Lyhennysvapaita.

lukihäiriöinen

haluavat ne, joiden ei pitäisi"

Asuntolainojen lyhennysvapaista "säästyviä" rahoja ei missään nimessä pitäisi kuluttaa, vaan ne kannattaisi laittaa säästöön. Tätä mieltä on Handelsbanken Suomen johtaja Nina Arkilahti.

nkin kokemus omasta asiakaskunnastaan on, että lyhennysvapaita haluavat enemmän ne, joiden ei pitäisi ottaa lyhennysvapaata varsinkaan nyt, kun korot ovat matalalla.

– Jos ei nyt pysty hoitamaan lainaansa, niin miten sitten sellaisena hetkenä, kun korot ovat korkeammalla. Eikä niitä rahoja pitäisi varsinkaan laittaa kulutukseen, vaan ne pitäisi aivan ehdottomasti ohjata vararahaston kartuttamiseen, Arkilahti sanoo Taloussanomille.
Taloustiedot

Handelsbanken Finans Abp

Lyhennysvapaita eivät sen sijaan kaipaa ne pankin asiakkaat, joiden rahat riittävät hyvin lainan lyhentämiseen ja kenties myös kuluttamiseen.

Handelsbanken Suomi myöntää asiakkailleen lyhennysvapaita kuukausia, mutta päätökset niistä tehdään aina asiakaskohtaisesti.

Arkilahden mielestä esimerkiksi nuoren perheen, jolla on mahdollisesti maksukykyynsä nähden turhankin iso asuntolaina, ei kannata ottaa taukoa asuntolainan lyhentämisestä etenkään nyt, kun työmarkkinoilla on paljon epävarmuutta.

Yleisesti ottaen Arkilahti on kuitenkin sitä mieltä, että suomalaiset voisivat lyhentää lainojaan hitaammin.

– Ei ole mikään arvo sinällään olla viisikymppisenä velaton, vaan pikemminkin olisi paljon parempi, että samaan aikaan, kun lyhentää vähän rauhallisemmassa tahdissa, pitäisi huolen myös säästämisestä, hän sanoo.

– Niille asiakkaille, joilla olisi varaa olla lyhentämättä, olemme suositelleet yksilöllisesti, että lopeta vaikka kokonaan lyhentäminen, kun puolet kasvukeskuksessa sijaitsevasta asunnosta on maksettu pois. Sen jälkeen voi alkaa miettiä, millä tavoin varautuu eläkepäiviinsä.

http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2015/05/04/lyhennysvapaita-haluavat-ne-joiden-ei-pitaisi/20155628/12

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • savieinari

      Savieinarilla on suunnitelmissa pitää määräämättömän pitkä lyhennysvapaa, alkaen vielä tänä vuonna. Ei silloin hetkauta enään koron nousut eikä pankinjohtajan velikään koputtele etuovelle.

    • JuuriNäinSe

      Huhhuh, kylläpä tuulipuvun puntti nyt tutisee, ostetaan auto lyhennysvapailla ja kohta meneekin kämppä alta ja perheen kanssa joudutaan yhdessä tuhnuttelemaan pahamainesen lähiön vuokraläävään niskassa jättimäinen ikivelka!

      • vuokraloista_vituttaa

        Ai, nyt on auton ostaminen syntiä?

        Takana ovat ne ajat, kun "edullista" vuokra-asumista kehuttiin sillä, että jää enemmän rahaa kuluttamiseen ja kunnon auton ostoon.

        Kuis ny näin takki kääntyi, ettei enää olekaan hyvä asia, jos jää palkasta rahaa yli uuteen autoon tms. törsättäväksi?

        Ei kai vaan kaiken taustalla piilekään kateus? Pääsi ne vuosittaiset vuokrankorotukset unohtumaan laskuista, kulutusluottojen ja pikavippien kanssa pelaamisessa tuli rajat eteen ja nyt tiedostat jo, ettei sinulle ikinä tule isompia rahasummia kertymään. Jää siis kesämökit ja omat veneet ikuiseksi haaveeksi, kuten muutamalla eläkeikää lähestyvällä duunikaverillani (molemmat asuvat vuokralla = edelleen sulaa kaikki tulot pakollisiin menoihin).

        Ottaisit positiivisemman asenteen ja iloitsisit kanssani siitä, että lyhennysvapaa-anomus meni läpi -> nyt minulle jää melkein touhutonni/kk törsättäväksi vuoden ajan.


    • lukihäiriöinen

      Sanokaa mun sanoneen nyt suomalaisten laskeutuvan kauhean synkkään aika kauteen.(vain hullu ostaa suomesta asuntoa tänä murskaavana ajanjaksona).

      Vain hetkinen vielä niin hyvin vointi yhteiskunta on ns:muisto menneestä.

      Voi niitä jotka ovat raskaana noina päivinä tai raskautetut lainataakan alle.

      Me menetämme pahimassa tai siis suomi on luisumassa pisimpään lamaa mitä koskaan olemme saattaneet kuvitella.

      jopa yli 2030 luvunkin tuonne 2050- ja eteenpäin.


      -Sumuisat näkymät

      Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajana viime vuosina toiminut, kansanedustajaksi kokoomuksen listoilta noussut Juhana Vartiainen sanoo Iltalehdelle, että valtiontalouden pitkän aikavälin kestävyyttä koskevat arviot ovat epävarmalla pohjalla, mutta se ei ole hänestä peruste sille, ettei kestävyysvajetta vastaan kannattaisi taistella.

      Vartiainen ja Ruotsin ex-valtiovarainministeri Anders Borg kirjoittivat raportissaan, että huoltosuhde tulee nousemaan useimmissa Suomen vertailumaissa, mutta Suomessa rakennemuutos tapahtuu suhteellisin aikaisin ja jyrkästi.

      Kun näkymät ovat usvaiset, velanoton merkittävä lisääminen olisi Vartiaisen ja Borgin mukaan Suomelle "äärimmäisen riskialtis" lääke.

      Haaparanta taas sanoo, että isoista leikkauksista seuraisi "todellinen romahdus". Varoittavia esimerkkejä kiristävästä finanssipolitiikasta ovat esimerkiksi Hollanti, Latvia ja Englanti, Haaparanta mainitsee.

      Sovalan mukaan uusi, Sipilän johdolla muodostettava hallitus joutuu punnitsemaan, "mitä haittoja tasapainottamisesta on suhteessa siihen, että velkaantuminen jatkuu hallitsemattomana".

      - Se, että Suomi on nyt niinkin hyvässä tilanteessa kun on, perustuu siihen, että valtio pystyy lainaamaan lähes nollan prosentin korolla, mutta kukaan ei tiedä, kuinka pitkään se voi jatkua.

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015050519630358_uu.shtml

    • lukihäiriöinen
      • tottahan_tuo_on

        Helsingissä on oikeasti varaa asua vain niiden, jotka eivät tarvitse hankkia elantoaan työnteolla eli pummit, mamut ja pääomatuloilla elävät.


    • JuuriNäin1

      Eikä muuten koske pelkästään lainanlyhennyksiä, että niitä käyttää henkilöt joiden ei kuuluisi. Sama koskee luottokorttejakin. Luottokortit soveltuvat parhaiten ihmisille, joilla olisi varaa maksaa ostoksensa saman tien ilman luottoja. Eli ne, joilla on varaa, ja jotka ymmärtävät rahan arvon, tekevät ostoksensa luottokortilla, saavat tuotteet saman tien käyttöönsä ja laskun tullessa maksavat sen kerralla pois.

    • HuomennaSitten

      "Jos ei nyt pysty hoitamaan lainaansa, niin miten sitten sellaisena hetkenä, kun korot ovat korkeammalla."

      Tässäpä se.

      • porvarihallitus

        "os ei nyt pysty hoitamaan lainaansa, niin miten sitten sellaisena hetkenä, kun korot ovat korkeammalla."

        Lainanlyhennys voi olla aina saman suuruinen kuukaudessa, olipa korot mitkä tahansa. Ettekö te tätä ole tienneet? Miten voi olla tuollainen henkilö antamassa tuollaista kommenttia, joka on ison pankin pomo. Ei voi muuta kuin ihmetellä tätä asiantuntemattomuutta.


      • eipä_huolta

        Ainahan asunnon voi myydä ja saada omansa pois, näin meille sanottiin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6263
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4006
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2416
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1960
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1413
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      971
    Aihe