Purjeveneen kumiveneen parhaat mitat?

Millainen_kumppari

Alle 30-jalkaiseen purjeveneeseen pitäisi saada kumivene, johon voisi laskea purjeveneestä puolison ja kaksi pientä lasta maihinmenoa varten. Itse olisin neljäntenä kumiveneessä. Kumiveneen pitäisi olla riittävän stabiili kokemattomille eli riittävän iso, mutta toisaalta mahdollisimman pieni, ettei se veisi turhaa tilaa purjeveneessä ollessaan (joko etukannella tai perässä roikkumassa kun purjevene on laituripaikassaan). Voimanlähteenä kumpparissa olisi joko airot tai pieni perämoottori.

Eli mikä olisi tyypillisen tähän käyttöön ajatellun kumiveneen mitat, pituus ja leveys? Pituus saa olla alle 2.5m? 2.3m ok? Mikä pitäisi olla minimi tuoteselosteessa ilmoitettu kantavuus (kg)?

9

1975

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 10-14

      Tuntuu vähän vaikealta yhdistelmältä saada noin pieneen veneeseen mahtumaan kumivenettä.
      Toisaalta ne viralliset kantavuuslukemat taitavat olla melkoisella varmuusmarginaalilla varustettuja. Katselin oman kumiveneen (Suzumar 230) manuaalia. Kantavuudeksi ilmoitetaan 400kg ja henkilöluvuksi 2 aikuista tai kaksi aikuista ja yksi lapsi. Eli marginaalia on vähintään 150 kg ellei enemmänkin. Pitää tosin ottaa huomioon, että veneeseen sallitaan 40 hv moottori ja sellainenhan painaa jo aika iloisesti sekin.

      Minusta tuntuu, että nuo mitoitukset on tehty siihen, että venettä pitää voida käyttää maksimimoottorin kanssa valtamertenkin rannikoilla. Tämän ajatuksen perusteella lyhyihin rantaan siirtymiin riittää paljonkin pienempi kantavuus.

      Tilan puolesta uskon, että 2 2 mahtuisi tuohon minulla olevaan malliin.

      Luulen, että isompi ongelma sinulle on purjeveneesi pienuus. Minun veneeni on 35-jalkainen ja kumppari mahtuu kyllä kannelle, mutta sen ohikulku keulaan esim. rantautumistilanteissa olisi aika hankalaa, jos vene olisi pienempi tai kumppari isompi.

    • fdkdkglfks

      Mulla on tuo Suzumar 230. Meillä oli aluksi pienempi Mercury, ei ollut lainkaan käytännöllinen. Liian lyhyt ja kiikkerä. 230 ja 2,5 hp Suzuki on edullinen ja toimiva eikä liian painava. 3 lasta ja 2 aikuista menee ihan keposasti.

    • seppomartti

      Veneen pituuden lisäksi kannattaa katsella leveyttä ja kantavuutta. Keveimmät ovat kapeita, keveitä, kiikkeriä ja ponttoonit pienemmät. Voi olla hyvä kombinaatio jos hakee yhdenmiehen jollaa. Kantavuus on käytännössä parempi kuin ilmoitettu henkilö ja kilomäärä. Tyynellä kelillä pääsee isokin kuorma rtantaan kuivana. Ja vastaavasti aallokossa pienikin kuorma roiskitaan märäksi.
      Moottoriksi yllä mainittu 40hv ei alkuunkaan ole sopiva vaan hengenvaarallinen ja mahdoton. 2-4 hv on sopiva haarukka. Pituutena 230-270cm mutta skaalan alapäässä valitsisin leveimmän ja kantavimman. Paino mieluusti niukasti 30 kg alapuolella. 200-220cm jolliakin löytyy mutta parin yksilön jälkeen pidän perhekäyttöön liian pieninä.

      • 10-14

        Olet täysin oikeassa tuon moottorin suhteen, tarkistin uudestaan manusta. Se 40 oli moottorin maksimipaino kiloina, ei todellakaan teho. Tehomaksimiksi esitettiin 3,7 kW eli se on kai noin viitisen luupäätä vanhoissa yksiköissä.


    • ariel37

      Minulla on pienin Zodiac, kaksimetrinen. Nimelliskantavuus on 190 kg, mutta neljäkin aikuista on ollut kyydissä lyhyillä matkoilla ankkuripaikalta rantaan.
      Noin pientä kumivenettä voi riiputtaa purren peräpeiliä vasten ilman että se kryssilläkään osuu veteen. Pikkujollaa ei tarvitse hinata eikä pitää jaloissa keulakannella. Kaksimetrisen nostaa ilman vinssejä. Moottoria ei ole ja vajaan 10 vuoden aikana on kerran jäänyt sen takia menemättä rantaan tuulessa.

    • Joakim1

      Meillä on ollut neljä kesää Bilteman isompi malli, joka nyt näyttää olevan myynnissä halvemmalla (399): http://www.biltema.fi/fi/Veneily/Muut/Kumivene-2000020600/

      Se on ollut oikein hyvä ja lyhyillä matkoilla kyydissä on ollut kaksi aikuista ja kaksi kutakuinkin aikuisen kokoista lasta. Sille ilmoitetaan kantavuudeksi 3 hkl/350 kg.

      Moottoria ei ole ollut. Kerran kokeilin vanhaa 6 hv konetta. Ihan OK meni jonnekin 12-14 solmuun saakka, mutta sen jälkeen oli kyllä umpisurkea. Pohjan tukevuus ei riittänyt ja vene alkoi hytkyä hervottomasti. Mutta tuossahan onkin 4 hv maksisuositus, jolla tuskin tulee ongelmia.

      • 3hkl

        Kuinka yhdellä penkillä ollaan kolme henkeä?


      • Joakim1
        3hkl kirjoitti:

        Kuinka yhdellä penkillä ollaan kolme henkeä?

        Miksi pitäisi olla penkillä, joka useissa kumiveneissä on lisavaruste? Tässä on neljä henkeä istumassa kumiveneessä, jossa ei näytä penkkiä olevan lainkaan: https://jaripasuri.files.wordpress.com/2011/04/kumivene.jpg?w=549

        Bilteman kumiveneessä suotaja on ainoa, joka istuu penkillä. Keulassa istuu yksi ja perässä joko yksi lattialla/perälaudalla tai kaksi ponttooneilla.


    • olijo

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1635
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1285
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1190
    4. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1126
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      140
      1121
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1049
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      1001
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      942
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      927
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      804
    Aihe