Voi hyvä veli....

velipuolikuutamo

Eduskunta on edelleen täynnä Jyrki Kataista tukeneita maanpettureita. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on sitä mieltä, että maanpetturikansanedustajien joukkoteloitus on ainoa ratkaisu ongelmaan.

Maanpetturit pitää viedä pelloille ja metsiin teloitettaviksi. Saastaiset raadot poltetaan suurissa rovioissa. Suomen metsistä saadaan kesäisin tarpeeksi kuivaa puuta, josta saadaan tehtyä suuret roviot polttourakkaa varten. Luut, jotka eivät pala täydellisesti, jauhetaan pölyksi ja heitetään mereen.

Terveisin Timo Soini
[email protected]


"Jyrki Katainen: Rikollinen, huijari ja maanpetturi.
Lienee aika koota yhteen tämän maamme vaikutusvaltaisimman ja vaarallisimman miehen edesottamuksia. Ihan vaikka tulevaisuudessa seuraavaa "kansantribunaalin" käsittelyä ajatellen. Eikä ole huono asia muutenkaan, että näistä asioista puhutaan julkisuudessa, koska media ei hiiskahda sanaakaan tämän herran laittomista tai vähintäänkin moraalisesti kyseenalaisista touhuista. Median ja viranomaisten hiljaisuudesta voi seurata sellainen virheellinen käsitys kansan keskuuteen, että Jyrki Tapani Kataisen toiminta on kaikin puolin sallittavaa ja hyväksyttävää.


Aloitetaan palaamalla vuoteen 1999 ja Jyrki Tapani Kataisen poliittisen uran rakettinousun alkuaikoihin. Blogissa Jyrki Kataisen valheet on karua faktaa vuonna 1999 tapahtuneista asioista. Lyhyesti lainattuna seuraavat olennaiset pointit (lihavoinnit, lyhennykset ja pienet muutokset tekstin järjestykseen ovat minun tekemiäni):

"Jyrki Kataisen kuningastie alkoi vuonna 1999, kun hänet valittiin Pohjois-Savon Kokoomus ry:n puheenjohtajaksi. Kokouksessa esitettiin seuraavien Kokoomuksen piirijärjestöjen valtakirjat, joissa kannatettiin Jyrki Kataisen ehdokkuutta puheenjohtajaksi... Mitään edellä mainittujen yhdistysten kokouksia ei oltu pidetty, eikä Pielaveden Kokoomuksen Nuoret ry ei edes ollut yhdistysrekisterissä. Pöytäkirjat ja valtakirjat olivat väärennyksiä... Väärennyksen edellyttämä tahallisuus ja tietoisuus asiakirjan epäaitoudesta on väärää asiakirjaa käyttäneen Kataisen osalta selvitetty sillä, että pöytäkirjaotteen mukaan hän olisi ollut itse läsnä kokouksessa, minkä hän on itsekin myöntänyt tosiasioiden vastaiseksi... Jyrki Kataista ei olisi valittu puheenjohtajaksi, jos kokouksessa olisi tiedetty esitettyjen valtakirjojen olleen väärennyksiä. Silloisen kansanedustaja Jyrki Kataisen kuningasura olisi päättynyt siihen paikkaan... Lain mukaan ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Että este syntyisi, rikoksen pitäisi poistaa henkilön rehellisyys yleisen oikeustajun mukaisesti."


Valtakunnansyyttäjänvirasto teki kuitenkin syyttämättäjättämispäätöksen, vaikka se katsoi "rikoksen vähäiseksi ja lieväksi väärennykseksi". Hyväveliverkosto toimi esimerkillisesti. Jyrki Katainen raivasi tiensä puheenjohtajaksi käyttäen väärennettyjä valtakirjoja olemattomista kokouksista. Eikä koira perään haukkunut.


Kesällä 2010 Jyrki Tapani Katainen valehteli Kokoomuksen puoluekokouksissa tehdyistä päätöksistä, väittäen, että puoluekokous ei olisi kannattanut pakkoruotsin poistamista, vaikka asiaa koskeva aloite hyväksyttiinkin ko. puoluekokouksessa. Katainen yrittää sumuttaa mediaa ja kansalaisia oman puolueensa tekemistä päätöksistä ja kannanotoista vääristelemällä ja valehtelemalla. Kun puolueen puheenjohtaja ja maan pääministeri valehtelee jo oman pesänsäkin tekemisistä, voidaan mielestäni perustellusti kysyä, voidaanko häntä pitää rehellisenä ja kunniallisena kansalaisena, joka on ministerinä toimimisen edellytys Suomen lain mukaan? Vastustamalla laillisen puoluekokouksen tekemää laillista päätöstä Katainen ilmeisesti myöskin rikkoo lakia. Katainen siis itse päättää, mitä puoluekokouksen päätöksiä hän ja muu Suomi noudattaa ja mitä ei.


Kesällä 2010 Jyrki Katainen osallistui Bilderberg-kokoukseen. Kyseinen kokous on eliitin salaseuran tapaaminen, johon on kutsuttu vain harvoja ja valittuja henkilöitä. Kaikki kokoukset ovat ehdottoman salaisia, eikä niiden sisällöstä kerrota julkisuuteen mitään. On oletettavaa, että osallistumalla tämän tyyppiseen kokoukseen Jyrki Katainen syyllistyy (rikoslain 12. luvun 11§ mukaan) maanpetokselliseen yhteydenpitoon. Kyseinen toiminta täyttää myöskin (rikoslain 13. luvun 3§ mukaisesti) valtiopetoksen valmistelun kriteerit. Tietenkään Jyrki Kataista ei ole näistäkään teoista asetettu syytteeseen tai tuomiolle.


Vuosina 2010 ja 2011 Jyrki Tapani Katainen rikkoi EU:n lakeja (SEUT 125 artikla) ajamalla ja hyväksymällä Irlannin, Portugalin, Kreikan yms. tukipaketit tavalla, josta olisi pitänyt seurata ministerisyytteen nostaminen oikeuskanslerin toimesta. Näin ei tietenkään tapahtunut. Hyväveliverkosto toimi erittäin tehokkaasti, sillä vielä tähänkään päivään mennessä ko. oikeuskanslerille tehtyä kantelua tai sen ratkaisua ei löydy Finlexin tietokannoista, vaikka se olisi tietysti pitänyt sinne laittaa. Onneksi paperit ovat tallessa ja netissä, joten jokainen löytää sieltä tämä jutun ja voi itse

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        60
        5887
      2. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        26
        3727
      3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

        Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
        Sinkut
        229
        2008
      4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

        Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
        Kokkola
        27
        1809
      5. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        95
        1246
      6. MAKEN REMPAT

        Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
        Suomussalmi
        31
        1229
      7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
        Hindulaisuus
        289
        1037
      8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

        5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
        Ähtäri
        54
        980
      9. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        76
        909
      10. Mulla on kyllä

        Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
        Ikävä
        35
        858
      Aihe