Rakkautta ja lääkkeitä

Sätätessä ei voi välttyä hahmottelemasta ihmisten diagnooseja (anamneesit tulevat kuin itsekseen). Toiset kertovat diagnoosinsa yleisesti kaikille, toiset eivät edes tiedä mitä diagnooseja heillä edes on ja silti syövät kiltisti heille määrätyt lääkkeensä.

On todella häpeällistä, millä tavoin joissain sairaaloissa määrätään eri lääkekombinaatioita ilman perusteellisia tutkimuksia tai seurantaa. On ihmisiä, joiden elämä on pilattu ihmiskokeilla – siis kokeilemalla erilaisia mielialalääkkeitä ilman perusteellista tutkimista. Eräälläkin sätissä olevalla ihmisellä on lääkearsinaalina (omien sanojensa mukaan) Abilify, Sepram, Mirtazapiini, Klotriptyl ja Ketipinor samaan aikaan (ja kas kummaa, Ketipinorista on tullut vielä kaveriksi läskien lisäksi diabetes, joka on sen yleinen haittavaikutus)!

Monet asiat voitaisiin välttää rakkaudella, aidolla välittämisellä. Antakaa näille ihmisille, jotka eivät muuten osaa ratkaista ongelmiaan, edes sen verran rakkautta sätissä, että he tuntevat itsensä tärkeiksi! Älkää ensimmäisenä alkako haukkumaan tai etsimään vikoja, sillä niitä löytyy meiltä ns. terveiltäkin! Kokeilkaa miltä tuntuu kehua ihmistä, vaikka hän ei välttämättä oman arvomaailmanne mukaan ehkä kehuja ansaitsisikaan. Kokeilkaa, miltä se tuntuu, kun tuellanne ihminen innostuu elämään ja menestyy!

Pilleristit, tai siis kemiallisesti keino-onnellisiksi tehdyt, hakevat huomiota ja pyrkivät saamaan jotain järkeä elämäänsä. .. siinä missä taas skitsoidisilla sätistä tulee osa heidän sisäisen maailmansa realismia. Pahimmillaan tämä näkyy siten, että skitsoidinen ihminen uskoo kaiken mitä sätissä ”näytellään” ja aidoissa kohtaamistilanteissa tällainen ihminen alkaa sitten syyttelemään sätissä kirjoitetuista jutuista (tämä on sama kuin syyttäisi Salkkareiden näyttelijöitä heidän näyttelemiensä roolien tekemisistä). Toisin sanoen, totuus ei ole sitä, mitä näytellään, vaan sitä mitä aidossa elämässä tehdään!

Muutamia vinkkejä:
Lääkkeillä on paikkansa, mutta mielenterveyspuolella on tärkeää tajuta se, että lääkkeet eivät varsinaisesti korjaa mitään: ne vain peittävät oireet ja ehkä osalla helpottaa stressaavaa arkea. Aivot kyllä korjaavat itsensä ajan kanssa – jos korjaavat. Masennus menee ohitse itsekseen, toisilla nopeammin, toisilla hitaammin. Mikäli masennus ei ole psykoottista, lääkehoidon mielekkyyttä kannattaa harkita vakavasti. Terapia on useimmin parempi ja sitähän sätissäkin on tavallaan saatavilla, vertaistuen muodossa. Paras tulos saadaan, jos ihmisellä on rakastava tukiverkosto ympärillään!

Kun päätät aloittaa lääkityksen, katso mitä lääkeainemolekyyliä lääkeaine sisältää ja etsi lääkeaineen nimellä tietoa. Englanniksi saat muutettua nimet kokeilemalla, esimerkiksi Valdoxanin sisältämä Agomelatiini muuttuu muotoon Agomelatine. Kun tiedät molekyylin nimen, voit hakea tutkimustietokannasta (PubMed) tuloksia, kuten tässä tapauksessa tämän http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3001221/

Mikäli haluat sivistää itseäsi ja osaat englantia, suorita tämä undergraduated-kurssi katsomalla luennot läpi ja etsimällä tarvittavat taustatiedot: http://tinyurl.com/kwtn7bx
Aivokemian epäbalanssi (esimerkiksi se, että masennus johtuisi serotoniinin puutteesta) on huuhaata. Siitä löydät tietoa lähteineen tästä http://en.wikipedia.org/wiki/Chemical_imbalance

Epäbalanssiteoriaa ei voida todistaa koskaan oikeaksi, sillä estämällä serotoniinia pilkkovan entsyymin toimintaa nousee serotoniinitasot (vesikkeleissä ja post-synaptisilla pinnoilla), mutta valitettavasti tämä tapahtuu koko kehossa, eikä vain tietyissä neuroneissa ja vielä niin, että kun serotoniinin määrä kasvaa, niitä lukevien reseptoreiden (joista aktiopotentiaalit jatkavat eteenpäin hermossa) määrä laskee.

Vain suomenkieltä osaaville suosittelen lämpimästi näitä kahta kirjaa:
1. Peter C. Gøtzschen: http://tinyurl.com/p4crtpw
2. James Davies – Hajalla http://tinyurl.com/o7bm842
Fiksuja blogeja on pilvin pimein, esimerkiksi Aku Kopakkalan blogi http://akukopakkala.fi/

Mikäli haluat kokeilla hoitaa itse itseäsi ilman lääkkeitä, opiskele ensin mistä on kysymys ja kokeile esimerkiksi tällaista kirjaa käytännössä http://tinyurl.com/p7wyzk7 (muitakin on, kaikille tämä ei varmasti sovi, mutta jollekin voi sopiakin).

Mikäli lääke on aiheuttanut sinulle haittoja, tee siitä itse haittailmoitus http://tinyurl.com/ocs7qev ja älä luota siihen, että lääkärisi sitä tekisi puolestasi!

On ymmärrettävää, että masentuneena ei jaksa/huvita/kiinnosta. Kun on kerran saanut diagnoosit ja lääkkeet, niin miksi edes yrittäisi? Saatat ajatella, että diagnoosin mukaan pitää elää ja joskus jopa viranomaisetkin vaativat, että syöt lääkkeitä. Itse itseään ei saisi parantaa (toisinaan Kelan vakuutuslääkäreiden näkemys). Yritä silti, sillä itseensä panostaminen kannattaa!
Kaikkea hyvää.

Aihe on tärkeä, sillä me voimme ehkä välttää jonkun ihmisen ajautumisen sellaiseen tilaan, että lääkkeillä aiheutetut haitat vievät ihmisen laitoskierteeseen.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VayaConDios

      Lässyn lässyn.

    • johtokunta

      Ajamasi malli ei tue lääketeollisuuden eikä psykiatrian alan etua, joten esitys hylätään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      373
      3325
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      161
      1345
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      62
      1198
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      142
      1055
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      843
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      159
      764
    7. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      747
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      114
      733
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      719
    Aihe