Vakava enneuni 4.5.2015

Felix-

Uni 4.5.2015, klo 7:03

Silloin tällöin Jumala puhuu unien kautta, sekä uskoville että ei-uskoville. Kuten aikoinaan Faaraolle, Nebukadnessarille, jne. Nämä erikoiset unet ovat monesti paljastavia, jopa enneunia. Sellaiset saattavat käydä toteen,niissä on ennakointia tuelvasta. Job 33:13-29

Koska tämän unen sanoma liittyy helluntailaisiin, rohkenen tuoda sen tänne.

Unen tapahtumapaikka oli helluntailainen kotikokous. Laulettiin muutamaa laulua, oli jotakin säestyksen tapaistakin. Eräässä nurkassa isui kolme ihmistä, jotka käyttivät samaa laulukirjaa. Vastaan tuli vähän oudompi laulu, mutta siinä nurkassa istuva henkilö osasi sen, ja lauloi reippaasti.
Siinä oleva mies alkoi katsoa tuota laulavaa halveksuvasti, ja virnuili. Teki sitten oudon tempun, nousi mielenosoituksellisesti, ja poistui. Hänen vaimonsa, jolla vauva sylissään katsoi häveten miehensä tekoa.

Kohta kokous olikin lopuillaan, ja väki alkoi lähteä. Väen keskellä meni eräs henkilö ko. Miehen luokse ja sanoi:
- Olisi sanaa Herralta, miten voin sen toimittaa yksityisesti. Mies virnuili ja letkautti:
- Vai sanaa Herralta, enpä tarvitse!
- No, voin sen sanoa tässäkin kaikkien läsnäollessa, jos se sopii, sanottava se kuitenkin on, sillä sana on vakava. Ja henkilö lausui:
- Sinä kuolet, pian, joten toimita talosi ja asiasi kuntoon. Mies ikäänkuin kivettyi, katsoi vain maahan. Vaimo siinä järkyttyneenä seurasi.
( 1 Sam 25: 37-38)

Ihmiset lähtivät pois. Pihassa oli tummanpunainen iso auto, kuin bussi – mutta umpinainen. Lastaus tapahtui takaoven kautta, joka oli vielä auki. Bussi oli jo käynnissä, ja hiukan liikkui eteenpäin. Em. mies juoksi kovaa päästäkseen bussiin. Hän hyppäsi jaloillaan sellaiselle tangolle, kuin portaalle ja koetti heittäytyä sisälle. Silloin joku huusi:
- Vielä on tulossa matkustajia, älkää lähtekö! Miehen vaimo vauvan kanssa oli ovella tulossa bussiin.
Kummallisesta syystä bussin kuljettaja peruutti, ehkä siksi että tuo äiti vauvan kanssa oli tulossa, ja matkaa bussille oli ehkä n. 50 metriä. Kun bussi alkoi peruuttaa, mies menetti otteensa ja retkahti pää edellä maahan, jalat jäivät loukkuun sen raudan ja bussin pohjan väliin. Bussi peruutti, ja työnsi miestä pää maata viistäen.

Sitten joku huusi:
- Pysäyttäkää, tuokaa ensiaputaitoiset! Soittakaa hätänumeroon!

Mies vielä kerran nosti päätään, sylki suustaan verta ja oksennusta ja virnuili:
- Vai että vielä ambulanssia! Sitten tuli loppu. Järkyttävä loppu, jota katselijat kauhistelivat. Ja muistivat mitä sisällä oli tuolle miehelle Herralta ilmoitettu. Ihmiset olivat nähneet, että hän kohteli vaimoaankin ala-arvoisesti, saati muitakin.. Hän oli kovettunut pilkkaaja, loppuun asti.

Job 34:10-30

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kenen sä luulet nyt kuolevan jos toi oli sun mielestä enneuni?

      • sanaa----

        Matteus 24:42-51


    • TULR

      Unesi kertoo sinusta paljon - onhan se sinun alitajuntasi tuotos.

      Minusta on huolestuttavaa, miten radikalismi hiipii tännekin. Tuollainen ajattelu, jossa Jumalan tahto on rankaista niitä, jotka eivät ole samanlaisia kuin itse, on vaarallista.

      Enneunesi ennustaa vain siitä, että ääriuskovien ajattelu ja toiminta aiheuttaa meille Suomessakin vielä paljon ongelmia. Mitä nopeammin kristinusko ja islam hiipuvat, sen parempi.

      • niinsetapahtuu

        Kristinusko ei tule hiipumaan vaan kasvamaan! Ja näin on hyvä.


      • unetyötämyöten

        Unet ovat unia, mitä niistä niin hermostut? Jokainen näkee joka yö unia, ja joskus ne ovat enneunia. Turhaan hermostut TULR-
        Ennen sanottiin että unet yötä myöten menee.


      • niinsetapahtuu kirjoitti:

        Kristinusko ei tule hiipumaan vaan kasvamaan! Ja näin on hyvä.

        Varmaan uskonto tulee leviämään mm kehitysmaissa. Sivistysvaltioissa sen merkitys pienenee.
        Esimerkiksi Afrikassa helluntailaisia on 41% kansasta, mutta Suomessa luterilaisten määrä on vähentynyt viimeiset 13 vuotta yhden prosentin vuodessa.
        Kun ennen vuoden 2003 uskonnonvapauslakia luterilaisia oli yli 90% kansasta niin nyt niitä on enää 75%.
        Määrä pienenee yhden prosentin vuodessa ja kirkko onkin laskenut itse(SLEY)että 30 vuoden päästä määrä on alle puolet kansasta ja kirkko menettää verotusoikeutensa ja valtansa.

        Ortodokseja on Suomessa toiseksi eniten luterilaisten jälkeen:1 % kansasta. Helluntailaisia on 0,85% ja muut karismaattiset ryhmät - heitä on alle tuon prosenttiluvun.


      • SyytSelville
        niinsetapahtuu kirjoitti:

        Kristinusko ei tule hiipumaan vaan kasvamaan! Ja näin on hyvä.

        Kristinusko hiipuu hurjalla vauhdilla Euroopassa. Suomessakin nuorista ja nuorista aikuisista vain 15% on kristittyjä! Tätä tosiasiaa ei voi enää väheksyä, vaan meidän täytyy ymmärtää syyt siihen, miksi näin on päässyt käymään.

        Kirkon jäsenmäärät vielä kaunistelevat totuutta. Suurin osa kirkon jäsenistä on ateisteja ja agnostikkoja. Kirkon tutkimuskeskus sai kuitenkin todellisen 15%:n luvun selville.

        Mistä johtuu suomalaisten maallistuminen?


    • Gertrud-

      Kyllä niitä enneunia on nähty, ja Jumala on niitä tarpeen mukaan antanut.

      Kauan sitten näin unen tädistäni, jota en ollut nähnyt vuosikausiin kun muutin pois maalta, yli 500 km:n päähän. Uni oli kuvaava. Tädillä oli iso pömppömaha, mutta ei 65-vuotiaalla siis vauvaa tulossa. Ja oli muitakin merkkejä. Kirjoitin tädilleni, että olen tullut uskoon ja rukoilen hänelle siunausta ja apua. Unesta en maininnut. Hän kutsui kesälomalla tulemaan käymään, ja kauhistuin kun näin hänet. Tukka poissa, laiha kuin aidanriuku, ja maha kuin tynnyri.
      Täti itki ja sanoi, että loppusuoralla ollaan, syöpä on levinnyt kaikkialle. Askitesta vatsaontelo täynnä. Mutta itkussa oli mukana ilo: Hän oli palannut luopion teiltä takaisin elävään uskoon, tunnustanut syntinsä, tehnyt tiliä Jumalan ja ihmisten kanssa. Hän kiitteli Jumalaa, että olin muistuttanut häntä ikuisuusasioista.
      Itkien erosimme, ja kiitimme siitä että kerran kivut ja tuskat loppuvat, Jumala kuivaa kyyneleet, on ikuinen lepo ja rauha. Tämä maailma on kuin eteine, ikuisuuden odotusaula, päämäärämme on Taivaan koti. Lauloimme vanhoja hengellisiä lauluja ja virsiä.
      Mummonkin virren:

      Tuolla taivaan asunnoissa, autuaissa Jumalan,
      itku on ja murhe poissa, siell on ilo ainiaan!

      Näin Jumala saattaa puhutella ja kutsua uniankin välikappaleena pitäen. Pääasia on, että vaikuttimena on rakkaus - Jumalan rakkaus - joka kutsuu ja vetää ja muistuttaa. Aina se ei kuitenkaan mene perille; ihminen torjuu.

      Ja vuosikymmenien aikana on vastaavia tapahtunut, ja ne unet erottaa niiden vaikutuksesta ja siitä, mihin ne on tarkoitettu.

    • Tieto-on

      Tämän ennunen asia koskee nimimerkkiä voivoi.

    • Koroisos

      Mikä saa uskonnollisen ihmisen niin raiteiltaan, että uniansa tänne laittaa.
      Satuinpa sen lukemaan. Omaa tuotostansa oli sen pituisena kuin oli se.

      Sitten vielä nimimerkki "Tieto-on" möläyttelee huvikseen tällä nettipalstalla kun huutelu on niin helppoa.

    • Voivoi

      Johan tuon arvasin, että joku yhdistää unen sanoman minuun, ei ollut todellakaan mikään yllätys, vaan ihme olisi ollut se, että niin ei olisi tapahtunut.

      Johan joku oli muka "profetoinut" minulle kovaa kuritusta ja tuskaa ja ahdistusta !

      Huh huh mitä touhua !

    • ghkgligy

      Kylläpä oli pa.ska uni.

      Mielestäni ihan p€rseestä koko uni.

      Eikö yhtään parempia unia voi nähdä?!

      • unihöperöt

        "Eikö yhtään parempia unia voi nähdä?!"

        Joiltakin nettifoorumeilta on mahdollisuus tilata parempia.
        Täysi palautusoikeus taataan. Uni on ilmainen, mutta maksua (tukku €uroja) vastaan annetaan myös unen selitys. Selitykseen tyytymätön ei saa palautusta.


      • vaikkaensiyönä

        "Eikö yhtään parempia unia voi nähdä?!"

        Jo vain voi nähdä. Unia voi tilata suoraan netistä.
        jJoissakin nettikaupoissa taataan täysi palautusoikeusoikeus


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5500
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3517
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1642
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1604
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1058
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe