Hoitajan burn out

Minkälainen työtilanne kaupungissasi on? Voisitko mahdollisesti vaihtaa työpaikkaa? Uudessa paikassa uudet kuviot ja ehkä myös kannustavampi ilmapiiri, kevyempi työ ja helpommat asiakkaat. Tai ehkäpä kouluttaisit itseäsi lisää, jos hoitoala kiinnostaa? Esim. terkkari (päivätyö, ei niin fyysisesti raskas) tai sairaanhoitaja.
Itse olen tehnyt muutaman vuoden lähihoitajan töitä erilaisissa paikoissa (sairaala, kuntoutusosastot ja tehostetun palveluasumisen yksikkö) ja olen todennut että joissain paikoissa työ on liian kuormittavaa minulle (lähinnä henkisesti). Varjellakseni itseäni loppuun palamiselta, en enää mene sellaisiin paikkoihin missä on esim. jatkuva väkivallan uhka tai psyykkisesti erittäin sairaita vanhuksia hoidossa. Sellaisessa työssä en jaksaisi 5 päivää viikossa. Teen työni sellaisilla osastoilla, missä ilmapiiri on hyvä ja kannustava ja potilasaineisto helpompaa. Vaikeita tapauksia tulee aina vastaan, oli osasto mikä tahansa, mutta sen jaksaa ja kestää ihan hyvin kunhan työ ei ole sellaista koko ajan. Tehostetussa palveluasumisessa työskentely ei kiinnosta, koska koen sen liian yksitoikkoiseksi (aina samat asukkaat, syöttelyt, kääntelyt, vaipanvaihdot) vaan hakeudun sairaalaan, missä työ on haastavaa ja saan oppia uusia asioita :)
Ennen kuin vaihdat alaa, suosittelen kokeilemaan jossain muualla lähihoitajan työtä. Ehkä löydät työpaikan missä työ onkin kivaa! Usko pois, se on mahdollista! Tsemppia joka tapauksessa :)

Ihanaa että täällä on muitakin jotka puhuvat tästä asiasta. Itse olen tehnyt hoitotyötä vasta 2 vuotta eri yksiköissä ja tällähetkellä olen kotihoidossa. En jaksa tehdä mitään töiden ulkopuolella ja ahdistaa ajatuskin mennä töihin.. Mutta mistäs muusta rahaa revit vuokraan yms. Mietin myös jos menisin opiskelemaan mutta mitä..? :/ ei saisi olla liian empaattinen...

Kannattaa miettiä tosiaankin onko lähihoitajan työpaikka ainakaan vanhustenhuollossa tänä päivänä se ihanneammatti, varsinkaan tunnolliselle ja empaattiselle. Siinä uupuu äkkiä, jos haluaisi tehdä työnsä sillä tavoin kuin oma etiikka sanelee. Aloittajalle sanoisin että hakeudu vaikka ammatinvalintapsykologille, jonka kanssa voisitte miettiä yhdessä, mille alalle suuntautuisit. Ja et todellakaan ole väsymyksesi kanssa yksin vaan kokemasi on alalla tätä päivää. Vielä jos nuo leikkaukset palkanalennuksineen toteutuvat niin kannattaako hoiva-alalle hakeutua edes palkan takia?

On. Samassa jamassa ollaan. Kotihoidossa juurikin.
Helpottaa tieto poispääsystä. Toisaalta ei tiedä minne lähtisi.
Umpikuja, tuttu juttu. Sitä tämä on. Tekohymy pyllyyn ja taistellaan taas asiakaslista läpi. Silmäpussit tässä vaan kasvaa. Jaksamista tilanteeseen! Mä niin voin samaistua tilanteeseesi, koska olen itse siinä!

hei vaan, tuttu on minullekkin tuo kuvaamasi tilanne. Burn out x 2 ollut. Ratkaisin asian vähentämällä työaikaa 80%:ksi. Aikansa se tuntui hyvältä, mutta sitten sekin alkoi rasittaa ja jäin osatyökyvyttömyyseläkkeelle pari vuotta sitten. Mutta
olenkin ollut työelämässä pian 40 v hoitotyötä tehden. Pitäisi sinnitellä vielä muutama vuosi jotenkin.
Sinulle sanoisinkin, että vaihda alaa ennenkuin menetät fyysisen ja psyykkisen terveytesi toivottomassa työssä.

Nyt teet rohkean päätöksen ja lopetat itsesi kiusaamisen: pois tuosta työstä ennen kuin tapahtuu vielä pahempaa! Ja nimenomaan sinulle itsellesi. Minä sinnittelin kamalassa työpaikassa monta vuotta, kunnes romahdin. Totaalinen loppuunpalaminen, vakava masennus ja 1,5 kk osastohoidossa. Suurin syy romahtamiseen oli työ. Työni oli vakituinen, joten poisjääminen oli vaikea päätös, mutta se oli tehtävä. Onneksi sain aikuiskoulutustuen, jolla pääsin opiskelemaan kokonaan uutta alaa. Neuvoni on, että kuuntele itseäsi ja lakkaa sietämästä tuota huonoa oloa. Jos se vaatii työstä pois jäämistä, sitten jäät. Jotenkin sinun tietysti täytyy tulla taloudellisesti toimeen, mutta uskon että keksit jotain. Voimia päätökseen!

Minä olen menettänyt elämästäni ison osan ollessani työssä, missä kärsin yli 20 vuotta. Menetin perheeni, itsetuntoni, terveyteni, ihmisyyteni jne.
Nyt olen opiskellut kolmannen ammattini lähäriksi, olen töissä tehpassa, ja nautin elämästäni.
Mieti tarkkaan mitä haluat elämältäsi, raha on niin vanhanaikainen keksintö, että sitä saa aina.
Kouluttaudu uudelle alalle jos on tarvis, tai etsi uusi työpaikka jos mahdollista.
Elä tuhlaa elämäsi parhaita vuosia pahoinvointiin, et saa niitä ikinä takaisin:(

Pieni tauko työstä voisi olla paikallaan! Kun voimat palautuvat niin saattaa keksiä myös uusia mahdollisuuksia!

On hyvä muistaa, että vaikka irtisanoutuminen johtaisi karenssiin päivärahojen kohdalla, niin saat kuitenkin toimeentulotukea sosiaalivirastosta, jos sinulla ei ole omaisuutta. Se on n.500€ vuokrien, sähkölaskujen ja terveydenhoitokulujen lisäksi, joten kyllä sillä pärjää. Ja parin kuukauden päästä alat sitten saamaan päivärahaa.

Hoitoalalla jatkuva kuormitus sekä fyysisesti. että psyykkisesti kuluttavat loppuun nopeasti. Jouduin irtisanoutumaan vakituisesta työstäni perhetilanteeni vuoksi ja vuosi kului, kunnes huomasin, että linnut laulavat, viikonloppuna voin lähteä perhejuhliin jne. Taloudellinen tilanne ei toki kohene, kun palkka loppuu, mutta henkisesti huomaa elämässä olevan muutakin, kuin työn.

Ihmissuhdekuormitus kuluttaa ja siksi joku työ, missä ei itsestään tarvitse antaa aivan kaikkea, olisi paikallaan. Ammatinvalintapsykologi voisi auttaa sinua uuden alan etsinnässä. On monia ammatteja, joissa voit hyödyntää hoitoalan koulutustasi ja työkokemustasi. Aikuiskoulutuksen puolelta kannattaa etsiä koulutuksia ja laittaa vaikka avoin koulutushakemus.

Itse tulin vanhusten hoitotyösä tienpäähän noin 7 vuotta sitten. Minä päästin liian pitkälle väsymyksen eli ahdistuin ja olin itkuinen. Sain jo paniikkikohtauksiä töihin mennessä. Pitkä sairausloma ja onneksi sisko auttoi ja kannusti vaihtamaan työtä kokonaan. Koska totuus on, että ei se siitä muuksi muutu ja ajattelin itsestäni näin: minun ei tarvitse olla se, joka polttaa itseään loppuun tässä loputtomassa vanhusten hoidossa. Ja jos ajatellaan niin päin, että ei ole potilaillekaan hyväksi, että heitä hoitaa räjähtämispisteessä oleva hoitaja. Itse koin tuossa dementikkojen kanssa olossa sen ahdistavaksi, että itse annat mutta mitään et sieltä toiselta suunnalta saa, koska siis tottakai ovat sairaita ihmisiä, mikään ei mene perille ym.

Minä en saanut mahdollisuutta vaihtaa toimipistettä vaikka sitä pyysin sairausloman jälkeen. Kukaan ei ollut kiinnostunut minun voinnista. Siitä olen edelleenkin katkera. MInä kouluttauduin vähän lisää ja tällä hetkellä olen keskussairaalaassa osastonsihteerin töissä. Työ on terveydenhuollon työtä ja nopeatempoista, josta nautin, yhteistyö asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa, potilassuhteet lähinnä puhelimitse tai ajanvarausluukulla. Tuntuu, että tässä minun olisi aina pitänyt olla. Lisäksi työhön kuuluu tekstinkäsittelyä, lähtteiden käsittelyä, miljoonista asioista huolehtimista yms. Nautin työstä. Päivätyö, huomaa että säännöllinen rytmi auttaa myös paremmin jaksamaan. Olet vielä niin nuori, että älä jää siihen, sinulla on kaikkeen muuhunkin varmasti mahdollisuudet.

Joo mulla on ihan samanlaiset fiilikset. Koko aja just tosi väsynyt ei jaksa oikeen tehdä yhtään mitään hyvä ku on enää ruokahalua syödä mitään, kun on koko aja niin väsynyt ja uupunut työpäivien jälkeen. Vapaa päiviä on myös niin huonosti.

Ei nykyään ole tarkoituskaan tehdä töitä ympäri vuoden, koska työtahti on muuttunut niin kovaksi. Jotkut ihimiset eivät vain tunnu tätä tajuavan. Tuolla menolla vain poltat itsesi loppuun aina uudestaan. Ansiosidonnainen on sitä varten että välillä voi huilata. Itse teen töitä vain puolet vuodesta ja hyvin tulee toimeen.