Sheltin "klippaus"

TaikaHaukku

Hei!

Kysymys, johon pyydän vastauksianne on: onko olemassa kauniita tapoja lyhentää sheltin turkkia?

Tiedän, että sheltti ei ole trimmattava rotu. Koiran turkki on kuitenkin todella runsas ja tuuhea. Valehtelematta alusvilla on paksuudeltaan - jopa nyt, toukokuussa! - yli 4 cm kauttaaltaan ja lisäksi päälyturkki on pisimmillään yli 15 cm. Koirani on 40-senttinen ja 15-kiloinen narttu. Heräsin koirani tukalaan oloon vasta nyt.

Olin jo aiemmin lukenut pöyristyneenä kertomuksia ryttykuonoisista koirista, jotka eivät jaksa liikkua kesäisin tukalan olonsa vuoksi. Olin lukenut monen monta kertaa, kuinka lyttykuonoisille paras vuodenaika olisi talvi, jolloin niiden on helpompi olla eivätkä ne uhkaa ylikuumentuna. Silloin totuus iski silmilleni... minun koirani on aivan samanlainen! En ollut koskaan tajunnut, kuinka suuri ero talvi-Taikalla ja kesä-Taikalla oli. Talvisin rakas koirani on riehakas, hupsu ja väsymätön. Saatamme kulkea metsässä tuntitolkulla. Kesäisin se kuitenkin väsyy nopeasti ja saattaa kieltäytyä liikkumasta jo lyhyiden ravietappien jälkeen. Aina mahdollisuuden saadessaan se käy kahlaamassa mudassa, jos reiteillemme osuu ojia. Sen jälkeen koira virkistyy hetkeksi, mutta passivoituu kuitenkin pian.

En ymmärrä, miten olen voinut sokeutua tällä tavoin koirani tukaluudelle.

Toivoisin siis - mielellään kuvallisia - vinkkejä koirani olon helpottamiseen. Mistä turkkia uskaltaa leikata ilman, että "shelttimäisyys" kärsisi kovin paljoa? Koirani on väriltään soopeli, mutta sillä on sudenharmaan ja mustan sekainen alusvilla. Lisäksi koiran rakenne turkin alla on _kehno_. En haluaisi koirastani kuitenkaan hunajan & harmaan & hiekan sekaista kulmauskieroa notkoselkää! Haluan vain ohennella turkkia jonkinverran, yleisilmeen ja soopelin värin kärsimättä.

Miten onnistuisin tavoitteessani parhaiten?

Ystävällisin terveisin,
Taika ja sen omistaja

10

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samaharkinnassa

      Ota yhteys johonkin koiratrimmaamoon. Sitten voit yhdessä trimaajan kanssa suunnitella leikkaukset/ aluskarvan poiston

    • 92489

      Ehkäpä ensin laihdutat koirasta muutaman kilon pois :D Ihan järjettömän painoinen vaikka onkin 40 cm . Luustoltaankin vahva tuon korkuinen uros painaa Max 9 kiloa ja narttu vielä vähemmän . Eli ensin koiran paino kuriin ja sitten katsot tarvitseeko turkkiin enää puuttua vai alkaako meno maistua :)

      • drggx

        Neliömäisempi pinseri painaa 45 cm korkuisena n. 14 kg. Siihen vielä sheltin turkki päälle (n. 1 kg, suurilla yksilöillä lähemmäs 2 kg).

        Tukevalta kuulostaa, mutta "järjettömäksi" en haukkuisi. Varsinkin ei-harrastuslinjaiset sheltit ovat melkoisia möllyköitä nykyään. Vrt. käyttö- ja näyttökultseja tms. ... tuskin koira jaksaisi vain talvella, jos ongelmana olisi pelkkä ylipaino?


      • drggx

        Vilkaisepa esimerkiksi seuraavien rotujen määritelmiä: buhund, ruotsinlapinkoira, lagotto romagnolo jne. Niillä on raskaampi rakenne ja sama kokoluokka kuin mitä itse vaikutat pitäväsi "ainoana oikeana rakenteena". Ruotsinlapinkoiralla jopa vähemmän (!) turkkia kuin perussheltillä ja painoluokka on sama. On turhaa toiveajattelua kuvitella, että sheltin jopa 2 kg painoisen karvapehkon alta löytyisi esim. mudille tyypillinen hoikka rakenne. Phah! Agilitykentällä tuulen lailla juoksevat nakusheltit ovat vain puoli totuutta. Näyttelyperusteisesti jalostetun koiran valtaisan turkin alle tarvitaan raskas rakenne, jotta turkin näyttävyys saa lisävolyymia.

