Onko Viron presidentti sosiopaatti?

sosiopaatti

Ilves teki - tai oli tekemättä - sen jälleen kerran.

Ilves on haukkunut Suomea joka käänteessä, oli sitten kyse suomettuneisuudesta, putinin kätyreistä (suomalaiset poliitikot), kyvyttömyydestä tehdä oikeita päätöksiä, surkeasta armeijasta, Suomen aiheuttamasta turvattomuudesta Virolle ja kuinka Nato ei tule Suomen avuksi jne. jne.

Viimeksi Ilves loukkaantui verisesti Hesarin järjestämästä kyselystä missä ensimmäistä kertaa etsittiin virolaisille lempinimeä. Ilveksen loukkaantuminen johti kyselyn poistamiseen ja päätoimittajan julkiseen anteeksipyyntöön.

Ilves on hehkuttanut Viron omaa "mini-armeijaa" eli kodinturvajoukkoja (about 5.000 miestä) ja julkisesti vaatinut Natoa tuomaan pysyvästi muutaman tuhannen Nato-sotilaan joukon Viroon ... mutta hän ei ole sanallakaan avautunut siitä kuinka Suomi on lähettänyt kirjeen lähes miljoonalle reserville.

Suomen toimintaa hehkutetaan kaikissa ulkomaisissa tiedotusvälineissä mutta Ilves ei pukahda sanaakaan. Tavallisesti hän twiittaa kaikenmaailman artikkeleita mutta ei vahingossakaan artikkelia missä kerrotaan Suomen puolustusvoimien kirjeistä; sitä luulisi että Ilves pelkästään jo aiheen takia twiittaa siitä - mutta ei ;)

Ja kysehän ei ole siitä että artikkeleita olisi vaikea löytää, kyse on siitä että Ilves ei halua Suomelle positiivista imagoa. Äijä kyllä kyttää tarkkaan kaikkea mitä Suomessa kirjoitetaan, se oli Ilves joka jakoi kyselyn linkin Twitterillä ja sai virolaiset sekaisin raivosta.

Viro on totta tosiaan tiensä valinnut ja mitä pikemmin Suomi kohteliaasti kääntää selkänsä Virolle sen parempi! Ilves ja Viro pyrkivät murskaamaan suomalaisten itsetunnon ja julkisuuskuvan maailmalla, siitä ei ole epäilystäkään.

Miten sosiopaatit käyttäytyvät?

He ovat kateellisia, katkeria, helposti loukkaantuvia jotka kerää ja tallettaa vainoharhaisena liioiteltuja "loukkauksia" heitä kohtaan- tämä nähdään Ilveksen ja Viron kohdalla toistuvasti.

He eivät näe itsessään mitään vikaa eivätkä omasta mielestään koskaan tee virheitä - siksi ennemmin helvetti jäätyy kuin Ilves pyytää anteeksi ;)

Sosiopaatin tunnusmerkkejä:

- Eivät osaa toimia sosiaalisten normien tai lakien mukaisesti
* Petollisuus, jatkuva valehtelu ja muiden huijaaminen oman hyödyn vuoksi
* Piittaamattomuus omasta tai muiden turvallisuudesta
* Katumuksen puute, eivät ymmärrä loukanneensa muita väärin.
* Muiden ihmisten hyväksikäyttö
* Muiden syyllistäminen.

Kun sosiopaatti syyllistää hän vaatii matelua ja julkista anteeksipyyntöä. Ristiriitaisesti sosiopaatti vähättelee omia pahoja tekojaan.

Puhuu pahaa selän takana ja hännystelee niitä joita hän kokee itselleen tärkeiksi.

Sosiopaatti kasvattaa lapsensa uskomaan että ovat "yli-ihmisiä", minkä vuoksi he ovat etuoikeutettuja saamaan enemmän kuin muut "maan matoset".

Loisia jotka häikälemättä käyttävät muita hyväkseen.

Uhrimentaliteetti, nyyhkytarina joka tekee heistä maailman suurimpia kärsijöitä ja jonka verukkeella saavat muut toimimaan haluamallaan tavalla.

Jos joku uskaltaa kritisoida heitä niin hänen kimppuun hyökätään raivolla ja hänestä tehdään Vihollinen Nro. 1.

Tätä voisi jatkaa, jokainen muodostakoon oman mielipiteensä siitä voiko Ilves ja Viro nähdä sosiopaatteina.

Henk.koht. olen sitä mieltä että Ilves ja Viro ovat sosiopaatteja, ei jenkkiläisten kannata uskoa että virolaiset pitkään ovat mielinkielin heitä kohtaan, se aika tulee kaikille jolloin sosiopaatti käyttää kaikkea mahdollista toisten alistamiseksi vaikka olisivat sitä ennen mielistelleet.

Odottakaa ja katsokaa: jahka Nato-sotilaita saapuu Viroon ei mene pitkäkään aika ennenkuin Ilves julkisesti moittii heitä milloin mistäkin. Siksi on hyvä että Suomi ei ole Natossa, voi vain kuvitella kuinka maanrakoon suomalaiset sotilaat olisi haukuttu Virossa.

Sosiopaatteja ei voi muuttaa, jopa psykologit kehottavat ihmisiä juoksemaan henkensä edestä jos kohtaavat sosiopaatin ;)

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sosiopaattivenäjä

      Nuo kuvatut luonteenpiirteet sopivat Venäjän nykyjohtoon.

    • ootetaan

      Virolaiset ansaitsevat paremman presidentin ja aikaa myöten myös saavat.

      • vironviihde

        Kaikissa maissa maan johtaja edustaa ja heijastaa omaa kansaansa. Viro ei ole mikään poikkeus tässäkään asiassa.

        Näkeehän sen jo siitä miten Lennart Meri raatoi Viron edestä ja piiskasi virolaisia eteenpäin. Kun Lennart Meri kuoli virolaiset putosivat takaisin vanhoihin uomiin ja valitsi johtajat sen mukaan. Ilveksellä on järjettömän suuri kannatus Virossa ja Ilveksen jälkeen tulee Ilveksen kaltainen johtaja. Viro päättää itse näistä asioista joten vastatkoon myös seurauksista.

        Jos joku valittaa että virolaisilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa asiaan tarkoittaa se vain sitä että jälleen kerran virolaiset eivät halua päättää omista asioistaan vaan antavat presidentin viisaampana päättää.

        Jos Ilveksellä menee sukset ristiin Naton kanssa maan johto hakee muualta liittolaisensa, tässä tapauksessa Venäjän kanssa. Virolaiset joutuvat uudestaan kybällä mielistelemään venäläisiä.

        Viro tekee omat valintansa ja tehköön ne myös. Virolla ei ole mitään asiaa opettaa muita maita kuinka niiden tulisi toimia.

        Nyt voidaan hymähtää kun Ilves ja virolaiset hartiavoimin mielistelevät saksalaisia - sieltä ne nato-sotilaat kuulemma tulevat. Viro tarjoaa ihan ilmaista viihdettä meille suomalaisille ;)


    • Waitandsee

      Minusta Ilves on ihan jees. On hyvä että tuo esiin erilaisia mielipiteitä eikä ole kaikkia mielistelevä myötäjuoksija.
      Kansainvälinen tilanne etenkin Venäjän lähiulkomailla on jännittyminen eikä siinä ole selvää tulevaisuuden kuvaa. Pienet maat kuten Viro ja Suomi joutuivat ottamaan huomioon erilaisia asioita laajastikin. Tuskin on yhtä selkeää besserwisser-tietoa.

      • ihmesoopaa

        Ongelma on juuri se että Ilves kailottaa koko maailmalle kuinka nimenomaan hän ja nimenomaan Viro tietävät kaiken paremmin kuin muut.

        Jos joku esiintyy besserwisserinä niin se on nimenomaan Ilves!

        On se vaan kumma ettei Viro kaikentietävänä tajunnut tai osannut potkia venäläisiä pihalle.... silti ne väittävät tietävänsä prikulleen miten Venäjän kanssa on toimittava.

        Siinä on vissi ero jos toinen maa on onnistunut tiedoilla ja taidoilla pitämään suuren Venäjän poissa maastaan vaikka ovat naapureita.

        Halonen oli aivan oikeassa kun sanoi että Baltian maat kärsivät post-traumaattisesta stressistä. Ilves kimpaantui Halosen sanoista niin paljon että hän katkaisi diplomaattiset siteet Suomeen vuosikausiksi.

        Sosiopaattihan ei keskustele, sosiopaattii raivostuu.

        Ilveksen kannattaisi kuunnella tarkkaan mitä niillä mailla on sanottavanaan joilla on terve ja objektiivinen suhde ja näkökanta. Jos alistettu ei pääse omin avuin irti alistajastaan niin miten alistettu pystyy omien kokemustensa perusteella opettamaan niitä joita ei alistettu?

        Eiköhän samantien annetta valta lapsille. Lapset tietävät millaista on olla lapsi ja he voivat opettaa aikuisia. Jookos?


    • virotietää

      On ratkiriemukasta seurata kuinka Viro tekee samat asiat uudestaan ja uudestaan.

      Muutama vuosikymmen sitten Viro vaatimalla vaati venäläisiä sotilaita Viroon oman turvallisuutensa takeeksi.

      Tänään Viro vaatimalla vaatii Nato-sotilaita Viroon oman turvallisuutensa takeeksi.

      Virolaisten kannattaisi pohtia miksei Ukrainaan ole tuotu sotilaita. Ukraina on vuosikausia ollut yhteistyössä Naton kanssa ja silti ne jäivät yksin. Jos Nato päättää katkaista Viron jäsenyyden ja sorvaa sopparin Venäjän kanssa missä antaa Baltian maat takaisin Venäjälle niin mitä sen jälkeen?

      Viro on ylimielisesti katkaissut yhteistyön Suomen ja Ruotsin kanssa enkä jaksa uskoa että sieltä riennetään Viron avuksi. Niin makaa kuin petaa.

      Ai niin, unohdin kokonaan että Viro tietää parhaiten ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5810
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3687
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1948
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1782
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1232
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1187
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      957
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      51
      951
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe