Tarkka-ampuja Simo Hayhä

tarkkista

20

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • henkiElää

      Luulen että olisi naapurin puolella joutunut ottamaan muutaman pataljoonan ukkoja pelkkään montun kaivuuseen. Simo olisi juttujen mukaan itse halunnut mukaan rähinöihin,mutta vammat olivat päättäjien mielestä liian pahoja. No hyvähän se on takalinjoillakin muutama kova ukko pitää. Kova metsämies oli sotien jälkeen. Kelpasi metsästyskaveriksi Kekkosellekin.

      • t4hb

        Ei kai Simo takalinjoilla ollut vai?? Eikös se Häyhä napsinut kohteitaan ihan etulinjassa?

        Eikös tuollainen sniper-juttu ole asema-sodan aikana paitsi nykyään kaupunkisodassa eri juttu.


      • kekkuliolisurkeasiinä

        "kelpasi Kekkosellekin" Kekkonen oli kalamies ennen muuta, mettämiehenä oli onneton tapaus. Ei Kekkosesta oikein ampujaksi ollut, eikä metsästys kuulunut hänen intohimoihinsa. Metsästystä harrasti lähinnä virkansa puolesta, ryssien kanssa hän "metsästi" toki innolla, eli ryyppäsivät sikana ja polkivat huoria, ammattimiehet sitten ampuivat heille riistaa.
        Siihen se Häyhäkin tietysti Kekkosen kanssa kelpasi, ampujaksi, kun se homma Häyhältä sujui.


      • trewrf
        t4hb kirjoitti:

        Ei kai Simo takalinjoilla ollut vai?? Eikös se Häyhä napsinut kohteitaan ihan etulinjassa?

        Eikös tuollainen sniper-juttu ole asema-sodan aikana paitsi nykyään kaupunkisodassa eri juttu.

        Nykyään on käytössä sniperit niin kaupunkisodassa kuin myös kaupungin ulkopuolellakin käytävissä taisteluissa. Katsokaa vaikka YouTubessa videoita Syyriasta tai Irakista, hakuun esim. "syria war sniper".


    • Enpä_tiedä

      Sama kaliiberihan tuossa on kun Häyhän senaikaisessa työkalussa. Ja Häyhä vierasti kiikaria, kun sitä käyttäessä päätä piti nostaa hiukan korkeammalle... Ehkä noita röllikamppeita hän olisi voihut hyödyntää ainakin kesäaikana ????

    • ähyäh

      Tuo kivääri oli käytännössä Häyhällä. Tkiv85 on perus mosinista vähän viilattu. Häyhä tuolla tuskin olisi paremmin onnistunut, sillä Häyhä ampui mielummin avotähtäimillä niiden nopeamman käytön takia. Vaatetuksen puolesta käytössä oli talvirölli eli lumipuku.

      • snaipperi100

        Siihen aikaan mosin-kivääreissä usein kiikari kiinnitetty kivääriin sivujalalla jolloin kiikari ei paljoakaan ole korkeammalla kuin tähtäimet mutta senttikin tietysti liikaa jos kohdalle osuu ja niin kuin edellä mainittiin että Häyhä ampui mieluummin avotähtäimillä.
        Talvella Häyhä jäädytti aseen piipun edessä olevan hangen ettei lumen pöllähdys paljastanut tarkka-ampujan sijaintia sekä piti suussaan lunta että hengityshöyryt pysyi kurissa, olisikohan Häyhä nähnyt muutaman napakympin juuri noista syistä ja otti niistä opikseen vai ajatteliko hän aivan kaikkea mikä voi paljastaa, ehkä ajatteli.


    • tapoin_divisioonan

      Hauskaa että ei ole mitään kotrollia. Uskotaan vain sitä että tappoi niin monta kuin ampui laukauksia. Mitä väliä mutta ihan sama kuin hävittäjälentäjien "ilmavoitoissa".

      • ollakkovaieiolla

        Lienee Häyhä itse laskeskellut kaadot, vaikkakin ehkä hieman hankalaa todeta varmasti aina onko ollut osuma vai hutiksi menneen luodin takia päänsä kiireesti alas kiskaissut vanja.


      • vahvistaja

        Puhutaan "vahvitetuista" tapoista eli tarvitaan silminnäkijä. Häyhällä on lisäksi kasapäinn"vahvistamattomia" kaatoja.


    • 1941eiolluttalvisotaa

      No ei minkäälaista jälkeä, koska Talvisota sodittiin vuonna 1939-1940. Talvisota päättyi maaliskuun 13 päivä 1940, Simo Häyhä oli silloin sotasairaalassa, eikä enää koskaan palannut palvelukseen. Jatkosota sodittiin ilman Simunaa, joten aloittajan kysymys on aiheeton.
      Hämmästyttävän heikoin tiedoin täällä seilataan.

      • haaveilijat

        Kyselijähän arvuutteli minkälaista jälkeä olisi tullut 1941, jos Häyhällä olisi ollut M85 työvälineenä. Sillä ei ole mitään merkitystä oliko Häyhä jo pois kuvioista tms. Yhtä hyvin voisi arvailla miten Häyhä olisi pärjännyt nykyaikaisella Sakon TRGm10 kiväärill talvisodan tuoksinnassa. Saahan sitä pojat kuvitella mitä haluavat...


      • tässäoikeatulkinta
        haaveilijat kirjoitti:

        Kyselijähän arvuutteli minkälaista jälkeä olisi tullut 1941, jos Häyhällä olisi ollut M85 työvälineenä. Sillä ei ole mitään merkitystä oliko Häyhä jo pois kuvioista tms. Yhtä hyvin voisi arvailla miten Häyhä olisi pärjännyt nykyaikaisella Sakon TRGm10 kiväärill talvisodan tuoksinnassa. Saahan sitä pojat kuvitella mitä haluavat...

        Ei kyllä avaaja sanoi nimenomaan "mikähän olisi ollut jälki jos Häyhällä tämä kivääri olisi ollut kädessä 1941" Ja siihen oikea vastaus on tuo, että ei mitään jälkeä, koska Simuna oli sotasairaalassa, eikä siellä aseilla jälkeä tehdä.
        Arvatenkin aloittajan tiedot Talvisodan ajankohdasta on verrattaen heikot, siitä varmaan johtuu tuo vuosiluku.


      • haaveilijat
        tässäoikeatulkinta kirjoitti:

        Ei kyllä avaaja sanoi nimenomaan "mikähän olisi ollut jälki jos Häyhällä tämä kivääri olisi ollut kädessä 1941" Ja siihen oikea vastaus on tuo, että ei mitään jälkeä, koska Simuna oli sotasairaalassa, eikä siellä aseilla jälkeä tehdä.
        Arvatenkin aloittajan tiedot Talvisodan ajankohdasta on verrattaen heikot, siitä varmaan johtuu tuo vuosiluku.

        Oikea vastaus:

        Jos häyhällä olisi ollut tuo kivääri kädessään 1941, niin siitä ei olisi seurannut mitään, koska Häyhä oli sairaalassa.

        Aloittajan tiedot eivät olleet heikot, sillä han vain kysyi mitä olisi tapahtunut. "henkiElää " nimimerkki oli ainoa, joka vastasi vääri. Muut vain keskustelivat asian vierestä.

        Voihan asioita pohtia vaikka kaikki faktat eivät ihan kohdallaan olekkaan. Tätä meidän keskustelua kutsutaan pilkun nu''imiseksi.


    • tarkkista

      Aloittajana tarkoitin jos Häyhällä olisi ollut sen vanhan aseen sijalla tuo linkin ase, niin mitä olisi tapahtunut. Eikö se sota muka alkanut 1941 ?

      • niih_

        juuri niin jos oisit kysyny vaan ilman vuosilukua että mitenhän ois käyny jos Häyhällä ois tämä ase ollu, ei ois tämä niin monessa paikkaa tyypillinen jaukkaus saanu alkua että aletaan pilkkupeliä pitää ..

        antaa muuten lisäarvoa ampumataidolle kun sanoo että mieluummin avotähtäimellä, siinä kyllä taito mitataan. ja päätä saa alemma.


    • Linjojenvälissä

      HÄYHÄY häyhähäyhähäää. Komppaniassa oli kaikenlaisia ammattilaisia, suutareita,kokkeja, kengittäjiä yms. ja tarkka-ampujia. Tutkikaa sotapäiväkirjoja ja sotilaspasseja ketkä olivat todellisia Tarkkàmpujia ! Heidän uransa kesti vuosia. Osumia tiedusteltaessa he sanoivat, saattoivat ne vain haavoittuakkin. Mistä lie johtunut mutta vielä sotien jälkeenkin myös omat, upseereista lähtien pelkäsivät heitä.

      • tuuppatähämaailmaan

        Mitä ihmettä sinä höpötät omien pelkäämisestä. Sinun kannattaa hieman suitsia tuota vilkasta mielikuvitusta.


      • takaanapatut

        Knut Pipping-Komppania pienoisyhteiskuntana. Osasto Pennanen-veteraanit muistelevat. ym.ym.


    • fasipisti

      Todennäköisesti olisi saanut luodin otsaansa leuan sijaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      250
      2369
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1784
    3. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      165
      1497
    4. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      328
      1483
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1045
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      79
      889
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      785
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      175
      766
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      203
      702
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      700
    Aihe