Tradenomi: Monta eri koulua; yksi pääsykoe?

kjgfsfj

Hain moneen eri kouluun aikuiskoulutus puolelle tradenomiksi. Näihin pitäisi siis olla yksi ja sama koe (tai toki voi vähän olla erilainen paikasta riippuen), ettei tarvitse jokaisessa käydä.. Samana päivänä taisi olla aikuiskoulutuksen tradenomi koe ympäri maan.

Hain kolmeen eri paikkaan. Valintakoe kutsun sain kolmanteen valintaani (kaksi ensimmäistä oli siis täysin eri alaa), 3., 4. ja 5. oli tradenomia. Sain siis tuohon kolmantena olevaan haku vaihtoehtoon pääsykoekutsun; on myös maantieteellisesti lähimpänä asuinkuntaani.

En ole kuitenkaan saanut mitään tietoa 4. ja 5. haku vaihtoehdostani, että olenko mukana myös näiden koulujen valinnoissa tällä valintakokeella jonka tein.

Miten siis on? Vaikka on kaikkiin sama pääsykoe ja tämä yksi pääsykoe käy kaikkiin, pitäisikö tulla jotain mainintaa, että minut on valittu hakukelpoiseksi hakijaksi ja osallistun valintaan jonka pääsykokeen käyn tekemässä paikassa x?

Valintakoekutsussa oli vain tuon paikan ja koulun nimi, missä kokeen kävin tekemässä.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        103
        1545
      2. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        78
        1194
      3. Mitä oikein

        Näet minussa? Kerro.
        Ikävä
        88
        1117
      4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

        Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
        Ikävä
        139
        1016
      5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        580
        975
      6. Mika Muranen juttu tänään

        Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
        Sananvapaus
        1
        937
      7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

        Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
        Tv-sarjat
        8
        882
      8. Kotipissa loppuu

        Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
        Kuhmo
        20
        860
      9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

        Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
        Tv-sarjat
        9
        694
      10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

        On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
        Kokkola
        8
        660
      Aihe