Isäni pelaaminen paljastui!

Inhoanpelejä

Hei. Olin talonmiehenä vanhempieni luona, kun he olivat matkoilla. Käytin yksi päivä heidän tietokonetta ja nettiä. Suosikeissa oli veikkauksen nettisivut. Painoin ohimennen veikkauksen sivua. Tiedän isäni pelaavan jonkun verran lottoa ja muita pelejä. Veikkauksen sivut auetessa huomasin, että käyttäjätunnus ja salasana olivat ns. "valmiina" kirjoitettuna. Ne olivat siis jäännet muistiin. Paljoa ajattelematta kirjauduin sisään. Olin järkyttynyt; isäni pelaa useilla kympeillä joskus jopa sadoilla euroilla melkein joka päivä! Sivuhistorian pelitiedoista katsoin, että kuukaudessa saattaa mennä jopa 5000 € arpoihin, lottoon, bingoon ym.

En tiedä mitä tekisin. Olen ilman lupaa salaa kirjautunut isäni pelitilille vakoilemaan pelihistoriaa. Minulla oli kyllä tästä pieni aavistus, että hän pelaa, muttta en tiennyt että summat on noin valtavia. Mieleeni juolahti semmoinenkin, että sieltä veikkauksen sivujen kautta, pistäisin salaa vaikka vuoden pelikiellon tms. Sitä en tiedä mistä tätä rahaa riittää pelaamiseen näin paljon? Onko joskus tullut joku isompi voitto vai onko säästössä sitten rahaa, mutta kuitenkin olen järkyttynyt :(

4

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fuckis115

      Pelaa isäsi mitä pelaa, sulla ei kuitenkaan ole mitään oikeutta kirjautua hänen pelitililleen ja tutkia sitä!

      Rikos!

    • ihmekirjoittelua

      ei toi sun kirjoitus ole totta. ,toki käyttäjätunnus voi näkyä, mutta salasana poistuu koneen suljettuasi.

      • salaasanaa

        Kyllä mulla ainakin veikkauksen sivuille on tallentunut valmiiksi käyttäjätunnus ja salasana. Siinä ne valmiina odottavat joka kerta kun menen sivuille. En enää edes muista mikä salasana on, kun sitä ei tarvitse koskaaan kirjoittaa. Näin ;)


    • Hei nimimerkki, Inhoanpelejä

      Voi hurja, onpas ikävä tilanne. Mitähän tekisit? Suuria summia isäsi tuntuu pelaavan, joka saattaa tarkoittaa peliongelmaa. Onko hän töissä vielä, ilmeisesti. Onko mahdollista, että hän velkaantuu tai joutuu taloudellisiin ongelmiin pelaamisen takia. Millaiset välit teillä on? Voisitko aivan rehellisesti kertoa kuinka kävi, kuten kerroit täällä; miten ajattelemattomasti pääsit ja menit sisään sinne pelisivustolle ja kuinka huolestuit nähtyäsi sen mitä näit. Ottaisit riskin, saisit mielenrauhan ja varmaankin jonkinlaisen ymmärryksen siihen, onko pelaaminen aiheuttanut jo ongelmaa. Jos on, pelaamisen lopettamiseen löytyy apua ja tukea, sitä kannattaa sitten etsiä. Toki voi olla, että välinne huononevat...

      Tsemppiä pohdintoihin,
      Pirkko-pappi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5700
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3607
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      212
      1765
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1722
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      93
      1188
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1145
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      876
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe