Eipä naurata -ei

pelottaa

Näin monisairaana, yksin elävänä työkyvyttömyyseläkeläisenä alkaa olla jo aika totiset paikat, jos kaikki taloudelliset kiristykset toteutuvat.
Eläke nykyisin asumistukineen nettona 1250 euroa.
Asumistuen alentuminen, vuokran nousu haittaveroista johtuen, lääkekulujen nousu (lääkekulut korvausten jälkeen nyt 200 kuukaudessa), poliklinikkamaksujen nousu (minimissään 8 käyntiä vuodessa), todennäköisten sairaalan hoitopäivien nousu, sairauksista johtuvien matkakulujen omavastuun nousu.

Kiitos tästäkin paskasta.

33

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 164

      Ihan samaa mietin, työkyvyttömyyseläke 830 e/kk, päälle pieni asumistuki josta siitäkin tullaan leikkaamaan. Sähkön hinnan nousu, lääkekorvausten pieneneminen, ja lisäksi se, ettei eläke nouse, mutta kaikki hinnat kyllä. Näyttää, että tämä hallitus ajaa minut toimeentulotukiasiakkaaksi, kun vain nipin napin olen selviytynyt ilman sen hakemista tälläkin hetkellä. En ymmärrä miksi meiltä juuri ja juuri toimeen tulevilta täytyy leikata, kun muutenkin kaikki raha mikä tulee menee kiertoon, ei tee pesää. Yhtään ei houkuttele laskujen, kuittien ja käytännössä koko elämän esitteleminen joka kuukausi sosiaalitoimelle, mutta minkäs teet, jos muuten ei enää toimeentulo mahdollistu.

      • Pitkäaikatyötön

        Sinulla sähkön hinta nousee? Itselläni se laskee, kun tein juuri uuden määräaikaisen sopimuksen 2:ksi vuodeksi. Vakuutusmaksu on sitten nousemassa, samoin puhelinlasku. Ja yhtiövastike.

      • köyhimys

        Sama tilanne täällä. Minä en aio mennä sosiaalitoimistoon vaikka elämä näiden kiristysten jälkeen käy mahdottomaksi. Jos en enää pärjää, minä tapan itseni tämän hallituskauden aikana.

      • KannattaaHakea
        köyhimys kirjoitti:

        Sama tilanne täällä. Minä en aio mennä sosiaalitoimistoon vaikka elämä näiden kiristysten jälkeen käy mahdottomaksi. Jos en enää pärjää, minä tapan itseni tämän hallituskauden aikana.

        No no, ei nyt itseään pidä hengiltä ottaa. Eikä se sossussa asioiminen nyt niin hirveätä ole, ikääntyneille vaan tullut jostain mielikuva sellaisesta. Itse oon pitkäaikaistyötön ja saan työmarkkinatuen ja asumistuen lisäksi joka kuukausi vähän toimeentulotukeakin, koska nuo kaksi em. tukea niin pieniä. Ikinä ei toimeentulotuen hakeminen ole ollut mulle häpeä tai ongelma, ihan sama haenko as.tukea tai toim.tulotukea. En halua kituutella "ylpeyden" takia ja olla sen takia syömättä, et toim.tulotuen hakeminen olisi jotenkin häpeä, höpö höpö sanon minä. Niin ja mäkin oon kohta 57-v.

      • kylläjoo

        Sossussa käyvät vain selkärangattomat hylkiöt.
        Parempi on hukata lusikkansa kuin mennä sossuun.

      • taivaaseen
        köyhimys kirjoitti:

        Sama tilanne täällä. Minä en aio mennä sosiaalitoimistoon vaikka elämä näiden kiristysten jälkeen käy mahdottomaksi. Jos en enää pärjää, minä tapan itseni tämän hallituskauden aikana.

        kyllä on yhtä kittuutamista eläkeläisen elämä ja huonommaksi menee ja masentaa kun laskee viimeisiä pennejä mitä voi ostaa. hallitus tappaa ihmiset ainakin henkisesti.

      • enkeliksimaantielle
        taivaaseen kirjoitti:

        kyllä on yhtä kittuutamista eläkeläisen elämä ja huonommaksi menee ja masentaa kun laskee viimeisiä pennejä mitä voi ostaa. hallitus tappaa ihmiset ainakin henkisesti.

        Taivas kutsuu minuakin. Tulot tipahtavat tasolle jossa toimeentulotukea tulisi hakea. Minä en lähde joka kuukausi sosiaalitoimistoon laskettamaan menojani, joten on parempi ottaa kaikki lääkkeet kerralla ja poistua.

      • useitasairauksia
        kylläjoo kirjoitti:

        Sossussa käyvät vain selkärangattomat hylkiöt.
        Parempi on hukata lusikkansa kuin mennä sossuun.

        Hyvä, koska sinulla on asiasta selkeä mielipide, voinet kertoa minulle hylkiölle, joka olen työkyvyttömyyseläkkellä vakavan sairauden takia, mitä minun tulee tehdä jotta voin välttää sossussa käynnin?

    • oikeudenmukaisuudesta

      Kaikkein epäoikeudenmukaisinta ha hyvinvointivaltion perustaa romuttavinta hallituksen leikkauskaavioissa onkin juuri tuo lääkkeiden Kela- korvausten alentaminen... Eikä mikään pari muksua lisää koululuokkaan tai pikkulasten tuilla oleville nuorille kotona sistusteleville kotiäideille kaksi tuntia vähemmän vapaa-aikaa- kaavailut, jos verrataan siihen, että köyhimpien vakavasti ja kroonisesti sairaidenkin yhä useampienkin pitää ehkä jatkossa valita, ostavatko pakolliset lääkkeensä vaiko syövätkö. Mikä on todellisuutta jo tänä päivänä monille.

      Järkyttävää. Eipä ihme, että siitä ollaan aika hipihiljaa ja virallinen hallituksentukijamedia korkeintaan pari pientä uutista aiheesta laittaa, kun kyseessä onkin mahdollisesti huoooh suurin puhallus, vai pitäiskö korrektisti sanoa että "uudistus" (irvistys) hyvinvointivaltiossa Suomi ehkä ikinä. Meinaan, että paketti = terveydenhuollon yksityistäminen terveydenhuollon asiakasmaksujen nostaminen Kelan lääkekorvausten alentaminen. Huh, huh.

      Otan osaa kaikkien tilanteeseen, joita kurjistetaan tai yritetään kurjistaa valtion toimissa. Itse en ole eläkeläinen vaan melko nuori, mutta minulla on krooninen ja usein melko kivuliaskin fyysinen sairaus, johon tähän asti olen saanut Kelan 65 %:n korvauksen lääkkeistä, ja laskuni maksaakseni jo tähänkin asti joutunut puolittamaan yhden lääkkeen määriä, kun ei ole ollut rahaa aina sekä syödä riittävän terveellisesti, että syödä lääkärin määräämät pakolliset lääkkeet täysimääräisesti, kun vaikka menot pienet onkin ja kaikesta nipistää, silti jäisi lääkkeiden vuoksi usein muutama päivä kuussa nälän näkemistä, jos en puolittaisi yhtä vähemmän tärkeää lääkettä, kun asioiden hoito rotilla on kunnia-asia. Jatkossa varmaan minäkin joudun sitten kokonaan luopumaan siitä kalliimmasta lääkkeestä: jos ei ole kuin pätkätöitä (joihin kohta jopa ehkä pakotetaan valtion toimin alaa vastaamattomiin mistä ei ole mitään kansantaloudellista hyötyä kenellekään), niistä ei makseta lääkkeistä kahtasataa euroa kuussa.

      "Mielenkiintoista", että edes rikkaimpien lapsilisiin ei kajottu, ja että veronalennukset myös niille tyypeille, jotka eivät maksa verojaan Suomeen. Sen sijaan sairaat maksavat: joidenkin mielestä sairastuminen on oma valinta. Töissä pitäisi silti jaksaa huhkia siinä kuin terveetkin. Tuskin eläkeläiset voivat lohduttautua muulla, kuin sillä, että heitä ei onneksi koske se mikä koskee mun ikäisten ikäluokkia.

      Ikävä homma köyhimmille hallituksen kaavaillut touhut. Jos vaikka pitäis laskujen jälkeen säännöllisesti elää täyspainoista elämää kuukausittain reippaasti alle kahdellasadalla eurolla kuukaudessa mukaan lukien ruoka, niin onpas siinä "kivaa" jos pakolliset lääkkeet maksaisi jatkossa puolet enemmän. Ja hallintohimmel.eitä tuleva hallitus lisää.

      • oikeudenmukaisuudesta

        Ja voin vannoa, että kirjoitin sanan: "leikkauskaavailuissa", enkä että "leikkauskaavioissa"! Mikä v*ttu hämärä tää foorumi Suomi24 oikein on, kun muuttaa nimettömästi foorumilla keskusteluketjuun kirjoittavan tekstiä!!!?! - lisäys edeltävään. Melkein suutun.

      • Hohhhoijaa
        oikeudenmukaisuudesta kirjoitti:

        Olen huolestunut sinusta. Todellisuudentajusi on alentunut.

        Suomi24 ei muokkaa keskustelijoiden keskusteluihin lähettämiä viestejä.

        Ei heillä ole sellaiseen mitään tarvetta saati resursseja.

        Keskusteluiden viestimäärä on aivan järjetön. Ylläpito on pulassa pelkästään asiattomien viestien poistamisen kanssa, he eivät todellakaan muokkaa lähetettyjä viestejä.

        Väität että S24 muokkasi viestistäsi yhden merkityksettömän sanan hieman erilaiseksi alle kymmenessä minuutissa? Hohhoijaa..

        Vaihtoehdot ovat että todellisuudentajusi on alentunut, jossa tapauksessa suosittelen hakeutumaan lääkärin vastaanotolle, tai että käytät laitetta jossa on oikeinkirjoituksen tarkistus käytössä.

      • oikeudenmukaisuudesta
        Hohhhoijaa kirjoitti:

        Olet täysin turhaan huolissasi, mitä minuun satunnaisesti Suomi24-palstoille kirjoittavaan tulee.:) En halua olla ilkeä, mutta minä puolestani voisin epäillä sinun kirjoittaneen todellisuudentajuasi ( en tosin epäile, kosken tiedä mikä tai kuka olet), koska kertakaikkiaan ei ole mitään olemassaolevaa järkiperustetta olla - itse asiassa - mitään mieltä tällaiselle nimettömälle nimimerkkipalstalle kirjoittavien yksittäisten kirjoittavien todellisuudentajusta.:) Toisilla sitä todellisuudentajua on ja toisilla ei: sinuna olisin huolissani pikemminkin siitä, että tälläkin Suomi24-keskustelupalstalla "Köyhyys" on jo varmaan ehkä (?) vuosia riehunut joku ilmiselvän aggressiivinen ja todennäköisimmin häiriintynyt ihan oikeasti ( tai ehkä niitä on useampiakin, mistäs tietäisi), joka nimittelee esimerkiksi sosiaaliturvan varassa elämään joutuvia yleisesti "p*skasakiksi" tällä palstalla "Köyhyys", uhkailee väkivallalla ja muuta... Jos yhtään olet tätä palstaa enemmän lukenut, sinäkin mikä lienetkin, et voi olla huomaamatta, että suurin osa ei kirjoita aiheesta köyhyys(kään) missään määrin todellisuudentajuisella tavalla, vaan ainoastaan riehuvat.

        Minun kirjoitustyylini täällä on, jos tänne kirjoitan, niin sanottu spontaani tajunnanvirta, millä kirjoitustyylillä kunnioitan tai epäkunnioitan sitä seikkaa, että yleensä kukaan ei täällä lue, mitä teksteissä sanotaan. Aikoinaan kun enemmän kirjoitin, sain tottua siihen, että jos kirjoitin jotakin todella tuntikausia mietittyä, ne tekstini katosivat alta aikayksikön ja usein sain vielä uskomattoman aggressioryöpyn niskaani, mikä mielestäni on skitsoa, kun en edes ole " mikään" tai mitään sellaista että minun tekstejäni pitäisi tulkita mennen henkilökohtaisuuksiin jos tekstit asioista aiheiden mukaan: joillakin täällä Suomi24:ssa kun on yksinkertaisesti tarve kiusata pyytämällä poistoon viestejä, joissa vaikka ei ketään loukkaa, niin jos eivät tietyntyyppistä agendaa kirjoittavia miellytä, ne härskisti kiusasi poistatuspyynnöillä.

        Ja millä perusteella väität, että se ei voisi olla mahdollista, että joku täällä muokkaa vaikka mun viestejä? Itse en viittis varmuudella väittää mitään mistä en tiedä ainakaan mitä tulee internetiin, vaikka jonkun teksti vaikuttaisi kuinka skitsolta. Mulla ei ole tänne omaa nimimerkkiä = en kirjoita millään rekisteröidyllä nimimerkillä koskaan kun ei ole sellaista, ja ylipäätään kirjoitan aika harvoin ja vähän enkä ole tasan tarkkaan ainakaan mikään trolli, mutta kyllä aikoinaankin joku häirikkö joku ihan pöpi otti täällä talteen mun harmittomia kirjoituksia ja sitten pokalla postaili pätkiä tai jopa kokonaisia tekstejäni osin muokattuna uusiin asiayhteyksiin ja jopa keskustelunaloituksiksi. Voit varmaan ymmärtää, että se ei ollut kivaa ja siinä tulee aika epäluuloiseksi, kun ei voi käsittää, että millaisten harrastus on häiritä siten... Toinen asia mitä ihmettelen on se, että aina joudun kahteen kertaan antamaan laskutoimituksen saadakseni tekstini keskusteluun, vaikka tasan tarkkaan noi laskutoimitukset on niin pilipaleja, että niitä ei voi antaa väärin.

        Tosiaan älä turhaan huoli ja. Minä ainakin mietin tällaisia palstoja ja kirjoittajia paljon vähemmän, kuin ne kokemukseni mukaan minua.

        Oliko mielestäsi väärin, että osoitin empatiaa?

      • muitakinsiisenainoa

        Samat ovat kokemukseni. Laskutoimituksia tarkasta laskimella, kun väitetään vääriksi. Koneen kirjoitusohjelmassa tarkastan oikeinkirjoitusta, mutta varsinkin kirjoitus joka tulee 'viiveellä' on kirjotusvirheitä ja samoja sanoja peräkkäin.

      • oikeudenmukaisuudesta
        muitakinsiisenainoa kirjoitti:

        Samat ovat kokemukseni. Laskutoimituksia tarkasta laskimella, kun väitetään vääriksi. Koneen kirjoitusohjelmassa tarkastan oikeinkirjoitusta, mutta varsinkin kirjoitus joka tulee 'viiveellä' on kirjotusvirheitä ja samoja sanoja peräkkäin.

        Miksi postatakseen internetin nimettömälle julkiselle keskustelupalstalle Suomi24 kommentin, pitäisi käyttää laskinta? Tän foorumin Suomi24 keskusteluun kommentin postausohje on niin alkeellinen, että ala-asteikäisetkin osaa laskutoimitukset. Suomi24 on nyt noin kuukauden säännönmukaisesti väittänyt aina ensimmäistä laskutoimitustani virheelliseksi jokaisen tekstin yhteydessä, jonka yritän tavis netin keskustelupalstalle tänne = Suomi24 kirjoittaa. Itse olen puhunut siitä, että haluan nettirikolliset linnaan, tarkoittaen vankilatuomiota internetissä häiriköiville. Usein joutuu miettimään, että onko kyse peräti siitä, että naapurikämpässä asuva kyttää mun netinkäyttöä, vai mitä se sairas nettikiusaaminen on. Ainakin virusturvani on ajan tasalla, maksan siitä jopa.

    • ahdistaa

      Olen myös yksin asuva pitkäaikaissairas (nivelreuma lapsesta saakka). Aika kylmää kyytiä luvassa. Eläkeläisen asumistuki muuttuu yleiseksi asumistueksi. Asun vuokralla 50 neliön inva-asunnossa. Pienellä paikkakunnalla ei ole tarjolla muita vastaavia asuntoja. Laskeskelin juuri, että omalla kohdalla se tarkoittaisi nyt 150e lisäkustannusta /kk. On siinä taiteilua, että pärjää Kelan noin 740e eläkkeellä. Siihen vielä lääkkeiden, polimaksujen, sähkön yms korotukset. Itselläni on vielä auto josta tulee kustannuksia mutta joka on kuitenkin välttämätön kodin ulkopuolella liikkuessani. Ei naurata täälläkään.

    • 65748

      Jos säästöt (lue riistot) toteutuvat, menee ilman muuta asunto alta. Nytkin nippanappa pärjää. Mihin sitä sitten muuttaa. Pitääkö katella kilpisjärveltä jotain erämökkiä =( En äänestänyt tätä, vaan oikeudenmukaisempaa ratkaisua, vaan enemmistö aina päättää....vai mitä. Ei tästä mitään positiivista seuraa, vaikka niin halutaan uskotella.

    • lopputuleepian

      Minulla on ihan sama juttu. Tuntuu että pitkäaikaissairas pieneläkeläinen saa laittaa narun kaulaan.

    • kusetettu__

      Edellisiin teksteihin ei paljon lisättävää ja minuakin pelottaa ihan saatanasti. Olen yrittänyt välttää sossun luukkua mutta jatkossa sinne on pakko mennä ja vituttaa ihan sairaasti, jaa jo olen myös sairaseläkkeellä. Jossain vaiheessa vielä kuvittelin ettei enää kiristettäisi ruuvia mutta sittenkin ja vois melkein pillahtaa itkuun kun muuhun ei pysty.
      Jos tulevaisuudessa joku tulee minulle sanomaan että äänestämällä voit vaikuttaa niin luultavasti lyön ja kovaa sen verran vielä käsivarret toimii.

    • ymmärtämätön

      Se jotenkin ihmetyttää, eikö päätöstentekijät ollenkaan ajattele sitä, ettei osa porukasta voi enää selvitä taloudellisesti. Miten he toimisivat meidän tilanteessa?

    • SuuriHuijaus

      Monet köyhät ja pienituloiset luulivat persujen ajavan heidän asiaansa ja persut varmaan mamu-kriittisyyttään "mainostamalla" saivat em. äänestäjiä koukkuun.

      • 20000

        Mamukriittisyydellähän Persut nimenomaan saivat ihmisiä kalastettua. Persut eivät ole köyhien ja pienituloisten asialla. He ovat oikeistopuolue. Oikeisto ei ole koskaan ollut vähäosaisten asialla.

      • nojaa
        20000 kirjoitti:

        Mamukriittisyydellähän Persut nimenomaan saivat ihmisiä kalastettua. Persut eivät ole köyhien ja pienituloisten asialla. He ovat oikeistopuolue. Oikeisto ei ole koskaan ollut vähäosaisten asialla.

        Minä en inhoa mitään muita mamuja, kuin niitä, jotka tyhmyyttään ovat äänestäneet joitakin perussuomalaisia... Ne ei tunne Suomen maan historiaa, joten ärsyttävintä on, jos sellaiset on mukana kurjistamassa Suomen kansasta niitä taviksia, joilla ei mitään heitä vastaan ole edes ollut. Populismi on aina uponnnut tyhmiin.

        Minä en ainakaan halua olla "kriittinen" vttu mitään ihmisryhmää kohtaan, haluan vain elää rauhassa ja että maa on turvallinen jatkossakin, kuten oli aiemminkin. En halua keskustella mamujen oikeuksista, enkä erotella heitä muusta kansasta. Enkä suoraan sanoen halua tutustua erilaisiin ihmisiin, olenko sitten salaisesti asenteellinen vaiko en, en tiedä, mutta minua ei mikään muu Suomen politiikassa haittaa kuin se, että kaikki tässä maassa on mennyt huonompaan suuntaan viimeisen kymmenen - viidentoista vuoden aikana. Ei olis tullut kyseeseenkään, että esimerkiksi joskus 1990-luvun lopulla tai 2000- luvun alussa työttömiä tai köyhiä olis nimitelty "sossupummeiksi" tai joku hallitus uhkaillut työmarkkinajärjestöjä, SUOMESSA.

        Mihin Suomen maan verovarat on puhallettu, häh?! Miks tää maa on yhtäkkiä köyhä(?), vaikka täällä on porukka maksanut veroja perseeet ruvella niin paljon, että ei juuri missään muussa maassa, jos taviksista puhutaan. En ole ikinä tiennyt yhtäkään suomalaista, joka olis koskaan elänyt leveästi tässä maassa ja minä olen taustaltani ylemmästä keskiluokasta, kantasuomalainen...

    • Elämäkallis

      Ei saa jäädä tuleen makaamaan.

      • dfsgjgdfas

        Lopettakaa ämmät toi ihmeellinen rutina ja jättäkää alkoholi niin te huomaatte kuinka hyvin naapurit teitä elättävätkään vuodesta toiseen.
        Nöyryyttä enemmän. Olkaa siis nöyriä.

      • taasnoita
        dfsgjgdfas kirjoitti:

        Lopettakaa ämmät toi ihmeellinen rutina ja jättäkää alkoholi niin te huomaatte kuinka hyvin naapurit teitä elättävätkään vuodesta toiseen.
        Nöyryyttä enemmän. Olkaa siis nöyriä.

        Ihmettelinkin kuinka ketjuni pysyi niin siistinä ja asialinjaisena. Tietenkin sitten paikalle ilmaantuu joku, joka ei taida ymmärtää asioista juurikaan mitään. Nuo alkoholi ja tupakka provot ovat menettämässä merkitystään.

    • Musta_tulevaisuus

      Samassa veneessä täälläkin. Itku tuli silmään, kun luin hallituksen julmista leikkauksista. Miksi lyödään lyötyjä?? Minäkään yksin asuva, monisairas työkyvyttömyyseläkeläinen en tajua, miten enää voisi pärjätä, kun nytkään eivät tulot (pieni eläke eläkkeensaajan asumistuki) riitä lääkkeisiin, pkl-maksuihin ym. hoitoihin, ruokaan, vuokraan ja laskuihin. Olen jo luopunut kaikesta mahdollisesta, viimeksi kotivakuutuksesta pakon edessä. Elämä on rajoittunut neljän seinän sisälle ihan kustannussyistä, liikkuminenkin kun maksaa. Pyöräilemään en pysty ja fillarinkin jo myin. Kävelylle vielä pääsen toisinaan, kun olen vähän paremmassa kunnossa. Toimeentulotukea en saa, koska sossun epärealististen, tiettyyn sabluunaan ahdettujen laskelmien mukaan kk-budjettini jää jotain 40 euroa plussan puolelle, vaikka todellisuudessa se on keskimäärin miinus 100 euroa, ja enemmänkin, ellen siirrä joidenkin laskujen maksamista. Enkä todellakaan ole elänyt yli varojeni; eläkkeeni jäi vaan kovin pieneksi, koska jouduin jäämään pois työelämästä niin aikaisin, kun kroppa niin määräsi. Olen vielä suht nuori, enkä haluaisi lähteä täältä, mutta jos nuo leikkaukset toteutuvat, ei taida jäädä muuta vaihtoehtoa. Ei voi elää jos ei siihen anneta mahdollisuutta, se on niin yksinkertaista.

      • pelottaa

        Totta, elämisestä tehdään nyt monille mahdotonta. Olen varma, että psyykkiset ongelmat ja itse- sekä perhemurhat lisääntyvät. Eikö päättäjät ymmärrä päätöstensä seurauksia.

      • notuohonjotakin
        pelottaa kirjoitti:

        Totta, elämisestä tehdään nyt monille mahdotonta. Olen varma, että psyykkiset ongelmat ja itse- sekä perhemurhat lisääntyvät. Eikö päättäjät ymmärrä päätöstensä seurauksia.

