Lääkäriin(kö)?

amylia1234

Koittakaa jaksaa lukea! Ankara sepustus, kiitos! :D

Tuli tossa kahdeksan aikaan aamulla töissä yhtäkkinen huimaus ja huono olo, alkoi kuumottaan ja otsa, niska ja kädet valahtivat hikimäriksi, ihan sekunneissa. Vettä olisin halunnut juoda, mutta olo oli niin huono että jos olisin liikkunut, olisin varmaan pyörtynyt tai oksentanut. Tämä kesti muutaman minuutin, jonka jälkeen työkaveri sanoi että valahdin kuulema aivan kalpeaksi. Sitten meni oikeestaan ohi ja kalpeus pikkuhiljaa katosi.
Ajattelin ensiksi, että voisi olla alhanen verensokeri, mutta eikö se olis aika outoa, kuitenkin tunti ennen tuota söin aamupalan. (Kaksi pientä karjalanpiirakkaa missä vähän munavoita päällä.) ja join kupin kaakaota.
Syön joka aamu leipää tms joten luulisin ettei se siitä johtuisi..

Yhden kerran aikaisemmin on tullut vastaava "kohtaus" ammattikoulussa.Tästä on noin 4-vuotta. Kesken tunnin, rupesi kuumottaan, hikoiluttaa ja tuli huono olo. Lähdin sitten vessaan, noin 10 metrin päähän, mutta muistan sen verran kun avasin luokan oven, ja seuraava muistikuva kun istun vessan oven edessä lattialla. Tässä välissä siis ei ollut kulunut aikaa kuin 10-20sec, luokkakaveri silloin sanoi että rauhassa olin kuulema istuutunut lattialle, vähän haparoiden kylläkin, joten en tavallaan pyörtynyt. Muistikuva vaan tästä kävelymatkasta ja istumaanmenosta on hukassa.

Aika outoa, vai oiskohan sittenkin verensokerinalhasuutta. Ihan perusterve muuten oon, normaalipainoinen, 20v nainen. Verenpaineen kanssa ollu kyllä hieman ongelmia, korkeimmillaan joskus ollut 156/101, yleensä kyllä on ihan suht normi lukemissa (135/85). Voikohan verenpaineen heittely aiheuttaa tuollaista? Kokemuksia? :)

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Terveyskirjasto

      Oikea asiantuntija on sisätautien erikoislääkäri. Alhainen verensokeri todetaan vain verikokeella. Terveyskirjaston sivuilla on hyviä kirjoituksia mm. verensokerista ja verenpaineesta.

    • Endokriitikko

      Se on akuutti peräsuolen raskassyöpä. Et taida juhannusta nähdä.

      • Amylia1234

        Damn! Tätä vähän pelkäsinkin. No, ei tarvi onneks lekurille lähteäkkään enää asiaa varmistaan! Hyvästi julma maailma! :(


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      106
      1844
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1427
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      6
      1406
    4. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1359
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      144
      1323
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1270
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1247
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      647
      1192
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      15
      1070
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1068
    Aihe