Kuka toisi psyykelääkkeitä

TEasiantuntija

On taas pää niin sekaisin, ettei jalat kanna. Pitää saada nostettua itsensä tuolille. Ei voi enää maata toimiston lattialla toista päivää.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voimia.TEtädille

      Ihmekös tuo, vätys työttömät imee mehut kenestä tahansa.
      Ajattele äitien ja isien häpeää kun työtön poika tulee pummille harva se päivä.

      • 50kelapummi

        50v. työttömät ovat hermoille käyvää porukkaa. Muinoin oli työvoimapula niin nämä hylkiöt otettiin töihin, nyt laman ollessa työnantajien vaatimukset ovat kasvaneet ja nämä juopot sairastelijat potkittiin TE keskuksien riesaksi.
        Suurin osa ei edes halua kuntouttavaan työtoimintaan vaan loisivat yhteiskunnan tuella hautaan saakka. Edes kadunlakaisijaksi eivät kykene.

    • ymmärrän_vähän

      Ihmekös tuo kun on suojatyöpaikka jossa ei vaadita tapoja tai moraaleja, ja voi rellestää miten lystää, kun potkuja ei voi saada. Kyllähän siinä helposti nousee päähän muukin kuin kusi, nimittäin kuningas alkoholi ja sitten pillerit. Koittaisit sinäkin ryhdistäytyä!

      Toisaalta hieman ymmärrän sinua sitä kautta että varmasti nuo vaikeat asiakkaat soittelevat sinulle sankoin joukoin joka päivä, ja se on raskasta. Tarkoitan "vaikeilla asiakkailla" nimenomaan näitä loispummiyrittäjiä, jotka päivästä toiseen itkevät sosiaalitukia sekä ilmaista työvoimaa lähetettäväksi työpaikoilleen, kun ei osata edes työsopimusta laatia itse. Varmasti heidän tuttipullojen ja vaippojen vaihto käy ajoittain raskaaksi.

    • Loispummityötön

      Varastit viimeksi minun lääkkeet, kun notkuimme toimistossasi. Hyvin tulimme toimeen, kun kumpikin loisii verovaroilla ja nauraa työtä tekeville tolloille, kunnes veit lääkkeeni.

      • LoisPummiyrittäjä

        Hei minäkin liityin nyt joukkoonne. Itseasiassa ne oli minun lääkkeet ja viinat jotka varastettiin toimistostani sinä aikana, kun vietin siestaa ja nukuin ilmaistyöntekijöiden tehden minun työt palkatta. Olen näes loispummiyrittäjä, joka nostelee sosiaalitukina minulle jo maksetut palkattomat tuilla töihin tulevat työntekijät, eikä minun tarvitse maksaa palkkaa.

        Töissä voin vain nukkua ja vedellä pillereitä sekä viinaa sekaisin rauhassa. Paitsi tänään osui pilkka omaan nilkkaan, kun joku varasti pillerit ja viinat!

        Näin tutun TE-toimiston tädin ikkunasta juoksevan nämä esineet käsissään karkuun - pullo oli jo korkattu ja suussa. Puolet viinasta valui maahan samalla kun tämä tantta könysi karkuun orjapajaltani. Luuli varmaan etten huomannut!!

        No kostoksi soitan huomenna TE-toimistoon ja vaadin taas uuden liudan ilmaisia työntekijöitä järjestettäväksi pajalleni. Uudet lääkkeet ja viinat jo sainkin. Huominen menee taas toimiston sohvalla makaillessa viinahuuruissa ja nukkuessa. Välillä käyn pajan puolella humalassa huutamassa alaisille ja irtisanon jonkun randomisti - arpoen keneltä lähtee työttömyyskorvaukset seuraavaksi!

        Siitä saitte!

      • LoisPummiyrittäjä
        LoisPummiyrittäjä kirjoitti:

        Naurattaa kuinka helposti minun annetaan loisia verovaroilla ja voin nauraa mahtavat naurut työtä tekevälle kansalle, sekä niille palkattomille kuntouttavan työtoiminnan työttömille joita orjuutan.

        Nimittäin näiden "palkattomien" palkan naurettavan pieninä tukina maksaa veronmaksajat.

        Ja tiedättekö myös kenen nahoista ne revitään? Niiden jotka tuilla joutuvat kuntouttavassa työtoiminnassa töitä tekemään ilman työsopimuksen tuomia etuuksia kuten karttuvaa eläkettä ja TES:in mukaista minimipalkkaa.

        Hah hah. Nuokin työntekijät olisivat työsopimuksella lakisääteisesti oikeutettuja saamaan minulle tekemästä työstään kohtuullisen minimikorvauksen - noin 160% siitä, mitä tukina nyt saavat (alle köyhyysrajan per kuussa) - mutta kun olen löytänyt laista porsaanreiän, niin he saavat vain minimisosiaalietudet, eli reilusti TES:in minimipalkkaa alemman "korvauksen", ja itsehän en maksa siitä penniäkään. Veronmaksajat maksavat, ja minä saan ilmaisen kyykytettävän työntekijän, jolle ei tarvitse itse palkkaa edes maksaa!

        Saan tämän kaiken ajattelemisesta mahtavat naurut! Tästä kärsivät tyhmät työssäkäyvät duunarit, että tyhmät palkatta ja työsopimuksetta työtä tekevät kuntouttavan työtoiminnan työntekijäni, joille minun ei tarvitse maksaa itse palkkaa ollenkaan! Käteen heille jää reilusti sopimusehtojen minimipalkkaa vastaava "korvaus" työstä!

        Hah hah hah hah hhhhhhhhhhhhhhaaaaaaaaaa.

      • TEasiantuntija
        LoisPummiyrittäjä kirjoitti:

        Hei minäkin liityin nyt joukkoonne. Itseasiassa ne oli minun lääkkeet ja viinat jotka varastettiin toimistostani sinä aikana, kun vietin siestaa ja nukuin ilmaistyöntekijöiden tehden minun työt palkatta. Olen näes loispummiyrittäjä, joka nostelee sosiaalitukina minulle jo maksetut palkattomat tuilla töihin tulevat työntekijät, eikä minun tarvitse maksaa palkkaa.

        Töissä voin vain nukkua ja vedellä pillereitä sekä viinaa sekaisin rauhassa. Paitsi tänään osui pilkka omaan nilkkaan, kun joku varasti pillerit ja viinat!

        Näin tutun TE-toimiston tädin ikkunasta juoksevan nämä esineet käsissään karkuun - pullo oli jo korkattu ja suussa. Puolet viinasta valui maahan samalla kun tämä tantta könysi karkuun orjapajaltani. Luuli varmaan etten huomannut!!

        No kostoksi soitan huomenna TE-toimistoon ja vaadin taas uuden liudan ilmaisia työntekijöitä järjestettäväksi pajalleni. Uudet lääkkeet ja viinat jo sainkin. Huominen menee taas toimiston sohvalla makaillessa viinahuuruissa ja nukkuessa. Välillä käyn pajan puolella humalassa huutamassa alaisille ja irtisanon jonkun randomisti - arpoen keneltä lähtee työttömyyskorvaukset seuraavaksi!

        Siitä saitte!

        Kiitos sinulle lahjuksista. Oli mukavaa saada ilmaiseksi mökille tavaraa ja työntekijöitä. Asia meni juuri sovitusti. Minä järjestän sinulle työttömiä ja sinä maksat siitä. Saathan hyvät rahat, kun myyt tuotteet tai työttömät aina eteenpäin. On mukavaa laittaa toisten rahat omiin taskuihin ja käyttää hyödyksi hädänalaisia. Siksi minäkin ryhdyin virkapummiksi.

      • LoisPummiyrittäjä
        TEasiantuntija kirjoitti:

        Kiitos sinulle lahjuksista. Oli mukavaa saada ilmaiseksi mökille tavaraa ja työntekijöitä. Asia meni juuri sovitusti. Minä järjestän sinulle työttömiä ja sinä maksat siitä. Saathan hyvät rahat, kun myyt tuotteet tai työttömät aina eteenpäin. On mukavaa laittaa toisten rahat omiin taskuihin ja käyttää hyödyksi hädänalaisia. Siksi minäkin ryhdyin virkapummiksi.

        Hei ja kiitokset mukavasta vastauksesta. Ymmärrän ajatuksenvirtaasi hyvin. Tehdään yhteistyötä jatkossakin! On kiva repiä tämä kaikki duunareiden persnahasta, sekä työttömien joita voidaan surutta pyöritellä kuntouttavassa vuodesta toiseen. Kun yhden kuntouttava tulee täyteen, niin ilmoitan teille sinne TE-toimistoon, ja voitte nakittaa sen suoraan toiseen yhdistykseen kuntouttavaan - kun sieltä vapautuu yksi, niin nakittakaa se sitten takaisin puolestaan minulle! Jos joku nipottaa, niin myös kunta tukee meitä, saavathan valtion säätämät sakkomaksut karsittua, joten kunnalla tuskin on nipottamista.

        Työttömät ja duunarithan ei ketään kiinnosta, joten antaa niiden itkeä itsensä uneen! Erittäin mukava tehdä yhteistyötä teidän kanssa, kun juonessa on mukana kunta sekä valtiokin.

    • zyclonbeee

      Nosta ensin pää pöydälle, nii muu ehkä seuraa perässä...

    • 1956ää

      miul o jäänt lyricaa sekä vahvinta panacodia runsaasti jälel ku selkäleikkaus onnistu hyvin , nii ei tartte syyä....taidanpa viedä apteekkiin takasi.

    • misseetarvihet

      Tiälläpäi tuas ois relaksanttia. Ei se syykenliäkkeitä korvoo, vuan mukava olo siitäkkii tulloo, ku ottoo kyytipoiaks kipuliäkettä. Männee näköjää ylaikaseks 2015, ei ou tullunna otettuva ku selevinnä kivutta pitkee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      57
      2996
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      543
      2838
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      36
      1999
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1932
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1788
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      303
      1735
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1452
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      94
      1214
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1178
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1142
    Aihe