        Suosittelisin kaikille Suomessa köyhyydestä kärsiville, että älkää ikinä omaksuko köyhän identiteettiä. Olette samanarvoisia kuin kaikki muutkin, laissa teillä on samat ihmisoikeudet kuin kaikkein rikkaimmillakin maassa. Tällaiset palstat ovat pahinta kuraa ihmisille, jotka kuitenkin pärjäävät ja ovat kunnollisia mutta pienutulosia lukea: ne ovat jo menetettyjä, jotka vttuilee köyhyydestä jos joku rehellisesti sellaisesta kirjoittaa.

        Olen henkilökohtaisesti suruissani, että Suomen korruptoitunutta sosiaalitukijärjestelmää ei laiteta kuntoon, vaan yhä lisää porukkaa halutaan ajaa sossutoimistojen luukuille ja lisätä niiden mielivaltaa ja lisätä tukiluukkuja ja byrokratiaa, missä usein hämärissä olosuhteissa riistetään ihmisten perusturva ja ihmisoikeudet. Järkyttää itseänikin akateemisena, että kirjoitan näin, olen nimittäin ihan fiksu vaikkei kukaan uskoiskaan, mutta minut opetti aikoinaan se asia, kun sosiaalitoimisto minun nauttimatta mitään muuta elämiskustannukset kattavaa tukea varasti minulta työmarkkinatuen ensin pakotettuaan minut työttömäksi ja lopettamaan opintoni ( mistä myöhemmin sain tietää että oli lainvastaista) ja vielä varastaen oman perheeni veroissakin maksaman minulle köyhyydessäni antaman vapaaehtoisen taloudellisen tuen, eräässä kaupungissa. Jos ihminen haluaa välttää, ettei tuhoudu, ei pidä koskaan turvautua sosiaalitoimistoon. Ne paikat ei kohtele ihmisiä ihmisinä, ne haluaa vain tienata. Suomeen suunnitellaan mittavia "koko kansan olohuoneita" sosiaalitoimistoista... Aikoinaan asioimani sosiaalitoimiston aulassa oli joku maalaus, missä luki,että " lainaan lantin ja pälä pälä".

        Ne joilla on toivoa, ikinä alkää alistuko hakemaan sitä tilastomittareilla köyhyysrajasta puuttuvaa sataa tai viittäsataa euroa ainakaan sossusta. Tuskin rehellisinä haluatte antaa omia rahojanne kunnalle jos saatte hyväntekeväisyytenä rahaa omilta lähisukulaisiltanne ja saada itse elämiskustanuksiinne esim. 240 euroa., jonka pitäisi riittää likimain kahdeksi kuukaudeksi.

        Ei kenenkään pidä itseään tai puhumattakaan että ketään listiä, vaikka taloudeliseti olisi vaikeaa. Tsemppiä ihmisille ja perheille. Tosin tän maan sosiaaliturvalla ei elä, ihan fakta. Itse ainakin olisin kuollut ilman sukulaisten taloudellista apua jo kymmenen vuotta sitten, eli en kuulu siuhen kansanosaan - jos sellaista edes on- jotka saa mittavia vastikkeettomia etuisuuksia sosiaaliturvassa.

      • totuusontämä

        Hakeudu laitoshoitoon jo. Elämäsi on ohi.

      • trollitvituttaa
        totuusontämä kirjoitti:

        Hakeudu laitoshoitoon jo. Elämäsi on ohi.

        Törkeää kirjoittelu täällä... Toivoisin, että tän foorumin ylläpito jo selvittäisi, että mikä hullu riehuu tällä köyhyys-keskustelupalstalla huudellen, että tuntemattomien pitäisi "hakeutua laitoshoitoon" tai tehdä itsemurha...

        Ja pääseekö Suomi24- keskustelupalstoille kirjoittavista "eroon", kun sulkee selaimen - jos ei pääse, laitonta on?

