Lapsen outo liikehdintä

Pakkoliike

Minulla on 4 vuotias poika, jolla alkoi noin 2 vuotiaana ilmetä outoa liikehdintää.
Eli taputtelee molempia käsiään reisiin kun " viritys menee yli".
Tätä tapahtuu kun kohdataan uusia asioita, kun jännittää, puhutaan vieraille jnejne..
Liike näyttää jotenkin pakonomaiselta ja tuntuu että pojan on pakko jostain syystä tehdä näin kun hermostuttaa.
Neuvolassa ollaan asiasta kysytty, samoin lääkäriltä.
Olivat sitä mieltä, että poika on herkkä ja tällätavoin rauhoittaa itseään ja Ns tilanteesta helpompi selvitä. Eivät olleet huolissaan ja uskovat tavan häviävän kun lapsi kasvaa.

Meitä vanhempia tai poikaa tämä ei häiritse ja kotona ei juurikaan esiinny.
Mutta sukulaiset ja muut tuttavat hämmästelevät tätä usein, eivät ole kuulemma koskaan nähneet vastaavaa ja pelkäävät että pojalla on joku "vialla".
Poika on tosiaan herkkä lapsi ja rauhallinen. Tykkää kirjoista ja puistossa tekee mielummin kakkuja kun kiipeilee. Kehittynyt neuvolan mukaan normaalisti.

Kysynkin onko jollain kokemuksia tälläisestä liikehdinnästä?
Olisi kiva kuulla kun en itsekään muilla lapsilla nähnyt :/

3

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • as-tspojanäiti

      No voihan se pahimmassa tapauksessa olla touretten alkuoireita. Noita ainakin esiintyi omalla pojallani pienenä jo (sormien naputtelu, ilmeily, vaatteiden hiplaaminen peukalon ja etusormen välissä). Toisaalta kyse voi olla tuosta mitä neuvola sanoo. Joillakin aikuisillakin on tuollaista käytöstä, jolla he kasaavat itseään. Jos kyse on tourettesta oireet eivät mene ohi pian (murrosiässä osalla menee), usein pahentuvat ja/tai monipuolistuvat. Seuraa tilannetta. Uskoisin itse neuvolan teidän tapauksessa olevan oikeassa.

    • Juhannusruusu16

      Se saattaa hyvinkin olla ihan ohimenevää, ikäkauteen kuuluvaa. Nelivuotias alkaa yhä enemmän olla aktiivisessa kontaktissa kodin ja vanhempien ulkopuoliseen maailmaan ja ymmärtää siitä yhä enemmän. Hän tavallaan "pitää itsestään kiinni", ettei hukkaannu valtaisaan uusien asioiden vyöryyn. Meidän pojalla oli sen ikäisenä tapana hiplata pippeliä, mutta tapa jäi pois melko nopeasti. Luonteeltaan ja taipumuksiltaan hän lienee melko samanlainen oman poikanne kanssa, rauhallinen, keskittymiskykyinen, herkkä, ei fyysinen, erittäin järkevä ja oppimiskykyinen - kohta jo koulunsa käynyt diplomi-insinööri.

      Yläaste- ja lukioaikana meillä oli tapana aina ennen kielten sanakokeita kysellä sanastot pojalta niin moneen kertaan kuin hän piti tarpeellisena. Näissä sessioissa hänellä oli aina avainnippu kädessä ja hän heitteli sitä koko ajan ilmaan. Auttoi ilmeisesti keskittymistä.

      Monilla meistä on vastaavanlaisia tapoja, toiset näkyvämpiä, toiset huomaamattomampia. Minulla on tapana naputella kynsillä pöydän pintaa tai tuolin käsinojaa, mistä minulle joskus huomautetaan. ;-) Nuorempi poikamme puolestaan tunkee käsiä taskuun ja ottaa pois, tunkee taskuun, ottaa pois. Mieheni hieroo otsaansa. ;-)

      Seuratkaa ihan rauhallisin mielin pojan kehitystä ja olkaa ihmeessä yhteydessä neuvolaan, jos huolestuttaa. Siellä kun on nähty yhtä ja toista, joten asiantuntemus siitä, mikä on ihan normaalia lienee melkoisen kattava.

    • Kolmeäiti13

      Meidän lapsista yksi, herkkä ja pohtijatyyppi, teki myös tietyntyyppisiä liikkeitä silloin kun joku asia pohditutti ja ei välttämättä sitä ymmärtänyt. Meille kerrotiin niiden olevan tic -liikkeitä, jotka ovat täysin normaaleja ja häviävät iän myötä. Näin myös kävi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1897
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      10
      1518
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1479
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1467
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      149
      1398
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      101
      1318
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1307
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      648
      1219
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1127
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1098
    Aihe