Kristittyjen sorto Suomessa

näin-sen-näin

Palstan karismaatikot/helluntailaiset tuovat jatkuvasti esiin sen, miten kaltoin heitä kohdellaan ja he ovat kohta sorretuin kansanryhmä etc.
Kuitenkin pääministerinä on kohta rauhansanalaista herätysliikettä kannattava Sipilä, valtionvarainministerinä katolinen Soini ja kolmannesta puolueesta eli kokoomuksestakin löytyy paljon kirkon ja positiivisen uskonnonvapauden puolustajia.
Uskovat ovat itsekin hehkuttaneet, että meillä on konservatiivinen hallitus, ehkä on, mutta ei se ainakaan uskontovastainen ole.
Eli mitä tämä mussutus uskovaisten sortamisesta muka on?

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hexvuunu

      Joo! He haukkuvat ja tofistavat toisiaan harhaoppisiksi joten menköön molemmat helevettiin Jeesus on heille sinne paikan osoittanut omin sanoin varannut helevetin kaltaisillenne harhaoppisille.

    • PilkkaustaPilkkausta

      Kyllä olen kiittänyt Jumalaa usean kerran, että ilmeisesti tuleva hallitus on sitä miltä nyt vaikuttaa. Yksi sieltä puuttuu - Päivi Räsänen. Näin vilpittömästi ajattelen.
      Se miksi näin ajattelen, perustuu paljolti Raamatun vaikutukseen minussa ja elämänkokemukseeni. Ihminen tarvitsee raamitusta elämäänsä, koska jokaisesta ihmisestä on enkelistä paholaiseen ajatuksissaan ja teoissaan. On oltava tietty arvopohja elämässä tai toinen vaihtoehto on kaaos.
      Ja kyllä kokemuksenakin uskon Jumalan olemassaoloon ja uskon, että Jeesus kuolemallaan sovitti syntimme. Syntiä pitää katua, pyytää anteeksi ja ojentautua Raamatun ohjaamaan elämiseen.
      Paholainen on myös totta. Thaimaassa ihmiset suojautuvat eri keinoilla paholaista vastaan ja tulkitsevat tiettyjä asioita enteinä tulevasta.
      Yhden esimerkin sortamisesta on vaikkapa tämä näissä ketjuissa ilmenevä uskosta osattomien yms. pilkka uskovaisia kohtaan. Miksi tulette tänne keskysteluketjuun, jos aito kristillisyys ei kiinnosta. Mistä se muusta kertoisi kuin pilkasta?

      • näin-sen-näin

        >> Miksi tulette tänne keskusteluketjuun, jos aito kristillisyys ei kiinnosta. <<
        Tällä palstalla keskustellaan ev lut kirkosta ja evankelisluterilaisuudesta.
        Tämä on kaikille avoin palsta ja tästä kansasta 1/4 ja kirkon jäsenistä korkeintaan 1/3 uskoo kirkkonsa Jumalaan. Karismaatikot ja muut evankelioivat eivät ole siis mikään enemmistö, eikä heillä ole mitään monopolia tähänkään palstaan.


    • esimerkin.voima

      Uskovia vastaan tosiaan paljon käytetään koulukiusaajien tehokkainta asetta eli naurua. Naurun ja ivan kautta tuhotaan tänäkin vuonna satojen nuorten koko loppuelämä ihan totaalisesti. Ja nämä ateistit näyttävät Somessa esimerkkiä miten niitä muita tulee kohdella. Ja lapsethan oppii nopeasti ....

      • Silmätpäässä

        Tämän palstan pahimmat kiusaajat ja pilkkaajat väittävät itseään uskovaisiksi.


    • evita-eikirj

      Kyllähän tämä palsta ei juuri muuta olekaan kuin uskovien pilkkaa. Väheksyminen ja toisen vakaumukseen epäasiallisesti suhtautuminen on myös pilkkaamista. Myös uskovat pilkkaavat tai väheksyvät toisin uskovien uskoa.
      Toisaalta ei palvelijan osa ole Herraansa suurempi.

      • erkki1

        " Kyllähän tämä palsta ei juuri muuta olekaan kuin uskovien pilkkaa. "

        Täysin samaa mieltä, sekä väheksymisestä ja epäasiallisuudesta myös.
        Tuosta uskovien toisiaan pilkkaamisesta olen erimieltä, sitä en ole huomannut, mutta se johtuu varmaan siitäkin, etten em. syiden takia juurikaan enää palstalla kirjoittele.
        Käyn silloin tällöin vilkaisemassa, mutta olen todennut, ettei juuri muuta ole, niin en viitsi edes tarkemmin lukea, kun aiheet ovat jokseenkin yhtä ja samaa.

        Eipä täällä taida uskovia juurikaan enää kirjoitella.


    • niinsitäpitää

      Olipas varsin lempeä ja uskovia syleilevä aloitusviesti. Ihan tunsi kuinka rakkaus uskovia kohtaan huokui tännekin asti.

      • näin-sen-näin

        >> Olipas varsin lempeä ja uskovia syleilevä aloitusviesti. <<
        Aloitus oli karismaattikkoja/helluntailaisia syleilevä ja vaikka kaikki karismaatikot/helluntailaiset on uskovia, niin kaikki uskovat eivät ole karismaatikkoja. Eli sitä marttyyrinkruunua sulloo päähänsä vain osa uskovista.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      93
      4417
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      44
      4406
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4046
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2967
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2591
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2153
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      342
      2115
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      204
      2069
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1695
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1462
    Aihe