kimeeri-esan kyy ja kissa kumpi voitti

lukekaa-tämä

Kissat havahduttivat suomalaisnaisen kauhun hetkiin: Käärme lymysi kolme tuntia makuuhuoneessa




Julkaistu: 23.5. 17:41








Käärmeet
Haukivuorella asuva nainen koki eilen elämänsä yllätyksen.

Nainen kertoo Ilta-Sanomille olleensa makuuhuoneessaan katselemassa televisiota iltakuuden aikaan, kun hänen kissansa Vinski, 13, ja Netta, 12, hyökkäsivät huoneeseen.

– Noh, nehän hyökkäilevät milloin minkäkin takia, en kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Hetken kuluttua huomasin, että Netta katselee sängyn reunalta ja Vinski mätkii jotain työpöydän alla, hän muistelee.

Nainen meni katsomaan Vinskin puuhia tarkemmin ja huomasi, että kissahan antaa kyytiä reilun kokoiselle kyykäärmeelle.

– Otin toimettoman kissan äkkiä kainaloon ja heitin ulos huoneesta. Sitten heitin käärmettä sukalla, otin Vinskin kainaloon ja vein pois. Sitten kävin miettimään mitä tässä oikein tehdään, nainen kertoo.


13-vuotias Vinski on kokenut käärmeenmetsästäjä, joka ulkoilee mielellään. Yöksi se kuitenkin tulee kiltisti kotiin.

13-vuotias Vinski on kokenut käärmeenmetsästäjä, joka ulkoilee mielellään. Yöksi se kuitenkin tulee kiltisti kotiin. (KUVA: Lukijan kuva)
Seuraavat kolme tuntia nainen yritti etsiä huoneeseen kadonnutta käärmettä ja kantoi sinne jopa heinillä täytetyn pahvilaatikon. Lopulta käärme luikerteli piilostaan tutun työpöydän alle.

– Sain sen kepillä ohjattua laatikkoon. Laatikko pystyyn ja käärme pihalle.

Kävi ilmi, että kyy oli todella heikossa kunnossa kissojen käsittelyn jäljiltä. Tästä syystä nainen päätti lopettaa sen kärsimykset ja heittää raadon pellolle harakoiden ruoaksi.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun nainen on kyiden kanssa tekemisissä. Hänen mukaansa kotona maaseudulla kohtaamisia tapahtuu joka kesä.


Kissat koituivat käärmeen kohtaloksi, ja eläin oli armeliainta lopettaa.

Kissat koituivat käärmeen kohtaloksi, ja eläin oli armeliainta lopettaa. (KUVA: Lukijan kuva)
– Kissat tappelevat käärmeiden kanssa joka kesä ja tekevät niistä selvää jälkeä. Nämä ovat hurjia tapauksia, mutta sisälle asuntoon eivät käärmeet ole ennen tulleet. En sitten tiedä luikerteliko se avoimesta ovesta vai toivatko kissat sen, nainen pohtii.

Naisen mukaan oli onni, että kissat huomasivat käärmeen. Nukkuminen samassa huoneessa käärmeen kanssa ei olisi varmaankaan ollut kovin miellyttävä kokemus.

– Kyllä siinä tuli kolme tuntia mietittyä, että mihinkä minä pääni kallistan. Makuuhuoneessa en olisi ainakaan uskaltanut nukkua.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        103
        1535
      2. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        78
        1174
      3. Mitä oikein

        Näet minussa? Kerro.
        Ikävä
        88
        1107
      4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

        Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
        Ikävä
        139
        1006
      5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        580
        965
      6. Mika Muranen juttu tänään

        Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
        Sananvapaus
        1
        927
      7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

        Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
        Tv-sarjat
        8
        882
      8. Kotipissa loppuu

        Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
        Kuhmo
        19
        852
      9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

        Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
        Tv-sarjat
        9
        674
      10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

        On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
        Kokkola
        8
        650
      Aihe