        Ap:lle suosittelen vaikkapa leijonanharjakampausta (=turkki lyhyeksi kaikkialta muualta paitsi naamalta, kaulalta ja hännästä). Koiran karvanlaatu voi muuttua vähän leikkuun jälkeen, joten "laatupalat" kannattaa ehkä jättää rauhaan.


    • 22022

      Miten ihmeessä te luulette että rotumääritelmän kokoinen sheltti voi olla yli 5 kiloa isompi kuin mitä siinä rotumääritelmässä sanotaan ? Kyllä se vain on ihan sairaalaoloisen ylipainoinen ja vika on siinä eikä turkissa :D T

      • Rantakuntoon

        Itsellä ei ole koskaan ollut shelttiä, enkä tiedä minkä kokoisia niiden pitäisi olla, mutta kun äkkiä googlasin, niin rotumääritelmän mukaan sekä urosten että naaraiden säkä on 33 - 41cm ja paino 6,4 - 12,3kg - jos nuo nyt oikeat mitat on... Luulisin siis, että koiralla tosiaan on ylipainoa, muttei ehkä yli viittä kiloa kuitenkaan, oliskohan sopiva paino jossain 10,5 - 11,5kg paikkeilla? Onhan se noin 4kg varmaan melkoinen ylipaino suhteutettuna noin pienen otuksen kroppaan, eli ihan eri asia kuin jos mastiffilla olisi ylipainoa nelisen kiloa... Laihikselle siis joutanee, ellei sitten kyseinen yksilö ole jotenenkin rotevampi kuin pitäisi olla.


    • minänäin

      Mulla tosin,erirotunen koira jolla pohjavillaa paljon myös, ja pitkähkö karva.Tykkää uida.Leikkaan siltä karvan kesäksi aina 1,5-2cm mittaan.Kuivuu nopeammin, ja muutenkin kevyempi kesähelteillä niin.Jokainen omistaja päättäköön mikä on lemmikilleen paras vaihtoehto.

    • koiramummo66

      Liika läski koira...ei oo ihmekkään,jos kesällä ei jaksa liikkuu...laihduta...

      • oikeaneuvo

        Ei ole hyvä idea leikata sheltin turkkia muuten kuin tassujen, pepun ja tarvittaessa korvantausten siistimisellä. Käytä koirasi eläinlääkärillä, pyydä rehellinen arvio sen lihavuudesta ja lihas/yleiskunnosta ja ota rakentavasti vastaan laihdutusohjeet. Koirasi on liian lihava yksiselitteisesti. Sheltillä on kevyet sirot luut, niin näyttely-kuin agilitykoirillakin. Tutkituta koiran sydän ja kuvauta lonkkanivelet. Vika voi olla ihan muualla kuin turkissa.


    • RHO

      Liikkumishaluttomuus ja yleinen apeus voivat olla merkkejä kivusta. Jos vikaa löytyy esimerkiksi lonkista tai kyynäristä ja niihin on kehittynyt nivelrikkoa, jo pienikin ylipaino voi aiheuttaa koiralle kovia kipuja. Suosittelen siis eläinlääkärikäyntiä, jotta nivelrikko ja rakenneviat saadaan suljettua mahdollisten syiden ulkopuolelle. Jos koira on tuhdissa kunnossa, sillä voi todennäköisesti olla myös huono kunto. Muuta parannuskeinoa ei siihenkään ole, kuin koiran laihduttaminen ja yleiskuntoa ja lisäksi myös lihaksia kehittävää liikuntaa — toki vasta sitten, kun koiran terveys rakenteen osalta on varmistettu.

      Mitenkään ottamatta kantaa sheltin klippaamiseen tai varsinkaan siitä nousseeseen kohuun, on pääasia aina koiran hyvinvointi. Koko koiran ajelemisen sijaan helpotusta voi tuoda jo pelkästään mahan ja rintakehän alaosan ajeleminen. Täytyy muistaa, että liioittelemattomana koiran turkki suojaa ihoa myös auringossa palamiselta ja eristää niin kylmältä, kuin kuumaltakin. Jos koira ui paljon, voi perusteellisempi parturointi olla tarpeen, sillä turkiin muhimaan jäävä kosteus tuo valitettavan usein mukanaan iho-ongelmia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      413
      4395
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      241
      2171
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1600
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      158
      1411
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      266
      1190
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1097
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      137
      1054
    8. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1045
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      54
      959
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      943
    Aihe