Muistan hyvin

asiallisiavastauksia

Kunta alkoi tervehdyttämään taloutta ,irisanomisia ja lomautuksia piti tulla. Kertokaas nyt kuin siinä kävi. Ihan vapaasti meille veronmaksajille.

39

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kovemmatotteetkäyttöön

      Niin piti. Ei tullut. Lisättiin vain henkilökuntaa, jota on jo muutenkin huomattavasti enemmän kuin pienessä kunnassa tulisi olla.
      Töitä ei ole osattu järkiperäistää eikä ammattitaitoista henkilökuntaa ole juuri lainkaan.
      Henkilökunnan palkkaamisessa ei ole katsottu osaamista vaan jotain muuta.
      Tavallista toimistotyötäkin teetetään useilla eri henkilöillä työtaidon puuttumisen vuoksi.
      Rahallisia avustuksia jaetaan perusteettomasti jokaiselle joka pyytää.
      Kyllä siinä vähitellen hukka perii koko kunnan.
      Tervehdyttämistoimenpiteitä ei ole edes yritetty aloittaa.
      Jokainen kunnan työntekijä järjestelmällisesti kuukaudeksi lomautettava.
      Niin pätevää siellä ei olekkaan etteikö voisi olla yhtä kuukautta vähintäänkin pois tehtävistä. Siinä huomattaisi mikä on se oikea työntekijämäärä tulevaisuudessakin.
      Tietysti on vaikeaa kunnanluottamushenkilön olla lomauttamassa esim. vaimoa, siskoa ja muita lähisukulaisia ja siksi sitä ei ole toteutettukaan päätösten mukaisesti eikä Tarkastuslautakunta on tarttunut siihen tarpeeksi kovin ottein.

    • Terveterveet

      Ketä kiinnostaa tervehdyttämiset? Ei ketään. Samat päättäjät pitäisi tervehdyttää.

      • Saneerausohjelma

        Hiljaiseksi veti,ei tule vastauksia.

      • Pieniolisikaunista
        Saneerausohjelma kirjoitti:

        Hiljaiseksi veti,ei tule vastauksia.

        Muoniossa taloudenhoidosta tietämättömiä kiinnostaa vain, että onko edellisen vuoden tilinpäätös edes vähän plussalla.
        Se millä se on saatu plussalle ei kiinnosta ketään ja sen toteuttamisen tekevätkin ammatti-ihmiset lähinnä pääkirjanpitäjä.
        Hän (ammatti-ihmisenä) osaavat pyörittää luvut oikeaan malliin ja kuntaan tulevat avustukset siloittavat loppuviennit tilinpäätöksessä.
        Ei voi vaatiakkaan esim. 90 %:lta Muonion luottamushenkilöistä, että he tietävät taloudenpidosta mitään. Onneksi mukana on yrittäjiä ja julkisen viranhaltijoita ja Tarkastuslautakunnassa talousalan asiantuntijoita joilla on tietoa ja taitoa talousarvion- tilinpäätöksen suhteen.
        Tavallisia tallaajia ja vielä suuri osa kunnantyöntekijöitä ja entisiä sellaisia on kunnanhallituksessa, niin ei voi odottaa ainakaan asiantuntemusta sieltä päin.
        Vaikeinta onkin saada kunnanhallitukseen rakennus-ja taloustietämystä ja lakipykälät ovat olleet siellä hukassa jo monet vuodet. Lakiasioihin on kiinnitetty erityisen huonosti huomiota vuosien mittaan ja niissä juuri suurimmat mokat onkin Muoniossa tehty.
        Korkeastikoulutettuja pitkän työkokemuksen omaavilla ammatti-ihmisillä olisi käyttöä Muonion luottamustoimissa. Kuntalaiset kuitenkin valitsevat itselleen vain tappiota ja pahaamieltä tuovia päättäjiä ja omaa etuaan tavoittelevia ilman omaatuntoa olevia henkilöitä. Samat henkilöt vuodesta vuoteen eikä kaikkein vanhimmatkaan osaa väistyä jotta uutta nykyajan tietoa ja taitoa saataisiin yhteiseen käyttöön. Kaikken hyödyksi.
        Oma vika sitä saa mitä tilaa.

      • vaanomaetutärkein
        Pieniolisikaunista kirjoitti:

        Hyvä kirjoitus,asiaa,jonka päättäjät voisivat vilkaista.

      • utelias11

        Kuinkas kunta aikoo työllistää ja maksaa palkat näille velvoite työllistettäville?

        Työ- ja elinkeinoministeriöön on tullut lukuisia yhteydenottoja liittyen palkkatukeen ja työsopimuslain mukaiseen työntarjoamisvelvoitteeseen. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettu laki velvoittaa kuntia työllistämään työttömät 57–59-vuotiaat työnhakijat, joilla työttömyyspäivärahan enimmäisaika on tullut täyteen ja joille ei ole löytynyt muuta työtä tai koulutusta. Työsopimuslaki puolestaan edellyttää työnantajaa tarjoamaan työtä ensisijaisesti palveluksessaan jo oleville lomautetuille, irtisanotuille tai osa-aikaisille työntekijöille

      • rikaskunta
        utelias11 kirjoitti:

        Ja seki vielä,voi hyväneaika. Onhan se hyvä ettei nuoret opi työntekoon,,,mallinuket ovat aivan koululaisten näköpiirisä.

    • KaleviP

      Menen sota ajan jälkeiseen ja valtion kehitykseen. Rintamilla pysty metsästä urholliset sotilaat ylennettiin ja vain kiertokoulun käyneitä. Kapteeneiksi-ja majureiksi saakka. Heti rauhan alkaessa. Heille annettiin palkkioksi nimismiehen, poliisin, tullin, rajamiesten virkoja, aliupseerin upseerin johto virkoja. Pankinjohtajien, ulosottomiesten, kunnanjohtajien ja hyvin paljon muita johto virkoja ja toimia. Heidät koulutettiin päteviksi toimiinsa ja virkoihin. Ovat olleet silloin todella epäpäteviä suurin osa, mutta heistä on tullut eteviä ammattiin koulutettuina johtajia. Useat eivät olleet suorittaneet, kiertokoulun jälkeen mitään muuta, mutta ammattikoulutus osattiin teettää oikein ja maan talous kehittyi erittäin hyvin.

    • KaleviJ

      Sota- ajan jälkeen johtajat ja viranhaltijat. Päättivät vallallaan valita uudet viranhaltijat ja toimenhaltijat. He pääsivät päättämään pienissä kunnissa. He valitsivat, johtotehtäviin ja toimiin lähimmät sukulaiset, tai suurimman suvun valtaamina paikkoja. Useilla ei ollut minkäänlaista ammatti koulutusta, saatikka ei valittuina koulutettu ammatissaan päteväksi. Mitä vahinkoja on päässyt syntymään ja ovat voineet taannuttaa kehitystä jälkeensä tulevia toimiinsa. Varmasti on Muoniosta aina löytynyt päteviä hyvin opiskelluita virkoihin ja toimiin, mutta ei vain käynyt. Lopettakaa ammatteihin valittujen haukkumiset epäpäteviksi. Kouluttakaa tai määrätkää ammatissa olevia lisä koulutukseen, nykyisen ajan päivitykseen.

      • eikuuluvastausta

        Kysymys kierretään ,edes vahva kalevi ei vastaa arkaan kysymykseen. Otetaan koulutuksesta ,vanhuksilta siis puolustuskyvyttömiltä ,sekö oli saneerauken tarkoitus??? Käännetään ongelmat kirppisjutuiksi,hävytöntä.

      • Seidearikashuomioitsija
        eikuuluvastausta kirjoitti:

        Kysymys kierretään ,edes vahva kalevi ei vastaa arkaan kysymykseen. Otetaan koulutuksesta ,vanhuksilta siis puolustuskyvyttömiltä ,sekö oli saneerauken tarkoitus??? Käännetään ongelmat kirppisjutuiksi,hävytöntä.

        Sanotaanko suoraan vai hienosti kiertäen:
        Ei oteta mitään vanhuksilta eikä Muoniossa ole edes otettavaa. Vanhustenhoito ei ole niin hyvässä kunnossa kuin lehti-ja kuntatiedotteessa annetaan ymmärtää.
        Ei oteta perusopetuksesta paitsi lukio lakkautetaan kokonaan ja opiskelu lähimpään lukiokoulutuskuntaan. Muonion lukio on niin pieni ja vie kunnan varoja liikaa eikä ole takeita hyvästä opetuksesta liian pienen oppilasmäärään johdosta. Hintalaatusuhde ei todellakaan ole kohdallaan Muonion lukiossa.
        Kaikki hullutus Lappian kanssa lopetetaan. Ei maksateta Lappian kuluja Muonion verorahoilla.
        Liian pieni yksikkö ja ei kaikista voi tulla eräoppaita eikä naida puolisokseen Muoniolaista. Vaikka siitä tähän hetkeen saakka onkin ollut hyötyä ainakin tässä asiassa jos ei muussa.
        Kuka heistä yleensäkään on saanut työpaikan? Varmasti hyvin hyvin harva omalta alaltaan.
        Kunnantoimiston väkimäärä Muonion kokoisessa kunnassa olisi olisi reilusti alle kymmenen. Edellyttäen ammattitaitoista henkilökuntaa ja lisäksi kirjanpidon ja palkkalaskennan ulkoistamista esim. paikalliselle tilitoimistolle. Heillä on taito ja viimeiset ohjelmat käytettävissään ja heillä voisi olla mahdollista ottaa kunnasta vapautuneita ammattihenkilöitä palkkalistoilleen. Ajantasaraportit voitaisiin ottaa vaikka päivittäin, jolloin yllätysylityksiä ei tulisi.
        Kiinteistöhuollon henkilökunta puolitettaisiin. Silloin se olisi ehkä lähempänä kunnan kiinteistömäärään suhteutettuna. Edellyttäen taas, että ovat alansa ammattimiehiä. Siis koulutettuja kiinteistönhoitajia.
        Päiväkodit yhdistettäisiin samaan uuteen tilaan jossa toimisi myös Muonion Terveyskeskus.
        Yhteinen keittiöhenkilökunta. Säästöä.
        Pihatilat parkkipaikkoineen yhteiset ja muuten lapsille eristettynä omat ulkoilutilat. Päiväkodit pois monista niille täysin sopimattomista paikoista esim. vanhasta Veteraanirivitalosta.
        Kenenkähän idea se muuten oli? Ei hullumpaa paikka olisi voinut Muoniosta löytyä kuin se. Olisi paremmin sopinut niiden vanhusten kodeiksi, joka haluavat asua omissa oloissaan ja saada apua ja hoivaa aivan viereisistä rakennuksista. Oikeaa hölmöläisten touhua.
        Samaan kompleksiin keskelle kirkonkylää kuivalle maalle niille vanhuksille jotka tarvitsevat enemmän palveluja ja asuvat syrjässä saataisiin tehtyä uusia ja nykyvaatimukset täyttäviä pieniä ja turvallisia asuntoja muutama kappale.
        Uusi TK, päiväkoti- vanhustenasunnot kiinteistö rakennutettaisiin ulkopuolisella taholla ja rahoituksella jolta kunta vain vuokraisi ajanmukaisen tilat.
        Varmasti tulisi halvemmaksi ja turha henkilökunta pois palkkalistoilta.
        Luottamusmiesjärjestelmä puolitettaisiin. Turhaa pitää henkilöitä joilla ei tietotaitoa asioiden hoitamiseen vaan omanedun hoitamiseen.
        Luetteloa voisi jatkaa vaikka miten pitkään mutta näkisin turhaa vaivaa.
        Edellä luetelluilla ideoilla säästettäisiin pitkä penni.
        Suurin este on vanhakantaisuus, että näin on aina tehty. Samoihin kaavoihin aina vain sortuneet virkamiehet ja luottamusmiehet.
        Uusia ideoita ei haluta eikä idearikkaita ihmisiä haluta virkoihin eikä luottamustoimiin.
        Tässä ollaan ja pysytäänkin maailman tappiin saakka ainakin Muoniossa.

      • kuluerä
        Seidearikashuomioitsija kirjoitti:

        Muoniossa on valmistunut n.450 eräopasta noiden 20 v.aikana kun lumokoululutus on ollut meillä Muoniossa. Koko Suomesta ei löydy ympärivuoden ammatissaan olevia eräoppaita tuota määrää. Voidaan kyseenalaistaa koko lumokoululutus,miksi kouluttaa työttömäksi.Paljonko Muoniolle maksaa per.vuosi 20 työttömän kouluttaminen työttömäksi. Järkeni ei riitä selittämään tätä mielettömyyttä. Lumokoulutukseen tullaan viettään lomaa,noin 90% koulutukseen valituista on jokin tutkinto ja useampiakin useimmilla. L.K tänään, Muoniossa saa valkolakin 5 oppilasta. Paljonko maksaa lukion pitäminen Muoniolle, josta valmistuu vain 5 ylioppilasta. On hienoa että tälläkin palstalla on Muoniolaisia jotka seuraa mihinkä kunnan rahat hupenee.Muonion kunnassa kulueriä ei seuraa kukaan,valitettavasti.

    • komppaan

      idearikashuomioitsija on kyllä paljon loihtinu hyviä ideoita tuohon. Joista tahtotilan vallitessa kaikki olisi toteuttamiskelpoisia ja -kykyisiä.

      • Seidearikashuomioitsija

        Arvaappa mitä, Komppaaja, vielä unohtui kertomatta, että ainakin vuodesta 2006 jos ei jo kauempaakin Muonion kunnan luottamushenkilöt ovat tehneet joka ikinen vuosi naurettavan päätöksen, että kunnan tarpeettomat ja vähällä käytöllä olevat kiinteistöt myydään.
        Missä on tulos? Yhtäkään ei tietääkseni näihin päätöksiin vedoten ole myyty.
        Vaikka niistä ei saisi kuin tuhat euroa kappaleelta, olisivat ne poissa rasittamasta kunnan kassaa.
        En oikein ymmärrä miksi ne joka vuosi otetaan esille viimeistään kesäkuun valtuustossa jossa huomataan kuinka paljon onkaan taas otettu velkaa ja kuinka säästöjä ei ole saatu aikaiseksi lainkaan päätöksistä huolimatta. Ylityksiä vain nuijitaan pöytään.
        On niin helppo ylittää varoja, kun ne ei ole omia.
        Kontrolli ylitysten suhteen Muonion kunnassa on todella uskomatonta. Vai eivätkö luottamushenkilöt todellakaan tiedä mitä he päättävät vaikka eivät ymmärrä taloudenhoidosta mitään.
        Kuka siellä sitten ymmärtää?
        Taasko kesäkuun valtuustossa mietitään maksetaanko palkat vekselivetoisena, kun vuoden 2015 lainarahakatto ollaan jo ylitetty, eikä avustusrahoista ole vielä varmaa tietoa.

    • KaleviJohannesP

      SOTE-palvelujen hyväksyminen kansanedustajilla oli erittäin tärkeä, heti hyväksyä ja laittaa voimaan. Siihen kuuluu peruskoulu, keskikoulu, lukio ja ylioppilaaksi saakka ja ammattikorkeakoulu, useisiin eri ammatteihin opiskelut kotikunnassa. Terveyskeskus palvelut ja lasten päivähoitopaikat. Tulee ymmärtää, että SOTE palvelut tulee kaikkien Suomen kansalaisten saada hyödykseen yhdenvertaisina ja myös Muoniossa. Joten mainitut palvelut on yllä pidettävä. Heti, kun SOTE palvelut tulee hyväksytyksin, varakkaat kunnat joutuvat näissä palveluissa rahoittamaan yhdenvartaisuuden saamiseksi Muoniota. Asuit Muoniossa tai Porissa, mainitut palvelut on yhdenvertaiesti koko maassa järjestettävä. Mainitut ovat pitkälti sosiaaliset palvelut kunnan ylläpidettävä. Tuskin tulevat laajenemaan, että niitä kunnan lisäksi palveluja tarjoisivat yksityiset yritykset ja veloittaisivat kuntaa palvelujen käyttäjistä. Sitä juuri aikaisemmin korostin, että opiskelu mahdollisuudet tulee olla kaikille tarjolla kotikunnassa Muoniolaisille. Tapahtuisi taantumaa, jos lapset joutuisivat, vaikka Kolariin suorittaessaan lukion.

    • KaleviP.vastuusta

      Irtisanomisista kunnissa. Nyt tulee Keskustan, Kokoomuksen ja Perusuomalaisten kansanedustajien hallitus. Seuratkaa keskustelua, mitä tapahtuu. He selkeästi ilmoittivat, että kuntaliitokset eivät ole edistyneet esitetyn ohjelman mukaan. Tuleva hallitus tulee päättämään mitkä kunnat on liitettävä yhteen ja myös päättävät. Selkeästi myös ilmoittivat, että ei tunneta enää viiden vuoden irtisanomisen suojaa, tai uusiin ammatteihin mahdollisuudet poistuivat. Uusi tuleva hallitus ilmoitettiin ennakko neuvotteluna mainitut ratkaisut. Kuntaliitos määrättäessä. Irtisanominen tapahtuu samalla kertaa useille. Myöskään eivät tule saamaan enää irti sanomisen ajan palkkaa. Eikä rahoiteta kuntia, kuntaliitos palkkoina ja oli vain kuntaliitosten tehneiden hyötynä. Tätä korostin erittäin voimakkaasti kuntaliitosta ja nyt on menetetty eritäin monien kuntien euro miljoonien kerta avustukset. Uuden eduskunnan hallituksen on tehtävä ratkaisut oli hallituksessa ketä tahansa. Lähes itku tulee Muonion menetettyyn tyhmyyteen.

      • totuusnäkyyjahaisee

        Vastaa Kallu aloittajan kysymykseen,emme tarvitse maan hallitusta tähän. Raotan sinulle ,että yksi sai potkut 49 jäi orrelle. Mitä on maksanut kunnalle tämä,mitä kallu? Onhan se järkyttävää kun työajan lyhennykset alkaa maanantaiaamulla. Siis varastetaan työnantajalta ,toki ymmärtää kun mitään ei tehdä. Näkyviä esimerkkiä laiskuudesta on paljon .Syksyllä kalliit aurausviitat laittoi talkooporukka nyt ne lojuu maantien ojissa. Mitä tekee teknisen työmiehet,ei olisi monen minutin työ kerätä pois!!!. Harava näkyy olevan kallis ,kun ympäristö on kuin kaatopaikka. Nämä on vain vähäpätöisi asioita,mutta kuvastaa,että työnteko on tervanjuontia.Miksi näille vesseleille maksetaan palkka,mistä hyvästä???

      • Pysytääntotuudessa
        totuusnäkyyjahaisee kirjoitti:

        Minusta kallu menee liian kauas siitä mistä piti vastauksia ja tositoimia löytyä.
        Kyllä Muonion kunnan alueella pysyminen tässä asiassa riittää siihen ei hallitusta tarvita. Koko hel..... Sotesta ei kestä kuulla enää kukaan.
        Sitten kun se hallitus sekaantuu Muonion asiohin ei varsinaista Muoniota enää edes ole tällä meiningillä millä sitä nykyisin hoidetaan.
        Vielä jos kuntaliitokseen joudutaan tulevat Muonion kunnantyöntekijätkin näkemään sen tosiasian, että joutuvat uudestaan hakemaan omia työpaikkojaan. Silloin ei sukulaisuus ja hyvävelitoiminnasta olekkaan enää hyötyä.
        Aivan eri ihmiset valitsevat paperien perusteella kuka tulee jatkamaan töitä kuntayhtymässä ja kuka ei. Samalla saavat vanhat luottamusjäärät nähdä ettei se heidän niin kehuma vuosien määrä auta mitään. Sehän vain todistaa, että niin pitkään aikaan kyseinen luottamusmies ei ole saanut mitään hyvää tehtyä oman kuntansa eteen ja joudutaan kuntaliitokseen heidän huonon asioiden hoidon vuoksi.
        Kunnanjohtajan työnäytteellä ei myöskään taida jatkoja löytyä ainakaan läheltä.

      • saneeraukseenvastsus

        Miksi maksettu tyhjää kymmenen vuotta ,niilläkin olisi saatu uusi sairaala. Miksi meidän pitää maksaa tyhjästä! Meitä ei kiinnosta premium autot eikä katumaasturit ,jonka köyhät maksavat kovina maksuina. Lisäki epäkypsää henkilökuntaa ,tekevät ilkeyttää systemaattisesti. Hyssytellään kaikki sairas toiminta,koska sattuu oleen paikallista geeniperimää.

    • Kalevinajatus

      Talouden tervehdyttämisestä. Onhan selvää, että irtisanomismenettelyssä annetaan lopputilit. Sellaisille henkilöille ainakin tarpeettomina, jotka eivät tuota tulosta yhtiölle, eikä Kunnalle. Nämä kireällä laama aikana on helppo potkaista ulos. Tietenkin on järkevää, jos kaksi yhtä pätevää työtuloksina. Helposti kallistuisin pomona, että yksihuoltaja ja useita lapsia hoitava jää. Hänet jätän työhön ja toinen saa lähteä. Muonionkin tapana on ollut, että johtopaikan saanut vaatii aviopuolisolle hyvän työpaikan, vaikka varmasti ei ole tuottava, vaikka kunnalle.
      Nyt ollaan pakon edessä, kuka saa pitää työpaikkansa. Edelleen pidän järkevänä, että eläkkeelle jäävien tilalle ei ote uutta työntekijää. Näin vältytään irtisanomisilta. Muoniossa on paljon työttöminä hyviä henkilöitä työhön, mutta mitä tekee kunnanjohto. Miksi hylkäsitte tuulipuiston rakentamisen, sekin olisi useita työllistänyt. Kerässieppiin ja Kajankiin menevät tiet tulisi kunnostaa ja päällystää. Terveyskeskus saneeraus työt heti käyntiin, moni näiden lisäksi ja muista kohteita olisi kunhan toimitaan tärkeä ja tulisi työpaikkoja. Kunnan vuokra asunnot osa tulisi heti myös päivittää, työllistämisellä. Kunta selvittäisi tyhjillään olevia asuntoja ja ollaanko valmiita myymää vapaa- ajan asunniksi. Niiden kauppaamisella voisi työ ja raha liikkua Muonioon ja piristää kauppoja. Säälittävän huono tilanne, koska monet työkykyiset eivät saa halutessaan työtä. Hyvin kalliiksi tulee työttömistä huolehtiminen. Siitä en ole tietoinen miten kunnassa on työpaikkoja purettu, mutta hätä on mitä tapahtuu. Rahaa varmasti löytyy työllistämiseen ja vaikka rakentamiseen. Näyttää siltä, että kunnan on velkataakkaa kasvatettava työllistämisellä.

      • siismiten

        . Et osaa vastata kysymykseen,kuitenkin kirjoitat puutaheinää . Saneerausohjelma esille ja miten se toteutettiin.

      • PuutaheinääKalevi
        siismiten kirjoitti:

        . Et osaa vastata kysymykseen,kuitenkin kirjoitat puutaheinää . Saneerausohjelma esille ja miten se toteutettiin.

        Anteeksi vain olin tilaisuudessa, mitkä ongelmat ovat terveyskeskuksessa . Siellä tiedetään miten tulee toimia. Valitkaa. Toimikunta toiminaan. Siihen tulisivat, 1)kunnanjohtaja/ kunnansihteeri, 2) Teknillisestä tarkastaja ,tai rak..mestari, 3)taloushallinnon talousjohdosta, 4) Rakennus/maa urakoinnin asiantuntija, 5) Muonion kunnan viranhaltioista, laskentapäällikkö, tai muu. Sinä väität minun puhuvan puuta heinää ja tuota tietoa vaadit. Silloin jos olisin toteuttamassa taloushallinto puolella, varmasti mainitut asiantuntijat tarvitsisin ympärille onnistumiseksi. Sanon edelleen. Muoniosta löytyy alalle, kuin alalle pätevät. Eikä pidä mennä tyhmyyteen, jostain muualta ottamaan kalliimmat suunnittelija rahastajat.

      • tästälähdetään

        Mökkiläisille täysi kiinteistövero ja maksimi jätemaksu.

      • Solevaanhyvä

        Niin useat ostavat vanhan rakennuksen tontteineen, vaikka olisi kunnoltaan purettava. Katto pään päälle ensin riittää ja on päässyt Lappiin omistajaksi. Sen jälkeen peruskorjaamaan ja useat paikkakuntalaiset pääset peruskorjaukseen töihin. Verotuloja tulisi näin kunnalle.

      • maksavamökkiläinen

        ...vai mökkiläisiltä taas maksimimaksut. Tuo on lyhytnäköistä ajattelua. Me kannamme rahaa kuntaan jo ilman minkäänlaisia pakkomaksuja. Niin ja tietenkin maksamme nämä pakkomaksut jo nyt korkeimman mukaan. Kiinteistövero, vaikka ei meille mitää kunnan palveluja tule ja jätemaksu, vaikka emme yhtään jätettä jättäisi Muonioon.

        Tyypillistä muoniolaista, lyhytnäköistä ajattelua!

      • Odottajanaikaonpitkä
        PuutaheinääKalevi kirjoitti:

        Anteeksi vain olin tilaisuudessa, mitkä ongelmat ovat terveyskeskuksessa . Siellä tiedetään miten tulee toimia. Valitkaa. Toimikunta toiminaan. Siihen tulisivat, 1)kunnanjohtaja/ kunnansihteeri, 2) Teknillisestä tarkastaja ,tai rak..mestari, 3)taloushallinnon talousjohdosta, 4) Rakennus/maa urakoinnin asiantuntija, 5) Muonion kunnan viranhaltioista, laskentapäällikkö, tai muu. Sinä väität minun puhuvan puuta heinää ja tuota tietoa vaadit. Silloin jos olisin toteuttamassa taloushallinto puolella, varmasti mainitut asiantuntijat tarvitsisin ympärille onnistumiseksi. Sanon edelleen. Muoniosta löytyy alalle, kuin alalle pätevät. Eikä pidä mennä tyhmyyteen, jostain muualta ottamaan kalliimmat suunnittelija rahastajat.

        Edelleen kallu puhut todella aivan eri asiasta kuin muut ja vielä hyvinkin sekavasti!
        Vastaa alkuperäiseen kysymykseen.
        Turha selitellä Muonion viranhaltijoiden pätevyyttä, sitä ei enää usko kukaan järkevä asioita seuraava ihminen Muoniossa.
        Vielä vähemmän uskotaan niihin asiantuntija luottamusmiehiin esim TK:n remontin valvonnassa oli ihan muun ammatin osaava kuin homeremontin asiantuntija.
        Taisi olla eläkkeellä oleva rajantuntija.
        Vastaa kysymykseen, me odotamme mielenkiinnolla!

      • Heinääjapuutakallulle
        PuutaheinääKalevi kirjoitti:

        Anteeksi vain olin tilaisuudessa, mitkä ongelmat ovat terveyskeskuksessa . Siellä tiedetään miten tulee toimia. Valitkaa. Toimikunta toiminaan. Siihen tulisivat, 1)kunnanjohtaja/ kunnansihteeri, 2) Teknillisestä tarkastaja ,tai rak..mestari, 3)taloushallinnon talousjohdosta, 4) Rakennus/maa urakoinnin asiantuntija, 5) Muonion kunnan viranhaltioista, laskentapäällikkö, tai muu. Sinä väität minun puhuvan puuta heinää ja tuota tietoa vaadit. Silloin jos olisin toteuttamassa taloushallinto puolella, varmasti mainitut asiantuntijat tarvitsisin ympärille onnistumiseksi. Sanon edelleen. Muoniosta löytyy alalle, kuin alalle pätevät. Eikä pidä mennä tyhmyyteen, jostain muualta ottamaan kalliimmat suunnittelija rahastajat.

        Nyt sitten kallu nähdäänkin mihin se vei, kun tehtiin juuri niin kuin sinä kirjoitit. Se vie Muonion sakkoihin.
        Toimikuntiin, jotka eivät osanneet asiaa hoitaa oli valittu ne kaikki mitkä sinä luettelit, että pitäisi muka uudestaan valita. Paitsi kunnansihteeri, hän ei ollut silloin vielä virassa.
        Hänet kyllä tarvitaankin uuteen porukkaan ainakin sihteeriksi ja TIEDOTTAJAKSI. Sitä asiallista tiedottamista ei silloin jätekkään väliin.
        Mutta, mutta muoniolaisia asiantuntijoita esim. johto- valvonta eikä suunnittelutehtäviin voisi edes ottaa, kun niitä ei ole.
        Sehän on jo nähty mitä ne itseoppineet projektinvetäjät ovat saaneet aikaiseksi eikä Kangosjärvestä oteta ketään. Onneksi rakennustarkastaja tulee muualta. Ei edes kavereita rakennustöihin.

    • Kalevijohannes

      Ei saisi loukata Muonion kuntalaisia. Kunnan hallinta ja kunnan toimet ja virat. Muonion kunnanhallitus ja valtuusto toimii hampaat irvissä, eikä ketään irtisanota. Ymmärtäkää nyt, että kunnan toimet ja viranhaltijat ovat ammateissaan suojattu irtisanomisista. Käsittäkää, että hallituksessa ja valtuustossa ovat pääasiassa lähimmät sukulaiset ja varma irtisanomissuoja on vielä. Hallinto suojaus menetelminä, henkeen ja vereen vastustavat kuntaliitoksia ja osa toimintojen liitosta. Tämän takana on kunnanjohtajasta alkaen, tai saisivat lopputilin hyvinkin helposti. Mutta eräitä irtisanomisia ja painostuksia tapahtuu ja erittäin päteviä saadaan savustettua ulos. Ainoa, että Muoniossa on koulutukseltaan pätevä Muonion kunnanjohtaja ja kuunnelkaa häntä. Hän yhteistieteiden maisteri on pätevä mihin kuntaan tahansa. Tästä valinnasta ylistän Muonion kuntaa, kun eivät valitse eläkeläisiä kunnan johtotehtäviin. Siis itsekin pysyköön Valtion eläkeläiset keinutuolissa, eikä saa valita sotkemaan kunnan asioita. Vielä kysyn? Kuinka moni teistä asettuu puolustamaan lainvastaista henkilön irtisanomista?

    • vuopa

      Kallu kirjoittaa niin älytöntä siansaksaa, ettei siitä ota selvää Erkkikään. Kielioppi aivan hukassa ja teksti todella vaikea selkoista. Keskity vain Porin asioihin...........................

    • kallekustaa

      Totta, Kallu tai kuka ikinä onkaan, kirjoittaa semmoista soopaa, että ei ota selvää. Ei tolkun häivää.

    • pullonkerääjä

      Kallu ei taida tietää mistä se raha tulee. Ei se tipu taivaalta. Näillä maksuilla juuri katetaan tyhjäntoimittajien palkkoja..

      • böönaut

        Jokin edellisistä kirjoittajista alkoi kehumaan Muonion ikiomaa KASSI ALMAA. Täydellistä tietämättömyyttä Muonion tilanteesta ja Muoniossa vaikuttavista voimista kunnan hallinnossa ja luottamustoimissa. Jotkut tai joku kirjoittaa tyyliin pertti kurikka. En valitettavasti ymmärrä näitä kirjoituksia,tai sitten oma luetun ymmärtäminen on kokonaan böön aut.

      • siitälähtee

        Kyllä, eiku kengän kuva paistiin.

    • Sivustaseurannut

      JAHA, ovatko tässä hallituksen ja valtuuston jäsenten katkerat kommentit. Molemmille heti lopputilit. Ostetaan Kittilästä ja Enontekiöltä hallitus ja valtuusto palvelut, Tällä menetelmällä säästettäisiin isot euro summat ja he ohella hoitavat Muonion asiat nousuun. Onko Muonion kunnanhallitus ja valtuusto saanut mitään asiallista kehitystä kuntaan, ei varmasti.
      Vihdoin itsekin älysin kirjoituksen avauksen oikein.

    • Yliopistotiedot

      Terveiset 24,julkismaisterille.

    • Seidearikashuomioitsija

      Sinä asiallisen keskustelun aloittanut " Muistan hyvin" et taida saada toivomiasi vastauksia tämän palstan muoniolaisilta kirjoittajilta.
      Minä koitin parhaani, enkä voi kaikkia ideoitani tänne kirjoittaa.
      On huonoja kokemuksia ideamattomien käytöksestä omia toisten kehittelemiä ajatuksia ja ilmoittaa ne vielä omikseen.
      Muoniossa tehdään aina niin kuin ennenkin.
      Kaikki toivo on asetettava seuraaviin kunnallisvaaleihin, jos Muonio enää on itsenäinen silloin

      • jotaintajuavat

        Eipä tietystikkään,mutta fb-kirjoittelu työaikana vähentynyt,sekä nämä työpaikalla kirjoittelut. Tietävät itsekkin ,että kuntalaiset ovat kyllästyneet näihin vätyksiin.

    • eikäytänne

      "Ostetaan Kittilästä ja Enontekiöltä hallitus ja valtuusto palvelut, Tällä menetelmällä säästettäisiin isot euro summat"

      No jo on, oletko seurannut naapurin seurapiirikuntaa?

    • katsosokaaitse

      Ei voi olla totta,kun kävelin ja katsoin kunnan kevyenliikenteen väyliä ja ympäristöä missä kunnossa ovat. Rahasta ei ole kiinni vaan viitseliäisyydestä. Käsittämätöntä ,kunnan virkamiespoliitikot eivät välitä vaikka paskaan hukkuisi. Edes muovisia auruskeppejä ei viitsitä kerätä pois ,vaan lojuvat pitkin penkkoja. Pieni seikkä,joka antaa kuvan kunnan asioiden hoidon tasosta. Eikö teknisellä puolen ole yhtään ihmistä joka jaksaa kävellä ,että näkisi mihin hoitamattomuus johtaa. Palkatkaa nuoria kesätöihin siivoamaan ja siistimään tai jääkää töistä pois niin tekevä saa töitä. Hävettää vanhana katsoa saamattomuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3720
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      209
      1823
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1384
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1275
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      165
      923
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      883
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      880
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      860
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      49
      840
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      839
    Aihe