tuskin petturi

tallaaja-

Elän kovin ristiriitaista elämää.
Puolisoni on mukava, hauska, järkevä ja hyvää seuraa omalla tavallaan. Kotielämä sujuu hyvin, arjen askareet hoituu vuosien tuomalla sanattomalla sopimuksella, kuka tekee mitäkin. Raha-asiat on kunnossa ja niistä kannetaan vastuu yhdessä.
Hellyys, läheisyys ja seksi puuttuvat lähes kokonaan. Puoliso hakeutuu lähelleni, kun hän haluaa tyydyttää tarpeensa. Hän ei enää halaa, eikä suutele, jollen minä tee aloitetta, ja monesti silloinkin työntää minut pois.
Lähes vuoden koetin jutella näistä asioista. Koetin kysyä ja ehdottaa ja kertoa, että minusta tuntuu toisinaan, kuin olisin käyttöesine. Sain vastaukseksi murahduksia.

Sitten tapasin sattumalta mukavan ihmisen. Hän sai minut nauramaan. Hänen kanssaan tuntui helpolta jutella ja hän kuunteli. En ollut edes muistanut, kuinka paljon nautin pitkistä keskusteluista. Tästä ihmisestä tuli osa jokapäiväistä elämääni nopeasti. Tapaamme usein, vietämme mukavia hetkiä yhdessä. Olemme suudelleet, mutta vaikka haluaisin enemmän, ajattelen puolisoani. Puolisoni tietää ystävyydestämme, eikä ole sanonut siitä mitään.

Välillä löydän itseni istumasta ja ihmettelemästä, miten elämässä kaksi polkua, jotka molemmat tuntuvat oikeilta omilla tavoillaan, voivat kulkea niin lähellä, mutta niin kaukana toisistaan. En halua, enkä aio jättää puolisoani, hän on hieno ihminen. En myöskään aio katkaista ystävyyttäni tähän tärkeään ihmiseen, vaikka myönnänkin pitäväni hänestä niin paljon, että ikävöin häntä liikaakin.
Päivät näyttää mitä tulee tapahtumaan, ehkä on jo aika heittää käsijarrusta irti.
Nauttikaa ihmiset elämästä. Yksin, kaksin ja miten se kenellekin parhaaksi on.

16

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ristiriitaista

      Ethän suinkaan itse käytä tätä tärkeää ystävääsi käyttöesineenä, omien tarpeidesi tyydyttämiseen?

    • vvfcbzdbzdfbzd

      Aivan niin. Aivan niin. Nyt on henkevää ja syvällistä ajatuksen juoksua. Kun petos purkautuu, on elämä helvettiä kaikille osapuolille. Menee perhe, lapset itkee, suku on järkyttynyt, huudetaan huoraa ja petturipaskaa. Sonta lentää ja kaikkien elämä menee sijoiltaan. Ja sinä vaan intät naama irvessä kiroillen, että sinulla on oikeus olla onnnelinen. Katso ympärillesi.

    • tuskinpetturi

      En kieltäisi puolisoani tapaamasta toista, jos se hänelle olisi hyväksi. Lapsi, se ainoa, on muuttanut omaan kotiinsa, senverran on itsellekin ikää jo kertynyt. Kyllä toisinaan mietin, mikä minua tässä liitossa pidättelee, vainko tuttuus ja turvallisuus?
      Tämä käyttöesineeni tietää tilanteeni, tunteeni ja lähtee elämästäni jos niin kokee. Ei odota minun jättävän puolisoani, mutta en minäkään ole hänelle ainoa. Miksi siitä välittäisin? Elämä ei, kaikesta huolimatta, olekaan mustavalkoista.
      Oikeus olla onnellinen? Uskaltaisitko sinä katsoa peiliin ja kertoa itsellesi, ettei sinulla ole oikeutta olla onnellinen?
      Moni uskoo ja kokee vahvasti, että minun olisi nyt lähdettävä liitostani. Minä koen, että olen löytänyt tasapainoni.

      • tämänähty

        Juuri niin. Juuri niin. Sanasta sanaan samaa sontaa joka sataa syyttömieen niskaan. Voi kumpa tietäisit miten mustaakin mustempaa lopputulema on.


      • ristiriitaista

        Ei ole ongelmaa, jos se, jonka kanssa olet jotain sitoumuksia tehnyt, tietää ja hyväksyy tilanteen. Ettet ota omaa onneasi toisen valinnanvapauden kustannuksella. Vapaus edellyttää rehellisyyttä. Olet oikeutettu onneen, fine - entä mitä annettavaa sinulla on?


      • tuskinpetturi

        Puolisoni tietää. Emme juuri puhu aiheesta, miksipä puhuisimme. Hän kohtelee minua edelleen samoin kuin ennen tätä ystävääni. Näen ettei hän ahdistu enää samoin, varmastikin koska en painosta häntä keskustelemaan samoista asioista enää. Olemme toisillemme ne tutut ja turvalliset, ihmiset joille lupasimme jotain, mistä taidamme pitää kiinni, ehkä vain koska emme osaa päästää irti. Silti, arkemme on mukavaa ja rauhallista. Enhän tietenkään tiedä, onko hänellä joku, luulen kuitenkin hänen kertovan jos näin on.

        Mitä annettavaa kenelläkään on, muuta kuin itsensä? Mitä muuta ihmisen voi antaa? Tälle liitolle olen antanut vuosien varrella kaikkeni, mutta kaikkea siitä ei haluta enää ottaa vastaan. Eihän tietenkään, tämä voi olla oikein monellekaan. Ei monikaan voi ymmärtää, ei näin lue kirjoissa ja kansissa. Jos kuitenkin, nainen voi muuttua mieheksi, miksi kaksi rinnakkaista polkua, ei voisi olla täydentämässä toisiaan?


      • ristiriitaista
        tuskinpetturi kirjoitti:

        Puolisoni tietää. Emme juuri puhu aiheesta, miksipä puhuisimme. Hän kohtelee minua edelleen samoin kuin ennen tätä ystävääni. Näen ettei hän ahdistu enää samoin, varmastikin koska en painosta häntä keskustelemaan samoista asioista enää. Olemme toisillemme ne tutut ja turvalliset, ihmiset joille lupasimme jotain, mistä taidamme pitää kiinni, ehkä vain koska emme osaa päästää irti. Silti, arkemme on mukavaa ja rauhallista. Enhän tietenkään tiedä, onko hänellä joku, luulen kuitenkin hänen kertovan jos näin on.

        Mitä annettavaa kenelläkään on, muuta kuin itsensä? Mitä muuta ihmisen voi antaa? Tälle liitolle olen antanut vuosien varrella kaikkeni, mutta kaikkea siitä ei haluta enää ottaa vastaan. Eihän tietenkään, tämä voi olla oikein monellekaan. Ei monikaan voi ymmärtää, ei näin lue kirjoissa ja kansissa. Jos kuitenkin, nainen voi muuttua mieheksi, miksi kaksi rinnakkaista polkua, ei voisi olla täydentämässä toisiaan?

        Mitä annat sille ystävällesi? Vai mietitkö asioita vain siltä kannalta, mihin sinulla on oikeus? Täydennätkö sinä ystäväsi elämää niin kuin koet hänen täydentävän sinun elämääsi? Annatko itse vai tankkaatko vain?


      • tuskinpetturi

        Onhan niin, etten anna itseäni kokonaan tälle ystävälleni. Kirjoitinkin niin jo aikaisemmin. Hän ei myöskään anna itsestään kaikkea minulle, kai sen vain molemmat, mikä itsestä tuntuu parhaalle. Eihän se ole tietenkään sellaista onnea, tämä tilanne, josta jokainen saisi kaiken sen, mitä elämältä yleensä odotetaan. Vaikka ehkä puolisolleni, saattaa ollakin, ainakin hän on hyvin tyytyväinen.
        Voitte olla oikeassakin, ei näin elämä loputtomiin kanna. Vaikka satuttaisiko tämä ketään näinkään. Jos itselleni saan suruja, eivät ne ole kenekään muun kannettavia, sen toki tiedostan. Ajattelen niin, kun rehellisyyttä on riittänyt, että tasapaino on säilynyt.
        Nyt tässä hetkessä vieläkin, näen kaikkien meidän hymyilevän.


    • Vaaka_Mies

      MIten niin tyhmä mies voi olla hieno ihminen joka vain murahtelee toiselle. Taitaa olla jätkä vaan suolesta..!

      • hyvä_huomio

        Nämä on näitä "oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee". Jotkut eivät pysty myöntämään itselleen että tekevät väärin. Siksi syytä aletaan etsimään puolisosta tavalla tai toisella, vaikka kaikki parisuhteelle hyväksi olevasta näkökulmasta katsoen asiat olisivat hyvin.

        Jotenkin tyypillistä, että ajatellaan ettei toinen välittäisi pettämisestä mitään. Kun salailua on jatkunut pitkään tekee valehtelu ja syyllisyydentunto tepposet vääristämällä todellisuuden.

        Todellisuudessa tilanteen paljastuminen aiheuttaa monille osapuolille hirvittävän järkytyksen, itsemurhia sekä tappoja. Ehkä pahimman kriisin, mittä kukaan on aikaisemmin kohdannut. Läheisen ihmisen petos on hirvittävän suuri rikos toista kohtaan.


    • Omatunto1

      Päästä miehesi vapaaksi, niin hänkin voi etsiä itselleen "ystävän". Miehesi tuskin tietää koko totuutta. Olet sanonut hänelle, että olette "vain ystäviä", ja omasta mielestäsi se riittää. Ei riitä. Sinun on kerrottava koko totuus, että harrastat myös seksiä tämän "vain ystävän" kanssa (tai tulet harrastamaan, jo suutelemisenkin voi nähdä pettämisenä). Luulenpa, että siinä vaiheessa aviomiehesi haluaa sen eron, kun totuus hänelle valkenee. Yrität vain selityksilläsi vaimentaa omantuntosi. Tiedät itsekin, että petät aviomiestäsi, ja tulet loukkaamaan häntä syvästi. Niitä haavoja ei aikakaan paranna. Tapat hänen luottamuksensa naisiin. Sen jälkeen kaikki naiset ovat pettureita hänelle.

      • gxdfghdfxh

        Joopa joo. Helvetti siinä pääsee irti ja sitä ilo kestääkin sitten useampi vuosi akuutisti ja hitaasti kiduttamalla loppuelämä muille osapuolille, koska kyseessä on pitkä suhde jota jyrätään pettämällä.

        Ainoa reilu teko on hakea apua parisuhteeseen oikeasti ja vähintään itselleen. Pettäminen on aina väärin.


      • tuskinpetturi

        Olen kertonut puolisolleni suudelmasta. Hän kertoi tällöin, ettei se häntä haitannut. Emme ole suudelleet uudelleen, emmekä harrastaneet seksiä. Ei pidä olettaa. Kuten sanoin, ajattelen kuitenkin puolisoani ja lupaustani. Ystäväni tietää tämän, eikä fyysinen läheisyys ole avainasemassa suhteessamme.

        Olet oikeassa siinä, että omatuntoni koputtelee toisinaan. Tietenkin pysähdyn ajattelemaan, olenko tekemässä jotain, mikä satuttaa muita. Siksi, olen ollut rehellinen heille molemmille. Tiedän, että ystävästäni ja minusta, ei tulisi pariskuntaa koskaan. Tiedän myös, että puolisoni ei halua korjata suhdettamme, hänen mielestään missään ei ole vikaa.

        Tämä kirjoittaminen tänne, jyrkät mielipiteet, avaavat silmiäni. Kai tämä on tarpeen, että ventovieraat, nimettömät ihmiset tuomitsevat tapani elää. Enhän muutoin olisi tänne elämästäni avautunut. Nähtäväksi jää, kuulunko jatkossa Avoin suhde-kategoriaan, vai johonkin muuhun.

        Kiitos.


    • fchnhk

      Jätä se sika.

    • Jos elämäsi tuntuu ristiriitaiselta, se tuskin on täysin balanssissa. Silti minusta tämä on tie jota sinun on kuljettava selkeyteen. Aika auttaa aina, joskus sitä tarvitaan paljonkin.

      Äläkä välitä katkerista kommentoijista, he eivät ole uskaltaneet tehdä ratkaisuaja jotka olisivat toimineet paremmin ja siksi ovat kärkkäitä tuomitsemaan.

      Kaikkea hyvää kesääsi, toivottavasti löydät todellisen tasapainon!

    • Ota.selvää

      Jostakin "rivien välistä" luen että miehelläsi on nainen jonka takia hän ei suo sinulle hellyyttä. Et ole enää hänelle kiinnostava. Hän on tyyppiä joka ei kykene rakastamaan kahta ja on totuttujen tapojen orja. Ero on usein helpompaa ajatuksissa kuin todellisuudessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3658
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      206
      1795
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1374
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      149
      1250
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      885
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      883
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      860
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      840
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      829
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      49
      820
    Aihe