Kuinka osata luovuttaa ja hyväksyä yksinäisyytensä

Kirjoitat, ettet pysty ottamaan ihmiseen ensikontaktia? Millaisia ajatuksia siitä sulla on? Mikä siinä on vaikeaa?

Kirjoituksestasi välittyy, että taidat olla hiukan masentunut. Kuulostathan sellaiselta mieheltä, josta moni voisi olla kiinnostunut seurakseen. Oletko harkinnut, että voisit mennä ammattilaiselle juttelemaan? Yksinäisyys todella on kierre, nimittäin ajatuskierre, jonka voi katkaista. Olet varmaan lukenut kirjoja sosiaalisista peloista? Itsellänikin on sellaisia, joten olen lukenut paljon kirjoja aiheesta. Ne ovatkin auttaneet. Esim ensikontaktin ottamisesta: auttoi, kun ajattelin, ettei keskustelun tarvitsekaan johtaa mihinkään. Pienten sananvaihtojen ja kontaktien harjoittelua tuntemattomien kanssa. Mutta olennaista oli mulle psykoterapia, josta sain apua.

Tämä on ehkä huono neuvo, mutta ala rakastaa itseäsi. Aina kun onnistut kehu itseäsi, aina kun epäonnistut, anna itsellesi anteeksi, ei tarvitse olla täydellinen, ensi kerralla sitten onnistuu. Lakkaa etsimästä seuraa niin sitä löytyy. Paradoksaalista mutta totta. Kun hyväksyy itsensä, rakastaa itseään niin siitä huokuu sellaista energiaa että se vetää muita puoleensa magneetin lailla.

kokeile tilanteita, missä voit haastaa mukavuusalueesi - sinne on toisinaan niin kovin helppo jäädä :| jos et halua vain satunnaisia kasvoja kaupungilla, kokeile jotain toistuvaa tapahtumaa. esimerkiksi vapaaehtoistyötä, kerhoja tai harrastuksia. tämmösissä tapaa tyyppejä, joihin voi hyvällä säkällä (kaikki ei ole aina itsestä kiinni, myös onnea tarvitaan) kehittyä jotain linkittäviä suhteita. kun näät samoja naamoja, voi kaveruuttakin kehittyä. avointa mieltä ja aitoa läsnäoloa :)

älä luovuta, asiat järjestyy kunhan ne laitetaan järjestymään !

Hei.

Kirjoituksestasi on jo muutama päivä, mutta halusin silti vielä vastata.
Erittelet persoonaasi ja elämääsi tarkkanäköisesti ja älyllisesti. Kuitenkin rivien välistä jotenkin kuulen, että arvostelet itseäsi negatiivisella sävyllä. Luettelet asioita ulkonäössäsi yms, jotka ikään kuin 'vakuuttavat' sinulle, että olet jotenkin epäonnistunut.
Kuten aiempi kirjoittaja jo vastasi, minäkin toivoisin sinulle, että ryhtyisit tietoisesti puhumaan itsestäsi kauniimmin itsellesi. Älä lähesty ominaisuuksia 'vikalista' edellä vaan hyväksyen, armollisesti, lempeästi. Olet selvinnyt elämän monenlaisista asioista. Introverttiä luonnetta ei ehkä samalla tavalla kehuta ja huomioida kuin ulospäinsuuntautuneita ihmisiä. Keneltä saat positiivista palautetta? Jos tuntuu, ettet keltään, ala antaa sitä itsellesi.

Mistä kaverin voi löytää? Kiinnostuksen kohteesi kuten taiteet voivat ajaa ihmisiä yhteen. Facebookissakin on monenlaisia harrastus- ja kiinnostusryhmiä joiden kautta voi ruveta kommentoimaan ihmisten asioita, siten tulla näkyväksi ja ehkä järjestyy livetapaaminenkin. Joku tuossa aiemmin mainitsi vapaaehtoistyönkin. Moni kokee sen merkittäväksi ja tärkeäksi myös ihmissuhteiden kannalta. Ihmisiä 'niittaa' yhteen se, kun työskennellään jonkun itseä suuremman päämäärän eteen, oli se sitten luonnonsuojelu, lähimmäispalvelu, nuorten harrastuskerhon vetäminen tms. Oletko ajatellut paikkakunnallasi olevaa tarjontaa kirkon, yhdistysten tai järjestöjen vapaaehtoistoiminnassa? Voisiko sinun osaamisesi toisaalta hyödyttää jotakuta, toisaalta antaa sinulle mielekästä sisältöä ja ihmissuhteita, kuulumisen tunnetta?

Älä luovuta! Kaipuu ihmissuhteeseen on ihmiseen kirjoitettu tarve. Kuuntele ja kirjoita tarinaasi lisää, enemmän itse subjektina. Millaisen tarinan elämästäsi haluaisit lukea vaikkapa vuoden päästä?

kannustaa Meiju, diakoni

Aplle jos joku fbook kaverisi asuu lähellä, pyydä vaikka mukaan salill,ravintolaan tai kaljalle, mitä menetettävää sulla on?

Kirjoituksessasi oli paljon tuttuja piirteitä omasta ajatus maailmastani.
Olen pieneltä paikkakunnalta kotoisin eikä mullakaan ollut ystäviä/kavereita Nuorena harrastin lähinnä yksin. Mutta nuoruudessa oli yksi harrastus/työ missä olin tälläisessä hyvin suorasukaisen ja karskin(juntti) porukan osana. Sen vaikutuksesta puhun suoraan ja "karkealla" kielellä.
SItten lähdin opiskelemaan yo-maailman enkä sopinut ollenkaan siihen joukkoon enkä opiskelu-aikana saanut ystäviä. Puolison sentään sain.
Nyt olen korkeasti koulutetussa asemassa ja suurin osa lähimmistä työkavereista on myös korkeasti-koulutettuja intellektuelleja. Enkä sovi heidän seuraansa suorasukaisen puheeni ja junttimaisten harrastusteni vuoksi.
Harrastukseni ovat edelleen yksin puurtamista: kuntoilua ja lenkkeilyä. Sen lisäksi on yksi harrastus missä harrastetaan ryhmässä. Mutta tässä huomaan selvästi että muut ovat "ahdistuneita" koska olen niin korkeasti koulutettu ja he muut ovat "taviksia" :(

En osaa sanoa selvää ratkaisua ongelmiisi.
Yksinäisyys, kaveri piirin puute ja elämässä olleet vastoin käymiset ovat satuttaneet minua pahasti ja tuntuu etten pääse asioista yli.

Niin kuin tuossa ylempänä joku vihjasi pitäisi vain olla "avoimempi". Keskustella ihmisten kanssa vaikka se ei johtaisi mihinkään.
JOskus kun jaksamiseni on ollut parempaa olenkin yrittänyt olla aktiivisempi mutta vanhemmalla iällä se kaverien hankkiminen tuntuu mahdottomalta asialta :(

Kaikenlaisia vastauksia olet jo saanut.
Painottaisin vapaehtoistyotä ja seurakuntasi toimintaa. Siellä jokainen juttelee toisilleen, tehdään yhdessä asioita. Tai jos onnistut saaman yhden ihmisen joka tarvitsee apuasi, hänestä saat hyvän ystävän.

Niin, ellet ole ikärasisti, mutta muistappa kuitenkin että sinua vanhemmilla ja sinua nuoremmilla on tuttuja ja perheenjäseniä jotka vapaaehtoistyossä tulet tapaamaan ja niin tuttavapiirisi kasvaa. Aivan vuorenvarmasti sieltä loytyy ihmisiä joiden kanssa haluaisit toimia vapaaehtoistyon ulkopuolellakin.

Jos vielä keksit muutakin jossa toimitaan yhdessä, se lisaa vuorovaikutusta ja kontaktia muihin.