Ketuttaa, epäreilua!

prettylittleface

Epäreilua ja turhauttavaa, kun mulla on paljon terveellisemmät elämän tavat kun monella muulla ihmisellä; liikun väh.5 kertaa viikossa, syön mahd. puhtaasti, vältän höttöruokia ja alkoholia, en polta, puhdistan säntillisesti kasvoni, olen tosi tarkka hygieniasta, oon googlannut ja selvittänyt lekurilla yms kaiken mahdollisen ihonhoitoon liittyvän ravinnosta jne, oon aina ollut hoikka ja perusterve (jopa tavallista terveempi, sairastelen todella harvoin, en ole edes saanut koskaan matkamahatautia tms vaikka ympäri maailmaa reissannut). Oikeastaan mulla ei pitäisi olla mitään valittamisenaihetta, mutta mun iho. Siis se ei koskaan parane. Oon kärsinyt enemmän ja vähemmän aknesta varhaisteini-iästä asti aina 23v asti. Välissä oon aloittanut ja lopettanut e-pillerit ja kokeillut kaikenmaailman mömmöt ja antibiootit sekä testauttanut kilpirauhasarvot.

Mutta ei niistä sen enempää, halusin vaan avautua, että on tosi turhauttavaa, kun monet voivat mässäillä kaikkea roskaruokaa, nukkua meikit naamassa, pestä kasvot käsisaippualla, polttaa röökiä ja olla liikkumatta - ja silti näillä ihmisillä on ihan täydellinen iho. Ketuttaa, kun aina sanotaan, että ihon kunto viestii elämäntavoista ja että huono iho on merkki kehon pahoinvoinnista. Just joo. Sitten aknepotilaalle aina pädetään ja syyllistetään jollain typerillä, turhilla vinkeillä ja kritiikillä - ihan niinkun aknesta kärsivät ei ois jo kokeillut kaikkea mahdollista.

Eikä tää sairaus olis muuten niin iso juttu tai vaiva, mutta se on sellainen sairaus, joka näkyy heti päälle päin. Kaikki näkee kasvot ja kasvojen iho vaikuttaa tosi paljon kokonaisuuteen ja ensivaikutelmaan. Kasvojen ihoa ei saa rajattomasti peitettyä (miehet ei oikeastaan ollenkaan). Nykypäivänä ulkonäköpaineet on niin kauheat muutenkin... Ja turha sitten tulla kenenkään kommentoimaan, että on maailmassa pahempiakin ongelmia. Niin on. Mutta kaikki on suhteellista. Ihmiset valittavat myös mitättömämmistäkin asioista kuin iho. Ja tiedän, etten ole yksin näiden ajatusten kanssa.

4

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • parempiiho

      yks vinkki mikä tulis vielä mieleen on se että lopettaisit maitotuotteiden ja viljatuotteiden käytön.
      itsellä ne aiheuttivat iho ongelmia..esim. ihoon tuli pieniä punaisia "pilkkuja" jotka kutisivat ja iho oli muutenkin "kutinaherkkä"..eli ei kestänyt oikein rasitusta.
      maitotuotteet/maidon voit korvata soijamaidolla/soijatuotteilla ja viljat nyt vaikka hedelmillä/kasviksilla/marjoilla/pähkinöillä.

      joskus toki suon itselleni pieniä nautintoja kuten esim. jäätelö tai kiviuunipatonki..mutta niitä ei paljoa kannata syödä..ihan silloin tällöin vain.

      toivottavasti näistä vinkeistä olisi apua sinullekin.

      • roansyönyt

        Itsellä ei maito aiheuta aknea, mutta viljat ja sokeri kyllä, näiden lisäksi kaikki muut nopeat hiilarit (leipä, riisi, pasta, hedelmät, hedelmämehut), vähähiilihydraattisella ruokavaliolla olen viimeiset 6v hoitanut akneani, sen jälkeen kun kaikki aknelääkkeet roaccutan x 2 mukaan lukien tullut kokeiltua.. Toivottavasti saan perheenlisäystä tulevaisuudessa niin tämä akne ehkä sillä lähtisi... Kaikilla ei vaan ole taipumusta akneen, siksi saa elää niin kuin huvittaa.. Kannattaa kokeilla tuota ruokavaliota, se on ainoa joka on mulla oikeasti auttanut ja vaikka monesti on turhauttavaa kun ei voi syödä herkkuja, niin parempi tämä kun ei mitään! Kun ei nuorempana tiennyt mikä auttaisi se oli vasta kamalaa! Kyllä mä välillä herkuttelen ja sitten kärsin seurauksista... ikääkin kohta 30v ja aknesta kärsitty yli 15v...


    • turhautunut3

      todellakintiedän tunteen. siskollani on ollut aina täydellinen iho vaikka liikkuu saman verran kuin minäkin, ja hän syö aina ihan mitä sattuu paljon roskaruokaa, ei edes hoida ihoa ja silti ihossa ei näy mitään. minä taas olen todella tarkka syömisistäni, liikun säännöllisesti, huolehdin tarkkaan ihostani ja silti ketuttaa paljon kun katsoo peilikuvaansa kun siellä niitä finnejä löytyy, ja todella ärsyttävää kun ihmiseton koko ajan vain "no miks et tee asialle jotain jos sua se noin paljon ärsyttää?" olen sanaton siis nyt piti avautua

    • Järvivesi

      Jos sulla on mökki tai joku järvi missä uida, oon huomannu että esim yhellä kaverilla suihku vedessä pahenee meijän mökillä oltii saunassa tadaa koko viikonlopun aikana vähentyny huimasti
      Jos mahdollisuus suosittelen kokeilua

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6043
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3821
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      245
      2151
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1850
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1299
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1266
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      303
      1065
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      939
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe