Ajatelkaa työpaikkakiusaajat edes tätä

Kasvussakin_vielä_on

www.mielenrauhaa.com
====================

Kun työpaikalla kiusataan ja vainotaan
===============================

Eurooppalaisten ja suomalaisten työolotutkimusten mukaan Suomessa työpaikkakiusaamista tapahtuu enemmän kuin muissa EU-maissa.
Peräti 20 prosenttia eli yli Miljoona Suomalaista on kokenut työpaikkakiusaamista.
Naisia kiusataan enemmän kuin miehiä.
EU 27- tilaston mukaan työpaikkakiusaaminen on Suomessa kasvussa.

Mitä tälle hälyttävälle ilmiölle voi tehdä ?

Työministeriön arvion mukaan kiusaamisesta johtuvat sairauslomat, työkyvyttömyys, ennenaikaiset eläkkeet ja työtehtävien heikentynyt hoitaminen aiheuttavat päivittäin lähes 100.000 euron kustannukset.
Vuodessa työpaikkakiusaamisen kustannukset ovat siten
36.5 miljoonaa euroa.

Oletteko työpaikkakiusaajat ikinä miettinyt edes tätä ?

57

927

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kunniattomuuskulttuuri

      ongelmahan on se ettei tavallinen suomalainen kiusaaja yleensä edes tajua kiusaavansa koska hän pitää ahdistelua, vittuilua sekä mielivaltaista vallankäyttöä normaalina kommunikaationa.

      perinteinen suomalainen vuorovaikutuskulttuuri perustuu kiusaamiseen. se alkaa jo lapsena siitä miten suomalaiset perinteisesti kasvattavat lapsensa. suomalaislapset kasvatetaan nöyryyttämällä, lannistamalla mitätöimällä ja kiusaamalla. vuorovaikutus lapsen kanssa on heikkoa, vähäsanaista ja silloin kun lapsen kanssa on kommunikaatiota se on sävyltään negatiivista, käskevää, moralisoivaa, syyllistävää ja sanelevaa, ei ystävällismielistä ja keskustelevaa. lapsia ei kunnioiteta. kasvatuksen tärkein tavoite on mitätöidä lapsi ihmisenä ja ottaa hänestä itsekeskeiselle aikuiselle hyöty irti. ja tällaisista perheistä sitten kasvaa aikuisia joiden maailmassa ainoa tunnettu tapa olla vuorovaikutussuhteessa toisten ihmisten kanssa on kiusaaminen.

      Tämä malli siirtyy sitten aikuisten maailmaan kouluihin ja työpaikoille. suomalaiset työpaikat ovat sen vuoksi erityisen ahdistavia koska vittuileva kasvatustapa siirretään esimiesten ja työntekijöiden välisiin suhteisiin. suomalaiset työpaikat ovat täynnä esimiehiä ja työnjohtajia jotka ovat kuin kurittavia isiä, ja nuhtelevia äitejä, sekä työntekijöitä jotka ovat kuin alistettuja lapsia jotka pyrkivät mielivaltaisen vanhemmat (esimiehen) suosioon persettä nuolemalla. tai sitten he ovat kuin kapinoivia lapsia jotka alkavat nokkia 'nuorempia sisaruksia' eli esim. toista alemmaksi katsottua ammattiryhmää tai heikommaksi koettua kollegaa. suomalainen vuorovaikutus ei koskaan kehity tasa- arvoiseksi aikuisten väliseksi kommunikaatioksi.

      Kiusaamisessa ei oikeasti ole edes kyse kiusaamis- ilmiöstä, vaan paljon perustavanlaatuisemmasta suomalaisiin vuorovaikutussuhteisiin liittyvästä perinteestä.

      Hitler olisi nykymaailmassa niin naurettva ettei hänellä olisi mitään mahkuja päästä suureen valtaan. Hitlerin valta perustui siihen että hän käyttäytyi kuin tyypillinen tuon ajan eurooppalainen autoritaarinen isä. aikuiset voi helposti alistaa psyykkisesti vain sillä, että yksittäinen henkilö käyttäytyy tarpeeksi pakottavasti kuin lastaan kurittava vanhempi.on yllättävää miten tavalliset aikuiset ottavat refleksinomaisesti lapsen roolin silloin kun eteen tulee tarpeeksi pakottavasti käyttäytyvä "vanhempi" vaikka kysymyksessä olisi aikuisten välinen suhde. ongelma on myös tyhmyys siinä millaiset ominaisuudet lasketaan hyviksi johtajan ominaisuuksiksi koska ne ovat juuri niitä piirteitä joita on ollut mielivaltaisesti käyttäytyvillä vanhemmilla. tämän vuoksi työpaikkojen esimies- ja johtoasemiin pääsee juuri ne joilla on suurimmat asennevammat työntekijöitä kohtaan.

      lapsuudenperhe on yhteiskunta pienoiskoossa. kun ihmetellään erilaisten yhteiskuntien ongelmia pitäisi katsoa vain perhemallia ja tapaaa miten lapset kys. kulttuureissa kasvatetaan. jos halutaan kiusaamisesta aikuisten maailmassa eroon, pitää lopettaa häiritsevästi käyttäytyvien suojeleminen heidän omien tekojensa seurauksilta. pitää alkaa tiedostaa millaiselle käytökselle on toleranssia ja millaiselle ei. lisäksi pitää uudelleenarvioida asenne lapsiin ja siihen millaisen vuorovaikutusmallin he lapsena oppivat.

      • vaiettäsipirjaan

        Nii-just! Hyvä kirjoitus! Tuli vaan mieleen ot, että Stalin olisi pystynyt parilla junavuorolla siirtämään ja loppusijoittamaan suomalaiset ja suomalaisten kiusaamis"kulttuurin". Mutta ehkä juuri tuo suomalaisten vittumaisuus pelasti meidät neukkujen miehitykseltä.

    • Hyvä_kirjoitus

      Todella hyvä kirjoitus sinulla " kunniattomuuskulttuuri", kiitos siitä.

      • kunniattomuuskulttuuri

        Tämä on ongelma johon törmää kaikkialla muuallakin kuin työelämässä. Suomalaisen yhteiskunnan toimiminen perustuu lapsi/vanhempi roolijaotteluun. Ei tarvitse kuin mennä vähäksi aikaa ruotsiin tai keskieurooppaan niin kuka tahansa voi kokea olevansa aikuinen. mutta kun palaat suomeen tulee kummallinen kokemus siitä että olisi taantunut lapseksi jälleen.

        Menit sitten kouluun tai harrastuksiin, kaikkialla tulee vastaan "vanhempia", jotka yrittävät pakottaa sinut (perinteisen) lapsen asemaan. Usein törmää jopa aikuiskoulutuksessa opettajiin joiden opetusmetodit ovat kuin suoraa toisintoa aleksis kiven aikaisista opetus- ja lastenkasvatusperiaatteista. Opettaminen ei ole edes opettamista. Opiskelijoita KASVATETAAN ja heihin asennoidutaan kuin idiootteihin. Olit sitten koulussa tai vaikkapa uudessa työpaikassa perehdytettävänä uuteen työhösi, opettamisen tärkein tavoite ei suinkaan ole informaation siirto henkilöltä a henkilölle b asiasta ö. Tärkein tavoite on todistaa että oppilas on tyhmä. Mikäli opiskelijalla/uudella työntekijällä tms. on normaali omanarvontunto ja hän uskaltaa asiasta protestoida, tämä tulkitaan hänen omaksi huonoksi itsetunnokseen koska "hän kokee että häntä pidetään tyhmänä". Tavallinen suomalainen esimies, opettaja, valmentaja ym. ei tiedä miten pitäisi suhtautua työntekijään, opiskelijaan joka on itsevarma ja omanarvontuntoinen. Aikuisen työntekijän aikuisuus koetaan uhkaavaksi. Lapsilta yleensä odotetaan jonkinlaista narrin roolia.

        Vanhempien aseman omaksuneet vallankäyttäjät kuten esimiehet/opettajat ym. ovat yleensä itse täysin kritiikinsietokyvyttömiä, mutta hyvin kärkkäitä tarkkailemaan "lapsiaan" kriittisellä silmällä. Suomalaiset koulut ja työpaikat ovatkin täpötäynnä työntekijöitä jotka kokevat että he ovat jatkuvat tarkkailun alaisena eivätkä saa edes työrauhaa kriittiseltä katseelta. "Lasten" ARVOSTELU on itsetarkoituksellista ja usein perusteetonta. Lisäksi mielellään rikotaan henkilökohtaisuuksien rajoja ja heitä arvostellaan nimenomaan persoonina.

        Suomalaisessa perinteessä lapsia kohdellaan halveksuvasti, ja usein se halveksitun narrilapsen asema valitettavasti jatkuu joillakin koko elämän ensin koulussa ja sitten työelämässä. Jos jäät työttömäksi tämä asema on tietysti vielä sata kertaa kauheampi.

      • 1611

        "Vanhempien aseman omaksuneet vallankäyttäjät kuten esimiehet/opettajat ym. ovat yleensä itse täysin kritiikinsietokyvyttömiä, mutta hyvin kärkkäitä tarkkailemaan "lapsiaan" kriittisellä silmällä. Suomalaiset koulut ja työpaikat ovatkin täpötäynnä työntekijöitä jotka kokevat että he ovat jatkuvat tarkkailun alaisena eivätkä saa edes työrauhaa kriittiseltä katseelta. "Lasten" ARVOSTELU on itsetarkoituksellista ja usein perusteetonta. Lisäksi mielellään rikotaan henkilökohtaisuuksien rajoja ja heitä arvostellaan nimenomaan persoonina."

        AAMEN. Hieno analyysi tästä todellisuudesta!

      • bobi102394856

        Omalla työpaikallani törmäsin tähän"hitleriin"ihmetellessäni miten joku voi olla puhumatta toisille ja taas mielistellä toisia.Äijä on luonut pelkokultturia usean vuoden ajan muihin työntekijöihin jotka uskaltavat sanoa oman mielipiteensä.Varsinkin jos naiset uskaltavat sanoa oman mielipiteensä on varmaa,että lopputili on ovella.Valitettavasti pomomme ei mahda asialle mitään .
        Hän on ollut äijän talutusnarussa alusta saakka.

      • Pelolla_johtaminen
        bobi102394856 kirjoitti:

        Omalla työpaikallani törmäsin tähän"hitleriin"ihmetellessäni miten joku voi olla puhumatta toisille ja taas mielistellä toisia.Äijä on luonut pelkokultturia usean vuoden ajan muihin työntekijöihin jotka uskaltavat sanoa oman mielipiteensä.Varsinkin jos naiset uskaltavat sanoa oman mielipiteensä on varmaa,että lopputili on ovella.Valitettavasti pomomme ei mahda asialle mitään .
        Hän on ollut äijän talutusnarussa alusta saakka.

        Pelko syö työyhteisöä
        Asiantuntijat vetäytyvät omiin huoneisiinsa, yhteistyö loppuu, tietoa ei jaeta eikä virheitä uskalleta tunnustaa . Ilmapiiri myrkyttyy, ihmiset alkavat voida pahoin ja iloisesta työyhteisöstä tulee sairasteleva ja sulkeutunut.
        Näin voi oireilla pelolla johdettu organisaatio.
        Pelottelu työpaikalla voi olla suoraa uhkailua tai huutamista, mutta myös juorujen levittelyä ja sisäpiirin muodostamista.
        - muutospaineet, epävarmuus, kilpailu, hierarkian johto ?
        - työntekijästä voi tuntua, että päätöksenteko organisaatiossa ei ole läpinäkyvää ?
        Valitettavan usein johto esittää asiansa täysin epäuskottavasti, työntekijät puhuvat suoranaisesta valehtelusta ja huijauksesta sekä ihmisten aivan epätasa-arvoisesta kohtelusta.

        Mikäli taas johdon puheenvuorot ovat uskottavia, niin silloin saattaa tulla yhteishenki, että täytyy yrittää selvitä tästä tilanteesta.
        Jos työntekijä tuntee, että mitään vedätystä ei ole, toiminta on läpinäkyvää ja silloin työntekijät pyrkivät vain työskentelemään lujemmin ja pääsevät asioissa eteenpäin.
        Se, miten ihmisiä kohdellaan työpaikoilla, on äärettömän tärkeää, koska ihminen on se resurssi, joka tasan itse päättää, paljonko se osaamisestaan antaa.

        Hyviä tutkimuksia tehdään,
        otteita tekstistä tutkijaryhmältä Marja Eriksson, Jari Luoman, Anne Koski

    • Mielenrauhaa1

      Tässä tarkennus linkkiin:
      Kun työpaikalla kiusataan ja vainotaan
      www.mielenrauha.com/File/14/tyopaikkahairinnan-ehkaisy.pdf

      • kunniattomuuskulttuuri

        Tiedättekö että suomessa on lukuisia ihmisiä, jotka eivät tunnista edes tavanomaisimpien ilmeiden merkityksiä? Heitä on suomessa todennäköisesti enemmän kuin useimmissa muissa länsimaissa.

        Jos ihmiset eivät erota edes erilaisten ilmeiden merkityksiä toisistaan, miten voisi tulkita oikein monimutkaisempia sosiaalisia tapahtumia? Sosiaalinen kehitysvamma on niin massiivisessa mittakaavassa, että työpaikkojen henkilökunta on esimiehiä ja johtajia myöten pääsääntöisesti täynnä henkilöitä joiden käytös täyttäisi helposti aspergerin- autismin- ja manipulatiivisen sosiopaatin oireiston tunnusmerkit. Miten joku suurempi ulkopuolinen taho voisi jollakin toimenpiteellä lopettaa työpaikkakiusaamisen? Kuitenkin ahdistuneet työn raskaan raatajat odottavat usein että joku ulkopuolinen suuri johtaja tai terapeutti tai muu kristus tulee ja korjaa ongelman joka on heidän itse aiheuttamansa ja vain heidän itsensä korjattavissa. Että pelastus tipahtaa taivaasta passiivisille tukehduttaville työyhteisöille jotka parukvat omaa uhriuttaan, eikä työyhteisöjen tarvitse kuin vaatia sitä addresseilla.

        Yksittäinen häirikkö ei pysty häiriköimään jos työyhteisössä ei ole häiriköinnille toleranssia. Mutta yleensä jo siinä kohtaa kun yritetään hahmottaa KUKA se häirikkö on mennään vikaan.

        Näin ollen kiusaamiseen liittyvä ongelma työpaikoilla on todella vaikeasti korjattavissa. Se mitä pidetään kiusaamisena on yleensä paljon vaikeammin hahmotettavissa oleva vuorovaikutustilanne. Se perustuu loputtomiin väärintulkintoihin ja siihen että henkilöillä jo perusasenne muita ihmisiä kohtaan on äärettömän negatiivinen. Monet elävät elämäänsä joka päivä osoittaen kanssaihmisille aivan avointa inhoa. Monet työpaikat ovat kuin päiväkoti- ikäisten lasten temmellyskenttiä, aikuiset ovat ällistyttävän kypsymättömiä, ja esimiehet soveltavat aikuisiin esikouluikäisten ongelmanratkaisumetodeja. Työntekijät joutuvat "puhutteluihin" soosoo tuhma poika, pidetään salamyhkäisiä nuhtelupuhutteluja kahden kesken, minkäänlaista avointa keskustelua ei tapahdu, ilkeämieliset juorut uppoavat kuin veitsi kuumaan voihin, yksittäisiä ihmisiä mustamaalataan. on kateutta. on pahansuopuutta.

        Ja kielenkäyttökin on keskiajalta.

        Joidenkin työpaikkojen esimiehet ovat niin kädettömiä ongelmanratkaisuissaan että en ihmettelisi jos jossakin vielä otetaan käyttöön viime vuosisadan alun lapsiin kohdistetut kuritusmetodit kuten nurkassa häpeäminen ja karttakepillä sormille lyöminen.

        Mistä taivaasta siis sen suuren ratkaisun pitäisi tipahtaa ?

        Meidän vuorovaikutuskulttuurimme on länsimaisittain aivan poikkeuksellinen. Kun jo alkeellisimmat vuorovaikutustilanteet ovat usein hyvin piinallisia perusvaluvian, suomalaisten vuorovaikutusvamman vuoksi kenellä on kyky se korjata?

      • Näinonvarmaankin
        kunniattomuuskulttuuri kirjoitti:

        Hyviä vastauksia, näissä seikoissa ne ongelmien lähteet piilevät varmasti.

      • tekopyhäilyä

        "Meidän vuorovaikutuskulttuurimme on länsimaisittain aivan poikkeuksellinen."

        Tästä kertoo jo suomalaisten fyysinen väkivaltaisuus. Kiusaaminen on henkistä väkivaltaa. Osa samaa ilmiötä kuin puukotukset ja tapot. Sosiaalisiin normeihin kuuluu vielä aika pitkälti, ettei vaimon- ja lastenhakkaamisiin tai rattijuopumuksiin juuri puututa, henkiseen väkivaltaan ei puututa koskaan. Väkivalta kuuluu kulttuuriimme ja uhrin osa on hänen oma ongelmansa.

        Kulttuuri ei muuttu tahdon tai käskyjen voimasta. Uhrina olen joutunut toteamaan, että ainakaan työpaikkakiusaamiselle ei mahda mitään. Olen myös tavannut useita ammattiauttajia, jotka sanovat näin. Kuitenkin he tienaavat rahaa selvittelemällä kiusaamistapauksia. Näin se maailma pyörii.

      • kunniattomuuskulttuuri
        tekopyhäilyä kirjoitti:

        Fyysinen väkivalta on yleensä vain lopputulos jostakin perusvaluviasta vuorovaikutuskulttuurissa. Fyysisen väkivallan taustalla on monenlaisia syitä. Se kertoo usein älyllisestä ja sosiaalisesta kehittymättömyydestä. Pitkittyneissä tilanteissa sen taustalla voi olla pitkään jatkunutta sosiaalista pelaamista ja kieroutunutta leikkiä jossa on muitakin vastuullisia kuin vain se joka on vastuussa fyysisestä väkivallasta. Fyysinen väkivalta on helppo kauhistelun aihe ja tietenkin helppo tuomita yksiselitteisesti vääräksi. Mutta sen alle peitetään usein paljon syvempiä vuorovaikutukseen ja jo perus asenneilmapiiriin liittyviä ongelmia silloin kun ongelmana nähdään _vain_ se fyysinen väkivalta. Ääneen ei saisi sanoa että käytös voi olla erittäin väkivaltaista, manipulatiivista ja ympäristölle sietämätöntä ilman että siihen sisältyy fyysistä väkivaltaa.

        Kun ajattelee työpaikkojen vuorovaikutusongelmia, niin jo työntekijöiden ja esimiesten välillä oleva lapsi/vanhempi roolijaottelu on itsessään väkivaltaa kaikkia osapuolia kohtaan. Se on luonnoton olotila joka aiheuttaa peruspahoinvointiolotilan kaikille. Se loukkaa aikuisen työntekijän aikuisuutta, ja toisaalta se sysää esimiesasemissa olevien harteille "vanhemman" vastuun kaikesta. Kun työntekijöillä on lapsen rooli heillä ei ole aikuisen vastuuta omasta käytöksestään. Ja toisaalta esimiehillä on aika mahdoton tehtävä kun työntekijöiden kakaramainen käytös laitetaan esimiesten ratkaistavaksi. Kun kunnioitusta ei ole, koko vuorovaikutussuhde perustuu jo lähtökohtaisesti molemminpuoliseen halveksuntaan, eikä kumpikaan osapuoli ota toista vakavasti, miten siitä voisi seurata yhtään mitään rakentavaa?

        Kyllä asioita voi muuttaa jos on tarpeeksi tahtotilaa. Joskus ei tarvita muuta kuin yleinen herääminen ja ongelmien perussyiden tiedostaminen, sen jälkeen ne voi olla jopa ihan helppo korjata.

      • 77667

        "Kyllä asioita voi muuttaa jos on tarpeeksi tahtotilaa. Joskus ei tarvita muuta kuin yleinen herääminen ja ongelmien perussyiden tiedostaminen, sen jälkeen ne voi olla jopa ihan helppo korjata."

        Yksin uhrien tahto ei riitä kääntämään kurssia. Ne muut tahot, joiden velvollisuus olisi muuttaa asioita, haluavat pysyä erossa koko p..kasta. Omalla työnantajallani henkilöstöosasto on ohjeistanut esimiehet, että ensisijaisesti pyritään ohjaamaan työpaikkakiusaamisesta valittava vaihtamaan maisemaa. Kiusaamisen selvittelyyn kun on turha tuhlata energiaa.

      • vuorovaikutusvamma
        77667 kirjoitti:

        "Yksin uhrien tahto ei riitä kääntämään kurssia."

        Ei kukaan kai niin sanonutkaan. Täytyy myös muistaa että kaikki kiusaamisen uhreiksi ilmoittautuvat eivät tosiasiassa ole kiusattuja eivätkä kaikki kiusaajiksi leimatut ole kiusaajia. Monet "kiusaamisen uhrit" kiusaavat itse muita perättömillä kiusaamissyytöksillään. Periaatteessa en ihmettele jos joillakin työpaikoilla on päädytty johtopäätökseen että kofliktitilanteisiin on turha tuhlata energiaa koska usein tilanne selvittelytilanteiden jälkeen on entistä huonompi. Konfliktitilanteet ovat usein juuri näitä monimutkaisia vuorovaikutustilanteita joissa jokaisella osapuolella on täysin eriävät näkemykset asiaintilasta. Kun vuorovaikutus on laadullisesti niin huonoa kuin mitä se yleensä on kaikenlaiset kriisikokoukset vain syventävät ongelmia ja niiden jäljiltä jää kymmenittäin ihmisiä sielu vereslihalle.

        Samaan tapaan kuin työntekijöillä on usein jatkuvan kriittisen tarkkailun alaisena olemisen kokemus, tavalliset työntekijät usein menevät joka päivä työpaikalle tekemään itse juuri sitä samaa: tarkkailemaan työkavereitaan. kollegojen vikoja ja virheitä. Työpaikoille ei suinkaan mennä tekemään töitä toisten KANSSA, vaan sinne mennään jo etukäteen sillä asenteella että kaikki on kokoajan pielessä. Sinne mennään luomaan tyhjästä konflikteja, ja toisaalta konflikteja pelätään kuin ruttoa. Kun joku on selvästi pielessä asiasta ei uskalleta sanoa, ja jos sanotaan leimataan helposti kiusaajaksi. Pienetkin ristiriitatilanteet tulkitaan "tulehtuneeksi ilmapiiriksi" koska tällä ei ymmärretä että ristiriidat kuuluvat normaaliin elämään. Suomessa on hirvittävä määrä ihmisiä joiden koko perusasenne elämään on se että he ovat aina uhreja, kanssaihmiset ovat vihollisia jotka tahtovat vain pahaa kaikille, ja itse täysin vailla vastuuta oman käytöksensä yli.

        On jotenkin uskomatonta miten tavalliset suomalaiset eivät tajua miten paljon heillä on itsellään valtaa vaikuttaa oman työyksikkönsä tapahtumiin. Kokonaisen vuorovaikutuskulttuurin muuttumiseen tarvitaan paljon aikaa eikä yksi ihminen siinä paljon paina. Mutta täytyy muistaa että työpaikat ovat yleensä _muutaman yksilön_ luomia yhteisöjä. Näillä yksilöillä on kaikki valta ja voima PÄÄTTÄÄ ITSE siitä millä tavalla työyksikkö toimii, millaiselle käytökselle työyksikössä on toleranssia ja millaiselle ei jne. Mutta täällä suomessa tavalliset työntekijät odottavat passiivisesti että joku suuri johtaja tipauttaa taivaalta "ohjeistuksen" joka hemmetin pikkuasiaan kun edes yksinkertaisimpia vuorovaikutustilanteita ei itse osata ratkaista. Yhdessä sopiminen, toisten KANSSA tekeminen tuntuu olevan aivan vierasta. Tavallinen suomalainen elää pilkkusääntöviidakossa ja pitää tätä normaalina olotilana. Ja jos tulee hetki jolloin sääntöä ei ole menee suomalainen työntekijä ja esimies aivan paniikkiin kun ei ole ohjeistusta annettu ylhäältä.

