Kenen Jumala on oikea? (Näin Jeesus löysi minut)

>Tuntuu kuitenkin liittyvän vahvasti kulttuuriin, jossa olet elänyt miten uskot omiin jumaliisi.<

No, minä olen toista mieltä tuosta. Minun "kulttuuriini" (harrastuksiini, tapaani mieltää todellisuutta, mentaliteettiini) istui hindujen ja buddhalaisten käsitys jumaluudesta moninverroin paremmin kuin kristinuskon Jumala.

Voidaan esittää myös sellainen ajatus, että kristinuskon yleisyys uskontona on estämässä monia länsimaalaisia löytämästä Jeesusta, koska he ovat tutustuneet vain asian uskonnolliseen puoleen. Sana "Jeesus" synnyttää ihmisessä heti uskontoon liittyviä mielikuvia: juu, tää on tätä, kyllä mä tämän tiedän, rippikoulussakin tästä puhuttiin. Jne. Siksi minäkään en yhdistänyt kokemaani "Jumalan kutsua" Jeesukseen enkä edes Jumalaan, koska minulla oli niistä omat mielikuvani, jotka ei mitenkään sopineet yhteen sen kanssa mitä koin. Minulle oli todella yllätys kun lopulta oivalsin, ettei Jeesus olekaan vain jokin uskonnollinen hahmo ja suggestioherkkien ihmisten kusettamista, vaan että Hän juuri on se rakkaus joka on minua kutsunut ja puhutellut.

Tapasin 1990-luvun puolivälissä Rabi Maharaj nimisen entisen hindugurun, joka eli askeettista gurun elämää uskoontuloonsa saakka. En muista oliko myös hänen kohdalla, mutta monen esim. muhamettilaisissa maissa eläneiden kohdalla on ollut niin, heidän kertomansa mukaan, että Jeesus on ensin ilmestynyt heille esimerkiksi unessa, on annettu ilmestyksessä Raamatun jakeita jne. Vasta myöhemmin he ovat kuulleet kristillistä julistusta ja saaneet tietää, että nuo annetut kohdat olivat Raamatusta, ja näin ovat tulleet uskoon.

Tiedän esimerkiksi Afrikasta tapauksia, kun henkilöt, joille henkimaailma on todellisuutta, mutta jotka koskaan eivät ole kuulleet Jeesuksesta, kuulevat ensikertaa evankeliumin. Heillä ei ole painolastina länsimaisten uskonnollisten muotomenojen kuormaa, ja siksi heidän lähestymistapa usein on avoimempi. He ovat halukkaita testaamaan pitääkö kerrottu paikkansa.

>Rippikoulu sai sen vähänkin uskottavuuden kyllä katoamaan kristinuskolta omalla kohdallani.<

Juuri näin.

>Ei kristinusko ole koskaan ollut huonoin vaihtoehto. Kristinuskon valtasuuntauksetkin ovat juuri tällä hetkellä vertain laimeita. Ruumiita ei tule enää samaa kyytiä kuin ennen.<

Kun pidin kristinuskoa huonoimpana vaihtoehtona kyseessä oli enemmän mielikuviin ja fiiliksiin perustuva ajatus kuin että olisin todella perehtynyt tunnettuihin uskontoihin/kultteihin tai edes suuriin maailmanuskontoihin. Etenkään kristinuskoon en ollut perehtynyt, mutta käsitykseni nousi siitä mitä ympäristössäni ja ns. kristittyjen elämässä havaitsin ja kuinka sitä tulkitsin. Mielestäni kyseessä oli ihmisten kusetus. Hindulaisuuteen ja buddhalaisuuteen olin jonkin verran tutustunut ja pidin niitä paljolti "henkisempinä" kuin kristinuskoa.

mamabeard kirjoitti:

>Tuntuu kuitenkin liittyvän vahvasti kulttuuriin, jossa olet elänyt miten uskot omiin jumaliisi.<

No, minä olen toista mieltä tuosta. Minun "kulttuuriini" (harrastuksiini, tapaani mieltää todellisuutta, mentaliteettiini) istui hindujen ja buddhalaisten käsitys jumaluudesta moninverroin paremmin kuin kristinuskon Jumala.

Voidaan esittää myös sellainen ajatus, että kristinuskon yleisyys uskontona on estämässä monia länsimaalaisia löytämästä Jeesusta, koska he ovat tutustuneet vain asian uskonnolliseen puoleen. Sana "Jeesus" synnyttää ihmisessä heti uskontoon liittyviä mielikuvia: juu, tää on tätä, kyllä mä tämän tiedän, rippikoulussakin tästä puhuttiin. Jne. Siksi minäkään en yhdistänyt kokemaani "Jumalan kutsua" Jeesukseen enkä edes Jumalaan, koska minulla oli niistä omat mielikuvani, jotka ei mitenkään sopineet yhteen sen kanssa mitä koin. Minulle oli todella yllätys kun lopulta oivalsin, ettei Jeesus olekaan vain jokin uskonnollinen hahmo ja suggestioherkkien ihmisten kusettamista, vaan että Hän juuri on se rakkaus joka on minua kutsunut ja puhutellut.

Tapasin 1990-luvun puolivälissä Rabi Maharaj nimisen entisen hindugurun, joka eli askeettista gurun elämää uskoontuloonsa saakka. En muista oliko myös hänen kohdalla, mutta monen esim. muhamettilaisissa maissa eläneiden kohdalla on ollut niin, heidän kertomansa mukaan, että Jeesus on ensin ilmestynyt heille esimerkiksi unessa, on annettu ilmestyksessä Raamatun jakeita jne. Vasta myöhemmin he ovat kuulleet kristillistä julistusta ja saaneet tietää, että nuo annetut kohdat olivat Raamatusta, ja näin ovat tulleet uskoon.

Tiedän esimerkiksi Afrikasta tapauksia, kun henkilöt, joille henkimaailma on todellisuutta, mutta jotka koskaan eivät ole kuulleet Jeesuksesta, kuulevat ensikertaa evankeliumin. Heillä ei ole painolastina länsimaisten uskonnollisten muotomenojen kuormaa, ja siksi heidän lähestymistapa usein on avoimempi. He ovat halukkaita testaamaan pitääkö kerrottu paikkansa.

>Rippikoulu sai sen vähänkin uskottavuuden kyllä katoamaan kristinuskolta omalla kohdallani.<

Juuri näin.

Lue lisää

"Minun "kulttuuriini" (harrastuksiini, tapaani mieltää todellisuutta, mentaliteettiini) istui hindujen ja buddhalaisten käsitys jumaluudesta moninverroin paremmin kuin kristinuskon Jumala. "

Jos et ole aivan nuori niin kristinusko on ollut vahvasti mukana kasvuympäristössäsi, se on todennäköisin tapa lähestyä uskonnollisia kokemuksia jos olet täällä kasvanut.

Mikä muuten on buddhalaisten käsitys jumaluudesta?

"Tapasin 1990-luvun puolivälissä Rabi Maharaj nimisen entisen hindugurun, joka eli askeettista gurun elämää uskoontuloonsa saakka. En muista oliko myös hänen kohdalla, mutta monen esim. muhamettilaisissa maissa eläneiden kohdalla on ollut niin, heidän kertomansa mukaan, että Jeesus on ensin ilmestynyt heille esimerkiksi unessa, on annettu ilmestyksessä Raamatun jakeita jne. Vasta myöhemmin he ovat kuulleet kristillistä julistusta ja saaneet tietää, että nuo annetut kohdat olivat Raamatusta, ja näin ovat tulleet uskoon."

Vastaavia tietysti kertovat myös kristinuskosta toisiin uskontoihin vaihtaneet.

"Tiedän esimerkiksi Afrikasta tapauksia, kun henkilöt, joille henkimaailma on todellisuutta, mutta jotka koskaan eivät ole kuulleet Jeesuksesta, kuulevat ensikertaa evankeliumin. Heillä ei ole painolastina länsimaisten uskonnollisten muotomenojen kuormaa, ja siksi heidän lähestymistapa usein on avoimempi. He ovat halukkaita testaamaan pitääkö kerrottu paikkansa."

Ei ole pitkään ollut sellaista paikkaa maapallolla jossa ihmiset eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta.

"Etenkään kristinuskoon en ollut perehtynyt, mutta käsitykseni nousi siitä mitä ympäristössäni ja ns. kristittyjen elämässä havaitsin ja kuinka sitä tulkitsin."

Kuinka syvällisesti koet nyt perehtyneesi kristinuskoon ja kuinka lähellä näkemyksesi ovat perinteistä evankelisluterilaista maailmaa?

"Mielestäni kyseessä oli ihmisten kusetus. Hindulaisuuteen ja buddhalaisuuteen olin jonkin verran tutustunut ja pidin niitä paljolti "henkisempinä" kuin kristinuskoa."

Buddhalaisethan eivät käsittääkseni kovin ole henkimaailmoista kiinnostuneita.

On paljon asioita joita en ymmärrä. Raamatussa näitä on etenkin Vanhassa testamentissa. Ei minulla ole kykyä eikä viisautta selvittää Vt:n ohjeita miksi ne on niin kuin on. Uskoni perustuu Jeesukseen. Hänen kauttaan olen tullut vakuuttuneeksi että Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmiselle. Kristitylle varsinainen ilmoitus on Ut joka on Vt:n esikuvien täyttymys. Vanhaa testamenttia (joka on paljolti juutalaisten historiaa ja heille annettuja säädöksiä) tulkitaan Ut:sta käsin.

Käsitykseni Vt:n säädöksistä, joita siteraataat, on se, että ne olivat juutalaiselle kansalle annettuja muun muassa puhtaussäädöksiä, jotka varjelivat taudeilta ja muun muassa naiselle taattiin fyysinen koskemattomuus esim. synnytyksen jälkeen toipua. Ns. kultilliseen puhtauteen eli säädösten hengelliseen puoleen liittyy myös esikuvallista merkitystä.

Narsismin, moraalittoman pahan ja kuvottavuuden näkeminen on paljolti katsojasta kiinni. Nykyajasta ja sen ajatustottumuksista tarkasteltuna on vaikea tavoittaa tuhansien vuosien takaista todellisuutta ja sen elämänmenoa.

Tämä on vaikea kysymys enkä voi antaa yksiselitteistä vastausta. Olen vakuuttunut ainakin siitä, että Jumala ilmoittaa itsensä Raamatussa ja siihen perustuvassa uskossa, jota olemme tottuneet nimittämään kristinuskoksi. Tämä tekee muut ilmoitukset tarpeettomaksi.

Alun alkaen ihmisillä on ollut kyllä ollut tieto Jumalasta mutta missä vaiheessa siihen on tullut vieraita elementtejä niin että se on muuntaunut erilaisiksi uskonnoiksi ja kulteiksi, on tietysti mahdoton sanoa. Asiaa on käsitellyt muun muassa Don Richardson (alkuperäisuskontoihin perehtynyt kulttuuriantropologi ja lähetystyöntekijä) kirjassa Iankaikkisuus heidän sydämissään.

Ajattelen että monessakin uskonnossa saattaa olla mukana alkuperäistä tietoa ja ymmärrystä, mutta vääristyneessä muodossa. Sellaisina ne enemmän johtavat harhaan kuin Jumalan tuntemiseen.

Jumala tietysti toimii kaikkialla missä ihminen suostuu kaipaamaan ja etsimään totuutta. En usko että uskonnot estävät Hänen toimintaansa. Aivan varmasti Jumala toimii myös hindujen, muslimien ym. keskellä ja vielä silloin, kun he ovat hinduja ja muslimeja.

Joku hindu tai muslimi saattaa kokea elämässään Jumalan läheisyyttä, mutta kun ei vielä tunne Häntä niin palvontaan sekoittuu niitä muotoja, joihin hän on tottunut. Uskon että Jumalan läheisyyden kasvava tunteminen johtaa sitten kyllä vierastamaan sellaisia uskonnon muotoja, rituaaleja ja ilmauksia, jotka ovat olennaisesti ristiriidassa Jumalan todellisuuden kanssa. Voi siis olla mahdollista, että joku sisällisesti jo tuntee Jeesuksen ja on Hänelle antautunut eli ns. "tullut uskoon", vaikka hänen sanavarastostaan puuttuu nimi Jeesus. Sellainen ihminen ei kuitenkaan voi enää harjoittaa vanhaa uskontoa samalla tavalla kuin ennen ja ajautuu mitä luultavimmin konfliktiin uskonnollisen ympäristönsä kanssa. En myöskään voi ajatella, että Jumala tahtoisi jättää ihmisen tuohon tilaan, vaan haluaa johtaa hänet ymmärtämään kuka ja millainen on se Jeesus, jonka tuntemiseen hän on päässyt tai pääsemässä.

Lähetyskentiltä on lukemattomia kertomuksia tällaisista uskoontulemisista, joissa Jumala rakkaus johtaa ihmisen eroon aiemmasta uskonnosta ja uskomusjärjestelmästä, ja sitten Jeesuksessa tuntemaan tämän rakkauden ja antautumaan siihen.

Samalla tavalla kävi minun kohdallani täällä kotoisessa Suomessa.

Jumalan piti ensin irroittaa minut omista uskomuksistani, että pystyin ottamaan Hänet vastaan sellaisena kuin Hän on ja hyväksymään Hänen tapansa ratkaista asiat.

Tämä ehkä auttaa ymmärtämään, miksi kristityt usein sanovat etteivät pidä uskonnosta mutta rakastavat Jeesusta. Kristitylle kyseessä ei ole uskonto (tietyn uskomusjärjestelmän omaksuminen ja sen mukaisen elämäntavan opettelu) vaan sisällinen yhteys Jumalaan ja todellisuuden kokeminen tästä uudesta elämäntilasta käsin.

Kristinusko uskontona - tietyn uskomusmallin ja perinteen omaksumisena, soveltamisena omaan elämään ilman sisimmän luovuttaumista Jeesukselle - on tavallaan eksytys siinä kuin muutkin eksytykset. Kristillisestä näkökulmasta tarkasteltuna ilmeistä on, että ihminen voi paeta Jumalaa yhtä hyvin uskontoon (jopa kristinuskoon uskonnollisena harrastamisena) yhtä hyvin kuin esim. ateismiin.

Jatkan vielä uskontoaiheesta... Länsimaisina ihmisinä olemme lapsuudesta saakka kuulleet kristinuskoa ja tutustuneet ainakin joihinkin sen ilmentymiin tai muunnoksiin niin että siitä on tullut osa kulttuuriamme. Tämä on sekä rikkaus että vahinko. Vahinko siinä mielessä, että kristinusko on muodostunut uskonnollisiksi perinteiksi, rituaaleiksi ja sanonnoiksi, jotka sen sijaan että johtaisivat meitä Jumalan luo, voivatkin muodostua esteiksi. Minun kohdalla oli näin.

Uskon että Jeesus puhutteli ja kutsui minua ja koin Hänen rakkauden vaikutusta sisimmässäni ja elämässäni jo silloin, kun pidin Jeesusta uskontoon kuuluvana kusetuksena. En osannut yhdistää kristinuskoon enkä Jeesukseen sitä läheisyyttä - Jeesuksen läheisyyttä! - mitä koin, koska mielikuvani kristinuskosta olivat päinvastaisia kuin rakkaus ja hyvyys jota koin sisimmässäni.

Tietyssä mielessä kristinusko onkin uskonto uskontojen joukossa. Ja siitä näkökulmasta on johdonmukaista kysyä kuinka yksi uskonto monien joukossa voi olla juuri se oikea.

Unohdetaan hetkeksi uskonnot ja esitetään ajatusleikki. Oletetaan että Jumala on luonut maailman. Oletetaan että ihmiset ovat joutuneet Hänestä eroon. Oletetaan että Jumala ottaa ihmisen todellisuuden huomioon niin että valmistaessaan meille tien takaisin yhteyteensä, tekee sen ihmisen tasolta: tulee itse ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa, joka kantaa syntimme.

Tässä ei vielä ole mitään uskontoa vaan todellisuutta. Ja tämän todellisuuden Jumala ilmaisee sanallisessa muodossa Raamatussa, jonka tehtävä ja tarkoitus on johtaa meitä sanojen takaisen todellisuuden kokemiseen, rakkauden ytimeen.

Kaikkea tuota olemme kuitenkin tottuneet pitämään uskontona. Siksi kristittyjen väite "Jeesus on ainoa tie Jumalan yhteyteen" tuntuu pikkumaiselta ja luotaantyötävältä. Kuinka yhden uskonnon edustajat voivat olla näin itserakkaita, putkinäköisiä, mustavalkoisia ja suvaitsemattomia että korottavat yhden uskonnon kaikkien muiden yli?

Kun minä niin sanotusti tulin uskoon eli rukoilin sisimmässäni "jos sinä Jeesus olet totta, jos sinä olet se rakkaus joka on minua puhutellut, siinä tapauksessa anna syntini anteeksi ja tule sydämeeni" niin minä en tullut yhteyteen uskonnon kanssa, vaan elävän Jumalan kanssa. Tuosta rukouksesta on yli 25 vuotta. En tarkalleen muista sanamuotoja mitä käytin mutta muistan rukouksen sisällön. Se oli sanallinen rukous, sisimpäni puhetta Jumalalle mutta ennen kaikkea se oli koko sisimmän, koko olemukseni luovutus Hänelle - sillä ehdolla, että Hän on totuus.

Tuossa hetkessä koin miten este, ikäänkuin muuri mikä oli ollut minun ja kokemani kutsuvan rakkauden välillä murtui, ja rakkaus tuli sisimpääni. Ymmärrän sen niin, että Jeesuksessa oleva syntien anteeksiantamus poisti minussa olevan esteen, niin että Jumalan, joka on pyhä, oli mahdollista tulla elämääni.

Kristinusko puhuu uudestisyntymästä. Minusta tuli jotakin mitä en aiemmin ollut: Jumalan lapsi. Ei vähemmän vaan enemmän minä. Tutkimusmatka Jumalan tuntemiseen on koko elämän kestävä seikkailu myöskin oman itsen tuntemiseen, huonoinekin puolineen. :)

Kokemani perusteella käsitin, ettei Jeesus ole vain johonkin uskontoon kuuluva hahmo vaan elävä todellisuus, ja että elämäni tärkein asia on oppia tuntemaan Hänet niin hyvin kuin mahdollista, vaeltamaan Hänen seurassaan.

En siis ryhtynyt opiskelemaan uskontoa vaan keskityin persoonaan. Tulin kuitenkin vakuuttuneeksi että Hän ilmoittaa itsensä ensisijaisesti Raamatussa ja että Raamattu on Jumalan sana ihmiselle. Jos tämän ymmärrettyäni olisin väheksynyt Raamattua ja inttänyt, että haluan kokea Häntä vain rukouksen ja sisäisen kokemusmaailman sanatonta tietä, se olisi ollut sama kuin selänkääntäminen Hänelle. Tulin tuntemaan että Raamattu ja sisäinen kokemus ovat sopusoinnussa, kunhan annan Raamatun olla se mitä se on - Hänen sanaansa, jonka kautta Hän saa tutkia ja valaista sisimpääni, osoittaa minulle omaa luonnettaan. Ja myöskin minussa olevia asioita, joihin Hän ehkä haluaa parannusta. Raamattu ei siis ole jotakin mitä minä tutkin - vaikka onhan se toki sitäkin - vaan ensisijassa jotakin, minkä kautta Hän tutkii ja johdattaa minua.

Samoin tulin vakuuttuneeksi, että kristillinen seurakuntayhteys on Jumalan tahto. Pitkään asiaa rukoiltuani ja johdatusta etsittyäni liityin erääseen seurakuntaan. Joku ehkä kysyy mikä se on, joten voinhan sen kertoakin. En ajattele että tämä, vapaaseurakunta, on parempi tai oikeampi kuin muut kristilliset kirkkokunnat ja seurakunnat, mutta se on minun "taustayhteisöni". Minulle tärkeää on että seurakunta korostaa Kristusta enemmän kuin itseään ja omia erityispiirteitään, ja että seurakunnassa korostetaan kaikkien kristittyjen veljeyttä Kristuksessa nimilappuihin katsomatta. Tämä on toteutunut vapaaseurakunnassa.

Uskonnollisuus tietysti on jatkuva ansa kristitylle. Siksi tulee vaalia henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen. Muussa tapauksessa opillisuus syrjäyttää rakkauden ja varsinainen sanoma vääristyy.

mamabeard kirjoitti:

Jatkan vielä uskontoaiheesta... Länsimaisina ihmisinä olemme lapsuudesta saakka kuulleet kristinuskoa ja tutustuneet ainakin joihinkin sen ilmentymiin tai muunnoksiin niin että siitä on tullut osa kulttuuriamme. Tämä on sekä rikkaus että vahinko. Vahinko siinä mielessä, että kristinusko on muodostunut uskonnollisiksi perinteiksi, rituaaleiksi ja sanonnoiksi, jotka sen sijaan että johtaisivat meitä Jumalan luo, voivatkin muodostua esteiksi. Minun kohdalla oli näin.

Uskon että Jeesus puhutteli ja kutsui minua ja koin Hänen rakkauden vaikutusta sisimmässäni ja elämässäni jo silloin, kun pidin Jeesusta uskontoon kuuluvana kusetuksena. En osannut yhdistää kristinuskoon enkä Jeesukseen sitä läheisyyttä - Jeesuksen läheisyyttä! - mitä koin, koska mielikuvani kristinuskosta olivat päinvastaisia kuin rakkaus ja hyvyys jota koin sisimmässäni.

Tietyssä mielessä kristinusko onkin uskonto uskontojen joukossa. Ja siitä näkökulmasta on johdonmukaista kysyä kuinka yksi uskonto monien joukossa voi olla juuri se oikea.

Unohdetaan hetkeksi uskonnot ja esitetään ajatusleikki. Oletetaan että Jumala on luonut maailman. Oletetaan että ihmiset ovat joutuneet Hänestä eroon. Oletetaan että Jumala ottaa ihmisen todellisuuden huomioon niin että valmistaessaan meille tien takaisin yhteyteensä, tekee sen ihmisen tasolta: tulee itse ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa, joka kantaa syntimme.

Tässä ei vielä ole mitään uskontoa vaan todellisuutta. Ja tämän todellisuuden Jumala ilmaisee sanallisessa muodossa Raamatussa, jonka tehtävä ja tarkoitus on johtaa meitä sanojen takaisen todellisuuden kokemiseen, rakkauden ytimeen.

Kaikkea tuota olemme kuitenkin tottuneet pitämään uskontona. Siksi kristittyjen väite "Jeesus on ainoa tie Jumalan yhteyteen" tuntuu pikkumaiselta ja luotaantyötävältä. Kuinka yhden uskonnon edustajat voivat olla näin itserakkaita, putkinäköisiä, mustavalkoisia ja suvaitsemattomia että korottavat yhden uskonnon kaikkien muiden yli?

Kun minä niin sanotusti tulin uskoon eli rukoilin sisimmässäni "jos sinä Jeesus olet totta, jos sinä olet se rakkaus joka on minua puhutellut, siinä tapauksessa anna syntini anteeksi ja tule sydämeeni" niin minä en tullut yhteyteen uskonnon kanssa, vaan elävän Jumalan kanssa. Tuosta rukouksesta on yli 25 vuotta. En tarkalleen muista sanamuotoja mitä käytin mutta muistan rukouksen sisällön. Se oli sanallinen rukous, sisimpäni puhetta Jumalalle mutta ennen kaikkea se oli koko sisimmän, koko olemukseni luovutus Hänelle - sillä ehdolla, että Hän on totuus.

Tuossa hetkessä koin miten este, ikäänkuin muuri mikä oli ollut minun ja kokemani kutsuvan rakkauden välillä murtui, ja rakkaus tuli sisimpääni. Ymmärrän sen niin, että Jeesuksessa oleva syntien anteeksiantamus poisti minussa olevan esteen, niin että Jumalan, joka on pyhä, oli mahdollista tulla elämääni.

Kristinusko puhuu uudestisyntymästä. Minusta tuli jotakin mitä en aiemmin ollut: Jumalan lapsi. Ei vähemmän vaan enemmän minä. Tutkimusmatka Jumalan tuntemiseen on koko elämän kestävä seikkailu myöskin oman itsen tuntemiseen, huonoinekin puolineen. :)

Kokemani perusteella käsitin, ettei Jeesus ole vain johonkin uskontoon kuuluva hahmo vaan elävä todellisuus, ja että elämäni tärkein asia on oppia tuntemaan Hänet niin hyvin kuin mahdollista, vaeltamaan Hänen seurassaan.

En siis ryhtynyt opiskelemaan uskontoa vaan keskityin persoonaan. Tulin kuitenkin vakuuttuneeksi että Hän ilmoittaa itsensä ensisijaisesti Raamatussa ja että Raamattu on Jumalan sana ihmiselle. Jos tämän ymmärrettyäni olisin väheksynyt Raamattua ja inttänyt, että haluan kokea Häntä vain rukouksen ja sisäisen kokemusmaailman sanatonta tietä, se olisi ollut sama kuin selänkääntäminen Hänelle. Tulin tuntemaan että Raamattu ja sisäinen kokemus ovat sopusoinnussa, kunhan annan Raamatun olla se mitä se on - Hänen sanaansa, jonka kautta Hän saa tutkia ja valaista sisimpääni, osoittaa minulle omaa luonnettaan. Ja myöskin minussa olevia asioita, joihin Hän ehkä haluaa parannusta. Raamattu ei siis ole jotakin mitä minä tutkin - vaikka onhan se toki sitäkin - vaan ensisijassa jotakin, minkä kautta Hän tutkii ja johdattaa minua.

Samoin tulin vakuuttuneeksi, että kristillinen seurakuntayhteys on Jumalan tahto. Pitkään asiaa rukoiltuani ja johdatusta etsittyäni liityin erääseen seurakuntaan. Joku ehkä kysyy mikä se on, joten voinhan sen kertoakin. En ajattele että tämä, vapaaseurakunta, on parempi tai oikeampi kuin muut kristilliset kirkkokunnat ja seurakunnat, mutta se on minun "taustayhteisöni". Minulle tärkeää on että seurakunta korostaa Kristusta enemmän kuin itseään ja omia erityispiirteitään, ja että seurakunnassa korostetaan kaikkien kristittyjen veljeyttä Kristuksessa nimilappuihin katsomatta. Tämä on toteutunut vapaaseurakunnassa.

Uskonnollisuus tietysti on jatkuva ansa kristitylle. Siksi tulee vaalia henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen. Muussa tapauksessa opillisuus syrjäyttää rakkauden ja varsinainen sanoma vääristyy.

Lue lisää

”Unohdetaan hetkeksi uskonnot ja esitetään ajatusleikki. Oletetaan että Jumala on luonut maailman. Oletetaan että ihmiset ovat joutuneet Hänestä eroon. Oletetaan että Jumala ottaa ihmisen todellisuuden huomioon niin että valmistaessaan meille tien takaisin yhteyteensä, tekee sen ihmisen tasolta: tulee itse ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa, joka kantaa syntimme. Tässä ei vielä ole mitään uskontoa vaan todellisuutta. Ja tämän todellisuuden Jumala ilmaisee sanallisessa muodossa Raamatussa, jonka tehtävä ja tarkoitus on johtaa meitä sanojen takaisen todellisuuden kokemiseen, rakkauden ytimeen. Kaikkea tuota olemme kuitenkin tottuneet pitämään uskontona. Siksi kristittyjen väite "Jeesus on ainoa tie Jumalan yhteyteen" tuntuu pikkumaiselta ja luotaantyötävältä. Kuinka yhden uskonnon edustajat voivat olla näin itserakkaita, putkinäköisiä, mustavalkoisia ja suvaitsemattomia että korottavat yhden uskonnon kaikkien muiden yli?”
Laajennetaanpa ajatusleikkiä hieman, jotta voisimme nähdä, onko sinunkin ajattelussasi kysymys uskonnosta vai ei. Oletetaan siis, että maailman luonut Jumala tulee ihmiseksi ei vain yhdessä ajassa, paikassa, kulttuurissa ja henkilössä, vaan useassa. Itse asiassa joka puolella maailmaa eri kulttuureissa tunnetaan jumalallisia inkarnaatioita, mutta vain kristityt väittävät, että Jeesus on ainoa oikea. Mm. hinduismissa perinteet kehittyvät jatkuvasti ja pysyvät ajan tasalla, koska jatkuvasti tulee uusia inkarnaatioita (tätä ei ole kielletty samaan tapaan kuin kristinuskossa), jotka mm. uudistavat uskontoa ajan vaatimuksiin sopivaksi. Siten perinne voi elää ja uudistua legitiimillä tavalla – siitä ei tule kirjoihin ja kansiin laminoitua kaiken tieteellisesti tiedetyn kanssa ristiriidassa olevaa muuttumatonta dogmaattista opinkappaleiden kokoelmaa, joka lopulta tappaa perinteen omaan mahdottomuuteensa - kuten esimerkiksi kristinuskolle on käymässä kristityiden fundamentalistien takertuessa Raamattuun ”ikuisena totuutena” samalla kun vaikkapa tiede on selvästi osoittanut, että Raamatun kirjaimellinen tulkinta on kertakaikkisen mahdoton, ja samalla kun maailma on peruuttamattomasti muutenkin kovin erilainen kuin se maailma, jolle Raamatussa olevat ohjeet on suunnattu.
Niin, palatakseni tarkemmin itse kysymykseen uskonnosta. Sanot, että tunnet Jeesuksen henkilökohtaisesti ja sisäisesti, ja siksi kyseessä ei ole uskonto. Hyväksytään. Entäpä ne ihmiset toisissa kulttuureissa, jotka henkilökohtaisesti ja sisäisesti tuntevat noihin kulttuureihin inkarnoituneet Jumalan persoonat tai millä nimellä heitä kutsutkaan, samalla tavalla kuin sinä tunnet Jeesuksen? Mikä erottaa sinut heistä tehden sinun tuntemuksestasi oikean ja heidän tuntemuksistaan väärän, vaikka ne olisivat kaikilta koetuilta laadullisilta osiltaan identtiset? Eli millä tavoin sinun uskonnoton Jeesus-suhteesi tekee mahdottomaksi sen, että muissa kulttuureissa koetaan yhtä aitoja asioita yhtä uskonnottomalla tavalla? Millä muulla tavalla kuin (ahdasmielisellä ja lahkolaisella) uskonnolla selität, että Jeesus on ainoa oikea?
Huom. Olen siis valmis hyväksymään väitteesi sitä, että tuntiessasi Jeesuksen et elä uskontoa vaan todellisuutta, mutta. Vaatiessasi Jeesuksen ainoaksi oikeaksi elät selvästikin uskontoa.

>Hindulaisuudessa tuollaisesta nurkkakuntaisuudesta on päästy eroon jo yli 1000 v sitten. Kaikkien jumalat hyväksytään aitoina ilmentyminä todellisesta jumaluudesta, universaalista Jumalasta.<

Tuo ei kuitenkaan ole mikään tae hindulaisuuden totuudellisesta eikä takaa että hindulaisuudessa vallitseva "universaalin jumalan/jumaluuden" käsitys olisi oikea.

>Sitäpaitsi yleensäkin tuollaiset vaatimukset ulkoisista ilmoituksista ja sellaisten painottaminen sisäisen tuttuuden ja "sisäisen ilmoituksen" sijasta on minusta olkiukon rakentamista koko jumaluusasiasta.<

Ajatuksesi vastaa hyvin omaa ajatustani ennen uskoontuloa. Tästä syystä minulla ei ollut edes halua tutustua Raamattuun tai kristillisiin kirjoihin, koska ne olivat niin vieraita ajattelulleni. Lähimpänä omaa ajattelua ja käsitystä olivat muun muassa Krishnamurtin kirjat. Minun täytyi kuitenkin myöntää, että ajattelutapani ja käsitykseni on vain yksi muiden joukossa. Niinpä olin valmis luopumaan "universaalin jumaluuden" käsityksestäni, jos todellisuus ilmenisi toisenlaiseksi.

Kokemukseni perusteella olen sitä mieltä, että Jumala lähestyy ihmistä ennen kaikkea sisäisesti, ei ulkoisin pakottein. Hän ei vaadi alistumista jonkin uskonnon puitteisiin. Tämä ei kuitenkaan tee ns. ulkoista ilmoitusta tyhjäksi vaan ne ovat sopusoinnussa keskenään. Kumpaakin tarvitaan. Me elämme myös ulkoisessa maailmassa, emme jossakin sisäavaruudessa. Ymmärrän asian niin, että Jumala huomioi ihmisen kokonaisuutena. Kommunikaatio ja dialogi on tärkeää paitsi ihmisten, myös ihmisen ja Jumalan välillä. Miksi Jumala jättäisi sanat käyttämättä eikä antaisi itsestään sanallistakin ilmoitusta? Sanat ovat rajallisia, mutta kuitenkin tärkeitä informaation välittäjiä, jotka heijastavat ja johtavat sanojen takaiseen todellisuuteen, sen olemukseen.

Kun vapautusta synnin vallasta ei tunneta, selitetään synti kokonaisuudessaan ja näkyvä maailma pohjimmiltaan "harhaksi" josta tulee vapautua. Vapautumisen tieksi tarjotaan meditaatiota yms. Mainitsemani Rabi Maharaj käytti tätä tietä. Hän koki "sulautumista ja yhtymistä kaikkeuteen". Joogan ja meditaation kautta saavuttamassaan tilassa hän kohtasi muun muassa Krishnan ja vieraili näiden kanssa toisilla planeetoilla ym. Uskoontultuaan kenenkään ei tarvinnut hänelle sanoa vaan hänelle itselleen oli välittömästi päivänselvää, että Krishna ym. joita hän oli tavannut, olivat itse asiassa demoneja joiden tarkoitus oli harhauttaa ja sitoa hänet hindulaisuuden kahleisiin.

Rabin isä oli valaistumisessaan päässyt niin pitkälle, että aamuisin hänet kannettiin ulos meditoimaan ja iltaisin sisään. Hänen ruoan tarpeensa oli minimaalinen, hänelle syötettiin muun muassa banaanimössöä. Hän oli vapautunut kommunikaatiosta ja dialogista.

Kun Rabi tuli uskoon ja alkoi tunnustaa Jeesusta vapahtajanaan, suurimmat vastustajat ja vainoajat olivat ympäristön "suvaitsevaiset" hindut.

mamabeard kirjoitti:

>Hindulaisuudessa tuollaisesta nurkkakuntaisuudesta on päästy eroon jo yli 1000 v sitten. Kaikkien jumalat hyväksytään aitoina ilmentyminä todellisesta jumaluudesta, universaalista Jumalasta.<

Tuo ei kuitenkaan ole mikään tae hindulaisuuden totuudellisesta eikä takaa että hindulaisuudessa vallitseva "universaalin jumalan/jumaluuden" käsitys olisi oikea.

>Sitäpaitsi yleensäkin tuollaiset vaatimukset ulkoisista ilmoituksista ja sellaisten painottaminen sisäisen tuttuuden ja "sisäisen ilmoituksen" sijasta on minusta olkiukon rakentamista koko jumaluusasiasta.<

Ajatuksesi vastaa hyvin omaa ajatustani ennen uskoontuloa. Tästä syystä minulla ei ollut edes halua tutustua Raamattuun tai kristillisiin kirjoihin, koska ne olivat niin vieraita ajattelulleni. Lähimpänä omaa ajattelua ja käsitystä olivat muun muassa Krishnamurtin kirjat. Minun täytyi kuitenkin myöntää, että ajattelutapani ja käsitykseni on vain yksi muiden joukossa. Niinpä olin valmis luopumaan "universaalin jumaluuden" käsityksestäni, jos todellisuus ilmenisi toisenlaiseksi.

Kokemukseni perusteella olen sitä mieltä, että Jumala lähestyy ihmistä ennen kaikkea sisäisesti, ei ulkoisin pakottein. Hän ei vaadi alistumista jonkin uskonnon puitteisiin. Tämä ei kuitenkaan tee ns. ulkoista ilmoitusta tyhjäksi vaan ne ovat sopusoinnussa keskenään. Kumpaakin tarvitaan. Me elämme myös ulkoisessa maailmassa, emme jossakin sisäavaruudessa. Ymmärrän asian niin, että Jumala huomioi ihmisen kokonaisuutena. Kommunikaatio ja dialogi on tärkeää paitsi ihmisten, myös ihmisen ja Jumalan välillä. Miksi Jumala jättäisi sanat käyttämättä eikä antaisi itsestään sanallistakin ilmoitusta? Sanat ovat rajallisia, mutta kuitenkin tärkeitä informaation välittäjiä, jotka heijastavat ja johtavat sanojen takaiseen todellisuuteen, sen olemukseen.

Kun vapautusta synnin vallasta ei tunneta, selitetään synti kokonaisuudessaan ja näkyvä maailma pohjimmiltaan "harhaksi" josta tulee vapautua. Vapautumisen tieksi tarjotaan meditaatiota yms. Mainitsemani Rabi Maharaj käytti tätä tietä. Hän koki "sulautumista ja yhtymistä kaikkeuteen". Joogan ja meditaation kautta saavuttamassaan tilassa hän kohtasi muun muassa Krishnan ja vieraili näiden kanssa toisilla planeetoilla ym. Uskoontultuaan kenenkään ei tarvinnut hänelle sanoa vaan hänelle itselleen oli välittömästi päivänselvää, että Krishna ym. joita hän oli tavannut, olivat itse asiassa demoneja joiden tarkoitus oli harhauttaa ja sitoa hänet hindulaisuuden kahleisiin.

Rabin isä oli valaistumisessaan päässyt niin pitkälle, että aamuisin hänet kannettiin ulos meditoimaan ja iltaisin sisään. Hänen ruoan tarpeensa oli minimaalinen, hänelle syötettiin muun muassa banaanimössöä. Hän oli vapautunut kommunikaatiosta ja dialogista.

Kun Rabi tuli uskoon ja alkoi tunnustaa Jeesusta vapahtajanaan, suurimmat vastustajat ja vainoajat olivat ympäristön "suvaitsevaiset" hindut.

Lue lisää

Olen kyllä lukenut tuon kirjan "Gurun kuolema". Ei ihme jos ympäristön hindut vähän vastustivat ko. "sankaria", josta tuli kertaheitolla kaiken suvaitsemattoman lahkolaisen planetaarinen eksponentti. Jos haluat elää todeksi tuollaista kristinuskontoa (jonka tärkein elementti on muiden uskontojen vastustaminen), niin siitä vaan, mutta en ymmärrä, mitä hengellistä hyötyä siitä on. Vaatiiko sinunkin Jeesus-suhteesi muiden uskontojen mitätöintiä ja demonisointia?