Tämä ei ole minun Hyvinkää!

rauno-68

Viimeisen viiden vuoden aikana olen laittanut merkille hyvinkään elämässä liikkuvan julkisen homoseksuaalisuus ilmiön. Välillä miehet/naiset irstaasti toistensa kanssa osoittavat tuntemuksiaan keskellä kaupunkia muista piittaamatta. Joskus olen miettinyt mikä tähän ilmiöön on syy, mutta en ole vielä keksinyt. Mikä näitä ihmisiä ajaa näihin asioihin? Elän ehkä heterokuplassani, mutta haluan pysyä siinä.
Ps. tämä on arvovalinta.

15

239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elämää_kuplassa

      Sinun täytyy nyt vaan sallia se ja antaa puhkaista hererokuplasi jämäkällä kovalla jöpöttävällä miehen kalulla. Antaa tämän elimen tulla ja työntyä kuplasi sisälle sekä antautua sille.

      Antautuihan miehen kalulle myös aikanaan eräs käsilaukkupoika ja kummallista kyllä tekevänä osapuolena olikin heteromies John Holmes 80-luvun alussa, kun pelkkä heteropoken teko ei enää riittänyt rahantekoon Johnylla.

      Tosin kovat huumeet olivat vieneet jo tuolloin John "Sähkötolppa, Wad" Holmesin taloudelliseen katastrofiin ja oli ratkaisujen hetki. Tämä vei John-boyn täysin uusien kokeilujen maailmaan, hän oli valmis ihan mihin tahansa, jotta saisi jostain hilloa seuraavaan heroiini piikkiin.

      Silmät kiinni tuskaa tuntien Johny jyystää nuorta käsilaukkupoikaa filmissään John go to boys, ei oikein nauti näemmä tukalasta tilanteestaan, tosin se tärkein, eli tolppa sentään seisoo ja toimii (jospa laittoi heroiini piikin suoraan kaluunsa, tällöinhän sitä nai vaikka lumiukkoa).

      Filmin loppupuolella Johnyn säikähdys onkin sitten jo muuttunut rutiininomaiseksi suorittamiseksi ja vastapuolen käsilaukkupojan hurmioituneista ilmeistä päätellen Johnin patukka ei petä, vaan antaa vielä jopa lisäbonukset, jotka on luettavissa käsilaukkupojan onnenhymystä huulilta. Johnykin iloitsee hyvintehdystä jyystöstään ja antaa alalla tunnetun kuuluisan mahtavan todisteen myös siitä filmissään. Tämän tunnettu ilmiö tunnetaan myös nimellä: Mahtava homo-hymy.

      Poliitikko Ville Niinistöä lainatakseni: Tämä on vain arvovalinta kysymys .., näin, sitä se oli aikanaan Johnyllekin. Nyt olet aloittaja sinäkin tällaisen arvovalinta kysymyksen edessä.

    • Römps_römps_römps

      Teillä on pojat kuumottavia juttuja. Odotan innolla jatkoja juttuihinne, joita saan lukea. Jerry-kanisterit pöksyissäni ovat täpötäynnä polttoainetta ja bensapumppuni jäykkänä ampumaan gasoliinia. ....voitte jo kuulla V-8: römpsytyksen ja etsin seuraa niin tytöistä, kuin pojista.. ( sisäpiirin vattuilua Mustaanmännistöön eräälle oman koiransa nylkyttäjälle ja eläinaiheisten elokuvien suurelle ystävälle.)

    • jukka-pekka72

      Löytyyköhän hyvinkäältä mitään eheytyshoitoja orastavalle homoseksuaalille?
      Olen ollut naimisissa kivan naisen kanssa jo 9 vuotta, mutta tasaisin väliajoin ja näin keväisin runsaammin homoseksuaalisuuden peikko nostaa häntäänsä ja alan vilkuilemaan hyvin treenattuja miehiä jopa ihan tiedostamatta. Pidän vaimostani kovasti ja tiedän hänellä olevan selkeä ja vahva mielipide homoudesta sitä hän ei hyväksy. Niinpä jos joku tietää onko hyvinkäällä tai suht. lahellä eheytyshoitoja olisin valmis sinne menemään, että saisin pelasttettuani liittoni ja saisin homouden peikon pois päästäni.

    • Peter_neuvoo

      Ota nettiyhteys pornotähti Peter Northiin, hän lienee voi neuvoa sinua, luulisin. Hän on elävä esimerkki ja todiste homoilusta pois lähteneestä, nykyisin homo-luopiosta ja hetero herännäisestä. Samoihin aikoihin, kun J.Holmesille alkoi maistua pojat vaihtoi P.North taas tyttöihin.

      Tosin jotain jäi menneestä Peterin kasvoille sentään. Nimittäin kun katsoo kaverin kuvia netistä on hänellä kera hyvin valkaistujen hampaiden myös erittäin komea ja varsin röyhkeän mahtava homo-hymy kasvoillaan. Käykää katsomassa vaikka itse.

    • voitelua_vaille_valmis

      Eheytyshoidoista ei oo tietoo, mutta huhujen mukaan mikäli paikkansa pitää niin kirkonpuistossa pulirinki antaa suuhoitoja. Monesti on kuulema nähty kun työmatkalta palaavat pukukaverit imettävät itseään puleille.

    • Tsot_pojjaat

      Nyt alkaa riittämään taas tämä lapsellinen raapustelunne ilkeät pikkuvintiöt! Eikö toistenne pikku pippeleillä leikkiminen riitä teille ja kaverin erektio tuo kaipaamaanne jännitystä tarpeeksi elämäänne?

      Tällaista se sitten on kun kaksi valkoisen roskaväen rakastavaista löytää päihteiden lisäksi toisensa. Syntyy FAS-lapsia, jotka nyt murrosiän myötä sitten kirjoittelevat tänne juttujansa keppana ja rööki kädessä.

      (Kotona) koulukodissa, tai huostaanottoperheessä loisitaan ja hihitellään kirjoittaen tätä pa*kaa tänne. Välillä imetään omasukupuolen sukupuolielimiä kavereilta ja harrastetaan kaikkea muuta alaan liittyvää. Taustalla soi joku vajakki Suomalainen hiphop gansta-rap pa*ka bändi mokeltaen lähiö kuraansa.. Pahaolo näkyy sitten täällä.

    • Näin_on_näreet

      Ottaisitte mallia Teuvo Hakkaraisesta s*atanan spiido housuiset käsilaukku-luonnonoikkuiset lähiö rotat. Menisitte kunnon töihin jonnekin sahalle, niinkuin Teuvokin aikanaan ja leikkisitte lääkäriä vain tyttöjen kanssa. Siinä teille esikuva T. Hakkarainen mies 54v. hetero, persu ja kihloissa kohta jo 18v. täyttävän tyttösen kanssa.. Teuvo on mies!

    • pylly-paroni

      Mikään ei maistu paremmalle kuin oma paska karvaisen miehen makkaran päästä njam.

    • Latua_anna_anna

      Kompaten edellistä.. auttavasti jatkaen,, eikä ole eroottisempaa näkyä, kuin tiukoissa hiihtotrikoissa vuoden 80 Lake Placid olympia laduilla tiukoissa hiihtotrikoissa lykkivä Juha Mieto.

    • slurza

      Kirkonpuistohan nyt on tunnettu jo vuosia homoaktiivisuudestaan, mutta käykääs katselemassa kevät iltaisin aurinkoterassin toimintaa siellä ei nähtävästi häpeillä.

    • Mietisitä

      Vuosia Vehkojalla sähkökaapin seinässä oli legendaarinen lause: "Homot vittuun!". Sitä voisi jo sanoa aforismiksi.

      • Stopsateenkaarille

        Taas on Håkan puppelijuttuineen usean ketjun riesana. Hoitojakso nyt näköjään avohoitoisena.


    • Aivan_mahtava_on
    • pelko_on_aiheellista

      Kun tätä hyvinkää palstaa lukee niin alkaa hiipimään pelko persuksiin, että hyvinkää on euroopan ellei jopa koko maailman homokeskittymä. Täällä nähtävästi joka kulmassa vaanii saalistavin silmin himokas irstas homo joka vie ja hetero vikisee? Uskaltaako tässä edes kauppaan mennä kun homot silmäilevät himokkaasti perään?

    • Veljellistä_rakkautta

      Turussa pelkokertoimesi olisi tuntuvasti kovempi. Paikallinen ruskea talo luo kaamean h-varjon kaupungin ylle. Arjalainen gayrmaani-veljeskunta partioi kesäyössä katuja siellä ja olet alati vaarassa joutua gayrmaanien kidnappaamaksi, jolloin kohtalosi olisi ruskean talon alakerta ja hylje allas, sekä hytkytys-penkki, jossa sinut vasenilisoidaan veljellisin isänmaallisin riitein. Hylje altaan seiniin on myös upotettu kaiuttimia, joissa raikaa sotilasmarssi musiikki.. Sinut pakotetaan pakko-karaokeen ja joudut laulamaan Baijerilaisella-murteella sotilasmusiikkia. Tämän jälkeen voit vain arvailla, minne myös sauvamainen paksu ja pitkä mikrofoni (johon lauloit) työnnetään?..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe