Keskustelin miesystäväni kanssa vakiintumisesta

Kun ei miestä tunne eikä ole ollut kärpäsenä katossa, niin vaikea sanoa varmaksi, että mitä mies miettii..

Mutta minun miehelleni sellaiset suuret tunteisiin liittyvät asiat tai pitkälle tulevaisuuteen liityvät suunnitelmat ovat hyvin vaikeita. Esimerkiksi jo sekin että hän sanoo rakastavansa vaatii häneltä ponnisteluja, eikä hän sitä juuri koskaan sanokaan, ellen minä sano sitä ensin. Silti hän rakastaa, kovastikin. Enemmän kuin ketään koskaan. Luultavasti hän ei ole kunnolla rakastanut ketään muuta, vaikka tapasimme vasta kun mies oli liki 40v.

Hän on kiltti, tunnollinen, uskollinen, rakastettava... Tuhat ihanaa asiaa. Mutta henkeviä hän ei halua puhua. Hän ei osaa sitä, ja myöntää sen olevan vaikeaa.

Muistan kun aikoinaan minä otin puheeksi, vuoden tapailun jälkeen, että mitäs jos vaikka seurusteltaisiin, kun yhteistä mahdollista kotiakin oltiin jo käyty katsomassa.;) Mies meni vähän punaiseksi, höpötti ja naureskeli jotain että "mitä se sitten tarkoittaa" yms. Silloin sovimme, ettei muita enää katsella. Tuosta keskustelusta on 3 vuotta, ja onnellista perhe-elämää on sittemmin elelty.

Joskus puhuimme, että menemmekö joskus naimisiin tms... Keskustelu oli miehelle vaikea. Hänelle kyllä sopii, että joskus naimisiin mennään, mutta se oli juurikin sellaista vitsailua, höpötystä, vaikeaa olemista se koko keskustelu. Näillä puheilla sovimme, että aikaisintaan 5 vuoden päästä ja viimeistään 15 vuoden päästä mennään vihille. Mies tietysti vitsaili että siis 15 vuoden päästä.;)

Yleensäkin aina jos miehelle sanoo jotakin hyvin herkkää ja kaunista, niin mies heittää sen vitsiksi. Tai sitten vaan vaihtaa puheenaihetta. Hän ei osaa ottaa vastaan suuria kehujakaan.

Ehkäpä siis sinunkin mies on hyvin sitoutunut sinuun, mutta ei vaan osaa puhua sellaisista??

Minä tiedän että meidän perhe on miehelle todella tärkeä, ja aikoo kyllä eläkepäivänsä elää minun kanssani. Siitäkin huolimatta, että henkevien keskustelu ääneen on hänelle vaikeaa. Hän osoittaa sitoutumisen ja rakkauden muilla tavoilla.

Lapsellinen reaktio... "saa sitten mies jatkaa elämäänsä kuten haluaa.." Jos aikuinen ihminen on päättänyt lopettaaparisuhteen,,niin eikö se pitäisi asiallisesti keskustellen lopettaa? Aika marttyyriltä kuulostaa tuo edellinen postauksesi. Eroa hyvä ihminen, jos tunteesi on tuo. Ei ihme, jos miestä ahdistaa ajatus sitoutumisesta kanssasi.

Jos toinen kosii ja toinen ei suostu, niin asiahan on selvä. Ei mitään syytä jatkaa suhdetta.

Meidän suhteessa: tiesin alusta saakka, ettei äijä halua naimisiin tai kihloihin, koska se nyt vain tuli ilmi yhdessä keskustelussa jo silloin, kun emme vielä edes aikoneet seurustella. Sitten kun alettiin seurustella, mies oli sitä mieltä, että "melkein voitaisiin olla kihloissa" ja myös "ei se naimisiinmeno mahdoton ajatus ole". Näistä lausunnoista innostuin hieman liikaa, ja kun puolitosissani otin (aikojen päästä tuosta) kihlauksen ja naimisiinmenon tapetille (ajatuksella "sitten joskus"), mies hyppi melkein ulos nahoistaan, koska hänhän ei mitään naimisiin halua hyi yök naimisiinmeno on turhaa ja kauheaa.

Vaikka hyväksyin tämän kohtalon, niin täytyy myöntää, että jotainhan siitä suhteen hohdosta katosi, kun tuli selväksi, ettei siitä ikinä tule avioliittoa. En henkilökohtaisesti välitä niinkään siitä >>avioliitosta<< vaan lähinnä siitä, mitä sen ajatuksen takana oli: onhan se nyt valtava sitoumus ja liittää kaksi ihmistä yhteen, omaisuudet menee puoliksi toisen kuollessa ja voidaan rakentaa yhteistä elämää vakaalla pohjalla ja mitä vielä. Mietin toisinaan, pitäisikö huolestua, koska miksi tuhlata elämä ihmiseen, joka ei nähtävästi haluakaan sitoutua kokonaisvaltaisesti. Mutta kun toisaalta meillä menee tosi hyvin, eikä kumpikaan halua ketään muita elämäänsä.

Uskon, että kosintaa seuraavat naurahdukset loukkaavat. Niin minuakin loukkasi se jyrkkä ei, varsinkin, kun oli ensin annettu vähän ymmärtää muuta. Mutta toisaalta, kaikki ihmiset eivät vain ole avioliittotyyppiä. Joillekin pelkkä ajatuskin on ahdistava ja kammoksuttava, koska "iik siinä menee vapaus!" (harhakuvitelma, mutta miehet ovat vähän tuollaisia). Eroa reilusti tai pääse yli tuosta pettymyksestäsi, ei siinä muukaan auta.

Jokainen tietty tyylillään, mutta aika tuon tyyppisiä reaktioita on omassakin tuttavapiirissä miehiltä tullut, kun kihloista ja aviosta aletaan ensimmäisiä kertoja puhumaan. Joissakin tapauksissa jopa vuosikausien venkoilua. Silti kaikki nämä oman kaveripiirin vastaavat tapaukset ovat päätyneet avioon ja osalla on jo lapsiakin. Ensireaktio ei siis aina yksiselitteisesti tarkoita, ettei ole tosissaan.

Toki jos haluat lopettaa suhteen, niin ehkä se on fiksuinta. Todellinen pysyvä parisuhde ja avioliitto vaatii ymmärrystä, kärsivällisyyttä, keskustelua ja anteeksiantoa. Jos ei näihin koe kykenevänsä ja päättää keskustelematta häipyä suhteesta parin väärin ajoitetun hymähdyksen vuoksi, niin ei ehkä ole itsekään ollut kovin sitoutunut ko. suhteeseen..?

Pelimies ja sinä olet sille pelkkä pano.

Toivottavasti ymmärrätte ainakin olla lisääntymättä, jos mies ei halua edes avioitua.

Ensin sanot, että KESKUSTELITTE avioliitosta (kihlaushan on sopimus avioliitosta, eli siitä ei tarvitse erikseen keskustella), sitten seuraavassa lauseessa se ei ollutkaan keskustelua vaan miehen puolelta naureskelua ja tuhahtelua.

Jotenkin itse ymmärrän keskustelun eri tavalla eli että siinä molemmin puolin kerrotaan ajatuksista, toiveista, odotuksista, peloista jne.

No, lopputulos kuitenkin oli että mies naureskeli (mille??) ja sinä päätit pelailla pelejä ja notkua Facebookissa - täh? :o

Edellisen tyttöystävän kanssa hän olisi ollut valmis sitoutumaan parin kuukauden jälkeen, mutta nyt hän on kolme vuotta vanhempi ja viisaampi (oletan teidän olevan tosi nuoria).

Jos haluat teidän keskustelevan muusta kuin leffoista ja pieruista (?!) niin tee aloitteita keskusteluun. Jos mies on teinipojan tasolla tunne-elämässään ja keskustelutaidoissaan niin vedä johtopäätökset ja toimi niiden mukaan.

Kännypelien pelaaminen ja FB:ssä roikkuminen "kostona" ei anna kovin kummoista kuvaa omastakaan kypsyydestäsi.

Ei se ollut pieni juttu, vaan iso asia. Kosit ja sait vastauksen kuin märällä rätillä vasten kasvoja.
Eri asia sitten, miten mies koki asian, ehkä ei muista tällä hetkellä koko juttua. Jotkut miehet eivät vain osaa ottaa näitä symbolisia rakkauden sinettejä vakavissaan, pitävät turhina. Niinhän ei ole ennen ollut, vaan kihlautuminen oli koko sosiaaliselle seurapiirille perin merkittävä tekijä.
Naisena sinun ei pitäisi ottaa kosintaasi uudelleen esiin, koska siinä vain koet nöyryytetyn tuntemuksesi uudelleen.
Mies olisi saatava kosimaan, näin se menee, tavalla tai toisella. Silloin nainen voi kokea itsensä arvokkaana timanttina miehen rinnalla.
Tunteet, jotka koet nyt: nöyryytys, halpa-arvoisuus, irrallisuus, haavoittuneisuus... ne ovat ainakin väliaikaisesti murentaneet suhdettanne.
Teetkin viisasti nyt, kun et liiemmin uskoudu hänelle, vaan nuolet haavasi hiljaisuudessa. Tällöin saat pitää pienen osan ylpeyttäsi ja omanarvon tuntoa tallella.
Suhteenne on käännekohdassa. Jos mies ei nyt tajua mokailuansa, ei hyvältä näytä. Toisaalta, maailmassa löytyy kyllä romanttisia miehiä, joille sitoutuminen kihlautumisineen ovat tärkeitä asioita elämässä.

Jotenkin tuntuu siltä, että " miehet eivät ole enää miehiä". Olen itse sen verran vanhanaikainen, jos näin voidaan sanoa, että odottaisi miehen kosivan. Tai tietenkin kun keksustellaan vakavasti asioista, voi nainenkin koputtaa kepillä jäätä, tiedustella mitä mies ajattelee kihlauksesta ja avioliitosta. Aloittajan miesystävän käytös on todella loukkaavaa. Vai olisiko hän mennyt hämilleen, kysyitkö asiasta yhtäkkiä suoraan? Vastasiko sanallisesti mitään, vai tuhahtiko vain? onko jälkikäteen puhunut mitään?
Itse olen seurustellut vakavasti 2,5 vuotta ja meillä menee todella hyvin. Olemme avoliitossa, mies on kaikinpuolin fiksu, mukava ja luotettava, rauhallinen luonne. Alunperin hän on puhunut että haluaa joskus perheen ja on välillä kysellytkin että koska me hankitaan lapsia. Nyt sitten odotamme lasta :) Kerran tokaisin yhtäkkiä, että "meille tulossa lapsi, ja me emme ole edes kihloissa". mies siihen, että miten semmosiin kihloihin edes mennään.. kysyin sitten, että "etkö ole koskaan ajatellut, että joksus elämän aikana menisit naimisiin..? "Vastasi että "noooo, en mä tiiä.. no jos sinä haluat". Olin aika yllättynyt. Olen saanut kuvan että mies on määrätietoinen, työelämässäkin jne ja tiennyt aina mitä haluaa. Mielestäni avioliitto nyt olisi kuulunut itsestäänselvästi kuvioihin. Kummastelin miehen kommenttia ääneen, sitten hän on vastaillut vain että " juu tottakai me mennään joksus naimisiin jne..
tulee tunne että nyt vain myötäilee minua / mielistelee.. kyselin että miksi vastasi aluksi niin omituisesti. Olisin ihan toivonut että vastaa avoimesti, menikö vain niin hämilleen kysymyksestä kun kuulosti niin vaikealta. Uskoisin että ei ole tottunut keskustelemaan avoimesti.. Mutta ei vastaa kysymykseen, vastaa vain että juu juu tottakai mennään.. Ei ole juurikaan tottunut vakviin keskusteluihin.. saa nähdä, kosiiko joskus;) kumma nuita miehiä kun pitää potkia persuuskille, eivät itse ohjaa.

Ehkä mies tietää, miten lapsellinen sä olet ja ei oikeasti halua sun kanssa avioon ennenkuin kasvat aikuiseksi.

Syy siihen että haluan naimisiin, ei ole mikään status-asia21
tai että jonkun omaisuuden vuoksi haluan virallistaa suhteemme. Ihan rakkaudesta haluan ja koska olen sitten varmaan niin vanhanaikainen että see kuuluu mielestäni asiaan. Kyllä minusta olisi mukavaa että koko perheellämme olisi sama sukunimi. Tietenkään suhteen virallistaminen ei muuta mitään. Ja nimimerkille "oletlapsellinen", sinun viestisi on lapsellinen eikä merkitse tässä yhtään mitään, muilla sentään asiallisia kommentteja. Tiedän kyllä missä suhteessani mennään ja mieheni arvostaa minua ja haluaa elää loppuelämän kanssani, tosihan on että on ihmisiä joiden mielestä avioliitto, häät ovat silkkaa hössötystä, ja kokee että naimisiin meno ei ole tarpeellista koska ei muuta mitään. Tiedän, että nykyaika on nykyaikaa, on paljon pareja jotka eivät avioidu. Toisin oli ennen.

" En ymmärrä ihmisten hinkua mennä naimisiin". Kas kun sitä ei ennen ihmetelty. Mielestäni ihmkiset nimenomaan eivät hingu menemään naimisiin, näkeehän sen miten ollaan avoliitossa loppuelämän ja tehdään lapsia ilman naimisiinmenoa. Ei siinä olee mitään vikaa, en niin sanokaan. Mutta outoa, että arvostellaan toisen halua avioitua mikä nyt on ihan normaalia elämänkulkua, että avioidutaan. Tuskin kukaan haluaa naimisiin sen takia, että elämä olisi jotenkin " hienompaa" tai että odottaisi avioliiton muuttavan jotain suhteessa.

Mielestäni kunnon mies joka on perhettä perustamassa, haluaa naimisiin. Nimimerkillä " testamentti " kirjoittaa että "Mutta toisen osapuolen kannalta ajateltuna on aika epäreilua, että hänen pitäisi suostua menemään naimisiin ihan vain ollakseen tuottamatta pettymystä, ellei hän halua naimisiin vaan haluaa elää avoliitossa.." Miksi perhettä perustavalle miehelle naimisiinmeno on sitten niin vaikeaa että " joutuu" toista miellyttääkseen sen tekemään. Miltä avovaimosta pitäisi tuntua, kun oma elämänkumppani menee naimisiin vain sen takia ettei tuottaisi pettymystä.. loukkaavaa.

Kuka täällä on väittänyt, että kokisi " suurena voittona" sen että saa painostettua miehensä naimisiin?? hei haloo.. Nimenomaan olen sitä mieltä että sen halun pitäisi lähteä miehestä itsestä! Eli = mies kosii! Jos nainen kysyy sievästi ( samalla kun keksustellaan muistakin elämän suurista asioista) mieheltään, mitä mieltä olisit avioliitosta, ja miehen vastaus voitaisii tulkita että ei halua/ ei ole niin innoissaa, niin kyllä se herättää ihmetystä. Mies vastasi minulla että jaa, öö.. en tiedä. ja myöhemmin että " jos niin haluat". Tokaisin hänelle että en sillä tavalla halua naimisiin että menemme vain, koska MINÄ HALUAN. Olen itse vain kummastellut sitä, että miski pidetään kummallisena sitä että nainen baluaa naimisiin. Ja miksi mies, joka rakastaa naistaan, on perustamassa omasta tahdosta perhettä, haluaa elää lopun elämän tämän kanssa, ei kuitenkaan halua naimisiin. Mieheni ei sanonut etteikö halua, kummastelen noin yleisesti, kun täällä näitä miehiä näkyy pyörivän, jotka eivät halua. Minun mieheni huomioi minua jokapäivä, ei ole valittamista. Sanoo rakastavansa ja osoittaa hellyyttä, haluaa minut mukaan harrastuksiinsa, ei juoksentele kapakoissa, haluaa tehdä yhdessäasioita jne. on ollut aina ns kunnon mies. Ehdotti lapsen tekoa. Kummastuttaa vain se, että miksi naimisiin meno sitten on sellainen " öööö....."- asia..

Paljon vastauksia, asiasta ja asian vierestä.
Todellakin olin saanut tämän kolmen seurusteluvuoden aikana käsityksen että mieskin ajattelisi samoin kuin minä, eli avioliittoon jossain vaiheessa.
Joku kyseli jotain keskustelusta, puhuimme siis kaikenlaista, myös yhdessä olosta miten etenemme suhteessa, mitä haluamme yms. Tuon jälkeen kysyin mieheltä jos voitas mennä naimisiin jossain vaiheessa, ei tänään, eikä huomenna vaan jonain päivänä. Ja mies vastasi hah, hmph ja repesi hohottamaan (nauroi varmaan 5 minuuttia) Seuraava yö menikin minulla valvoessa ja miettiessä kuinka olen ollut tyhmä.

Ja mielestäni minulla on oikeus olla loukkaantunut, miettiä asioita itsekseni. Olla jopa lapsellinen, tiedän että miehet eivät ole ajatustenlukijoita, mutta eivät ole naisetkaan. Samoin mies voisi aloittaa keskustelun, luulen että jos välittäisi niin haluaisi kysyäkin että miksi en kerro enää asioitani ja tunteitani hänelle.

Perusasetelmahan on tässä ihan se tavanomainen. Miehen pitää ja täytyy, koska nainen tahtoo ja haluaa.

On se paljon aikuisempaa ja reilumpaa sanoa, että voitaiskos nyt puhua tämä avioliitto ajatus selväksi. Haluatko sinä tosissasi elää minun kanssani vai olenko sinulle vain leikkikalu? Kerro hänelle, että sinä haluat perheen ja lapsia, jos sinun toiveesi on se. Olkaa siis aikuisia, jos olette ja puhukaa. Semmoinen suhde, jossa vaan 'paneskellaan' eikä puhuta mistään, on täysin naurettava suhde. Kyllä oikeassa suhteessa puhutaan ja jos ei osata niin sitten mennään avioparileirille opettelemaan sitä puhumista ja omien ajatusten ja unelmien kertomista toiselle. On se ihan hullua olla semmoisessa suhteessa, jossa kummankin pitäisi arvailla, että mitähän tuo toinen ajattelee tai meinaa.

Ellette osaa keskustella aikuisesti, ehkä kumpikaan ette ole valmiita vielä mihinkään. Lopettakaa siis suhde ja kumpikin sitten kasvaa ja viisastuu ja etsii sitten oikean puolison, kun on itse valmis puhumaan ja keskustelemaan niinkuin aikuiset ihmiset keskustelevat. Ei tarvitse suostua kärsimään toisen puhumattomuutta ja välinpitämättömyyttä, se pitää uskaltaa sanoa, mitä tuntee, mikä loukkaa ja mitä toivoo.

Toivon että saatte asianne puhutuksi selviksi, joko jatkatte yhdessä tai sitten eroatte, tuollainen kuurupiilon leikkiminen kuuluu lasten leikkeihin, sitä älä jatka. Jos eroatte, sinä löydät kyllä ihmisen, jonka kanssa voit elämäsi elää ja yhdessä kokea arkipäivät.

Vastuuttomia naiskentelijoita on nykyään maailma täynnä. Sellaisia ihmisiä pitäisi karttaa viimeiseen asti. Avioliittoon suunnittelevien pitäisi puhua kaikesta mahdollisista, mitä kumpikin unelmoi, mitä kumpikin haluaa, millaisia unelmia on asumiseen, työhön, lapsiin, rahaan, ja kymmeniin ja kymmeniin muihin tärkeisiin asioihin, millainen on rahan käyttö, millainen suhde alkoholiin, millainen ajatus uskollisuuteen, rehellisyys, miten jaetaan vastuut perheessä, miten ja kuka perheen raha-asioita hoitaa ja miten lapset kasvatetaan.... paljon on puhumista ja selvittämistä ennenkuin perhe perustetaan ... Liian monet menevät kuin tuntemattomalle suolle, eivätkä ole puhuneet juuri mistään ja sitten ihmetellään, että eihän tästä mitään tulekaan.

Kyllä se on iso viesti jos ei mies halua avioliittoon sitoutua, ihan vielä tänäkin päivänä. Tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ei ole varma että juuri sinut vaimoksi haluaa. Lapsia en ikinä tekisi ennen avioliittoa.

Minä olin exän kanssa 11 vuotta. Kahdesti oltiin kihloissa tuona aikana. Minä kieltäydyin aina sitten kuitenkin naimisiin menosta. Ei me missään vaiheessa eroa mietitty ennen kuin 11v tuli täyteen. Sen jälkeen menin toisen miehen kanssa naimisiin 2 vuoden tuntemisen jälkeen, mutta minulla ei ajatustakaan olla oikeasti loppuelämää yhdessä. Nyt kolmas mies. Ei. Hänellä on jo useampi avioliitto takana. Se avioliitto ei merkitse kummallekaan mitään. Onneksi lapset tuli tehtyä herra nro: 1 kanssa. Taas näyttäisi olevan vientiä, mutta oikeasti haluaisin tämän kestävän, mutta tuskin niin käy kun seksielämäkin on jo ihan kuollutta puolevuoden seurustelun jälkeen ja minä saan jatkuvasti ehdotuksia niin miehiltä kuin naisiltakin.

Eroaisin heti, jos minulle naurettaisiin ja tuhisteltaisiin mistä tahansa minulle tärkeästä asiasta. Eli jos kumppanin suhtautumistyyli on täysin erilainen, suhde ei onnistu.

Voi lapset lapset, ei se avioliitto mikään taikasana ole, jolla suhteen saa "lukittua". Vilkaiskaa vaikka erotilastoja. Mies joko viettää elämänsä naisen kanssa tai sitten ei, avioliitolla tai ilman. Se metallinpala sormessa ei takaa yhtään mitään.
Arvostatteko oikeasti sitä, että mies jakaa elämänsä kanssane vai sitä, että saatte tämän kuuluisan rituaalin suoritettua hänen kanssaan, koska niin on ollut tapana tehdä?