kokopäivähoito-oikeus

uvx

Jos äiti/isä kotona kokopäiväisesti niin lapsen paikka ei ole kokopäiväpaikka päiväkodissa.

16

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ilman.muuta

      Joo, ei tietenkään ole. Ja kun taloutta tästä vielä tiukennetaan, niin em. tapauksissa ei kohta enää voi laittaa lasta päiväkotiin edes osa-aikaisesti.
      Lapsikontakteja varten on esim srk:n kerhotoimintaa eli sinne vaan muksut leikkimään välillä ikäistensä kanssa.

    • Leane

      Täytyy olla kaikkille lapsille.Työtön vanhempi etsi työpaikka koko päivä ja vauvan kanssa kotona äidille on vauvan kanssa paljon työtä.

    • MKNijp

      On käsittämätöntä kuinka ihmiset kehtaavat viedä lapsensa hoitoon, kun ovat itse kotona! On syntynyt kummallinen käsitys, että kasvatus vastuu on siirtynyt vanhemmilta valtiolle. Tämä jos mikä on vaarallinen tie. Olen puolisoni kanssa kasvattanut kolme lasta, jotka olivat päivähoidossa vain niinä päivinä kun molemmat olimme töissä. Hoidimme lapset kotona myös sairauslomien aikana, ellei sairaus vaatinut vuodelepoa.
      Jos on niin laiska ettei voi omia lapsiaan hoitaa ja kasvattaa, niin ei pidä lapsia hankkia.

      • kouluttamatonkasvattaja

        Juuri näin! Minä ainakin halusin kasvattaa omat lapseni itse, onnistuin siinä varsin hyvin, vaikka minulla ei ole lastentarhanopettajan koulutusta. En ymmärrä. miksi on luotu sellainen mielikuva, että vain viemällä lapset tarhaan, koulutettujen ihmisten leikitettäväksi, voi lapsi kasvaa tasapainoiseksi, sosiaaliseksi ihmiseksi. Minä olen itse halunnut ottaa vastuun omista lapsistani ja olen sitä mieltä, että olen ollut heille paras mahdollinen kasvattaja. En tiedä, mitä sellaista olisi koulutettu lastentarhanopettaja voinut antaa lapsilleni, mitä minä en ole voinut antaa. Sitä ihmettelen, miksi vanhemmat eivät halua hoitaa lapsiaan kotona, jos ovat kotona? Jos meillä olisi pakko viedä lapset hoitoon, alettaisiin vaatia sitä, että vanhemmilla on oikeus pitää heidät kotona. Olen samaa mieltä, että sellaiset, jotka eivät halua lapsiansa hoitaa ja kasvattaa, olkoot hankkimatta lapsia. Ymmärrän toki työssäkäyvien tarpeen viedä lapset hoitoon.


    • ottaapäähän

      Ja nyt ne tuolla osoittavat mieltään - jo on aikoihin eletty! ettäs kehtaavat ja ilkeevät , omaan napaansa tuijottavat. Muka epätasa-arvoista, kun kotona lorvehtija ei voi viedä pentujaan kokopäivähoitoon.

    • mitäss

      no entä tilanne jossa äiti on työtön ja kahden 4 v lapsen kanssa kotona.
      lapselle pitäisi saada ikäistään seuraa ja kerhoon on viety. kuitenkin jää kerhoon huutamaan eikä rauhoutu siellä. kerhossa ei siis voi käydä. jos tässäkään tilanteessa lasta ei voisi viedä osa-aikaisesti päiväkotiin niin eikö se olisi jo lapselle haitallista kun ei opi olemaan toisten lasten kanssa?

      • hdsds

        Miten se sinne päiväkotiin jää huutamatta?


      • keikkatyöläinen

        Nimenomaan!! Kaikki ei valitse ovatko työttömiä vai ei! Siitä huolimatta lapsilla on kaikilla oikeus olla päiväkodissa samanarvoisesti. On myös sairauksia joiden tähden EI pysty tarjoamaan täyttä 100% kerhoiluja, uinteja ym.
        Toinen lisäys kommenttiin: Ei voi tarhalle kasvatus mahdollisuuttaa pukatan
        HUOMIO: Toivottavasti kukaan ei ole niin tyhmä ja oleta että päiväkoti kasvattaa. Kyllä se kotoa lähtee käytöstavat ja kasvatus jota vaan päiväkodeissa tuetaan.


    • Isäpappa

      Löytyykö sitten varmasti lyhyellä varotusajalla lapselle kokopäiväinen hoitopaikka, jos työtön työnhakija saa töitä?

      Kiva muuten käydä työhönottohaastatteluissakin lapsen kanssa. Kaks kertaa olen niinkin tehnyt.

      • 09876t

        Kahdessa viikossa on löydyttävä työn tai opiskelun takia. Kunnalla on velvollisuus tähän.
        Väitätkö todella että, sinulla ei ole ketään ystävää, isovanhempaa, kummia, kaimaa, tuttavaa joka olisi katsonut lastasi haastattelun ajan? Lapsen isä?


    • kunonsairauksia

      Kun äidin terveys on huono, niin minusta on ihan okei laittaa isompi vaikka osapäivähoitoon parina päivänä viikossa. Sosiaaliset taidot ja kodista poikkeava ympäristö kasvattaa. Parempi vaihtoehto, kun huutava väsynyt ja kipeä äiti ja itkevä turhautunut lapsi.

    • Mobbby

      Kokopäiväiseksi en laittaisi, mutta kyllä poika kävi aina aamupäivät klo.8-12 päiväkodissa, kun äitiyslomalla toisesta lapsesta olin. Ikäeroa lapsilla neljä vuotta. Oli käynyt samassa paikassa vuoden ikäisestä asti ja kaverisuhteet olivat ehtineet muodostua. On kovasti sosiaalinen ja minusta oli mukavaa, että samat kaverit ja tuntuma päivähoitoon säilyi, eikä kukaan kaveri "unohtanut" poikaamme sillä aikaa, kun itse en töissä käynyt. Oli nimittäin tiedossa, etten vuosikausia kotona tulisi olemaan ja toisen ollessa 1v3kk molemmat vanhemmat palattiinkin töihin.

      Kesän päivystysaikoina, kun henkilökuntaa oli vähän ja oma päiväkoti kiinni, en lasta hoitoon vienyt. Maksoin silti kiltisti, jotta hoitopaikka säilyi syksyä varten.

      Ja joka tunnista maksoin. Koskaan ei ole sossu maksanut lasteni päivähoitoa.

    • nippiisuuu

      Huomioiden työnhaun ja työhakemusten teko. Ei niitä tehdä todellakaan ajalla kun lapsi on kotona. (tai yksinhuoltaja ainakaan)
      Täytyy yrittää muistaa myös, että lapsia on hyvin monen erilaisia! Kyllä varmasti kilttien lapsien kanssa jaksaa käydä kerhot ja uinnit. Minulla on adhd 3-vuotias poika! Oman jaksamiseni kannalta päiväkoti ympäristö on kaikkien etu.
      Lapsi saa kavereita ja minä yh-vanhempana jaksan loppupäivän "erityslapseni" kanssa!
      Keikkatyötäkin tarjotaan epäsäännöllisesti niin se mahdollistaa myös spontaanit lähdöt. Kannattaa aina vähän miettiä näitä "luuseri työttömiä".
      Taitaa kateus painaa. Jää sinäkin työttömäksi ja relaa vähän/ nayti elämästä ;)

    • JorkkiHML

      Meillä oli 80-90-luvulla palkattu lastenhoitaja kotona, vaikka asuntovelkaa oli hitosti ja lainan korko 13%.
      Yövuorostani päästyäni hoidin lapsiamme ja ei kuuna kuultaman päivänä tullut mieleenkään, että lapset pitäisi olla kunnan hoidettavana - lujalla oltiin, mutta kaikesta selvittiin.
      Minulla on vihreänä lankana JFK:n sanoma: ........mitä minä voin tehdä yhteisöni hyväksi. Isä

    • ottiatuotaniin

      Vuonna 2016 elokuussa kaikki muuttuu. Subjektiivista hoito-oikeutta rajataan 20h viikko. Kunta saa itse päättää tarjoaako hoitoa 4h/päivä/5päivänä/vk vai 5h/päivä/4päivänä/vk. Sosiaaliset perusteet subjektiiviselle hoidolle katsotaan tapauskohtaisesti.
      Lisäksi päivähoitomaksut tulevat nousemaan reilusti. Alkaa varmasti moni vanhempi viihtyä omien lastensa kanssa.

      • loppuukesä

        Tässä on järkeä! On jo aikakin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2904
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      540
      2761
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1897
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1895
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1768
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1707
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1382
    8. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1168
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      91
      1168
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1122
    Aihe