Kiusa se on pienikin kiusa

47

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mielenkiintoista että ihmisillä on suuri tarve vaikeuttaa toisten ihmisten työtä. Pysäköinninvalvojatkin pyrkivät toimessaan edesauttamaan että mahdollisimman moni autoilija saisi edes hetkeksi oman autonsa parkkiin eikä ruuduissa seisoisi yksi ja sama auto pahimmillaan koko päivän. Näiden meidä kainkien etuja ajavien työtä on sitten vaikeutettava. Sama koskee tietysti myös poliiseja ja muitakin virkamiehiä joita ilman yhteiskunta ei pyörisi edes näin hyvin kun se nyt pyörii. Nakkikioskin jonossa turpaansa saatuaan huudetaan poliisia paikalle ja itketään kun taas on tullut riitaa haastettua ja saatu itse turpaan mutta muuten poliisia vihataan ja pidetään niotä muutenkin vittumaisina kyttääjinä. Enkä näin portsarina itsekään ole halveksinnalta ja vittuilulta välttynyt mutta kummallisesti vaan päänaukojat baarissa melkein turpaan saantia ennen pyytävät portsaria itseään suojelemaan. Siinä kohtaa portsari on paras kaveri. Muuten se vaan turhaan poistaa öykkäreitä ja pöydässä nukkujia. On tämä niin kummallista. Näihin pystyy vain miehet.

      • voi.hyvää.päivää

        Se on tämä kaikkien "valvontaa" suorittavien kyrpiäisten ja pikku hitlerien uskollinen perseen nuolija cletus_van_damme jälleen räkäissyt ylivertaisen aivopierun.

      • aatun_poika

        Kyllä pysäköinninvalvojia ja poliiseja vihataan ihan heidän oman käytöksensä ja asenteensa vuoksi. Vanha totuus - niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan - pätee tässäkin asiassa. Viranomaisissa on valitettavan monia henkilöitä, jotka kuvittelevat olevansa jumalasta seuraavia ja käytös on sen mukaista. Samalla he tehokkaasti pilaavat myös asiallisten viranomaisten maineen.

      • Kun turpaan saa ei saa valittaa eikä poliiseja soitella

      • voi.hyvää.päivää kirjoitti:

        Se on tämä kaikkien "valvontaa" suorittavien kyrpiäisten ja pikku hitlerien uskollinen perseen nuolija cletus_van_damme jälleen räkäissyt ylivertaisen aivopierun.

        Tunnistit taas kerran itsesi kirjoituksestani. Hyvä niin. Muuten mielipiteesi on minulle aivan yhdentekevää. Näpistelijöiden, varkaiden, vaimonhakkaajien ja grillijonossa riitaa haastavia ressukoita olen ihan tarpeeksi nähnyt ja pyöritellyt joten netissä heidän kirjoituksillaan ei ole mitään arvoa silmissäni.

      • aatun_poika kirjoitti:

        Kyllä pysäköinninvalvojia ja poliiseja vihataan ihan heidän oman käytöksensä ja asenteensa vuoksi. Vanha totuus - niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan - pätee tässäkin asiassa. Viranomaisissa on valitettavan monia henkilöitä, jotka kuvittelevat olevansa jumalasta seuraavia ja käytös on sen mukaista. Samalla he tehokkaasti pilaavat myös asiallisten viranomaisten maineen.

        Kannattaa muistaa että järjestystä ja turvaa ylläpitävien työssä asiakas määrittää "asiakaspalvelun" laadun.

      • KukaOnkaanKyrpiäinen
        voi.hyvää.päivää kirjoitti:

        Se on tämä kaikkien "valvontaa" suorittavien kyrpiäisten ja pikku hitlerien uskollinen perseen nuolija cletus_van_damme jälleen räkäissyt ylivertaisen aivopierun.

        Sinä ressukka piileskelet aina eri nimimerkkien takana. Sieltä on helppo vittuilla.

      • Pysäköinninvalvontaa voidaan suorittaa monesta syystä. Joskus tilanne on kuvaamasi kaltainen (päiväsaikaan stadin keskustassa), mutta toisinaan kyseessä on joko rahastus tai kiusanteko (esim. käytännössä koko Kallion alue muutettiin pysäköinti maksulliseksi iltayhdeksään asti, kun tilaa alkaa oikeasti löytymään viiden jälkeen hyvin).

        Toki pysäköinninvalvojien kiusaaminen on väärä tapa edetä, mutta eipä pieni ihminen voi mielipidettään kovin monella tavalla julki helposti tuoda. Blogia voisi alkaa pitämään, mutta veikkaan lukijakunnan koostuvan itsestä ja vaimosta (joka ei oikeasti lue, mutta väittää kyllä niin).

      • TheRat kirjoitti:

        Pysäköinninvalvontaa voidaan suorittaa monesta syystä. Joskus tilanne on kuvaamasi kaltainen (päiväsaikaan stadin keskustassa), mutta toisinaan kyseessä on joko rahastus tai kiusanteko (esim. käytännössä koko Kallion alue muutettiin pysäköinti maksulliseksi iltayhdeksään asti, kun tilaa alkaa oikeasti löytymään viiden jälkeen hyvin).

        Toki pysäköinninvalvojien kiusaaminen on väärä tapa edetä, mutta eipä pieni ihminen voi mielipidettään kovin monella tavalla julki helposti tuoda. Blogia voisi alkaa pitämään, mutta veikkaan lukijakunnan koostuvan itsestä ja vaimosta (joka ei oikeasti lue, mutta väittää kyllä niin).

        Yksityiset parkkifirmat tosiaan rahastavat ja kyttäävät lisätinestin toivossa. Se on perseestä ja siksi niiden toiminta tulisi lopettaa tai muuttaa enemmän "virallista" pysäköinninvalvontaa tukevaksi. Onneksi yksityisten firmojen jakamia "pikavoittoja" ei tarvitse maksaa. Eivät ainakaan omalla kohdalla ole yhtään sakkoa käräjille vieneet. Neljä "parkkisakkoa" saanut, vanhin pian viiden vuoden takaa eikä maksumuistuksia "vaarallisempia" toimia ole firman taholta minulle suunnattu. Kunnallisen pysäköinninvalvojan parkkimaksun maksan aina jos sellaisen saan. Niillä ei ole henkilökohtaista tarvetta niitä jakaa. Yhden yksityisen firman antaman parkkimaksun kohdalla kävi niin että tulin silloisen moottoripyöräni luokse ja kaveri lappua ohjaustankoon oli kiinnittämässä totesin sille että turhaan paperia kiinnität koska ei heidän sakkojaan viimekädessä joudu maksamaan joten roskikseen sen lapun heitän johon kaveri vastasi että aivan sama hänelle mitä sillä teen koska hän saa jokaisesta kirjoittamastaan "sakosta" pienen provikan. Ei siis ihme että Parkkipaten auto pyörii paikoissa joissa ihmiset autojaan parkkeeraavat.

      • KukaOnkaanKyrpiäinen
        KukaOnkaanKyrpiäinen kirjoitti:

        Sinä ressukka piileskelet aina eri nimimerkkien takana. Sieltä on helppo vittuilla.

        Taitaa olla ex godsmack. portsari, kirjoitustyyli...
        Ei mitään c van damme on autoilijan ja the ratin ohella asiallisimpia kirjoittajia. Jatkakaa samaan tyyliin ja pelastetaan tämä palsta.

      • OletpaNokkelaJaRohkea

        Taas vaihdoit nimimerkkiä! Varastit sen vielä toiselta tässä samasaa keskusteluketjussa kirjoittaneelta. Sinulla on hieno harrastus. Jatka samaa rataa niin palsta tosiaan pelastuu...!!

      • OletpaNokkelaJaRohkea
        OletpaNokkelaJaRohkea kirjoitti:

        Taas vaihdoit nimimerkkiä! Varastit sen vielä toiselta tässä samasaa keskusteluketjussa kirjoittaneelta. Sinulla on hieno harrastus. Jatka samaa rataa niin palsta tosiaan pelastuu...!!

        Tuo edellinen ei ollut minun raapustama teksti.

      • PelkkäTrolliOlet
        OletpaNokkelaJaRohkea kirjoitti:

        Tuo edellinen ei ollut minun raapustama teksti.

        Yrityksesi olla vielä hauskakin ei onnistunut. Kirjoittelu toisten käyttämillä nimimerkeillä huvittaa pelkästään sinua. Kirjoitathan vielä tälläkin nimimerkillä jotain kommenttia tähän niin toimintasi vakuuttavana nettihäirikkönä paranee entisestään??

      • lobotomia.käyttöön
        PelkkäTrolliOlet kirjoitti:

        ai millä nimimerkillä vai?

      • PelkkäTrolliOlet
        lobotomia.käyttöön kirjoitti:

        ai millä nimimerkillä vai?

        Seuraa keskustelua niin näet kenelle kukin kommentoi.

      • lobotomia.käyttöön
        PelkkäTrolliOlet kirjoitti:

        Seuraa keskustelua niin näet kenelle kukin kommentoi.

        Mikäs nimimerkki "kukin" on? En ole nähnyt hänen kirjoituksia..

      • PelkkäTrolliOlet
        lobotomia.käyttöön kirjoitti:

        Mikäs nimimerkki "kukin" on? En ole nähnyt hänen kirjoituksia..

        Ei ollut kyse Kukin-nimimerkistä. Erisnimet joita nimimerkitkin ovat kirjoitetaan tai pitäisi kirjoittaa isolla alkukirjaimella joten hauskuuttiseso meni taas ohi. Et vaan osaa oll hauska kuin omasta mielestäsi. Älä jatka sitä enää ainakaan tähän keskusteluun.

      • voi.hyvää.päivää
        cletus_van_damme kirjoitti:

        Tunnistit taas kerran itsesi kirjoituksestani. Hyvä niin. Muuten mielipiteesi on minulle aivan yhdentekevää. Näpistelijöiden, varkaiden, vaimonhakkaajien ja grillijonossa riitaa haastavia ressukoita olen ihan tarpeeksi nähnyt ja pyöritellyt joten netissä heidän kirjoituksillaan ei ole mitään arvoa silmissäni.

        Ei sinun kusipään raapustuksista kukaan itseään tunnista. Ei tunnista eikä voikaan, koska uhoat vain omaa erinomaisuutasi ja kaikenlaisten "valvojien" perseennuolenta on sulle lähes elämäntehtävä.
        Se toki on selväksi tullut, ettei muiden mielipiteillä ole sulle merkitystä, hakkaat sitten portsarina "hankalaa" puolustuskyvytöntä asiakasta tai "pyörittelet" jotain samanlaista "nakkijonossa"
        Yllätys, yllätys ei sinunkaan narukäden mielipiteillä ole kenellekään mitään merkitystä. Joten tasoissa ollaan.

        Kaltaisesi ihan tuulesta temmattuja mielikuvia toisista keskustelijoista tekevien kanssa on aivan turhaa väitellä enkä siihen kanssasi tämän enempää ryhdy mutta totean vain että ei ole minulla mitään syytä nuoleskella kenenkään persettä, en ole koskaan hakannut työssäni ketään ja vielä vähemmän puolustuskyvytöntä. Vain päälleni käyneitä väkivaltaisia öykkäreitä olen taltuttanut kymmeniä vuosien saatossa. Koskaan en ole käräjille joutunut itse syytettynä. Poliiseja olen puolustanut rälläkin palstalla siitä syystä että tiedän mitä paskaa nekin joutuvat työssään sietämään öykkäreiden, alkoholistien, vaimonhakkaajien, huumehörhöjen takia. Sitten heidän toimiaan vie netissä arvostellaan ja vieläpä niin ettei arvostelijoilla ole mitään konkreettista tietoa mitä missäkin jutussa on oikeasti tapahtunut. Vain median vääristämien "tietojen" pohjalta arvostellaan.

      • että.kuka.onkaan
        KukaOnkaanKyrpiäinen kirjoitti:

        Sinä ressukka piileskelet aina eri nimimerkkien takana. Sieltä on helppo vittuilla.

        Kyllä tämän "turvallisuusalan" gurun ja kaikkien "virkapukuisten" kritiikittömän perseennuolijan aivopieruja on pakko pikkuisen tökätä. Vallankin kun entuudestaan tietää, että ko. heepo saa, jo puolesta poikittaisesta sanasta, helvetillisen itku potku raivarin.
        Toivoa sopii ettei ko. puolustuskyvyttömien "pyörittelijä" potki akkaansa(jos sellainen on) eikä edes kissaansa.

      • ei.hyvää.päivää
        cletus_van_damme kirjoitti:

        Kaltaisesi ihan tuulesta temmattuja mielikuvia toisista keskustelijoista tekevien kanssa on aivan turhaa väitellä enkä siihen kanssasi tämän enempää ryhdy mutta totean vain että ei ole minulla mitään syytä nuoleskella kenenkään persettä, en ole koskaan hakannut työssäni ketään ja vielä vähemmän puolustuskyvytöntä. Vain päälleni käyneitä väkivaltaisia öykkäreitä olen taltuttanut kymmeniä vuosien saatossa. Koskaan en ole käräjille joutunut itse syytettynä. Poliiseja olen puolustanut rälläkin palstalla siitä syystä että tiedän mitä paskaa nekin joutuvat työssään sietämään öykkäreiden, alkoholistien, vaimonhakkaajien, huumehörhöjen takia. Sitten heidän toimiaan vie netissä arvostellaan ja vieläpä niin ettei arvostelijoilla ole mitään konkreettista tietoa mitä missäkin jutussa on oikeasti tapahtunut. Vain median vääristämien "tietojen" pohjalta arvostellaan.

        Vastata ja puolustella piti kuitenkin, eli osu ja uppos

      • VäärätVäittämätSallittu
        ei.hyvää.päivää kirjoitti:

        Vastata ja puolustella piti kuitenkin, eli osu ja uppos

        Sinä et varmasti halua sinusta täysin vääriä ja paikkaansapitämättömiä väitteitä korjata?

      • eikös.vaan
        autoilija kirjoitti:

        Kun turpaan saa ei saa valittaa eikä poliiseja soitella

        Palstapelle "autoilija" arto, älä mene snakarille liikenne-eikä muutakaan "tietämystäsi" julistamaan, pysyy nenäkin terveenä.

      • OngelmasiOnTiedossa
        että.kuka.onkaan kirjoitti:

        Kyllä tämän "turvallisuusalan" gurun ja kaikkien "virkapukuisten" kritiikittömän perseennuolijan aivopieruja on pakko pikkuisen tökätä. Vallankin kun entuudestaan tietää, että ko. heepo saa, jo puolesta poikittaisesta sanasta, helvetillisen itku potku raivarin.
        Toivoa sopii ettei ko. puolustuskyvyttömien "pyörittelijä" potki akkaansa(jos sellainen on) eikä edes kissaansa.

        Olet näköjään nukkunut koulussa äidinkielentunneilla koska luetun tekstin ymmärtäminen ei sinulta onnistu. No et ole ongelmasi kanssa yksin. Tällä palstalla sitä porukkaa riittää ja sitten on niitä jotka tietoisesti haluavat "ymmärtää" kirjoituksia väärin. Kumpaan ryhmää sinä kuulut vai kuulutko molempiin?

      • väitä.mitä.haluat
        VäärätVäittämätSallittu kirjoitti:

        Sinä et varmasti halua sinusta täysin vääriä ja paikkaansapitämättömiä väitteitä korjata?

        Miksi pitäisi, esim. tarkoittamasi kaltaiselle, "minulle Näpistelijöiden, varkaiden, vaimonhakkaajien ja grillijonossa riitaa haastavia ressukoita olen ihan tarpeeksi nähnyt ja pyöritellyt", uhoavalle dillelle mitään oikoa? Antaa "pyörittelevän nuoleskelijan" pitää mielipiteensä minä pidän omani. Kyllä maailmaan mielipiteitä/ajatuksia, paikkansa pitäviä ja pitämättömiä, mahtuu. Ei kaikkien "kilahtaneiden" purkauksia kannata vakavasti ottaa eikä alkaa korjailemaan.

      • OletpaNokkelaJaRohkea
        väitä.mitä.haluat kirjoitti:

        Miksi pitäisi, esim. tarkoittamasi kaltaiselle, "minulle Näpistelijöiden, varkaiden, vaimonhakkaajien ja grillijonossa riitaa haastavia ressukoita olen ihan tarpeeksi nähnyt ja pyöritellyt", uhoavalle dillelle mitään oikoa? Antaa "pyörittelevän nuoleskelijan" pitää mielipiteensä minä pidän omani. Kyllä maailmaan mielipiteitä/ajatuksia, paikkansa pitäviä ja pitämättömiä, mahtuu. Ei kaikkien "kilahtaneiden" purkauksia kannata vakavasti ottaa eikä alkaa korjailemaan.

        kukin.

      • elä.tee.ongelmaa
        OngelmasiOnTiedossa kirjoitti:

        Olet näköjään nukkunut koulussa äidinkielentunneilla koska luetun tekstin ymmärtäminen ei sinulta onnistu. No et ole ongelmasi kanssa yksin. Tällä palstalla sitä porukkaa riittää ja sitten on niitä jotka tietoisesti haluavat "ymmärtää" kirjoituksia väärin. Kumpaan ryhmää sinä kuulut vai kuulutko molempiin?

        Ei ole paljon väärinymmärryksen mahdollisuuksia kun lukee tämän "taltuttaja pyörittelijän" itsekehuisia jorinoita.
        Joten taitaa ne "ymmätämisongelmat" olla aivan toisaalla.
        Mihin "ryhmään" kukakin kuuluu?Vai kuuluuko mihinkään?
        Onkos sillä jotakin väliä?

    • sherlockkk

      Kuten jo vastasin, lappupirkko voi sen lappusen laittaa silti. Sitten voit reklamoida asiasta jos sulta löytyykin pysäköintilupa niin saat sakon peruttua, virheitähän voi sattua lappupirkolle ja siihen ne vetoaa. Onkohan tuo taas niitä liikenteen sherlockkeja.. vilkku räpsyy sun muuta

    • vajakit.lataukseen

      Tuollaista ei tee kukaan muu, kuin totaalinen vajakki. Täytyy ihmisen olla täysin päästään sekaisin, että viitsii pelleillä noin. Jälleen loistava esimerkki siitä, kuinka käy kun mielenterveyspotilas ei saa tarvitsemaansa hoitoa.

      • seuraava.potilas

        Sinun taudinkuvaan tuo asettuisi kuin nenä paskaan. Olethan huippuvajakki.

      • vajakit.lataukseen
        seuraava.potilas kirjoitti:

        Sinun taudinkuvaan tuo asettuisi kuin nenä paskaan. Olethan huippuvajakki.

        En minä ole vajakki. Tuo viesti ei ole minun kirjoittama.

      • vajakit.lataukseen
        seuraava.potilas kirjoitti:

        Sinun taudinkuvaan tuo asettuisi kuin nenä paskaan. Olethan huippuvajakki.

        Ja miten olet tuohon diagnoosiin päätynyt?

      • vajakit.lataukseen
        seuraava.potilas kirjoitti:

        Sinun taudinkuvaan tuo asettuisi kuin nenä paskaan. Olethan huippuvajakki.

        Kerro miten tuohon diagnoosiin olet päätynyt?

      • vajakit.lataukseen
        seuraava.potilas kirjoitti:

        Sinun taudinkuvaan tuo asettuisi kuin nenä paskaan. Olethan huippuvajakki.

        Mielenkiintoinen diagnoosi. Kuinka päädyit siihen?

      • vajakit.lataukseen
        seuraava.potilas kirjoitti:

        Sinun taudinkuvaan tuo asettuisi kuin nenä paskaan. Olethan huippuvajakki.

        Toki se on selittämättäkin sitten selvää.

      • vajakit.lataukseen

        Kyllä mt-palvelut on huonolla tolalla. Minäkin totaalinen vajakki vaan vapaalla riehun, vaikka suljetulle kuuluisin.
        P.S olen vajakit.lataukseen nimim. alkuperäinen käyttäjä.

      • vajakit.lataamoon
        vajakit.lataukseen kirjoitti:

        Kyllä mt-palvelut on huonolla tolalla. Minäkin totaalinen vajakki vaan vapaalla riehun, vaikka suljetulle kuuluisin.
        P.S olen vajakit.lataukseen nimim. alkuperäinen käyttäjä.

        Hyvä hyvä. Tie paranemiseen lähtee kuulemma siitä, että myöntää sairautensa. Olen kyllä tiennyt, että olet totaalinen vajakki ja hoitoa vailla, sillä eihän kukaan täysjärkinen käytä muiden nimimerkkejä. Hienoa jos saat pääkoppasi vihdoin kuntoon.

      • vajakit.lataukseen
        vajakit.lataamoon kirjoitti:

        NYT LOPPU!!!!!! Rekisreröin tämän. Prkl pentuvajakitv

      • parempi.näin
        vajakit.lataukseen kirjoitti:

        NYT LOPPU!!!!!! Rekisreröin tämän. Prkl pentuvajakitv

        Hyvä että tämäkin aloitus siirtyi asialinjalle, ei tuon palstapellen avauksessa ollutkaan mitään uutta eikä asiallista, parempi näin.

      • vajakit.lataamoon
        vajakit.lataamoon kirjoitti:

        Hyvä hyvä. Tie paranemiseen lähtee kuulemma siitä, että myöntää sairautensa. Olen kyllä tiennyt, että olet totaalinen vajakki ja hoitoa vailla, sillä eihän kukaan täysjärkinen käytä muiden nimimerkkejä. Hienoa jos saat pääkoppasi vihdoin kuntoon.

        Kyllä minäkin olen valmis lataamoon on vaan niin pitkät jonot.
        Huom! olen nimim. vajakit.lataamoon alkuperäinen käyttäjä.

      • vajakit.lataamoon

        Tällaiset van_dammet on juuri niitä suurimpia turhakkeita ja luusereita !

        Original vajakki !

      • vajakit.lataamoon
        vajakit.lataamoon kirjoitti:

        Kyllä minäkin olen valmis lataamoon on vaan niin pitkät jonot.
        Huom! olen nimim. vajakit.lataamoon alkuperäinen käyttäjä.

        Harvinaisen suosittu nimimerkki, kun sinullakin on samanlainen.

      • vajakit.lataamoon

        Kyllä latausta tarvittais.
        Talven nastarenkaat alkoi niin ahdistaa.
        Kirjoitan jo ainakin kahdella eri nimim. vaikka olen yksi ja sama vajakki.

    • krantti

      Tämän "autoilija" idiootin mielestä on varmahan ihan ok häiritä toisia ihmisiä työssään, aloituksesta päätellen. Eli tällä "autoilijalla" ei tietenkään voi olla mitään sitä vastaan, jos myös häntä häiritään työssään. Tai työmatkalla ajaen "alinopeutta" tai asuntovaunua vetäen.

      • nyt.ahistaa

        Kyllä nyt vallankin tuossa asuntovanun vedossa pistit pahan.
        Kyllä nyt "autoilijalla" varmasti keittää pahasti kun pitäis pian keksiä joku uusi höpö höpö juttu caravaanareista.

    • SakotTollasesta

      Antaisin hetimiten oikeuden sakottaa tuollaisesta. Eihän missään muussakaan asiakirja tilanteessa vanhoilla papereilla mitään tee oikeasti. Tästä samasta syystä vanha rekisteriote menee silppuriin katsastuksessa ja kokonaan uusi tulostetaan. Mitähän siitäkin tulisi jos koko saatanan historia olisi hanskalokerossa?

      • SakotTollasesta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      997
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe