Kokoomuksen naisministerit onneton valinta

AnnaMunKaikkiKestää

Eikö todellakaan kokoomuksella ole fiksuja ja älykäitä naisia ministeriksi, kun piti entiset tyhjät tynnyrit valita. Ei voi käsittää.

Että annetaan Suomen koululaitos stubidon vaaliavustajalle. Taisi olla tosi hyvä avustaja, kun ei raaski stubido eroon päästää.

Yhtä kurja valinta on toivakka. Sulkee maailmalla Suomen vientifirmojen auttamiseen perustettuja toimistoja ja sitten pitäisi viennin vetää. En käsitä. Eikö todellakin ole fiksumpaa naisedustajistoa. Jos ei, niin sitten pitää siirtyä miehiin. Ei hitto Suomi ole mikään kokeilualusta kokoomuksen naikkosille.

38

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinsevaano

      Mutta tyhjät tynnyrit ovat paremmin ohjailtavissa.

      • auauaua

        Näin on. Kyllä Kokoomuksessa on nyt valittuja paljon uskottavampia ja ansioituneempia kansanedustajia miehiä ja naisia. Luulisi, että edellisen hallituksen mitättömiä naisministereitä ei enää olisi nimitetty uuteen hallitukseen. Ilmeisesti Kokoomuksen linja ei muutu Stubin ollessa puheenjohtaja. Puheenjohtaja on vaihdettava!

    • No ei kyllä voi kehua valintoja, mutta eiväthän ne yllättäneet.

      Stubb aloitti jo viime kesänä puheenjohtajaksi päästyään Kokoomuksen kaappaamisen haltuunsa ja johtopaikkojen jakamisen uskollisille apureilleen. Ensimmäinen vaihe oli Grahn-Laasosen nimittäminen ilman minkäänlaisia kykyjä ympäristöministeriksi. Nyt tuli jatkoa sen tyhjäpään työntämisellä opetus- ja kulttuuriministeriksi.

      Petteri Orpo näyttää olevan myös Stubbin hännystelijöitä nykyään, vaikka ei kannattanut Stubbia vuosi sitten puheenjohtajan vaalissa.

      Kokoomuksen kannalta olisi ollut paljon parempi jäädä oppositioon. Silloin olisi ollut helpompaa vaihtaa puheenjohtajaksi joku järjissään oleva ihminen. Nyt tuo pelle nököttää puolueen johdossa ainakin niin kauan kuin Sirkus Sipilä pysyy pystyssä.

    • harmin-paikka

      Kokoomuksesta olisi löytynyt yksi paljon pätevämpi naisministeri kuin
      nuo kaksi, Elina Lepomäki.
      Mutta hänen virheensä Stubbin silmissä on tietysti se,ettei suhtaudu
      euroon yhtä ihastuneesti kuin hän.
      Ihmettelen,että voiko tuolla porukalla tulla mitään sen parempaa kuin
      viime kerrallakaan.
      Stubb ympäröi itsensä jees -porukalla.Viisas johtaja ottaa mukaan
      itsestään viisaampia,siis vahva viisas johtaja.

      • Totta puhut. Lisäksi varsinkin opetusalan asiantuntijoita olisivat olleet esimerkiksi kasvatustieteen maisteri ja rehtori Raija Vahasalo sekä kauppatieteiden maisteri ja hallintotieteiden tohtori Sanna Lauslahti sekä monet muut.

        Osaavien kokoomusnaisten suurin puute Stubbin silmissä taitaa olla heidän henkinen itsenäisyytensä, joka Grahn-Laasoselta puuttuu.

      • annas-kattoo
        Liike kirjoitti:

        Totta puhut. Lisäksi varsinkin opetusalan asiantuntijoita olisivat olleet esimerkiksi kasvatustieteen maisteri ja rehtori Raija Vahasalo sekä kauppatieteiden maisteri ja hallintotieteiden tohtori Sanna Lauslahti sekä monet muut.

        Osaavien kokoomusnaisten suurin puute Stubbin silmissä taitaa olla heidän henkinen itsenäisyytensä, joka Grahn-Laasoselta puuttuu.

        Ikävä kyllä. Vahasalo putosi, menetti eduskuntapaikkansa, joten hän ei ollut käytettävissä. Varmaan hän on odottanut tuota paikkaa vuosikaudet, mutta näin nyt kävi.
        Olen kyllä samaa mieltä, että kovin vaatimattomalta tuo Kokoomuksen porukka näyttää. Ehkä Stubb todella haluaa pitää ohjat käsissään ja nämä naiset ovat ilmeisesti kuin vahaa Stubbin kädessä.

        Ei lupaavalta näytä.

        Ei nuo Soininkaan puheenjohtaja ja ministeri valinnat kovin tehokkaalta näytä. Ainoa on Niinistö, joka varmaan puolustusministerinä on pätevä.

      • huomautushuomautus
        annas-kattoo kirjoitti:

        Ministerin ei tarvitse olla eduskunnan jäsen. Sillä ei siis ollut merkitystä siihen, olisiko Vahasalo ollut käytettävissä ministeriksi vai ei.

      • helekutin_helekutti

        lepomäki ei kelpaa kellekkään ministeriksi. jokapaikan säksätin ja asioihin puuttuja on parempi pitää sivussa, eihän sellaista akkaa kukaan kestä kotonakaan, saati sitten maan asioista päättämässä. ajatushautomo, bbuuaahhhhhahhhaaaa.....

      • SanosHei

        Mistäs yhteydestä sinä Lepomäen tunnetkaan?

    • paperituettavat

      Kiurua alemmaksi ei voi mennä joten suunta on reippaasti ylöspäin. Koululaitoksessa on lähes rajattomasti leikkausvaraa, mutta nyt leikkaukset näyttää kohdistettavan todella typerästi.
      Esim. suuri osa koululaitoksen valtiontuesta kohdistuu ammattioppilaitoksissa paperioppilaisiin joita käytännössä ei ole olemassa kuin oppilaitoksen kirjanpidossa sen valtiontukia ja paperioppilaan opintotukea varten.

      • Minkki_kanisteri

        Mukava saada muistutus, että tilanne VOISI olla huonommin, joskaan ei paljon.

    • naisia

      Aloittaja taitaa kaivata valeylioppilaita ja valeopoja ministeriksi?

      • Minkki_kanisteri

        Kuka helvetti muuten noin kajahtanut olisi? Mutta pointti aloittajalla tais olla, että Kokoomuksesta saatiin surkein mahdollinen ehdokas tähän ministerinvirkaan. Jos ainoa ansio on puoluejohtajan kaveruus niin ei se juuri nosta hymyä kansan suulle.

    • 204

      Onneksi kuitenkaan Laura Rädylle ei auennut ministerinpaikkaa.

      • Ailuskin.mieluimmin

        Laura Räty ministeriksi olisi ollut jo viimeinen niitti !

    • Voi.pyhä.sylvi.sentään

      Eniten vit uttaa tällaisen kukkahattutädin Sanni Kaisa Grahn-Laasosen pääsy edelleen ministeriksi.Täti ei ole muuta saanut aikaan kuin sen että lottoarvonta on nykyään lauantaisin klo 22.15 kun se ennen tämän "suuren politiikon" urotekoa arvottiin jo klo 20.45.

      Maaseudun väestö erikoisesti oli varmaankin todella tyytyväinen tällaisesta älyttömästä muutoksesta kun olivat jo 40 vuotta tottuneet uutisten jälkeiseen arvontaan klo 20.45.

      Oikea paikka tälle kiusantekijälle olisi karkoitus Siperiaan loppuiäksi !

      • Minkki_kanisteri

        Valitettavasti lain mukaan kansalaista ei voi karkoittaa. Sanniministerin kohdalla olis kiva tosin tehdä poikkeus.

      • VesaKaitera

        Voi.pyhä.sylvi.sentään kirjoitti: "Eniten vit uttaa tällaisen kukkahattutädin Sanni Kaisa Grahn-Laasosen pääsy edelleen ministeriksi.Täti ei ole muuta saanut aikaan kuin sen että lottoarvonta on nykyään lauantaisin klo 22.15 kun se ennen tämän "suuren politiikon" urotekoa arvottiin jo klo 20.45."

        Sanni Grahn-Laasonen muutti soiden suojeluohjelma niin, että maanomistajien osalta pyritiinn vapaaehtoisuuteen sen sijaan että olisi Ville Niinistön lailla nopeasti edetty pakkolunastukseen. Maanomistajat varmaan pitivät Sannin pehemämmästä ja sovittelevammasta otteesta. Toinen Sannin ansiokas liike oli jätevesiasetuksen aikarajan siirtäminen kaksi vuotta eteenpäin. Nythän näytää vahvasti siltä, että uusi hallitus on pehmentämässä tätä asiaa niin, ettei se koskisi muita kuin vesistön lähellä olevia taloja.

        Grahn-Laasnen teki urakalla töitä lupa- ja sääntöviidakon karsimiseksi. Esimerkiksi ympäristölupa Äänekosken bioselluinvestoinille tuli Sannin toimien ansiosta kuukausia nopeammin kuiin mitä normaalisi olisi ollut asian laita.

        Kokoomuksen kentällä Sanni on hyvin suosittu henkilö, hän sai eniten ääniä varapuheejohtajien äänestyksessä Kokoomuksen viimekesäisessä puoluekokouksessa. Se, että hän nousi ministeriksi jo viime elokussa, johtui osaltaan Alexander Stubbista, joka oppi tuntemaan Sannin hyvin silloin, kun Grahn-Laasonen oli hänen lehdistöavustajanaan.

        Ympäristöasioista Sannni ei ollut juuri tietoinen ennen nimittämistään ministeriksi, mutta hyvin hän selvisi. Toinen vastaava tapaus oli Petteri Orpo, joka nimitettiin elokuussa maatalousministriksi, vaikka maatalous oli hänelle sangen vieras ala. Mutta Petteri hoiti hommansa hyvin, jopa keskustalaiset antoivat hänelle tunnustusta.

        Oma käsitykseni on se, että sangn vaativa opetusministerin tehtävä on Sannille "make or break" tilaisuus. Jos hän hoitaa pestinsä hyvin, niin hänestä voi aikanaan tulla Stubbin seuraaja Kokoomuksen puheenjohtajana, mutta se edellyttää tuon ministeriyden hoitamista suunnilleen yhtä kunniakkaasti kuin mitä Jan Vapaavuori hoiti elineinoministerin salkkua viime vaalikaudella.

        Olen tavannut Sannin viimeisen vuoden aikana melko usein, ja olen keskustellut Grahn-Laasosen hyvin tuntevien ihmisten kanssa. Sannilla on suuri poliittinen potentiaali. Älkääpä siis aliarvioiko tuota naista.

      • kalle_peiterä
        VesaKaitera kirjoitti:

        vai että oikein poliittinen potentiaali, haha. loton ryöstöä maikkariinko tarkoitat, haha?

    • MinkkiSanni

      Sanni on kuin minkki. Kaunis mutta haitallinen. Ehkä hänet valittiin ministeriksi siitä syystä että se ikäänkuin pehmentää koulutuksen leikkausuutisia kun suurisilmäinen kaunotar viattoman oloisena niitä kertoo.

      • Lataavarmista

        No mutta just noin, jotenki käsittämättömän nappi analyysi

      • Minkki_kanisteri

        Tuosta kauneudesta voi olla montaa mieltä, mutta haitallinen hän varmasti on, eikä pelkästään epäpätevyytensä takia. Puhuu pehmeitä yleensäkin.

    • haluisinitekki

      Sanni on avustajana ollessan tehnyt varmasti hyvät työt

      • offi10001

        Kokoomus on Sipilän ja Soinin hallituksessa apu puolue ja matkalla oppositioon , sama ketkä siellä ovat kiintiö ministereinä.

      • Krataa

        Voi olla, että hän on työajan ulkopuolella myös leikkinyt Stubin kanssa. Selittäisi alkuperäisen valinnan viime kaudella. Mutta joo todella huono valinta ministeriksi.

        Sitä minä eniten ihmettelin että Stubb tajusi jättää Rädyn pois tästä hallituksesta. Tosin jos yksi ministerinpaikka lisää olisi ollut, Räty olisi sen varmaankin saanut.

      • offi10001 kirjoitti:

        Kokoomus on Sipilän ja Soinin hallituksessa apu puolue ja matkalla oppositioon , sama ketkä siellä ovat kiintiö ministereinä.

        Jaa että valtiovarainministeriön ja sisäministeriön johdossa on apupuolue? :D

      • inskat_
        Krataa kirjoitti:

        Voi olla, että hän on työajan ulkopuolella myös leikkinyt Stubin kanssa. Selittäisi alkuperäisen valinnan viime kaudella. Mutta joo todella huono valinta ministeriksi.

        Sitä minä eniten ihmettelin että Stubb tajusi jättää Rädyn pois tästä hallituksesta. Tosin jos yksi ministerinpaikka lisää olisi ollut, Räty olisi sen varmaankin saanut.

        Luulenpa, että leikit onnistuivat molemmilta parhaiten työajalla, nääs naimisissa lie molemmat.

      • AlexUbergood

        Sannilla on kuulemma erittäin hyvä kielitaito!

    • aili199000

      Räty, Lepomäki, Koski, Kauma. Miksi heidät unohdettiin ?

      • Veikkaus: Räty huonon julkisuuskuvansa takia ja muut siksi, etteivät ole täysin uskollisia Stubbin pyrkimykselle saada Kokoomus omaan hallintaansa.

      • VVMLepomäelle

        Lepomäki ainakin taloudellisilta ja matemaattisilta ansioiltaan on valovuoden Stubbia edellä. Lepomäki on diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri.

        Kokoomuksella ei varmaan ole ketään hänen kaliiperinsa ylittävää.

      • VesaKaitera

        VVMLepomäelle kirjoitti: "Lepomäki ainakin taloudellisilta ja matemaattisilta ansioiltaan on valovuoden Stubbia edellä. Lepomäki on diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri.

        Kokoomuksella ei varmaan ole ketään hänen kaliiperinsa ylittävää."

        Lepomäellä on todellakin vankka muodollinen koulutus ja jonkin verran työelämässä saatua kokemusta. Hän on yksi Kokoomuksen nousevista voimista. Mutta jos vertaamme häntä vaikkapa Sanni Grahn-Laasoseen, niin Sanni on poliittisesti lähempänä keskustaa (en tarkoita tällä puoluetta nimeltään Suomen Keksusta). Hänellä on Elinaa pitempi poliittinen kokemus ja vahvempi viestinnällinen tausta. Siksi oli luonnollista, että ministeriksi nousi Sanni eikä eduskuntaan lyhyen pätkäedustajuuden jälkeen noussut Elina. Lepomäkikin voi vuosien mittaan nousta ministeriksi, mutta se todennäköisesti edellyttää hänen jonkinasteista siirtymistään Kokoomuksen oikealta laidalta kohti keskustaa. Se, että Elina on samsta vaalipiiristä kuin nykyinen puheenjohtaja, vaikeuttaa ministeriksi pääsyä niin kauan, kun Stubb johtaa puoluetta. En tarkoita tällä sitä, että Alex olisi ahkerasti ampumassa mahdollisia kilpailijoitaan alas, vaan sitä, ettei Kokoomus kuten mikään muukaan puolue mielellään valitse kahta ministeriä samasta vaalipiiristä.

        Stubbilla ei ole mitään varsinaista taloudellista koulutusta eikä kokemusta. Muttei sitä ollut Sauli Niinistöllä eikä Jyrki Kataisellakaan, kun he Kokoomuksen puheenjohtajina rupesivat valtiovarainministereiksi. Alex on järkimies ja uskoo ministeriönsä eksperttejä. Kyllä hän tulee pärjäämään.

      • VesaKaitera

        Aili199000 kirjoitti: "Räty, Lepomäki, Koski, Kauma. Miksi heidät unohdettiin ?"

        Kun Kokoomus Stubbin esityksestä valitsi ministerietään viime elokuusa, niin oli selvää, että noista ministereistä valtaosa jatkaisi vaalien jälkeisessäkin hallituksessa, jos Kokoomus sinne ylipäänsä pääsisi. Nyt pääsi.

        Vapaavuori jättää Suomen ja siirtyy kansainvälisiin taloustehtäviin. Räty ei päässyt eduskuntaan, ja tämä pudotti hänet. Lopuista Stubbin hallituksen ministereistä etukäteen oli selää, että Stubb, Orpo ja Grahn-Laasonen jatkaisivat. Toivakan ja Risikon suhteen tilanne riippui siitä, minkä salkun Kokoomus saisi. Jos se olisi ollut sosiaali- tai liikenneministeriys, niin Risikko olisi jatkanut ministerinä. Nyt se kuitenkin oli ulkomaankauppaministeriys, ja siksi Toivakka sai jatkaa. Tässä saattoi myös olla vaikuttamssa sekin, että Risikolla oli ollut jo kahdeksan vuoden ministeriputki. Hyvin harva Kokoomuksen vaikuttajista on viime vuosikymmeninä ollut ministerinä enempää kuin kaksi kautta putkeen.

      • Krataa
        VesaKaitera kirjoitti:

        VVMLepomäelle kirjoitti: "Lepomäki ainakin taloudellisilta ja matemaattisilta ansioiltaan on valovuoden Stubbia edellä. Lepomäki on diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri.

        Kokoomuksella ei varmaan ole ketään hänen kaliiperinsa ylittävää."

        Lepomäellä on todellakin vankka muodollinen koulutus ja jonkin verran työelämässä saatua kokemusta. Hän on yksi Kokoomuksen nousevista voimista. Mutta jos vertaamme häntä vaikkapa Sanni Grahn-Laasoseen, niin Sanni on poliittisesti lähempänä keskustaa (en tarkoita tällä puoluetta nimeltään Suomen Keksusta). Hänellä on Elinaa pitempi poliittinen kokemus ja vahvempi viestinnällinen tausta. Siksi oli luonnollista, että ministeriksi nousi Sanni eikä eduskuntaan lyhyen pätkäedustajuuden jälkeen noussut Elina. Lepomäkikin voi vuosien mittaan nousta ministeriksi, mutta se todennäköisesti edellyttää hänen jonkinasteista siirtymistään Kokoomuksen oikealta laidalta kohti keskustaa. Se, että Elina on samsta vaalipiiristä kuin nykyinen puheenjohtaja, vaikeuttaa ministeriksi pääsyä niin kauan, kun Stubb johtaa puoluetta. En tarkoita tällä sitä, että Alex olisi ahkerasti ampumassa mahdollisia kilpailijoitaan alas, vaan sitä, ettei Kokoomus kuten mikään muukaan puolue mielellään valitse kahta ministeriä samasta vaalipiiristä.

        Stubbilla ei ole mitään varsinaista taloudellista koulutusta eikä kokemusta. Muttei sitä ollut Sauli Niinistöllä eikä Jyrki Kataisellakaan, kun he Kokoomuksen puheenjohtajina rupesivat valtiovarainministereiksi. Alex on järkimies ja uskoo ministeriönsä eksperttejä. Kyllä hän tulee pärjäämään.

        Taidat nyt Vesa unohtaa, että Grahn-Laasonen valittiin itsekin eduskuntaan vasta 2011. Siten hänellä ei ole kovinkaan merkittävästi enempää poliittista kokemusta kuin Lepomäellä.

        G-L myös valittiin ensimmäisellä kaudella ollessaan ministeriksi, kesken kauden. Siten hänen kokemuksensa edustajuudesta ei ollut paljoakaan kaksisempi.

        Mutta joo olet varmaan oikeassa siinä, että (paitsi Stubbin kaveri) G-L on lähempänä Keskustaa näkemyksiltään. Toisin sanoen Stubbin kaveruus ja tämä Keskustaläheisyys ovat hänen valttejaan. Plus tietenkin että hän on naispuolinen.

    • Jhyygtyhy

      Ihqu patja sanni

    • ministeriksi

      Olihan siellä myös viisas poisto, Räty. Muut Stubb oli hyviksi havainnut.

    • Lukiolaislikka

      Stubb on RKP:n kummisedän Tukholman Bobrikovin ohjauksessa.
      Sanni on samoilla linjoilla.
      Odotamme Kokoomuksen nuorilta erityisesti nuorilta miehiltä ryhdistäytymistä.
      Isänmaa tarvitsee suomenkielen ja - identiteetin puolustajia.
      Nuoriso on tulevia äänestäjiä. Erityisesti pojat ovat hylänneet ruotsin.
      Kokoomuksen tulee seurata nuorten linjaa!!!
      Ruotsi on suomenkielisille turha kieli.

      • kesätyötätekevä

        Lukiolaislikka kokeiles mennä kesätöihin Ruotsin laivoille.
        Jää sinulta pelle, kokeiluasteelle. Isoissa tavarataloissa SAMA JUTTU.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2834
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      527
      2676
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1855
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1797
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1733
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1679
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1292
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      88
      1126
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      58
      1099
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1092
    Aihe