Soturikissat kertovat nimensä mukaisesti kissoista. Kirjasarja on tosi jännittävä ja ihana! Itse tykkään tosi paljon, luin näitä aika nuorena, ja silloin oikeesti Soturikissat oli mun elämä XD Mutta joo, nää seikkailut on ihan parhaita ja hahmot on niin ihania! Juonenkäänteet on yllättäviä, ja olen monta, monta kertaa purskahtanut itkuun lukiessani näitä. Kirjastostakin on ihan pakko aina lainata vähintään kaksi osaa. Alusta asti mukaansatempaava. Tätäkin suosittelen erittäin lämpimästi.

      Noniin nyt aikani alkaa loppua, vaikka olisin mieluusti kertonut parista muustakin sarjasta. Toivottavasti kävelette ensi kertaa kirjastosta pois joku näistä kirjoista kainalossa ;3

    • suosittelija

      Clive Barkerin kirjoista:
      -Abarat-sarja (fantasiaa)
      -Kadotuksen peli (kauhua)
      -Veren kirjat 5 (Ei liian rajua)

    • Mustatikari

      J.r. ward - mustan tikarin veljeskunta sarja tai samaisen kirjailijan langenneet enkelit sarja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe