Mieliharmia palstoilla !

Pseudoskeptikoista

Pseudoskeptikot taistelevat kaikin voimin luovaa ajattelua ja oikeaa tiedemiesmäistä maailmankuvaa vastaan. Todellinen tiede suhtautuu avoimesti asioihin mottona "ensin tutkitaan, sitten hutkitaan". Pseudoskeparit sen sijaan vakuuttavat vimmatusti virallisen jättiyritysten rahoittaman tutkimustiedon olevan faktaa ja kaikki muu tieto on joutavaa sontaa, jota saa ja pitää halveksua ja vääräuskoisia pitää nöyryyttää ja pilkata. Pseudoskeptikon tärkein tehtävä on uskoa kritiikittä pyhään tieteeseen (josta eivät kuitenkaan juuri mitään ymmärrä) ja ennen kaikkea sen tärkeimpään sakramenttiin: kaksoissokkokokeeseen.

...

"Kaksoissokkokoe" on ns. skeptikon suusta samanlainen automaattiargumentti kuin suvaitsevaiselle "rasismi". Jos haluat laajentaa luutunutta näkemystä jonkin asian suhteen, keskustelua on turha edes aloittaa, mikäli paikalla on (pseudo)skeptikoita, koska takuuvarmasti "asia on tutkittu kaksoissokkokokeella". Näin ollen tutkimuksen lopputulos on skeptikon mielestä absoluuttinen totuus ja vastaväitteet törkeää harhaoppia. Todellisuudessa tiede ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertaista.

...

Meta-analyysin avulla pyritään yhdistelemään aiempia samaa asiaa käsitelleitä tutkimustuloksia. Tavoitteena on saada aikaan synteesi, joka antaa tutkittavasta kysymyksestä vahvempaa näyttöä kuin yksittäiset tutkimukset.

Julkaisuharha puolestaan tarkoittaa sitä, että negatiiviset tutkimustulokset pimitetään ja vain suotuisat havainnot julkaistaan. Näin tutkittava tuote (esim. lääke) voi näyttää tehokkaammalta ja turvallisemmalta kuin se todellisuudessa on. Kun tavallinen ihminen lukee lehdestä uutisoitavasta uudesta meta-analyysistä, hän tuskin ymmärtää tiedustella, millä menetelmällä julkaisuharha on suljettu pois ja voiko tuloksiin siis luottaa. Sen sijaan itseään skeptikkona pitävän yksilön pitäisi ilman muuta osata ottaa ilmiö huomioon. On tilastotieteellisiä testejä, joilla voidaan tarkastella, sisältyykö meta-analyyseihin julkaisuharhaa.

Koko juttu löytyy tuolta:

http://medianvahtikoira.blogspot.com/2012/05/se-on-tutkittu-kaksoissokkokokeella-se.html

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaneonidiootti

      Aivan täydellinen henkilökuvaus pseeuudoskepoo Vanelluksesta.
      Pitää täydellisesti paikkansa ton Vanelluksen suhteen.
      Luulen, että kirjoittaja tuntee Vanelluksen.

      • exoppilas

        Oot muuten aika oikees. Se idiootti oli mulla opena. Täysin lintubongaukseen hurahtanu täyshölmö. On näköjään ottanu tipun nimen nimmarikseen. Nimittäin vanellus vanellus on muistaakseni töyhtöhyyppä. No töyhtöhyypältähän se näyttikin ja aiva yhtä tyhmä ku töyhtöhyyppäkin eli Vanelluksella on pienet linnun aivot, mutta suurmiesten puheet. Ällöttävän itserakas tyyppi.
        Voin kertoo lisää tosi hyvii yksityiskohtii, jos haluutte kuulla tästä surkeesta palstan töyhtöhyypiöstä, sillä hyypiö se on todellakin.


      • lisäätarinoita

        Kerro meille lisää Vanelluksesta, jos tunnet sen noin hyvin.


      • sataseiskakolme

        Valehtelet taas Toivo!
        Olen 173 cm !


    • näinkö-on

      Siis palstan pahin mieliharmi aisteri rovasti Vanellus !!!

      • viideskolonnalaisia

        Ei vaan se v.v, vanen isipersoona.


    • ’Viisaiden’ vandalismista saavat osansa myös VALVIRA:n laillistamat virallisen terveydenhoidon hoitotyötä tekevät. Säästökuurin aikaansaama kovalinja on tuonut tullessaan priorisoinnin, jota skeposin perustein käytetään potilaita ja hoitotyötä tekeviä kohtaan. Skeposin perustein sen vuoksi, että taloudelliset intressit nousevat etusijalle jyräten alleen terveydelliset näkökohdat ja kovalinja inhimillisyyden.

      Annettu, mikä tarjottu ja jos ei kelpaa, olkoon ilman. Siinähän oppii olemaan hiljaa mentaliteetti on kovanlinjan toimintatapa pehmeimpiä arvoja ajavia kohtaan. On siis lääkäreitä, jotka suhtautuvat potilaaseen kuin ihmiseen ja haluavat tehdä parhaansa potilaan terveyden hyväksi. Kuuntelevat potilasta, hyväksyvät ja jotkut myös kannustavat jatkamaan virallisen tahon ulkopuolisia hoitoja, mikäli lääkäri näkee potilaan tilan parantuneen niiden ansiosta.

      Lääkärinkunnan kovan linjan kannattajat eivät hyväksy moista toimintaa. Heidän mielestään ei potilaan tilan parantumisen voida osoittaa johtuvan potilaan kertomista hoidoista. Eihän hoitojen vaikuttavuutta ei ole tutkittu, eikä tutkita mikäli kovan linjan kannattajat saavat päättää asiasta.

      Estääkö kovan linjan kannattajien epäily lääkärikollegoita kohtaa näkemästä ilmeistä, eli sen minkä potilasta, siis kanssaihmistä kuuleva lääkäri näkee työssään.

      http://www.ttl.fi/fi/tyoterveyshuolto/perjantaimeetingit/Documents/HupliVuokko11042014.pdf

      Onko lääkärikunnan kovalinja sivuuttanut oleellisen, eli sen, mihin on koulutuksen saanut vai onko käynyt niin, että koulutetaan kovanlinjan tuloksentekijöitä lääkärin etiikkaa venyttäen aina tilanteen mukaan.

      https://www.laakariliitto.fi/edunvalvonta-tyoelama/liiton-ohjeet/eettisen-ohjee/

      http://yle.fi/uutiset/vanhuksia_rahdataan_ennen_kuolemaa_hoitopaikasta_toiseen/5620219

      http://yle.fi/uutiset/vuoden_geriatri_vanhusten_kotihoidosta_kuin_jattaisi_kolmevuotiaan_lapsen_kotiin/7924884?ref=leiki-uu

      http://yle.fi/uutiset/vanhuksen_elamassa_huomataan_vain_kaksi_viimeista_vuotta/7856956?ref=leiki-uu

      http://yle.fi/uutiset/vanhus_pyoratuolissa_ja_vaipoissa_kotiin__keraamme_kokemuksia_huonokuntoisten_vanhusten_kotiuttamisesta/7823040?ref=leiki-uu

      • Voi-voi

        Kylläpä olet pahasti katkeroitunut vanha ihminen.


      • Woe-wow-woe
        Voi-voi kirjoitti:

        Kylläpä olet pahasti katkeroitunut vanha ihminen.

        Entäs sinä sitten?
        Luet katkeroituneiden ihmisten palstoja ja sitten ihmettelet; Miksi olet itse niin katkeroitunut!
        Vanhan kansan tiagnoosi: Seura tekee kaltaisekseen!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      106
      1864
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1447
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      7
      1441
    4. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1409
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      148
      1362
    6. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1277
    7. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      93
      1277
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      647
      1202
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1088
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1087
    Aihe