      • 77667

        Kiusaamista voidaan periaatteessa selvittää, mutta... On suuria kysymyksiä. Kuka on uhri, ketkä tekijöitä vai tekeytyykö joku joksikin? Onko asennevammaa? Valuvikaa? Millainen verkosto hääräilee taustalla? Kuinka pitkä historia juontuu taustalla? Ja sitten kaikkin tärkeimmät: onko esimiehiä sittenkin mukana näissä vammaisissa? Vielä kimurantimmaksi menee, jos vamma ja vika näyttääkin olevan esimiesten luottokaverissa. Ilmoittaako iso pomo jossain kohtaa, mihin lopputulokseen pitää tulla?

        Itse laittaisin selvittelijänä pillit pussiin ja nostaisin kädet ylös. Oikeassa elämässä homma jatkuu sitten, että kiusatuksi itsensä tuntevalle suositellaan irtisanoutumista tai jos mahdollista hänet siirretään toiseen yksikköön. Saatteeksi sanotaan, että kyllä vika on sinun asenteessa, taustassa, et vaan sulaudu tähän porukkaan ja muuta epämääräistä. Kyseisessä työyksikössä asioista kyseleminen aiheuttaa kuohuntaa ja aivan varmasti pahentaa kiusaamista. Tässä kohtaa uhri on lujilla, koska hän ei voi luottaa kehenkään. Useimmat häipyvätkin murtuneina. Firman näkökulmasta työpaikkakiusaaminen voidaan katsoa hoidetuksi. Kuitenkin kiusaajan toiminta jatkuu. Hän on saanut rutkasti lisää voimaa ja uskoa itseensä sekä laajan luottamuksen.

        Jos itse on kiusattuna, pitää heti selvittää, onko tölvijä johdon suojeluksessa. Mikäli on, kuviot eivät tule muuttumaan, vaikka pääkiusaaja olisi millainen psykopaatti.

      • suojuo1432567
        kunniattomuuskulttuuri kirjoitti:

        Tiedättekö että suomessa on lukuisia ihmisiä, jotka eivät tunnista edes tavanomaisimpien ilmeiden merkityksiä? Heitä on suomessa todennäköisesti enemmän kuin useimmissa muissa länsimaissa.

        Jos ihmiset eivät erota edes erilaisten ilmeiden merkityksiä toisistaan, miten voisi tulkita oikein monimutkaisempia sosiaalisia tapahtumia? Sosiaalinen kehitysvamma on niin massiivisessa mittakaavassa, että työpaikkojen henkilökunta on esimiehiä ja johtajia myöten pääsääntöisesti täynnä henkilöitä joiden käytös täyttäisi helposti aspergerin- autismin- ja manipulatiivisen sosiopaatin oireiston tunnusmerkit. Miten joku suurempi ulkopuolinen taho voisi jollakin toimenpiteellä lopettaa työpaikkakiusaamisen? Kuitenkin ahdistuneet työn raskaan raatajat odottavat usein että joku ulkopuolinen suuri johtaja tai terapeutti tai muu kristus tulee ja korjaa ongelman joka on heidän itse aiheuttamansa ja vain heidän itsensä korjattavissa. Että pelastus tipahtaa taivaasta passiivisille tukehduttaville työyhteisöille jotka parukvat omaa uhriuttaan, eikä työyhteisöjen tarvitse kuin vaatia sitä addresseilla.

        Yksittäinen häirikkö ei pysty häiriköimään jos työyhteisössä ei ole häiriköinnille toleranssia. Mutta yleensä jo siinä kohtaa kun yritetään hahmottaa KUKA se häirikkö on mennään vikaan.

        Näin ollen kiusaamiseen liittyvä ongelma työpaikoilla on todella vaikeasti korjattavissa. Se mitä pidetään kiusaamisena on yleensä paljon vaikeammin hahmotettavissa oleva vuorovaikutustilanne. Se perustuu loputtomiin väärintulkintoihin ja siihen että henkilöillä jo perusasenne muita ihmisiä kohtaan on äärettömän negatiivinen. Monet elävät elämäänsä joka päivä osoittaen kanssaihmisille aivan avointa inhoa. Monet työpaikat ovat kuin päiväkoti- ikäisten lasten temmellyskenttiä, aikuiset ovat ällistyttävän kypsymättömiä, ja esimiehet soveltavat aikuisiin esikouluikäisten ongelmanratkaisumetodeja. Työntekijät joutuvat "puhutteluihin" soosoo tuhma poika, pidetään salamyhkäisiä nuhtelupuhutteluja kahden kesken, minkäänlaista avointa keskustelua ei tapahdu, ilkeämieliset juorut uppoavat kuin veitsi kuumaan voihin, yksittäisiä ihmisiä mustamaalataan. on kateutta. on pahansuopuutta.

        Ja kielenkäyttökin on keskiajalta.

        Joidenkin työpaikkojen esimiehet ovat niin kädettömiä ongelmanratkaisuissaan että en ihmettelisi jos jossakin vielä otetaan käyttöön viime vuosisadan alun lapsiin kohdistetut kuritusmetodit kuten nurkassa häpeäminen ja karttakepillä sormille lyöminen.

        Mistä taivaasta siis sen suuren ratkaisun pitäisi tipahtaa ?

        Meidän vuorovaikutuskulttuurimme on länsimaisittain aivan poikkeuksellinen. Kun jo alkeellisimmat vuorovaikutustilanteet ovat usein hyvin piinallisia perusvaluvian, suomalaisten vuorovaikutusvamman vuoksi kenellä on kyky se korjata?

        Kunnan organisaatiot tilastojen kärjessä.Puolueaktiivit ja peruskoulun käyneet miehittävät virkapaikat ja ikuinen leipä ilman tavoitteita työhyvinvointiin tai työpaikan kehittämiseen jätetään taka-alalle.Kunhan hyväveliverKOSTO,aivan oikein lue:kosto,hoitaa ongelmatapaukset ulos.

      • eipäspelehditä
        77667 kirjoitti:

        Kiusaamista voidaan periaatteessa selvittää, mutta... On suuria kysymyksiä. Kuka on uhri, ketkä tekijöitä vai tekeytyykö joku joksikin? Onko asennevammaa? Valuvikaa? Millainen verkosto hääräilee taustalla? Kuinka pitkä historia juontuu taustalla? Ja sitten kaikkin tärkeimmät: onko esimiehiä sittenkin mukana näissä vammaisissa? Vielä kimurantimmaksi menee, jos vamma ja vika näyttääkin olevan esimiesten luottokaverissa. Ilmoittaako iso pomo jossain kohtaa, mihin lopputulokseen pitää tulla?

