Työttömyysturvaa huononnetaan tänään

huononnusporvareilta

"Hallitusneuvotteluissa on pohdittu työttömien asemaa. Todennäköisesti haluja olisi ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan keston lyhentämiseen.
Kokoomuksen puoluejohtaja Alexander Stubb vaati jo ennen vaaleja avoimesti, että ansiosidonnaista työttömyysturvaa pitäisi lyhentää. Keskustan johto ja puheenjohtaja Juha Sipilä ovat pitkälti samaa mieltä.- - Työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Juhana Vartiainen julkaisi maaliskuussa Ruotsin entisen valtiovarainministeri Anders Borgin kanssa Strategia Suomelle -raportin. Raportin mukaan Suomen pitää eri keinoin lisätä työvoiman tarjontaa. - -Työttömyysputki tarkoittaa sitä, että jos 59-vuotias joutuu työttömäksi, hän saa nykyisin ensin 500 päivää ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa. - - Työttömyysputken ansiosta ansiosidonnainen ei nykyään katkea sen jälkeenkään, vaan työtön saa ansiosidonnaisia lisäpäiviä siihen saakka, kunnen tulee vanhuuseläkeikäänsä. "Hesari

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AnssiaKaikille

      SSS-hallituksen työttömyysturvan uudistuksen tavoitteena on parantaa kansalaisten yhdenvertaisuutta, rahoituksen läpinäkyvyyttä ja rahoituksen kestävyyttä erilaisissa suhdannetilanteissa.

      Uusi työttömyysturvamalli helpottaa työttömän opiskelua, lyhyidenkin työsuhteiden vastaanottamista sekä työttömästä yrittäjäksi tai erilaisiin toimeksiantotehtäviin siirtymistä.

      Näihin haasteisiin vastaa parhaiten yleinen eli pakollinen työttömyysvakuutus nykyisen vapaaehtoisen sijaan.

      Keskusta ehdottaa ansiosidonnaiseksi työttömyysturvaksi yleistä ja pakollista työttömyysvakuutusta, jossa kaikki työikäiset olisivat yhtäläisin perustein vakuutettuja työttömyyden varalta.

      Palkansaajien ohella myös yrittäjät ja muut omaa työtään tekevät voisivat olla vakuutuksessa mukana.

      Uusi työttömyysvakuutus olisi verrattavissa työeläke- ja sairausvakuutukseen.

      Vakuutusperusteisissa etuuksissa olisi vähimmäisturvaosuus ja ansio-osuus.

      Vakuutuksen vähimmäisturvaosuuden rahoittamisesta vastaisi valtio.

      Jokainen vakuutettu maksaisi palkastaan työttömyysvakuutusmaksua samalla tavalla kuin TEL-maksuakin nykyisin maksetaan.

      Työnantajat maksaisivat samoin omaa maksuansa.

      Työntekijän ei enää tarvitsisi maksaa työttömyyskassojen erillistä jäsenmaksua ansioturvan saamiseksi.

      Keskustan työttömyysturvamalli ei siis poista ansiosidonnaista työttömyysturvaa vaan tekee siitä kattavamman.

      Työttömyysturvan rahoitusvirrat ovat nyt erikoiset.

      Kaikki ansiotuloa saavat kansalaiset maksavat palkastaan tietyn prosenttiosuuden työntekijän työttömyysvakuutusmaksuna.

      Samoin työnantaja maksaa kaikkien työntekijöiden palkoista työnantajan pakollista työttömyysvakuutusmaksua.

      Kassaan kuuluvien työttömyysvakuutusmaksuilla rahoitetaan ansioturvaa samoin kuin työnantajien maksuilla.

      Kassaan kuulumattomien työttömyysvakuutusmaksut ohjautuvat nyt osin ansioturvan mutta jatkossa peruspäivärahojen rahoitukseen.

      Kassaan kuuluvilta peruspäivärahaa vastaavan osuuden rahoittaa kuitenkin valtio.

      Kassat rahoittavat jäsenmaksuilla 5.5 prosenttia etuusmenoistaan.

      Keskustan mallissa rahoitus olisi läpinäkyvämpi. Valtio vastaisi perusturvaosuuden kustannuksista.

      Työnantajat ja työntekijät puolestaan vastaisivat maksuillaan ansioturvan kustannuksista erikseen sovittavin osuuksin.

      Työttömyysturvamenojen rahastointi laskusuhdannetta varten on myös perusteltua aloittaa.

      Turvan maksatuksen voisivat hoitaa nykyiset työttömyyskassat.

      Niiden määrä tulisi kuitenkin vähentää yhdistelemällä kassoja laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Silloin hallinto- ja valvontakulut vähenevät.

      Keskustan mallissa työntekijät voivat halutessaan ottaa myös vapaaehtoisen lisävakuutuksen. Nykyiset työttömyyskassat voisivat hoitaa sitä.

      Valtio ei osallistuisi sen rahoitukseen.

    • köyhätkyykkyyn

      Mitenkäs käy niiden ikääntyneiden, jotka nyt työttöminä, ovat veronsa ja kassamaksunsa maksaneet, kukaan ei palkkaa liki 60 vuotiasta palkkatöihin, Kepuko nämä työllistää, miten he maksavat vakuutusmaksunsa?
      Onko Porvarihallituksen tavoite ajaa hyvinvointiyhteiskunta alas ja pistää kadulle vanhat ikänsä töitä teheet ja nyt työttömiksi potkitut.
      Kansa tyhmyyttään äänesti porvareita ja nyt kärsii koko kansa, paitsi ne rikkaat, heille ajetaan lisää etuja ja mammonaa.
      Meinaako hallitus kajota sovittuun eläkeuudistukseen myös, siinähän oli sovittu ikääntyneiden lisäpäivistä myös, Stubbin porukka ei välitä kuin rikkaiden asioista ja Sipilä näyttää olevan samassa veneessä, Soini myöntyy kaikkeen, köyhiltä pois vain, ei se rikkaisiin koske.

      • Marjastaja53

        Samaa mieltä olen, hallitus sanoo, että kaikki osallistuu säästötalkoisiin. Missään ei kuitenkaan puhuta, millä tavalla rikkaat osallistuu. Ei missään!!! Heidän mukaansa nythän on köyhilläkin varaa ostaa uusi auto kun veroa pudotetaan. Mutta ei se niin mene. Työssä käyvät köyhät kärsivät eniten, ei heillä ole varaa ostaa uutta autoa. Hyvin menestyvät yritykset vievät voittonsa Cayman saarille. Siihen ei kyllä millään tavalla puututa. On varmaan omia intressejä siinä suhteessa. Katsoiko joku MOT:n ohjelman esimerkiksi työterveyshuollosta. Minkälaisia summia ketkutteluilla saadaan voittoa ja kaikki menee ulos. Ei mitään veroa makseta suurimmasta osasta tuloa.


    • 1447

      ...ei mitään väliä, tekivätpä miten vaan....eläke alkaa 1.8 ja nyt on nautittu anssia hilkkua vaille 6 vuotta.

      • Syyshulina

        Onnea sinulle! Minun eläke alkaa 1.10 ja anssia tulee hilkun päälle 4 vuotta. On tätä odotettukin.


    • asiastakuullut

      Mitähän tohon nyt sanoisi...
      Kyllä se sairaalle ja pitkällisen sairauden kautta masentuneelle alkaa olla päivänsä päättäminen ihan vaihtoehto siinä kuin muutkin nyt kun ansiosidonnaistakin leikataan. Aivan kuin se olisi työttömien syy, ihmiset kun on joutuneet työttömiksi eri syistä. Allekirjoittanut työperäisen sairauden seurauksena työpaikan taholta kun käytiin yt-neuvotteluja. Nyt pysyvää eläkettä ei myönnetä joten mitä menetettävää tässä on jos noi kaikki heikennykset toteutuu niin elämässä ei ole mitään mieltä.

    • HamppuaKaulaan

      Ja paskat! mua ei haittaa mikään ansiosidonnaisten leikkaukset, vittu tässä koskaan enää kuitenkaan töihin pääse ja sieltä ansiosidonnaisille! Olen työtön ja kuolen työttömänä!! Töitä ei ole tiedossa enää koskaan!!

    • Aktivoitukaa

      Kuolemanrangaistusta kannattava henkilö tulee hoitamaan myös työministerin tehtävät. Ja sikäli kun olen hallitusohjelmaa seurannut niin aika kovalta vaikuttaa tuleva työttömyydenhoito.

      "Hallitus valmistelee 15.10.2015 mennessä vuoropuhelussa työelämän osapuolten kanssa työttömyysturvan uudistuksen, sisältäen työn vastaanottovelvoitteen tiukentumisen sekä velvoitteen osallistua aktivointitoimenpiteisiin."

      • LiitonMiähiä

        Jari Lindstöm tulee työ- ja oikeusministeriksi, entinen Voikkaan luottamusmies, paperityöläinen.

        Jatkaakohan Antti AY Rinteen ja Lauri SAK Ihalaisen jäljissä?


    • oikeistojyrää

      Rinne ja Sdp esittivät työttömille Tes:n mukaisella palkalla työllistämistöitä, no nyt saatte sitä mitä halusitte, SDP ei ole hallituksessa ja saatte lisää ilmaista orjatyötä ja rajuja työttömyysturvan leikkauksia, Persut lähtivät mukaan kepu/Kokoomuksen rajuihin leikkauksiin, jotka kohdistuvat työttömiin, eläkeläisiin ja pienituloisiin.

      • SDP_muinaispuolue

        Niin SDP:hän nämä orjatyöpelleilyt keksi ja työttömän kepitys oli kovaa. SDP ei saanut mitään aikaan työttömien hyväksi, joten ei SDP:tä enää hallitukseen. SDP on työmarkkinajärjestöjen eliitin etuliike, joka huolehtii siitä että duunarin liitoille maksama raha valuu herrojen taskuun.


    • vanhaveteraani

      Kreikan tiellä ollaan.
      Missä mielenosoitukset? Missä mielenosoittajien uhrit?Paljonko tulee kuolleita ja loukkaantuneita?Paljonko hajoaa yleistä omaisuutta,ikkunoita,autoja y.m.?
      Tuleeko Suomeen senlaatuinen kapina että vuoden 1956 mielenosoitukset ovat hiekkalaatikkoleikkejä?

      • visionääri

        itsenäisyyspäivänä kourallinen räkänokkaisia anarkomarkoja hajottaa pari ikkunaa ja lyö hevosta kepillä, kun loput köyhät juovat kaljaa kotona kunnes kuolevat pois.


    • 56ola

      Soinikin pakoilee vastuuta kun ei ottanut valtionvarainministerin pestiä vaan lähtee viemään "ilosanomaa" eurooppaan ja mailmalle, persut elävät kovia aikoja miljonäärien hallituksessa, mielen kiintoista on kuinkakauan pysyvät koossa ja todistavat oikeudenmukaisia leikkauksia miljonäärien rinnalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe