Somali kirjasto

aasss

Turun kaupunki on hyväksymässä mahdollisesti 300 000 euroa maksavan kirjaston rakentamisen Somalimaahan.

Vuoden 2016 kokonaisbudjetti on 109 150 euroa ja seuraavina kahtena vuotena tukea ollaan hakemassa uudelleen. Kaupungin osuus olisi 16 370 euroa vuonna 2016 ja 92 780 euroa tulee valtion kassasta. Projektin takana ovat erityisesti SDP ja Vihreät.

Perussuomalaisten Turun valtuustoryhmä pitää hanketta surkeana.

Turussa lakkautettiin taannoin 100 000 euron säästösyystä Martin ja Mikaelin kirjastot. Nyt SDP ja Vihreät ajavat kuitenkin ehkä 300 000 euroa maksavaa kirjastohanketta Somalimaahan.

Valtuustoryhmä huomauttaa lisäksi, että kirjastopalvelut eivät ole yhteiskunnan ensimmäinen toiminto. Kehitystukea tulisi antaa ensisijaisesti koulutuksen ja terveydenhuollon muodossa. Somalimaassa on lisäksi paljon lukutaidottomia.

”Sinisilmäiset maailmansyleilijät ovat tässä rakentamassa veronmaksajien rahoilla Afrikkaan kirjastoa samalla kun pikkukirjastot ajetaan alas kotimaassa”, kommentoi valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kansanedustaja

23

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lömmnnb
      • Mr.Rosvo

        Rantuskan pää on seonnut lopulliseti eikä paremmasta ole tietoa:D


    • kkkkjjj

      Edesvastuutonta.
      Turun valtio-osuuksia pitää ehdottomasti leikata, kun rahat menevät muun mailman parantamiseen ja Kankkulan kaivoon, ja samaan aikaan omia kirjastoja lakkautetaan.

    • kkmmnnb

      Turussa on jotain mätää, ja paljon...

    • llmmkk

      Hehe
      Apua ulkomaille, ja kotimaassa palveluja ajetaan alas.
      Kirveellä olisi töitä.

    • JaTaas

      Tietysti Natsit vastustavat...

      • 1kylkyl

        Älä rodunjalostaja vikise


      • buahahaa

        Etkö yhtään parempaa keksi?
        Umpityperää heilutella natsi- ja rasistikorttia asiassa kuin asiassa.


      • ViherNatsitSDP

        joo, olet heti kansallissosialisti, siis natsi, mikäli et hyväksy SDP:n tai Vihreiden rahan jakamista ympäri maailmaa.

        Kuka hölmö näitä vielä äänestää.


      • JennySomaEiSomali

        Ne voisi samalla rakentaa sinne sellaisia bambumaja vessoja missä voi käydä paskalla aina kuin paskattaa tai haluaa käydä haistelemassa rahan hajua :D


    • RahanJakoVihreätSDP

      Suomi rahoitti Afganistaniin vankilan rakentamisen, myöhemmin huomattiin, että kyseinen rakennus toimiikin bordellina...

      Googlaamalla lisätietoa...

      Onneksi rahaa on, mitä voi jakaa ympäri maailmaa...

    • ooolllo

      Sanoisinko suoranaista perseilyä veronmaksajien varoilla

    • MaailmanHalaajat

      SDP ja Vihreät paljastavat omat aikeensa ja osaamattomuutensa...

      Nämä maailmanparantajat ja puunhalaajat eivät ole saaneet mitään hyvää aikaan.

    • HätäkäyttöEdessä

      Minusta on tärkeää että lukutaidottomia aktivoidaan kirjojen maailmaan.

      Osan kirjoista voisi jättää värittämättä ja jättää afrikkalaisten väritettäväksi.

      Toisaalta kirjasto loisi tuhansia uusia työpaikkoja kun Turusta lähetetään ääneen lukijoita uuteen hienoon kirjastoon. Tämä osatehtävä pitää aloittaa nopeasti sillä eivät ne kirjat siellä montaa viikkoa ehdi lojua. Kirjapaperille löytyy varmasti nopeasti hädänalaista tehtävää - hyvä puoli olisi jos kannet ovat kovia, jolloin hätäkäyttö vaikeutuu.

    • sdpkannatuslaskee

      Ennen tuotiin mustia lentokoneella Suomeen,nyt viedään lentsikalla kallepäätalot somalimaahan.
      Rahaa tuhlattu ennenkin: Iso-Heikkilän paksalaitos , kampiföri,kirjastosilta,raitiovaunuselvitys jne.

    • arvojamonia

      kondomit ja aurinkorasvat. Tamponit ja muut naisten hygieniatuotteet kuitenkin kuuluvat kymmenen prosentin arvonlisäveron piiriin.

    • Nuivameininki

      Kehitysapua on annettu kymmenien vuosien ajan riittävästi ja loputulos on nähty. Jatkossa Afrikka ei tarvitse mitään muuta länsimailta kuin kondomeja ehkäisyyn ja lapioita työntekoon.

    • KirjastojaRiittämiin

      On otettava huomioon, että kyseisessä massa eri klaanit taistelevat keskenään. Joten järkevintä olisi rakentaa sinne kirjastot kaikille klaaneille, eli sukukunnille, erikseen.

      Siis useita eri kirjastoja voisimme sinne rahoittaa.

    • HyviäEhdotuksia

      Sinne voisi rakentaa myös uimahallin, kuntosalin, kulttuurikeskuksen...

    • eeenneerahhoo

      Tuskinpa demarit uuden hallituksen aikana pääsevät kovinkaaan hyvin käsiksi valtion rahakirstuun.Timo kyllä pitää siitä huolen;)

    • KansanKarttuisaKäsi

      Vosi rakentaa myös jalkapallostadionin.

    • Jansuskiliinaski

      Aika törkeä aloitus edes kaupungin hallitukselta ja onko se siis mennyt läpi että tosiaankin Turun kaupungilla on varaa tällaiseen kädenojennukseen jonnekkin huisinnevadaan nekeerilandiaan. Ihme touhua. Tolla samalla raha määrällä voitaisiin monta epäkohtaa korjata jotka koskevat alkuperäisiä suomalaisia ja turkulaisia. Viddu mitä touhua. Tekisi meli mennä ja vetää lärviin voita tekopyhia paskapäättäjiä. Jos asuisin vielä Turussa niin ottaisin selville ketä ovat päätöksen takana..

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe