Vain yksi nimi?

Jaakko_Leinonen

Minulla ei ole ketään nimettävää, mutta olen nimiharrastaja, joten olen silloin tällöin lukenut tätä palstaa. On keskusteltu siitä, olisiko parempi antaa kaksi vai kolme nimeä. Minä kysyn, miksei vain yhtä. On minullakin kaksi nimeä, mutten toista ole tarvinnut ikinä mihinkään ja se on vain hidaste. Eräs henkilö kertoi minulle, että hänellä oli ennentoinen etunimi kutsumanimenä ja se tuotti hankaluuksia ja hän ratkaisi asian jättämällä ensimmäisen nimen kokonaan pois.

Saksalaiset ovat viisaita, he kun antavat yleensä vain yhden nimen, vaikka voivat antaa viisi.

6

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vinkkipinkki

      Oon miettinyt ihan samaa ja on jotenkin siistiä kun jollain on vaan yksi nimi!
      Uskoisin kuitenkin että maksimaalisen nimimäärän antaminen juontaa juurensa kuninkaalisten ihannoimiseen, sekä ajatukseen että useampi nimi varmistaa lapsen uniikkiuden. Halutaan, että lapsi on yksilö, eikä vain yksi Matti Virtanen muiden samannimisten joukossa. Siksi Suomessa varmasti annettaisiin viisi nimeä jos se vain olisi mahdollista. Kuulostaahan pikkuprinssi Matti Käkri Valdemar Villenpoika Wolfgang Virtanen itsestään selvästi paremmalta, kuin pelkkä "raavas" Matti, samoin kuin Ada Helmiina Päivänsäde Lumi-Tuulia Adalmiina Korhola, kuin Ada Korhola?

      • Jaakko_Leinonen

      • Jaakko_Leinonen

        "Halutaan, että lapsi on yksilö, eikä vain yksi Matti Virtanen muiden samannimisten joukossa."

        Oletko tosiaan sitä mieltä, että nimi voi aiheuttaa, ettei henkilö ole yksilö? Kyllä minäkin olen yksilö, vaikka onkin olemassa ainakin yksi henkilö, jolla on täysin sama nimi kuin minullakin.


      • vinkkipinkki

        En tosiaan. Kyseessä oli silkka spekulaatio siitä, millaisia ajatuksia Peppilottasipuliinojen ja muiden vanhemmilla voisi mahdollisesti nimenvalintaprosessin takana olla, ap kun tätä ilmiötä pohti. En missään vaiheessa väittänyt olevani heidän kanssaan samaa mieltä. Olen pahoillani, jos tämän koit henkilökohtaisena loukkauksena, sellaiseksi se ei ollut tarkoitettu. Suosittelen myös, että avaisit silmäsi sarkasmille.


    • johnadams

      Sukulaisellani on vain yksi etunimi, joka on kansanväinen ja yleinen. Sukunimi on myös hyvin yleinen maailmassa. Hän on nyt harkinnut toisen etunimen ottamista, koska nykyinen tilanne aiheutta ongelmia. Viimeksi joku samanniminen oli jo ehtinyt tehdä check-in'in lentokoneeseen, eikä hän pystynyt tekemään omaansa muuta kuin menemällä paikanpäälle.

    • helgaaa

      Mielestäni kaksi nimeä riittäisi. Joskus kuitenkin "töksähtää" pahasti esim. pari suvun nimeä peräkkäin. Silloin usein laitetaan vielä kolmaskin nimi. Usein haetaan myös kompromissia erilaisten nimimakujen välillä.

      Yksi nimi menettelee hyvin ainakin silloin, kun nimi on persoonallinen; esim:

      Einari
      Nestori
      Jeremias
      Jooseppi
      Vilpas
      Vihtori

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      92
      4350
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      44
      4275
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4006
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2877
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2551
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      128
      2118
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2104
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      195
      2023
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1675
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1442
    Aihe