Perheen elämä

jokui

Oletko nainen, joka miehen työstä palattua heti jätät pienet lapset hänen huomaansa ja lähdet vaikka shoppailemaan tai kiireesti kuntosalille, mutta pois kotoa.
Koko päivän olet ollut kotona ja puhelin korvalla pitänyt tuntien tuokioita toisten vastaavien naisten kanssa ja samalla olette luoneet menojanne, viihdettä.
Kuinka kauan miehenne jaksaa tuota, ensin raskas työpäivä ja siksi, että maksaa lähes kokonaan kaikki kotinne kulut ja menot, sitten lasten hoitoa illaalla, pyykit, ruuat ja akka vetää missä tahansa ja pitää lystiä jatkuvasti.
Aika monet nuoret äidit tekevät vain puolikasta työaikaa, muka lasten hoitamisen vuoksi, hitot he mitään lapsia hoida, vaan todella koko ajan luuri korvalla ajatukset ihan muualla.
No onhan ja kyllä heistä noin tuleekin miehiä, että viipyvät entistä pitempään työmatkoillaan. Ei elämä tuollaisen yksinhuoltajana kovin kauaa kestä, kun mies todella lähtee kokonaan.

Olen täysin varma siitä, että silloin kun kodin arvot ja lapset ovat tärkeitä puolisoille, silloin liitot kestävät paineitakin, tarkoittaa että ei mennä joka ilta jonnekin vaan on myös niitä rauhallisia koti-iltoja jolloin koko perhe on korona ja tehdään kodin askareita yhdessä, puhutaan yhteisistä asioista ja suunnitellaan
tulevaisuutta. On tärkeää, että molemmat puolisot tietävät perheen tulot ja menot ja ottavat vastuuta niistä.

Tuo perheiden vouhottaminen joka ilta jonnekin kyllä saa kaiken sekaisin, eivät lapset tarvitse aina harrastaa monia asioita eivätkä myöskään aikuiset.
Jos harrastetaan, sen harrastuksen on syytä olla yhteinen, jotta ei olla aina eri paikassa.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äiditkunniaan

      Kyllä meillä vaimo hoisi lapsia täyspäiväisesti. Ei hänellä ollut aikaa roikkua puhelimessa, kun oli kolme lasta hoidettavana. Joten tuota osaa en allekirjoita.

      Mitä tulee lapsien tyntämiseen isälle töiden jälkeen, niin nyt kuulostaa jo tutummalta. Toisaalta ei hän tuolloinkaan lähtenyt "shoppailemaan", vaan kuntosalille josta tuli suoraan kotiin.

      Ehkä se suurin pointti, minkä ap:n vuodatuksesta löysin on mahdollinen lastenhoidon epätasainen jakautuminen. Ymmärrän kyllä, että oltuaan päivän lasten kanssa haluaa rauhoittua ja ottaa hieman aikaa itselleen. Ihan hyvä niin, kunhan se ei tarkoita, että isä tekee täyden iltavuoron kotona äidin rentoutuessa. Ihan kuin isä olisi ollut päivän vapaalla eikä töissä.

      Kaiken kaikkiaan arvostan suuresti äitien lasten kanssa tekemää työtä. Se on raskas mutta myös hyvin paljon antava ja arvostuksen ansaitseva tehtävä. Meidän isien tehtävä on tukea äitiä tässä menemättä mukaan ihan kaikkeen kyseenalaistamatta sen tasapuolisuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1432
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      977
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      229
      764
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe