Miten kiintymys toiseen selitetään fysiikan kautta

Siinä ihmisessä johon kiinnyt on vähän sellaista joka työntää sinua pois päin!

Muissa ihmisissä on paljon enemmän sellaista mikä työntää sinua pois päin heistä!

Äärimmäisen yksinkertaisen loogisen kaunista!

:)

Fyysikot ainakin luulevat, että rakkaus toimii kuten protoni-protoni -vuorovaikutus.

http://3.bp.blogspot.com/-X7S8ET5EYZE/URvHrej4yQI/AAAAAAAAbew/zIXVOR8TQWQ/s1600/fusion.gif

Ja tämä sarjakuva on ihan liian totta.

Rakastuminen on biologinen ilmiö. Se on ohjelmoitunut geenistöön. Geenivariaatiot sytyvät sattumalta esimerkiksi avaruussäteilyn, muun radioaktiivisen säteilyn, ionisoivan säteilyn tai kemiallisen prosessin vaikutuksesta. Ympäristö valitsee sattumoin syntyneistä geenivariaatioista lisääntymisen ja jälkeläisten hoidon kannalta sopivimmat.

Rakastuminen on ollut eräitten lajien strategiassa hyödyllinen, joten sen ominaisuuden aiheuttavat geenit ovat periytyneet ja lisääntyneet populaatiossa.

Kehossa geenit ovat aiheuttaneet kasvun, jossa rakkaus voi toteutua. Infoa kuljettavat sekä hermoston sähkökemialliset pulssit että hermoston ohjaamat hormonit. Hermoston mahdolliset pulssit siis aiheuttavat hormonintuotannon eräissä elimissä ja hormonit virtaavat veren mukana aiheuttamaan uusia hermosto- tai hormonivaikutuksia. Lopputulos on, että ihminen rakastuu.

Rakastumisprosessikaan ei ole yksioikoinen. Siihen vaikuttaa, keitä on milloinkin tarjolla ja minkälaisiksi aivot heidät arvioivat. Hermo- ja hormonitoimintaa on siis erittäin runsaasti. Lopulta joku toiminta on voimakkainta ja rakastumisen kohde on valikoitunut. Jos se ei johda tulokseen, valikoituminen tapahtuu uudestaan.

Biologia on kemiaa. Vaikka yksityiskohtia ei voikaan tietää, ei ole koskaan törmätty muuhun kuin kemiaan. Kemia taas on fysiikkaa, joka palautuu nimenomaan hiukkasfysiikkaan.

On siis ajateltava, että keho on eräänlainen itsetoimiva ja ympäristöstä vaikutteita ottava kone silla poikkeuksella, että pienimmät tapahtumat ovat hiukkasfysiikan mukaisesti satunnaisia. Siksi koko prosessikin on yksityistapauksessa satunnainen, mutta lukuisissa tapauksissa noudattaa normaalijakaumaa, näyttäytyy siis kausaalisena.

Voimme ennustaa, että useimmat ihmiset rakastuvat suunnilleen samantasoisiin, mutta emme voi ennustaa yksilön kohdalta mitään, ainoastaan todennäköisyyksiä.

Kaiken pohjana on reduktio. Mutkikkainkin ihmisen käyttäytyminen redusoituu kemiaksi, mikä taas redusoituu hiukkasfysiikaksi.

Fysikaaliset voimat ovat veto- ja poistovoimia. Mitään sellaista fysikaalista vetovoimaa rakastumisen yhteydessä ei synny, joka vetäisi magneetin lailla rakastuneita osapuolia toistensa luokse. Jos sellainen vetovoima olisi todellinen, se vetäisi osapuolia toistensa luo jollakin sellaisella fysikaalisella voimavaikutuksella, joka pitäisi voida mittareilla havaita ilmasta rakastuneiden ollessa samassa huoneessa side silmilläkin, toisistaan tietämättä.

Rakastumisilmiö on mentaalinen, eikä ole redusoitavissa fysiikkaan (joistakin rakastumisen fysikaalisista korrelaateista huolimatta). Rakastuneiden lähentyminen toisiinsa on seurausta siitä, että rakastuneet mielellään ohjaavat kehonsa toistensa läheisyyteen mm. kävelytoiminnon avulla. Mutta toki he voivat myös lähteä eri puolille maailmaa - he ovat siis täysin vapaita liikkumaan kuinka kauas toisistaan tahansa, vaikka viihtyvätkin ja tykkäävät olla toistensa luona.

Uskomus "rakastuneiden käyttäytyminen redusoituu fysiikkaan/kemiaan" on todistamaton oletus, ja on täysin samalla viivalla Savorin mekanistisen poispäintyöntämismallin kanssa. Siitä ei ole mitään näyttöä. Se on materialistista uskontoa.