SDP kansanedustajat lakkoon

http://www.sak.fi/tama-on-sak/yhteystiedot/osastojen-henkilot#unit-5-1

Vasemmisto riesa veronmaksajille.
He ei tuota mitään.

Aika laittaa punaväki ulos Ylestä!

Ylen 1:n ja Ylen aikaisen lähetykset katkesivat pääkaupunkiseudulla aamukahdeksalta. Yle 1 soittaa linnunlaulua ja Ylen aikainen Hectorin kappaletta "Olen tavallinen suomalainen mies". Kanavat eivät lataudu netissäkään.

"Äänestävät vain tyhjää, sanoivat."

Äänestävät sitä mitä pään sisältä löytyy siis.

Kepu pettää...

Siltä tuntuu. "Pidetään kaikki mukana". Nyt Kok/Rkp-troijan puuhevonen hallitukseen.

Vanhemmille pidemmät työpäivät, ja lapsille vähemmän iltapäivähoitoa ja turvaa.

Työttömille leikkaukset vaikka työttömyys kasvaa. Turvattomuus. Perheiden paineet talouden romahtaessa ja lasten kärsimykset.

Ansiosidonnaiseen olisin hyväksynyt vain yläräajan määrittelyn. Ei sen kestoon puuttumista, ellei tehdä selkeää kansalaispalkkasysteemiä tai koroteta peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea. Mikä vähentäisi myös toimeentulotukiasioita. Plus byrokratiaa pois työvoimahallinnosta kansalaispalkkasysteemillä. Vähänkin ja pienipalkkaisen työnkin tekeminen helpoksi ja kannattavaksi tekijälle.

Kaikkein tärkein asia olisi rakentaa kaikille lapsille ja nuorille turvallisempaa elämää.

Wikissä voisi joku osaava parannella näitä kin.
Aika työlästä kylläkin. Joskus kirjoitin sinne mm Tarja Halosesta, mutta se vielä SDP valtakautta, se poistettiin viikkojen päästä. Onhan samaisen SDP käskystä mm Stasi listat pantu piiloon. Nythän ei SDP puoluetta ole, se ammattillittojejn ja SAK:n johdossa.
Näistä ei paljoa huudeltu. > Saksan avuista.


SDP puheenjohtaja 1917-1918 Kullervo Manner oli johdossa sisällisodassa punaisten puolella. Hävittyään loikkasi Neuvosto Venäjälle.
Perusti myöhemmin kommunistisenpuolueen.
Että silläkin "kunniakas" alku.

Hyvin vähän puhutaan, että Saksa ollut monesti Suomen pelastaja punaisten käsistä. Voi tulla aika että asioista puhutaan oikein.
Ei vaikea kuvitella, mitä nyt oltaisiin ilman Saksan apuja.
Siperiassa hyvin monet.
-
Sisällissota on organisaation, tavallisesti valtion sisällä käytävä sota. Viime vuosikymmeninä suurin osa sodista on ollut sisällissotia ja sen seurauksena suurin osa uhreista ovat olleet siviilejä.

Monesti valtion sisällä käytävissä sodissa jompaakumpaa osapuolta tukee joko suoraan tai peitetysti jokin vieras valtio. Tuki voi olla vaikkapa rahaa aseiden ostoon, aseita, joukkojen koulutusta tai vieraan armeijan mukanaoloa sodassa jonkun puolella. Monesti joko toinen tai molemmat osapuolet pyytävät vierailta mailta apua.

Suomen sisällissota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan kapinoineen Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä 27. tammikuuta – 15. toukokuuta 1918. Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot ja kansanvaltuuskunnan joukkoina Suomen punainen kaarti, punaiset. Ulkovalloista Neuvosto-Venäjä tuki punaisia ja Saksan keisarikunta valkoisia.

Sisällissota oli osa ensimmäisen maailmansodan aiheuttamaa valtiollista ja yhteiskunnallista murrosvaihetta Euroopassa. Vuonna 1917 maailmansota johti Venäjän keisarikunnan hajoamiseen ja poliittiseen taisteluun vallasta sekä lopulta Venäjän sisällissotaan. Venäjän romahduksen seurauksena keisarikunnan osa, Suomen suuriruhtinaskunta, julistautui itsenäiseksi Suomeksi 6. joulukuuta 1917, mutta suomalaisen yhteiskunnan sisäisten jännitteiden korostuminen ja purkautuminen, valtiovallan hajoamisen kautta, johti vuoden 1917 kuluessa valtapoliittiseen ja sotilaalliseen kriisiin, jonka seurauksena maahan muodostui kaksi, aseistetuilla joukoilla varustautunutta valtakeskusta.

Kriisi huipentui tammikuun lopussa vuonna 1918 sisällissotaan punaisten ja valkoisten välillä. Punaiset hallitsivat Etelä-Suomea, valkoiset Keski- ja Pohjois-Suomea. Molempien osapuolten sotilaallinen vahvuus oli noin 80 000 sotilasta. Venäjä tuki suomalaisia punaisia pääosin luovuttamalla punakaarteille aseita. Saksan armeija tuki valkoisia hyökkäyksellä Etelä-Suomeen, noin 13 000 sotilaan vahvuisin joukoin. Sodan ratkaisutaistelut käytiin Etelä-Suomen kaupungeissa maalis-huhtikuussa 1918; valkoiset joukot valtasivat Tampereen ja Viipurin, saksalaiset joukot valtasivat Helsingin ja Lahden. Punaisten hyökkäysvaihe helmikuussa 1918 päättyi täydelliseen epäonnistumiseen

"ken saa pistoolin, toimii johtajana".

Punakaartin organisaatio
Työväen järjestyskaartit ja punakaartit olivat alkujaan paikallisia, usein paikallisten työväenyhdistysten perustamia ja vasta sisällissodan aattona ne saatiin yhteisen johdon alaiseksi. 26. tammikuuta 1918 pidetyssä kokouksessa työväen järjestyskaartit ja Helsingin punakaarti yhdistyivät Suomen punaiseksi kaartiksi. Sisällissodan alettuakin punakaartien keskusjohto toimi varsin heikosti.

Punakaartit olivat järjestäytyneet pääasiallisesti paikallisesti tai isoissa kaupungeissa esimerkiksi eri työpaikoilla muodostettuihin komppanioihin jotka yleensä valitsivat itse komentajansa. Komppaniaa suuremmat muodostelmat olivat varsin lyhytaikaisia.

Punaisen Suomen sotalaitoksen ylimpänä elimenä oli Helsingissä sijainnut punakaartin yleisesikunta, alaisuudessaan läntisen, itäisen ja keskisen rintaman ns. rintamaesikunnat. Punakaartilla oli suuri joukko pienempiä piiri- ja paikallisesikuntia. Tuomiovalta oli punaisena aikana vallankumous- ja toverioikeuksilla, joka käsitteli lähinnä punakaartin sisäisiä asioita. Suurin punakaartin yksiköistä oli divisioona, joka koostui useista rykmenteistä, sitä seurasivat pataljoonat, komppaniat, plutoonat ja osastot, kaikilla näillä oli omat päällikkönsä. Helsingin divisioonaan kuului viisi rykmenttiä punakaartia, kun taas Lahdessa oli II rykmenttiä kaartia ja Tampereella yksi. Aselajeina oli jalkaväki, tykkiväki, sekä ratsuväki (muun muassa Lehtimäen Turun ratsuosasto) mutta viimeisimmällä oli varsin vähän merkitystä. Punaisten aseistukseen kuului muun muassa panssarijunia sekä panssariautoja, pääosin venäläisiltä saatua aseistusta lentokoneista Maxim-konekivääreihin. Panssarijunat tehtiin VR:n Pasilan konepajalla Helsingissä sodan aikana. Kaksi tuolloin panssaroitua vaunua on Panssarimuseossa.

Punakaartin toimintaan kuului myös niin sanottu punainen terrori, josta Jaakko Paavolainen on tehnyt laajan tutkimuksen. Merkittävimpiä punaisten väkivallantekoja syksyllä 1917 oli kartanonomistaja Alfred Kordelinin murha Mommilassa. Sodan aikana punaiset tekivät useita joukkomurhia, muun muassa Suinulassa, Porissa ja Loimaalla. Pahimmat joukkomurhat tehtiin sodan lopussa. Kuurilassa surmattiin Tuomas Hyrskymurron käskystä 23 Mustialan maanviljelysopiston oppilasta huhtikuun lopulla. Lappeenrannan punakaartin etsivä osasto taas ampui 19 Lappeenrannan vankilassa ollutta valkoista. Viimeisenä tapahtui Viipurin lääninvankilan joukkomurha, jossa punaiset Taipalsaaren punakaartin päällikön Jalmari Kaipiaisen johdolla surmasivat 30 henkeä käsikranaateilla ja ampumalla. Usein valkoisille kuolemantuomioita antoivat punakaartien lentävät osastot ja ”sotaoikeudet”, muun muassa Toijalan esikuntaan kuuluneet Juho Vuori ja Kalle Tanner olivat kuuluisia näistä toimistaan.

Punakaartin ylipäällikkö oli Eero Haapalainen ja päämaja sijaitsi Helsingissä. Punaisten tärkeitä keskuksia olivat Tampere, Kotka ja Viipuri. Punakaartille perustettiin Helsinkiin myös Kallion kansakoulun tiloissa toiminut sotakoulu jossa pyrittiin kouluttamaan komentajia, mutta yksikään kurssilainen ei ehtinyt valmistua.

Punakaarti hävisi sodan ja viimeiset punaiset antautuivat toukokuun alussa 1918 Ahvenkoskella. Neuvosto-Venäjälle paenneita punakaartilaisia liittyi Petrogradissa puna-armeijaan. Punakaartilaisten, samoin kuin syksyllä 1918 perustetun Suomen kommunistisen puolueen (SKP) välittömänä tavoitteena oli uuden kumouksen synnyttäminen Suomessa ja sotilaslinjalla oli SKP:ssa vahva asema. Pietarin kansainvälisessä sotakoulussa oli 1920-luvulla enemmän suomalaisia oppilaita kuin Suomen armeijan reserviupseerikoululla (RUK). Joistain suomalaisista tuli neuvostokomentajia, Eino Rahjasta (1885–1936) jopa kenraaliluutnantti. Osa Venäjälle paenneista punakaartin johtajista surmattiin Kuusisen klubin murhissa 1920. Ammuttujen joukossa olivat muun muassa Tuomas W. Hyrskymurto ja Jukka Rahja. Murhat toteuttaneet oppositiokommunistit tulivat Pietarin sotakoulusta.
WpA

SKP:n perustajat olivat lähinnä Suomesta sisällissodan jälkeen paenneita punaisia, jotka Venäjälle siirryttyään omaksuivat bolševikkien aatteet ja ohjelman. Mukana oli myös venäjänsuomalaisia bolševikkeja.

Sisällissodan päätyttyä Suomessa 1918 tuhansia hävinneeseen punakaartiin kuuluneita pakeni Venäjälle, lähinnä Pietariin. Entisen punakaartin johto alkoi viettää ylellistä elämää Pietarin parhaissa hotelleissa ja ravintoloissa, olihan heillä mm. miljoonien markkojen arvosta Suomen Pankista varastettua ulkomaanvaluuttaa. Venäjälle paenneiden suomalaiskommunistien rivijäsenten elämä oli köyhää ja heidän arvostelunsa tukahdutettiin kommunistipuolueen johdon taholta muun muassa erottamalla arvostelijoita puolueesta. Puolueen sisälle muodostuikin oppositioryhmittymä (ns. revolverioppositio), joka päätti iskeä eli "poistaa johdon ja joukkueen välisen kuilun" avoimella hyökkäyksellä.


Kuusisen klubi sijaitsi Pietarin Kamennoostrovski prospekti 26-28:nen viidennen kerroksen huoneistossa 116. Se oli nimetty Otto Wille Kuusisen kunniaksi ja sitä käytettiin suomalaisten kommunistien kokouspaikkana. Ylellinen talo on rakennettu 1910–1914 ja siinä asui lukuisia suomalaiskommunisteja.

Ampujina oli kuusi punaupseerikoulun oppilasta, ainakin Aku Paasi (aikaisemmalta nimeltään August Pyy) ja Allan Hägglund. Aku Paasi johti ryhmää. Ampujat kirjoittivat tekoaan perustelleen kirjeen ja antautuivat sen jälkeen miliisille vapaaehtoisesti. Kaksi vuotta myöhemmin pidetyssä oikeudenkäynnissä heidät tuomittiin lieviin, 3–5 vuoden vankeusrangaistuksiin lukuun ottamatta Voitto Elorantaa ja Elvira Willman-Elorantaa, jotka teloitettiin. Vankeuteen tuomitut siirrettiin kärsimään rangaistustaan Burjatian SNT:n alueelle.
Muistotilaisuus

Kuusisen klubin murhilla tarkoitetaan kahdeksan Suomen kommunistisen puolueen (SKP) jäsenen murhaa 31. elokuuta 1920.
Kuolonuhrit haudattiin Pietarin Mars-kentälle. Hautajaiset olivat valtavat, niihin osallistui liki 100 000 saattajaa. Muistotilaisuus pidettiin Eremitaašissa 12. syyskuuta 1920. Muistolaattaan kirjattiin valheellisesti "Valkosuomalaisten murhaamat", vaikka kyseessä siis olikin Pietariin paenneiden entisen punakaartin pakolaisten sisäinen välienselvittely.