        Kyllähän se ihan sairasta on, että miten tämän maan hallitus kuvittelee, että ihmiset pystyvät elämään, jos pienimmistä sosiaalituista vielä viedään... Täälläkin palstoilla riehuu sellaisia kahopäitä, että ehkä niillä ei koskaan ole ollut mitään mahdollisuuksia elämässä, kun kirjoittelevat niin törkeitä... Eikö ne tajua, että se on jo nykyään täysin ihmiselämää lamauttavaa elää alimmilla sosiaalituilla, se ei ole mitään elämää, eikä mitään sellaista, missä tilanteessa pystyisi itse ihminen elämäänsä parantamaan. Jopa TYÖNHAKU MAKSAA - työnhakijalle. Kukaan ei ota töihin ihmistä, jolla on rumat ja kauhtuneet vaatteet ja ainakaan alimmista työttömyystuista ei jää rahaa matkustella työhaastatteluissa.

        Muuten: toimeentulotukijärjestelmä on iso ja likainen bisnes... Nykyinen hallitus suunnittelee kenties sellaista, että köyhiä ihmisiä ajettaisiin luottotiedottomuuteen, jotta mahdollisimman monilla sosiaalityöntekijöillä olisi töitä ja jotta sitten voisivat ikuisesti pitää köyhän kansanosan ns. "reservinä", joille ei anneta mahdollisuuksia menestyä elämässä, mutta jotka ns. tuottavat valtiolle pelkällä olemassaolollaan ja sillä, että heitä roikotetaan vuosesta toiseen "ns. löysässä hirressä" sillä, että ovat "asiakkaina" sosiaalitoimistoissa. Tosin mitään asiakkaan oikeuksiahan toimeentulotuen asiakkailla ei ole, Suomessa ainakaan.

        Kenet sinä haluaisit laitoshoitoon ja miksi vtussa? Keskustelupalstalla käyt häiriköimässä.

    • käsittämätöntä

      Hallituskeskustelussa syyllistettiin mm. työkyvyttömyyseläkeläisiä Suomen talouden nousun esteenä. Pääministeri piti ihmisten huolta selviämisestään kitinänä.

      • järkyttävää

        Ne on täysin lapsellisia... Niiden ilmeitäkin kun katsoo siellä hallitusaitiossa, niin lähinnä omahyväiset virneet niillä koko ajan on naamoillaan. Mutta ei kai kukaan nyt luulekaan, että rikkaat olisi kiinnostuneita koko kansan hyvinvoinnista. Kandeis tosin olla, koska Suomi on ehkä kahdenkymmenen vuoden kuluttua joku puolittain kehitysmaa, jos ei pienituloisten oikeuksista nyt pidetä huolta. Tosin rikkaat on silloin varmaan jo pakanneet kapsäkkinsä ja vieneet rahansa Cayman- saarille tms. Eipä ole yllätys, että Suomen valtion "kestävyysvaje" on tismalleen sama summa, kuin mitä Suomi menettää vuosittain verorahoja ison yritystoiminnan veronkierron kautta, mutta ei hallituksen uupot aio harmaaseen talouteen yhtään aiempaa enempää puuttua. Läykyttävät vaan, että veroja pitää alentaa rikkaimiltakin.

    • köyhätyöstähuolimatta

      Lääkekatto 610 €/ vuosi tietää jo 50,83 €/kk ja joka ostoksessa on perusomavastuu. Nämä asioista tietämättömät vähättelijät eivät tajua, tuo ei todella riitä vuoden Apteekki menohin, silloin kun on perinnöllisiä sairauksia.
      Samoin ikäluotat enne 1950-lukua elivät todella kehnolla ravinnolla siirytiin maalta kaupunkiin, eikä palkat riitäneet asumiseen ja ruokaan muusta puhumattakaan.
      Alivuokralaishuone toisen kanssa 13,5 neliötä maksoi puolen kuun tulot ja työaika oli silloin 6 päivää viikossa 48-45 tuntia. Leivänpäällä oli ylähuuli ja päivän ateria oli puuroa ja lasillinen vettä. Nyt tämän ruokavalion tuottoa korjataan.....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe