Miten auttaa vaikeassa jaksossa (masennus) olevaa

maseejaksooo

Olin pitkässä parisuhteessa, kunnes tuli ero masennusvaiheen takia. Toki joitain pieniä muitakin vaikeuksia suhteessa oli, mutta ei ylitsepääsemättömiä.
Hetken eron jälkeen exä otti yhteyttä ja kertoi tilanteestaan minulle. Oli käynyt lääkärillä ja määrätty lääkitys, jota ei voi aloittaa. Lääkitys johtaisi pahaanoloon ja maniaan kokemuksen perusteella.
Asumme nyt erillään, joten olen puhelimitse kuunnellut häntä. Viime päivinä on tullut itsetuhoisia ajatuksia esille keskusteluissa ja tekstiviestein.
Aiemmin, kun asuimme yhdessä oli auttaminen helpompaa. Nyt en ole eromme jälkeen tavannut häntä vaikka mieli on tehnyt. Hän asuu eri kaupungissa, missä ei ole tuttuja.
Itse koen, että olen velvoitettu auttamaan häntä, mutta en tiedä miten sen voin tehdä. Keskustelut ovat aiemmin auttaneet, mutta erosta johtuen on nyt niin vaikea jakso, ettei niistä tunnu olevan apua.
Tunnen hänet hyvin ja olen ainoa henkilö, jolle hän voi asiasta puhua. Onko mitään tehtävissä?

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maseejaksooo

      Mitään tehtävissä

    • on_se_hankalaa

      ET OLE vastuussa hänestä, muista se! Tuo että puhelimessa puhutte (kunhan jää 1-2kerta/viikossa) kuulostaa ihan hyvältä..Kuitenkin jos et ole ammatiltasi psykologi/ psykiatri muista yrittää ohjata häntä ammatti apuun. Sinä voit säälillä ym pahentaa asiaa ja varsinkin jos pistät yhteyden kokonaan poikki. Vakavasti masentunuttu ihmistä et sinä eikä pillerit paranna, vaan oikealainen ammatti apu! Puhuminen on paras apu..Koita kestää ja löytää itsesi pois "ilmais psykologin" homista.

    • Hei nimimerkki maseejaksoo

      Hankala on tilanteesi, mutta ei mahdoton. Koet velvollisuudeksesi tukea entistä kumppaniasi. Hyvä ja tärkeä asia on huolehtia lähimmäisistä. Mutta silloin kun on kyseessä sairas, masentunut lähimmäinen, oikea apu on ammattilaisen apu. Sinun kannattaa kehottaa häntä etsimään itselleen ulkopuolinen auttaja, voithan jopa etsiä jonkun puh numeron valmiiksi ja antaa sen, jolloin hänelle jää enää tehtäväksi soittaa se puhelu ja varata itselleen aika.

      Sanot olevasi ainoa henkilö, jolle hän voi puhua. Ikävää ellei hänellä ole lainkaan kavereita. On tietysti olemassa myös sellainen puhelinauttamisen paikka kuin Palveleva puhelin, jossa hän voi nimettömänä purkaa mieltään ja pahaa oloaan.

      Tsemppiä sinulle ja hänelle,
      Pirkko-pappi

      • Aloittajaaaa

        Kiitos kommenteista. On hänellä toki kavereita, mutta osa ei tiedä sairaudesta. Eli eivät osaa auttaa siinä mielessä. On käynyt lääkärillä ja psykiatrilla. Nyt vain on vaikea vaihe menossa. Olen sanonut, että menisi uudelleen lääkärille.


    • trollololloo

      Trolli! Samaa vääntänyt muissa ketjuissa hakien huomiota tms.

    • wrgojögjöp

      Et ole velvollinen auttamaan. Älä missään nimessä pakota mitään tai uhkaile virkavallalla. Jos keskustelu ei auta niin ei sille mitään voi. Jokainen vastaa omista päätöksistään tässä maailmassa. Jos joku tappaa itsensä, on hän siitä itse vastuussa. Tietenkin epäsuoraa vastuullisuutta voi olla, mutta se on hieman eri asia. Itsemurha on jokaisen oma päätös ja sitä kunnioitettakoon.

    • väsy

      Olet hankalassa tilanteessa.Kuin myös minä.Me erosimme myös.Hän asuu nykyään palveluyksikössä.Silti päivittäin soittaa,kertoo....kaikkea.Välillä syyttelee.Koen olevani vastuussa myös hänestä,vaikka todella en ole.Minulle on neuvottu vetää rajat hänelle,aivan kuin lapselle.Kukaan ei voi ottaa toisen elämästä vastuuta.Sen tajusin,kun hän yritti itsemurhaa.En voinut ottaa sellaista vastuulleni,saati meidän lapsen.Kaikkien,myös aikuisen entisen puolison,täytyy ottaa vastuu omista tekemisistään.Koitetaan kestää ja keksiä keinot selvitä tästä kaikesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6749
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4380
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2793
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1653
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe