Nielurisaleikkauksen jälkeinen nieluongelma

Hölöpölö

Aikuisiällä leikattu nielurisat. ( ensimmäisen kerran leikattu jo lapsena ja nyt toisen kerran)
Oli jatkuva nielutulehduskierre jonka vuoksi päädyttiin leikkaamaan.
Leikkauksesta jo muutaman vuotta aikaa.

Minulla on leikkauksen jälkeen ollut koko ajan pientä nielemisongelmaa. Tuntuu että kurkussa olisi jatkuvasti joku pala, eli nieleminen on käynyt hieman hankalammaksi & raskaaksi, ja saa nieleskellä koko ajan.

Olen monasti miettinyt, että lääkärille pitäisi mennä näyttämään, mutta aina se jää. Varsinkin kun täällä saa lääkäriaikaa odotella ei kiireellisessä tapauksessa n. 8vk.

Nyt haluaisin ensiksi kuulla, onko jollain muulla ollut vastaavaa ongelmaa nielurisaleikkauksen jälkeen?

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tutkimuksiin

      Ennen leikkausta tuollaista oli 30 vuotta ;)

      Mene vaikka terveydenhoitajalle näyttämään. Sinne saa nopeammin aikoja.

    • Henkihieveri

      Mulla leikattiin reilu kuukausi sitten ja mun nielu on kaukana normaalista. Kipu oli kova mutta paljon kipua pahempaa on ollut tunne nielun ahtaudesta ja just siitä että on pala kurkussa. 3 ekaa viikkoa nukuin putken pätkä tyynyn alla kun olo oli niin tukala. Ihan pakokauhuinen olo oli öisin ja päivisinkin hengitys oli tosi tukalaa. Kävin korvapäivystyksessä jossa lääkäri ei yhtään kuunnellut mua kun sanoin että tulin hengen ahdistuksen takia. Lääkäri vaan vilkaisi nieluun ja sanoi että hyvä siitä vielä tulee. Nielu on ahtaampi kuin ennen leikkausta. Uvula on taaempana ja alempana. Mä en ymmärrä kun kaikki hehkuttaa että ihanaa kun nieluun tuli tilaa. Mulla ei tullut. Mä yritän tässä vielä kuukauden sinnitellä ja sitten mennä lääkärille. Leikatkoon sitten kurkun uudelleen takalakikaaren ja uvulan osalta. Jostain sinne tarvii lisää tilaa. Öisin voin nukkua vain puoli-istuvassa asennossa ja vain vasemmalla kyljellä. Mä en tahdo kyllä millään uskoa että tästä tulis vielä hyvä kurkku.

      • tutkimuksiin

        Hoitovirhe?

        Vaadi tutkimuksia.

        Mulla kaikki meni hyvin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4020
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3872
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      606
      3794
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      17
      2518
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      74
      2380
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      329
      2017
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      2000
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      188
      1839
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1529
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1392
    Aihe