Et omista autoasi, vaan lisensioit sen käyttöösi

ei_lisensseille

http://www.taloussanomat.fi/autot/2015/05/24/ai-etta-en-omista-edes-ostamaani-autoa/20156550/304

Auton omistaminen on monelle jenkille melkein pyhä asia. Nyt yksi suurvalmistaja uskaltaa esittää, ettei autoa edes voi omistaa.

Ristiriita maalaisjärjen ja ohjelmistolisenssien välillä on ollut olemassa vuosikaudet, kun ihmiset ovat pähkäilleet esimerkiksi sitä seikkaa, että vanhojen videopelien myyminen eteenpäin ei ollutkaan niin mutkatonta kuin olisi hyvin voinut kuvitella.

Mutta harvoin ongelma ohjelmistojen omistuksesta on näyttäytynyt yhtä konkreettisesti kuin nyt Yhdysvalloissa. Valtava autoyhtiö General Motors väittää ihan suoralla naamalla, että sen autojen ostajat eivät omista autojaan täysin, vaan heillä on ainoastaan lisenssi niiden ohjelmistojen käyttöön.

-Minä en suostuisi lisensioimaan käyttööni mitään vaan vaadin 100%:n omistusoikeuden tuotteeseen. Siksi käytän Linuxia, johon ei tarvitse laillisin keinoin maksaa ohjelmistolisenssin hintaa vaan saan Linuxin rajattomasti ja ilmaiseksi OMISTUKSEENI OMAKSENI ja voin tehdä sille mitä haluan.

Mitä tulee autoon niin enpä ostaisi nykyaikaista tietokoneistettua autoa jos auton ostaisin. Valintani olisi Neuvostoliiton aikana valmistettu aina varmatoiminen Lada Niva tai sitten vanha Pajero tai Landrover ilman mitään tietokoneita ja ohjelmistolisenssejä. Autoa jossa ei ole tietokoneita ei voi lisensioida eikä hakkeroidakaan, ei edes poliisi. Eli auto on kuljettajalle turvallinen, luotettava ja varmatoiminen.

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gergwerg

      Eipä suomessakaa omisteta autoa, katsatusmies hylkää esmes 3mm pitkästä naarmusta jarruletkusta, jonka olisi voinut korjata vaikka liimalla. Sen sijaa 150 euroa meni sen uusimisieen ja uusintakatsatukseen.

      Koko katsatusjärjstelmä on älytön, kaikki katsatuskessa tarkistettavat viat pystyy itse huomammaan ja täysipäinen korjaa vakavat viat ilman katsatustakin.

      • ei_lisensseille

        Juuri kyseisestä syystä ja älyttömän kovan ajoneuvoverotuksen takia en omista autoa. Lopetin autolla ajelut jo 2005, sen jälkeen olen pärjännyt oikein hienosti läpi vuoden polkupyöräillen sekä julkisella liikenteellä. Enpä aio autoa enää ostaakaan koskaan, kaupunkilaisena pärjää ilmankin ja jää rahaa muuhunkin kuin yhteiskunnan veroihin osallistumiseen. Näyttää muutenkin trendi olevan se, että nuoret eivät enää ajokortteja aja, eivätkä autoa osta, vaan kulkevat pyörällä tai bussilla:

        http://www.talouselama.fi/uutiset/nuoret eivat enaa osta autoja hs nain autovalmistajat reagoivat/a2236903

        http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288604695211.html

        Tuoreen liikkumistutkimuksen mukaan julkisen liikenteen suosio kasvaa yksityisautoilun suosiota nopeammin ensimmäistä kertaa viiteenkymmeneen vuoteen.
        Euroopan suurissa kaupungeissa nuorten keskuudessa vallalla oleva trendi jättää ajokortti ja oma auto hankkimatta on rantautunut myös Suomeen.

        - Auto ja ajokortti koetaan turhiksi ja kalliiksi investoinneiksi, kun joukkoliikenne tarjoaa hyvät ja toimivat liikkumisen mahdollisuudet, Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän markkinointijohtaja Mari Flink sanoo.

      • Tubutin_vaikeus

        Mikset kirjoita hienosta tubuttimestasi? Tämähän on käyttöjärjestelmäpalsta.......†
        Hihhih hih hih hih….. tubutin….. hihhih hih hih hih.....†

      • olet_idiootti

        Luepa se artikkeli, senkin kristitty uskovainen idiootti hihhuli! Siinä jutussa puhutaan auton KÄYTTÖJÄRJESTELMISTÄ jotka tekevät autosta lisensioitavan eikä omistetun. Kristityiltä pitäisi katkaista kaula ja kuohia heidät ennen sitä rangaistuksena typeryydestä! ISIS sentään tekee syyriassa ja Irakissa hyvää käytännön työtä teurastamalla kristittyjä uskovaisia pois.

      • Ei_se_ymmärrä
        olet_idiootti kirjoitti:

        Ei tuolta ristitumputtajalta kannata odottaa minkäänlaista ymmärrystä missään asiassa, se on liian pahasti höyrähtänyt ymmärtääkseen mitään.

      • of_surkee
        Tubutin_vaikeus kirjoitti:

        Mikset kirjoita hienosta tubuttimestasi? Tämähän on käyttöjärjestelmäpalsta.......†
        Hihhih hih hih hih….. tubutin….. hihhih hih hih hih.....†

        Ei voi kirjoittaa tuputtimesta koska autoihin ei voi laittaa tuputinWindowsia ja syy on BSOD.......†.

      • Kammottava__linuks
        olet_idiootti kirjoitti:

        Luepa se artikkeli, senkin kristitty uskovainen idiootti hihhuli! Siinä jutussa puhutaan auton KÄYTTÖJÄRJESTELMISTÄ jotka tekevät autosta lisensioitavan eikä omistetun. Kristityiltä pitäisi katkaista kaula ja kuohia heidät ennen sitä rangaistuksena typeryydestä! ISIS sentään tekee syyriassa ja Irakissa hyvää käytännön työtä teurastamalla kristittyjä uskovaisia pois.

        Hirmuisia on linukshihhulin mielipiteet ja kertakaikkisen kamalia. Ymmärtämättömyydessäänkö tämä noin kirjoittaa vai onko sielunvihollinen jo vallannut hänenkin mielensä, sillä mitään normaalia järkeä ei hänen kirjoituksissaan enää ole! .......†

      • remonttimestari

        Jarruletkuja ja jarruputkia ei pidä korjata liimalla eikä teipillä. On se ihmisen henki sen verran arvokas ettei sitä pidä uhata huonolla "mutu" (musta tuntuu) korjauksella.
        Mietihän sitä miksi autossa on jarrut?

      • korjaaja432
        remonttimestari kirjoitti:

        Jarruletkuja ja jarruputkia ei pidä korjata liimalla eikä teipillä. On se ihmisen henki sen verran arvokas ettei sitä pidä uhata huonolla "mutu" (musta tuntuu) korjauksella.
        Mietihän sitä miksi autossa on jarrut?

        autoissa on kaksipiiriset jarrut joten kokonaan ei häviä jos jokin pettää ja käsijarruakin voi käyttää hätätilanteessa joten ihan hyvin voi korjata liimalla/teipillä.

      • ateismi_totuus
        Kammottava__linuks kirjoitti:

        Hirmuisia on linukshihhulin mielipiteet ja kertakaikkisen kamalia. Ymmärtämättömyydessäänkö tämä noin kirjoittaa vai onko sielunvihollinen jo vallannut hänenkin mielensä, sillä mitään normaalia järkeä ei hänen kirjoituksissaan enää ole! .......†

        Mitään sielunvihollista ei ole olemassakaan eikä myöskään jumalaa. Ateistitiede on selittänyt maailmankaikkeuden synnyn sekä elämän kehityksen täydellisesti, mitään mielikuvitusjumalia ei tarvita. Vain ja ainoastaan ateismi on totuus, tieteellinen maailmankuva ja realistinen näkemys maailmasta juuri sellaisena kuin se meille tieteen valossa näyttäytyy.

        Kristityt hihhulit pitäisi koota keskitysleireille ja suolestaa ja polttaa elävältä RANGAISTUKSENA uskovaisuudestaan. Vihaan maailmassa kaikkein eniten uskovaisia ja haluan päästä vielä joskus keskitysleirille töihin lapioimaan heitä uuniin. ISIS tekee Irakissa ja Syyriassa hyvää työtä teurastamalla hihhuli kristittyjä järjestelmällisesti. ISIS on selvästi tajunnut kristinuskon olevan vihollinen.

      • windows_agnostismi
        ateismi_totuus kirjoitti:

        "Ateistitiede on selittänyt maailmankaikkeuden synnyn sekä elämän kehityksen täydellisesti"

        No mistäs se maailmankaikkeus syntyi ja miksi?

    • Linuks_illuusio

      Oikeasti kukaan tervejärkinen ihminen ei käytä linuksia muutoin kun väkipakolla.....†

      Hih hih hih hih....† Ei saa olla noin julma linukseille......vaikka kyllähän tuo vähän naurattaa....hih hih hih.......†

      Sudo apt-get .......sököti sököti sököti.......karmeaa.....†

      Hihhih hih.....†

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      93
      4397
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      44
      4366
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4036
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2947
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2571
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2133
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      341
      2112
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      204
      2069
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1685
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1452
    Aihe