Suuri pettymys

Olen äänestänyt ensimmäisen kerran keskustaa.
Kuvittelin Sipilästä ihmisläheistä,mutta diktaattori on.
Susi lampaiden vaatteissa.

Kaikkein hunompi osaisilta leikataan joka muodossa.Lämmöt sähköt kiinteistövero,vaikuttavat vuokriin ja muihin asumiskuluihin.

Kiristys on rikos!

En enää koskaan tule äänestämään keskustaa.

26

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Cosa_nostra

      Tyhmyydestä sakotetaan. Kansa saa sitä mitä äänestää. On oikein, että siitä rangaistaan. Kuitenkin nyt Sipilä vaikuttaa todelliselta mafiosolta, ei siis ollenkaan siltä mitä äänestäjät ovat kuvitelleet.

      On tietenkin niitä, jotka näkevät Sipilän ulkokultaisuuden ja viekkauden läpi. Tulevaisuus ei tule olemaan hyvä Suomessa lapsille, nuorisolle, työväestölle, työttömille eikä eläkeläisille.

      • Todentaja

        Hyst, eihän noin saa sanoa ääneen, vaan kaikki mitä tulle suolletaan niskaan ja lompakostas kaivetaan väkipakolla ulos, tulee kestää nurisematta.
        (näin ainakin suurin osa Suomen kansasta ajattelee)

    • odotetaan-

      Katsotaan...katsotaan...

      Eihän tuosta vielä tiedä. Katsotaan kaksi vuotta arvioidaan sitten.

      Jos Sipilä olisi diktaattori niin taitaisi olla Keskustan vaaliohjelmma hallitusohjelmana.

      Äänestyksessä keskustalle annettiin äänet Sote-uudistuksen toteuttamiseen. Uudistuksen kanssa on sähelletty niin että Sipilä äänestettiin laittamaan se kuntoon. Ainakin siltä osin näyttää että äänestys sattui kohdalleen. Sote järjestetään maakuntavetoisena. Sillehän se tuki annettiin. Kysehän oli aika puhtaasti Sote-vaalista. Se on nyt Suomen tärkein asia hoitaa kuntoon.

    • offi10001

      Suurin rikollisjärjestö on valtion harjoittama mafia.
      äänestin persuja ja edelleenkin äänestän , ovat muuten ohjanneet myös keskustan toimia , siellä neuvotteluissa.

    • KukasSeSiellä

      Kapiko se avaajana leikkii kepua äänestänyttä?

      • jhkafkb

        hys hys :)

    • Äänestäjien kannattaisi lukea enemmän tätä palstaa. Sipilän ja Soini todellisen karvan täällä olen esimerkiksi minä paljastanut jo etukäteen ja useamman kerran. Kova kokoomuslainen politiikka oli se, joka sittenkin vaalit käytännössä voitti.

      • Toyotan_tunkki

        Olet oikeassa, eletään niin kuin ennenkin - ainakin siihen saakka kun on luottoa.
        Suomen syriza puolueet ovat kansan puolella, jossa mitään etuuksia ei saa kaventaa. Antakaamme piu-paut EU-kommission varoituksille puuttua suomalaisten kulutusjuhlaan, koska se on kivaa ja elämä laiffii Rinteen Antin komennossa..

      • LisääPaljastuksia

        Hyvä että paljastit. Olethan tunnetusti oikea ajatusten Mätäoja

        Itse voin nyt paljastaa sinulle, että kova kokoomuslainen politiikka on se, joka tämän maan nostaa takaisin jaloilleen. Viimeiset vuodet olemme kärsineet pehmeän vasemmsitolaisen politiikan tuloksista, joten jo oli aikakin muuttaa suuntaa.

      • VoiLuojaTätä

        Hommat lähti perseelleen jo 2003 Vanhasen hallituksen aikana, ja alamäki on tumpuloiden ohjauksessa vai jyrkentynyt - huippuna Katainen ensin ei koske meitä valtionvaraministerinä, ja sitten fantu-pääministerinä. Noissa hommisssa myi Suomen ja suomalaiset saadaakseen EU-viran, ja sellaisessahan tuo Suomen talouden tuhonnut tolvana on, oikein EU-laajuisesti asioita joita ei hallitse - hoitamassa ;D

      • LisääPaljastuksia kirjoitti:

        Hyvä että paljastit. Olethan tunnetusti oikea ajatusten Mätäoja

        Itse voin nyt paljastaa sinulle, että kova kokoomuslainen politiikka on se, joka tämän maan nostaa takaisin jaloilleen. Viimeiset vuodet olemme kärsineet pehmeän vasemmsitolaisen politiikan tuloksista, joten jo oli aikakin muuttaa suuntaa.

        Ai nostaa vai. Kokoomus on se puolue, joka on istunut hallituksessa viimeiset kahdeksan vuotta, ensin valtionvarainministeripuolueena ja sitten pääministeripuolueena ja nyt taas neljä vuotta päälle vvm-puolueena, jos hallitus kestää sen neljä vuotta.

      • Toyotan_tunkki kirjoitti:

        Olet oikeassa, eletään niin kuin ennenkin - ainakin siihen saakka kun on luottoa.
        Suomen syriza puolueet ovat kansan puolella, jossa mitään etuuksia ei saa kaventaa. Antakaamme piu-paut EU-kommission varoituksille puuttua suomalaisten kulutusjuhlaan, koska se on kivaa ja elämä laiffii Rinteen Antin komennossa..

        Etuuksia saa kaventaa, mutta kyse onkin siitä kenen etuuksia kavennetaan ja mikä on se talouspolitiikka, millä Suomi saadaan nousuun. Esimerkiksi ETLAn tutkimusprofessori on kritisoinut hallitusta kovin sanoin valituista keinoista, koska tutkimustieto suosittaa ihan muita keinoja.

      • MPPlle
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Ai nostaa vai. Kokoomus on se puolue, joka on istunut hallituksessa viimeiset kahdeksan vuotta, ensin valtionvarainministeripuolueena ja sitten pääministeripuolueena ja nyt taas neljä vuotta päälle vvm-puolueena, jos hallitus kestää sen neljä vuotta.

        Lueppa MPP Osmo Soininvaaran kirja "Jäähyväiset eduskunnalle". Siinä hän kertoo hyvin valaisevasti kuka ja mikä esti Kokoomusta tekemästä kokoomuslaista politiikkaa. Eräiden vasemmistopuolueiden toimesta jopa talousennusteita rukattiin mieleisemmiksi jottei olisi tarvinnut tehdä sitä ikävää kovaa kokoomuslaista politiikkaa.

        Kun nyt sanot, että luvassa on sitä kokoomuslaista politiikkaa, niin silloinan suunta muuttuu.

      • VoiTolloa
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Etuuksia saa kaventaa, mutta kyse onkin siitä kenen etuuksia kavennetaan ja mikä on se talouspolitiikka, millä Suomi saadaan nousuun. Esimerkiksi ETLAn tutkimusprofessori on kritisoinut hallitusta kovin sanoin valituista keinoista, koska tutkimustieto suosittaa ihan muita keinoja.

        Aina on joku "tutkimusprofessori" jonka "tutkimustiedon" mukaan jotain etuutta kaventamalla vaarannetaan sitä tai tätä.

        Meillä ei ole koskaan ollut tämmöistä taloudellista tilannetta, joten ei voi olla mitään tutkimustietoakaan miten tästä noustaan. Edellisessä syvässä lamassa meillä oli vielä devalvaatio, ja sillä homma lopulta hoitui. Nyt olemme EU:n yksi heikoimmin kasvavista talouksista, eikä meillä ole devalvaatiota käytettävissä. Edellinen hallitus yritti nostaa Suomen tekemättä mitään. Tulos oli umpisurkea. Nyt tehdään sitten vähän rajumpia toimia.

      • VoiTolloa kirjoitti:

        Ainakin julkisuudessa paljon esiintyneet taloustieteilijät kuten Vartiainen, Haaparanta, Jäntti ja nyt Etlan tutkimusprofessori ovat sitä mieltä, että tutkimustietoa kyllä on olemassa siihen, mitkä keinot ovat vaikuttavampia kuin toiset.

        Olet täysin väärässä siinä, että edellisestä lamasta nouseminen hoitui devalvaation avulla. Näin ei ollut. Kaikkein olennaisin seikka oli Nokian ja sen ympärille syntyneen uuden teollisuusalan huima kasvu. Siinä devalvaatiolla ei ollut mitään olennaista merkitystä, koska alan tuotteiden myynti kasvoi roimasti joka tapauksessa. Nokiasta ei tullut alansa markkinajohtaja hintakilpailukyvyn vuoksi vaan siksi, että tuoteiden teknologia ja käytettävyys olivat siihen aikaan maailman parhaita. Juuri tätä osaamisesta huolehtimista hehkutetaan ETLAn näkemyksessä. Hallitus huolehtii siitä leikkaamalla koulutuksesta 600 miljoonaa.

      • MPPlle kirjoitti:

        Lueppa MPP Osmo Soininvaaran kirja "Jäähyväiset eduskunnalle". Siinä hän kertoo hyvin valaisevasti kuka ja mikä esti Kokoomusta tekemästä kokoomuslaista politiikkaa. Eräiden vasemmistopuolueiden toimesta jopa talousennusteita rukattiin mieleisemmiksi jottei olisi tarvinnut tehdä sitä ikävää kovaa kokoomuslaista politiikkaa.

        Kun nyt sanot, että luvassa on sitä kokoomuslaista politiikkaa, niin silloinan suunta muuttuu.

        Jos kokoomuslaisen politiikan tekeminen estettiin, Kokoomuksen johdon olisi tietysti pitänyt pyrkiä hajottamaan sellainen hallitus ja valitsemaan tilalle jokin toinen tai ratkaisemaan asia ennenaikaisissa vaaleissa. Tämä asia oli kyllä moneenkin kertaan esillä, mutta Kokoomusjohto vätysteli asian kanssa. Keskeinen tekijä oli myös pääministerin vastuunpako hallituksesta kesken kauden.

      • Mielipidepankki kirjoitti:

        Lisäyksenä vielä tuohon, etten oikein uskalla tutustua Soininvaaran ajatuksiin, kun eräs kirjoittaja täällä jatkuvasti mollaa Soininvaaraa ja sanoo hänen olevan kaikessa väärässä. Varmaan hän rientäisi paikalle ja kertoisi, kuinka pieleen Soininvaaran arvio tässäkin menee.

      • Sisarpuolue_toiminnassa

        Joo, keskusta on vain kokoomuksen sisarpuolue. Kyllähän kansan se piti tietää jo Vanhasen ajoilta. Siitähän johtuu se, että SDP pelattiin ulos jallituksesta, kun keskusta ei olisi saanut tahtoaan yksin läpi.
        Kyllä Sipilä on pelimies, oli korkoa kasvamassa oppositiossa ja sitten äänivyöryn saatuaan veti koko Suomea kuin pässiä narusta ja seuraavaksi Kokoomuksen tukemana tekee mitä tahtoo.
        Toivotaan, että nyt kun totuudesta osa on tullut julki, niin edes AY-liike pystyy vielä kehittämään vastavoiman Sipilän jallitukselle. Muuten ovat Suomessa pienet ihmiset kusisessa paikassa. Ehkä se oli alkujaan tarkoituskin ja äänestäjät viimeistään mahdollistivat hankkeen.

      • MPPlle

        MPP näyttää laukovan totuuksia hallitusohjelmasta sitä lukematta. Sellaistahan se on aina MPP:n totuus - mielikuviin perustuvaa.

        Katsotaanpa siis itse ohjelmaa.

        Keskustan lempilapsi, maakunnallisuus on vahvasti tuotu ohejlmaan. Sote toteutuu maakunnallisena. Aluehallintoa kootaan maakuntien mukaan nykyisen epämääräisen aluejaon sijaan. Kokoomuksen malli oli aivan toinen, mutta Orpokin orpona änkytti illan A-studiossa hyväksyvänsä maakuntamallin.

        Tuloveroja kevennetään pieni- ja keskituloisten osalta, mikä sekin on Keskustan ja PS:n linjan mukaista, ei Kokoomuksen. Kokoomus kun halusi kaikille alea. SDP:n viime kaudella ajama suurituloisten ”solidaarisuusvero”säilyy, sekin vastoin Kokoomuksen kantaa.

        Perintöveroa kevennetään vain maanviljelijöiden ja metsätilallisten osalta. Muiden osalta perintövero säilyy ennallaan. Voiko enempää Keskustalaista linjausta enää olla? Eikä persutkaan tuosta älähdä, onhan moni metsäpalsta persuksi kääntyneen omistuksessa.

        Autoveron alennuslupaus on Persujen kynästä. Eikä Kokoomuksen kannattajat varmaankaan halunneet veroa myöskään veneilleen tai moottoripyörilleen. Nehän ovat hyvätuloisten harrastusvälineitä, Kokoomuksen peruskannattajien leluja.

        Että semmoista kovaa kokoomuslaista.

        MPP:lle vinkki, asioihin kannattaa perehtyä hieman syvällisempi.

      • NäinoN-----
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Ainakin julkisuudessa paljon esiintyneet taloustieteilijät kuten Vartiainen, Haaparanta, Jäntti ja nyt Etlan tutkimusprofessori ovat sitä mieltä, että tutkimustietoa kyllä on olemassa siihen, mitkä keinot ovat vaikuttavampia kuin toiset.

        Olet täysin väärässä siinä, että edellisestä lamasta nouseminen hoitui devalvaation avulla. Näin ei ollut. Kaikkein olennaisin seikka oli Nokian ja sen ympärille syntyneen uuden teollisuusalan huima kasvu. Siinä devalvaatiolla ei ollut mitään olennaista merkitystä, koska alan tuotteiden myynti kasvoi roimasti joka tapauksessa. Nokiasta ei tullut alansa markkinajohtaja hintakilpailukyvyn vuoksi vaan siksi, että tuoteiden teknologia ja käytettävyys olivat siihen aikaan maailman parhaita. Juuri tätä osaamisesta huolehtimista hehkutetaan ETLAn näkemyksessä. Hallitus huolehtii siitä leikkaamalla koulutuksesta 600 miljoonaa.

        Kasvu :D Niin sen devalvaation jälkeen Nokia pelasti Suomen talouden. Ilman sitä devalvaatiiota Nokiasta ei olisi tullut sitä Nokiaa joka siitä tuli. Suomalaisten tuotteiden maailmanmarkkinahinnat laskivat yhdessä yössä 20%. varmasti tuolla oli merkitystä.

        Suomen kilpailukyky palautui Holkerin ja Maunin jäljiltä.

    • Parempiko

      Samaan aikaan Antti Rinne makaa sammuneena ryyppyputken jäljiltä.

    • Oppia_ikä_kaikki

      "En enää koskaan tule äänestämään keskustaa."
      Hyvä, että oppi menee perille. Ei kaikki sitä huomaa, vaikka nenää hierottaisiin tosiasioihin. Itse en ole äänestänyt Keskustaa enkä Kokoomusta enää vuosiin nuoruuden tyhmyysvuosien jälkeen (enkä äänestä jatkossakaan).
      Asia, jota en käsitä, on se, että jotkut pieni- ja keskituloiset ilmoittavat avoimesti äänestävänsä Kokoomusta. Olen useasti ihmetellyt, että käyttävätkö tällaiset ihmiset arpaa tai kolikonheittoa määritelläkseen sen ehdokkaan, jolle äänensä antavat. Järkiperusteluista kun ei ainakaan voi olla kysymys silloin, kun äänestää oman etunsa vastaisesti.
      Mutta ehkä siellä tienvarsimainoksessa on ollut joku niin sympaattisen näköinen ehdokas, että ei ole tullut edes mieleen katsoa, minkä puolueen ihmisestä on kyse.

      • opportunistitakinkääntäj

        Onhan niitä syitä: Usko ja toive kuulua ylempään sosiaaliluokkaan, kaverit, puolison tulot,varallisuus ja puoluekanta, oma varallisuus, vanhempien kanta ja saadut ja tulevat perinnöt. Varmasti myös ehdokkaiden ulkonäkö ja trendikkyys ja oman historian itsestäänselvät ja muusta tietämättömät hyvät yhteiskunnalliset olot. Pieni palkka ei haittaa ellei yksin sillä joudu elämään. Jos vaurastuu tai köyhtyy äkillisesti, voi poliittinen kanta muuttua nopeastikin.

    • J-Utta

      hih hih minun p erse näyttää verkkosukissa hyvältä hih hih

      • j-uha

        hih hih ja minun hih hih

    • NevskiProspekt

      Sipilä huolehtii, ettei kaverimiljonäärien kukkarolla käydä. Eihän tämä uutta ole, aikanaan pelastettiin pankitkin, eikä siitä järin kauan ole. Pankkiherrat hoivattiin ja viimeiset velkavankeudessa olleet asiakkaat taitavat päästä näinä aikoina veloistaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5730
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3607
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      215
      1804
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1732
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1192
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1155
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      263
      910
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      867
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe