Hallitusneuvotteluissa törmätty sote-kiistaan

19-5-2015

Hallitusneuvotteluissa törmätty sote-kiistaan - "Tiivis ilta kolmestaan"
Tiistai 19.5.2015 klo 16.58 (päivitetty klo 19.04)
Hallitusneuvotteluissa on tänään keskitytty neljän miljardin leikkauksiin ja sote-uudistukseen.

Puheenjohtajat esiintyivät tiistain tiedotustilaisuudessa aiempaa vakavampina.
Puheenjohtajat esiintyivät tiistain tiedotustilaisuudessa aiempaa vakavampina. (LEHTIKUVA)

Väännön tiukentuminen on näkynyt monen hallitusneuvottelijan kasvoilla ja myös johtoryhmän Juha Sipilä (kesk), Timo Soini (ps) ja Alexander Stubb (kok) saapuivat päivän tiedotustilaisuuteen aikaisempaa vakavampina.

Ainakin rakenneuudistusta pohtivassa työryhmässä on ollut sen verran erimielisyyksiä, että se on kääntynyt sosiaali- ja terveysuudistusta koskevissa asioissa johtoryhmän puoleen.

- Tänään saatiin tehtäväksianto, että nyt tässä on pari sote-asiaa, jotka trion pitää ratkaista. Ja niitä tässä sitten ratkotaan, hallituksen muodostaja Sipilä totesi tiistain tiedotustilaisuudessa puoli viiden aikoihin.

- Aloitimme sitä hommaa reilu tunti sitten.

Sipilä on aikaisemmin kertonut, että ryhmien mahdolliset kiistanaiheet tuodaan nimen omaan johtoryhmän ratkaistavaksi.

- Osaamme delegoida (ryhmille), ja jos delegaatio epäonnistuu, me osaamme ratkoa, Stubb kuvaili johtoryhmän roolia.

Rakenneryhmän vetäjä Juha Rehula (kesk) ei tiistaina kommentoinut mitä kiistanaiheita sote-uudistuksessa on syntynyt.

Sipilä kertoi johtoryhmän viettäneen maanantaina muutaman tunnin juuri rakenneryhmässä, jossa trio kuuli myös sen kutsumia asiantuntijoita. Sipilän mukaan soteen haetaan vielä tänä iltana sellainen ratkaisu, joka on "varmasti toteutettavissa".

- Meillä on tiedossa tiivis ilta kolmestaan.

Sipilä ei paljastanut jatketaanko sote-uudistuksen vääntämistä kuntayhtymä- vai maakuntamallin pohjalta.

- Jommalta kummalta.

Sipilä toi tiistaina sote-uudistuksen etenemistä kuvaillessaan poliittiseen keskusteluun - iteroinnin lisäksi - jälleen uuden termin.

- Me kolme puoluetta emme enää jappase tämän asian kanssa.

Hän ei kuitenkaan selventänyt mitä jappaus tarkoittaa. Alexander Stubb todennäköisesti aikoi selvittää sanan tarkoituksen, koska kirjoitti sen tiedotustilaisuuden aikana ylös muistivihkoonsa.

"Arvopohjat näkyvät"
Tiistaina selvisi hieman tarkemmin, miten tuleva hallitus aikoo tarttua 10 miljardin sopeutustarpeeseen. Neljän miljardin leikkauslista on parhaillaan hallitusneuvottelutyöryhmien käsittelyssä, kaksi miljardia on tarkoitus hoitaa nopeilla rakenneuudistuksilla ja loput neljä miljardia on pitempiaikaisia uudistuksia, joista noin miljardi tulee kuntien tehtävistä ja lopusta kolmesta miljardista valtaosa koostuu sote-uudistuksesta.

- Silloin kun tehdään kipeitä toimia, silloin totta kai näkyy puolueiden arvopohja ja arvovalinnat. Puhumme paljon sosiaalisen oikeudenmukaisuuden säilyttämisestä näissä kysymyksissä, Sipilä kuvaili leikkauslistan laatimista.

- Olen kiittänyt kollegoita, että ovat tuoneet eri näkökulmia esille, koska päätökset eivät ole helppoja.

Sipilä ei tarkempia lukua tai leikkauskohteita lähtenyt antamaan.

- Tässä on paljon kyselty mistä säästetään, mitä säästetään ja kuinka paljon. Tämä kokonaisuus selviää vasta ensi viikon puolivälissä - kerromme sitten kun koko kokonaisuus on valmiina. Hallitusneuvotteluja on tarkoitus jatkaa myös viikonloppuna. Viime viikonlopun neuvottelijat pysyivät poissa Smolnasta.

- Sunnuntaina tehdään hallinnonalakohtainen muutosohjelma.

Sipilä on aikaisemmin suunnitellut vähentävänsä ministereiden määrää jopa kahteentoista, mikä vaatisi joidenkin nykyisten ministeriöiden yhdistämistä. Hän ei tiistaina ottanut kantaa mitkä ministeriöt ovat muutospaineessa.

- Vielä ei ole tehty päätöksiä, se työ alkaa tänä iltana.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kpa-kpk

      Yhdessä illassako se sote tällä kertaa syntyy? Edellisessä mallissa (5 sotelauetta) taisi mennä soinilla, sipilällä ja kataisella peräti kokonainen viikonloppu,,Siinä sitä onkin miettimistä ajetaanko kunnat maakunnan kuntayhtymiin vai kuntayhtymiin,,Veikkaan että sipilä tekee sipilät ja hautaa kepujen kotikuntamallin toistamiseen.

      Kunnat ovat nyt kuntayhtymissä ja ovat jatkossakin kuntayhtymissä,,Hieno"uudistus"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      104
      1676
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1315
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1210
    4. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1176
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      143
      1173
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1065
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      1051
    8. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      977
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      962
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      854
    Aihe