        Itse laittaisin selvittelijänä pillit pussiin ja nostaisin kädet ylös. Oikeassa elämässä homma jatkuu sitten, että kiusatuksi itsensä tuntevalle suositellaan irtisanoutumista tai jos mahdollista hänet siirretään toiseen yksikköön. Saatteeksi sanotaan, että kyllä vika on sinun asenteessa, taustassa, et vaan sulaudu tähän porukkaan ja muuta epämääräistä. Kyseisessä työyksikössä asioista kyseleminen aiheuttaa kuohuntaa ja aivan varmasti pahentaa kiusaamista. Tässä kohtaa uhri on lujilla, koska hän ei voi luottaa kehenkään. Useimmat häipyvätkin murtuneina. Firman näkökulmasta työpaikkakiusaaminen voidaan katsoa hoidetuksi. Kuitenkin kiusaajan toiminta jatkuu. Hän on saanut rutkasti lisää voimaa ja uskoa itseensä sekä laajan luottamuksen.

        Jos itse on kiusattuna, pitää heti selvittää, onko tölvijä johdon suojeluksessa. Mikäli on, kuviot eivät tule muuttumaan, vaikka pääkiusaaja olisi millainen psykopaatti.

        Hyvä kommentti, lisään, että kiusaaja saa semmoisen "orgasmin", että kuvittelee entistä voimallisemmin olevan työyhteisön ja firman "avainosaaja" tai "teamleader"!

    • Työpaikkakiusatut.net

      Taloudelliset vaikutukset yhteiskunnalle....

      Työterveyslaitoksen mukaan työhyvinvoinnin laiminlyönnin kokonaiskustannukset yhteiskunnalle ovat lähes 30 miljardia euroa vuodessa.

      Copy sivuilta http://tyopaikkakiusatut.net

      • Työhönpaluuko

        Työpaikkakiusaajat tulevat kalliiksi yhteiskunnalle, kun on monia pahasti kiusattuja jotka todella harkitsevat koko työhönpaluuta enää.

    • Tahdotkoworldin2015

      Itseasiassa työpaikka j ja kiusaaminen loppuu heti, kun liittyy kasvavaan, jotain hommaa vailla olevaan armeijaan. Mutta maailmanmeno ei toki unohda koskaan noin kahtakymmentä %;a vaivoinaan elävistä, Tai oliko asia hengittävistä,,,- samaa happea, jonka Jumala on antanut jokaiselle. Jotain tekemistä paitsi on kuitenkin noin 20 pros tämän maailman ihmisistä.

      • 74ytv34568

        Meillä on juuri tällainen jum....lan oppipoika työhyvinvoinnimme murskaajana.Nuolee pomomme assia ja pyllistää työkavereille.

    • DarkKnightman

      Muuttoalalla esimieheni eväsi minulta työtunteja syyttä, mutta nostin työsuojelun neuvosta "haloon!" ja sain hänelle kirjallisen varoituksen, sekä kaikki palkkani takautuvasti evätyiltä vuoroilta. Lopputili tuli tietenkin moisilta mutta enpä ole katunut lähtöä :) Pahin työpaikka ikinä Niemi Palvelut : https://www.youtube.com/watch?v=Gjeyj0QsoW8

    • minna889

      Yhteistyö on vaikea laji...

    • minsku55

      Yhteistyö on vaikea laji..

    • Kieroa.Logiikkaa

      Yliopistolainen-lehti, otteita:

      Yliopistot kuuluvat ruotsalaisen työelämäntutkijan Hans Leynmannin mukaan niiden työpaikkojen joukkoon, joissa saattaa tavallista herkemmin syntyä henkistä väkivaltaa.

      Muita riskialttiita laitoksia ovat sairaalat, terveyskeskukset, koulut ja kirkko.

      Kaikkia näitä laitoksia yhdistää se, että johtavissa asemissa on henkilöitä vailla johtamiskoulutusta.

      Syntipukki-ilmiö on tuttu työsuojeluvaltuutetuille, joku henkilö saa muiden syytökset niskoilleen ja joutuu kiusatuksi, vaikka aivan jokin muu asia hiertää työyhteisöä.
      Kiusaamisesta käy yleensä niin, että kiusattu alkaa omaksumaan itseensä hänelle syytettynä häijyyksiä.
      Häneltä viedään itsetunto eristämisellä, ivalla , perättömiä puheilla, yksinomaan kielteisellä palautteella ja muilla kiusaajien konsteilla.
      Pahinta on, jos kiusaaminen on yksi vastaan muu- tilanne , eli yksi joutuu syntipukiksi muiden liittoutuessa häntä vastaan.
      Kiusatun käytös muuttuu, eikä kukaan uskalla puolustaa häntä.
      Muut alkavat viittailla mielenterveydellisiin ongelmiin, ja kiusattu leimataan yhteistyökyvyttömäksi.
      Kun ihminen on saatu käyttäytymään kummallisesti, niin sitten on helppo osoittaa, että henkilö on ansainnut kohtelua. Ihminen saadaan näyttämään syylliseltä.

      Kiusaamisen kieroa logiikkaa.

    • Nettilehdestä042014

      - Suomen Mielenterveysseuran lehti 4/2014 -
      Projektipäällikkö Sirpa Polon tarinasta joitakin kohtia...

      ▪ Hävettävää juotua syntipukiksi
      Työnteko oli kuin ameebojen tanssia, juuri kuin luulit saavasi kiinni ja käänsit selän, kaikki olikin toisin.
      Ei voinut ennakoida, mitä tapahtuu ja milloin tai mistä on kyse.

      ▪ Narsisti ei tyypillisesti haaskaa aikaansa "pikkuluihin."
      Hän valitsee uhrikseen vahvan, kateutta ja mielellään luottamusta herättävän tyypin, jonka alistamisesta saa suurimman tyydytyksen.

      ▪ Kiusaaja valitsee itselleen hovin joka koostuu lojaaleista työntekijöistä, jotka haluavat säilyttää asemansa.
      Hovi ihailee ja antaa johtajalleen tunteen, että tämä on itse hyvä.
      Kiusaaja ei tunne rajoja.
      Kiusaaja on sisältä tyhjä, sen tyhjyyden ja negatiiviset tunteet hän siirtää uhriin.

      ▪ Kiusaamisesta selviytyy kun saa tukea
      Pahimmat kiusaamisen oireet tulivat jälkikäteen, kertoo Sirpa Polo.
      Seuraavassa työpaikassa ehdin olla vain kaksi kuukautta ennen oirehtimista ja
      niiden vuoksi jouduin jäämään sieltäkin pois.
      Pariin vuoteen en pystynyt menemään edes kiusaamistyöpaikkani ohi.
      Kärsin myös ihmispelosta.
      En tiedä miten olisin selvinnyt ilman mieheni tukea ja psykiatrin asiantuntemusta.
      Psykiatri sai minut uskomaan, ettei vika ollut itsessäni.
      Minulla oli henkisesti suora ryhti, enkä taipunut hovin jäseneksi.
      Lisäksi sain psykiatrilta faktapohjaista tietoa kiusaajan toimintatavoista.
      Elämäni on nyt hyvää, olen saanut voimani takaisin.

      Tämä kiusatun tarina päättyi onneksi näin hyvin.

    • Työpaikkakiusaaminen

      Työpaikkakiusaaminen jää usein pimentoon
      Ben Thilman
      Kirkkohallitus

      " En ole kohdannut yhtään työpaikkakiusaajaa, enkä kuullut kenestäkään työpaikkakiusaajasta joka olisi myöntänyt olevansa työpaikkakiusaaja.
      Siksi työpaikkakiusaaminen jää usein pimentoon ja yhden ihmisen kokemaksi.
      Näitä yksittäisiä ihmisiä on paljon. "

      Työpaikkakiusaaminen on henkistä väkivaltaa:
      Työpaikkakiusaaminen ei tarkoita mitä tahansa konfliktia työyhteisössä.
      Kiusaaminen on järjestelmällistä ja pidempiaikaista henkistä väkivaltaa.
      - juoruaminen
      - töiden tekemisen mitätöinti
      - maineen mustaaminen
      - työn vaikeuttaminen
      - sosiaalinen eristäminen
      - nimitettely
      - yleinen huono kohtelu

      On tärkeää, että kiusattu pystyy puhumaan kiusaamisesta jonkun kanssa.
      Kun omia tuntemuksia jakaa esim.työkaverin, ystävän tai perheen kanssa, niitä jäsentää samalla myös itselleen.

      Jos kiusaamistilanne pitkittyy, on erityisen tärkeää kyetä käsittelemään sen aiheuttamia tunteita.
      Pahimmillaan tilanne voi olla traumatisoitumista aiheuttava kriisi, esim. unettomuus,
      ahdistuneisuus, erilaiset selittämättömät kiputilat ym.

      Työterveyslaitoksen nettisivuilta infoa, miten kannattaa toimia näissä tilanteissa.

      • tiluliitilu

        " En ole kohdannut yhtään työpaikkakiusaajaa, enkä kuullut kenestäkään työpaikkakiusaajasta joka olisi myöntänyt olevansa työpaikkakiusaaja. "

        Meidän yhteisössä kiusaajat aina raivostuivat kuullessaan väitteitä kiusaamisesta. Kuin yhdestä suusta totesivat, että X on niin vaikea tyyppi, että saa syyttää itseään. Joskus alkoivat kertoa, miten X oli toiminut silloin ja silloin. Oikeasti X:n reaktio oli ollut vastaus kiusaajien touhuun. Merkillepantavaa oli, että kun tiedotusvälineessä oli esillä jokin työpaikkakiusaamiseen liittyvä juttu, kertoivat kiusaajat kovaan ääneen, kuinka syy on aina henkilössä, joka väittää itseään kiusattavan. Toinen vaihtoehto oli syvä hiljaisuus. Muiden ei kannattanut sanoa mitään näissä tilanteissa.

      • Näin.on
        tiluliitilu kirjoitti:

        Totta tuo, eivät kiusaajat ikinä omasta mielestään mitään ole tehneet tai sanoneet.
        Vaatisi heiltä liian paljon nöyrtymistä asian edessä.
        Helppoa myös olla vain ihan hiljaa.

    • Valtiolla

      http://vanha.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto-2000/15.syyskuu/poty3700.htm
      Otteita linkistä:

      Työpaikkakiusaaminen on poliisissa muita työyhteisöjä keskimääräistä yleisempää.
      Kun työyhteisöistä vajaat neljä prosenttia on Työterveyslaitoksen mukaan kokenut työssään henkistä väkivaltaa, poliisissa luvut ovat paljon korkeammat.

      Poliisissa työpaikkakiusaaminen uhriksi on joutunut niin mies- ja naispoliiseja kuin kanslistejakin. Myös esimiehiä.

      Eräs toimistotyöntekijä oli eristetty työskentelemään yksin ikkunattomaan bunkkeriin.
      Työntekijä joutui lopulta mahakatarrin vuoksi sairaslomalle saatuaan sitä ennen työpaikallaan hallitsemattomia itkukohtauksia.

      Fyysisistä oireista kertoo myös työpaikkakiusatun poliisin vaimo, joka kirjoittaa puolisonsa tapauksesta.
      - töihin lähteminen alkoi olla vaikeaa, oli mahakipua ja potutti kun taas piti lähteä.
      Illalla kun tuli työstä, piti istua pitkään pannuhuoneessa kelaamassa päivän tapahtumia ennekuin uni tuli- jos tuli.

      • eivaihtoehtoja

        En lainkaan ihmettele, että poliisissa on noin. Erittäin vahva hierarkia ja liki olematon vaihtuvuus. Yksi ainoa työnantaja eli vaikka onnistuisit vaihtamaan paikkakuntaa, mustattu maine seuraa perässä.

      • kuultua_tämä
        eivaihtoehtoja kirjoitti:

        En lainkaan ihmettele, että poliisissa on noin. Erittäin vahva hierarkia ja liki olematon vaihtuvuus. Yksi ainoa työnantaja eli vaikka onnistuisit vaihtamaan paikkakuntaa, mustattu maine seuraa perässä.

        Voi olla että ammatinvaihto voi jäädä ainoaksi ratkaisuksi näissä tilanteissa. Kuullut sellaista että yleensäkkin valtionlaitosten virkamiesten keskuudessa joitain rekistereistä ja listoja käytössä, en tosin tiedä kuinka paikkansapitävää tämä väite sitten on.

      • työpaikkakiusaaja.tuhoaa

        http://www.seutu-sanomat.fi/uutiset/458-tyopaikkakiusaaja-tuhosi-elaman

        20.05.2015
        Jutut
        Työpaikkakiusaaja tuhosi elämän

        Asenneongelmainen ei saanut töitä
        Heikin terveys oli totaalisesti kuralla ja vähitellen talouskin.

        – Velkaa kerääntyi ja asuntokin meni melkein vasaran alle.

        Vaimon kanssa tuli avioero, kun hän ei jaksanut enää. Nyt neljätoistavuotias poikamme jäi kuitenkin asumaan kanssani, ja viisi vuotta sitten sain maksettua ulosottovelat, Heikki kertoo.

        Uuden työpaikan löytäminen oli kuitenkin isojen kivien takana.

        – Tein ainakin sata työhakemusta, mutta aika pian kävi selväksi, että it-alalle minulla ei ollut enää mitään asiaa. Entinen esimieheni haukkui minut pystyyn jokaiselle potentiaaliselle työnantajalle, joka otti häneen yhteyttä. Joissakin firmoissa, joista töitä hain, annettiin ymmärtää, että minulla on asenneongelma, kun olen vienyt työnantajani oikeuteen.

    • liisuna

      Minut -olen nainen- palkattiin ostopäälliköksi miehiselle toimialalle. Olin aiemmin ollut todella hyvähenkisessä työyhteisössä, mutta siellä tuli keskittämisiä ja työt loppuivat. Oli kamala shokki joutua tällaisen keskelle:
      - miehet vähättelevät ja naiset kadehtivat
      -ei kulunvalvontaa ja hieno auto --> naisvaltaisella työpaikalla tätä ei kyllä hyväksytä, vaikka oltaisiin alemman portaan työntekijöitä
      - on seurannut mustamaalaamista, suoranaista valehtelua yms.
      -ikävä kyllä pomo on mennyt tähän mukaan
      -kamalaa, en olisi ikinä uskonut
      -lähden täältä ensi tilassa, onneksi mulla on hyvät paperit ... mutta toisaalta työpaikat ovat ihan kiven alla
      -olen miettinyt jopa irtisanoutumista, koska talouteni kyllä sen kestää aika pitkäänkin

      • Työpaikalla_

        Sattuipa tuossa silmiini Taloussanomien sivuilta eräs juttu kateudesta.
        Työterveyspsykologi Sami Pajunen on työskennellyt 15 vuotta alalla ja tietää minkälaiset tunteet kuplivat työyhteisöissä pinnan alla.
        Kateus voi johtaa työyhteisöissä tiedon pimittämiseen ja se rajoittaa työyhteisön luovuutta ja sulkee pois vaihtoehtoisia näkökulmia.
        Kateuden polttoaineita ovat tyytymättömyys itseensä ja kadehtijan vajavaisuuden tunteet.

      • kiusaajan-ominaisuuksia

        Kiusaaja on konfliktipersoona
        Psykologian prof. Liisa Keltikangas-Järvisen mielestä narsistista persoonallisuutta on vaikea tunnistaa, mutta tässä tyypillisiä piirteitä, joista voi tunnistaa ilmiön- narsistisen persoonallisuushäiriön:

        - puheissaan on vihaa ja negatiivisuutta
        - ei osoita empatiaa, rakkautta
        - ei syyllisyydentuntoa
        - manipuloi ja valehtelee
        - kateellinen ja katkera
        - vähättelee, mitätöi, nitistää
        - pelottelee, uhkailee ja kiristää
        - alistaa, hallitsee, käyttää hyväkseen
        - työpaikoilla ottaa toisia hoviin, toisia uhreiksi
        - tavoitteena on syrjäyttää tai poistaa työpaikalta omaa valtaa uhkaavat

    • 0987työ234työ

      Olen työpaikkakiusattu ja tyytynyt kohtalooni.Mutta minua ei meidän oma narsisti-työpaikkakiusaaja saa alistettua.Samalla jaksan tukea muita kiusattuja heidän joutuessaan alistetuksi tämän ääliön toimesta.En koe voivani pelastaa kaikkia mutta yksikin riittää päivän aikana.Mielenkiintoista on kun pystyn nykyään ennakoimaan narsistimme aivoitukset, joten tilanne on hallinnassa.

      • Hyvä.Asenne

        Kiva asenne sinulla kun jaksat vielä muitakin autella.

      • Tättättää
        Hyvä.Asenne kirjoitti:

        Kiva asenne sinulla kun jaksat vielä muitakin autella.

        Joo marttyyriasenne on aina auttanut ihmiskuntaa henkisesti ja sosiaalisesti eteenpäin loistavasti.

        Nää on kans nää ranskalaisilla viivoilla kaiken maailman listojen väkertämiset loistava keino ratkaista vuorovaikutusongelmia. Etenkin kun listoja tehdään juuri noista sen toisen paskan ihmisen persoonallisuudenpiirteistä ja vioista.

        Tulee ihan mieleen ed. työaikka jossa kommunikaatio tapahtui lappujen ja jopa kirjeiden välityksellä. Joka päivä samassa huoneessa, puhetta ei ollut, oli kirjeitä. Ja ilmeitä, ja eleitä, jotka ovat viisivuotiaan mielensä pahoittaneen lapsen elekieltä. Niih.

      • Pohdiskelija1

        Mielestäni tärkeää työpaikalla on nauttia työn tuloksista ja ylläpitää hyvää mieltä, vaikkapa auttamalla muita, siis ilman tietenkään mitään marttyyriasenteita.
        Niin, sitten noista vuorovaikutussuhteista.....se on tietoista tai tiedostomatonta kanssakäymistä. Puhuminenkaan ei ole mitään vuorovaikutusta, jos kukaan ei kuuntele mitä toinen viestii. Ehkä siksi nuo lippuset ja lappuset sitten käytössä entisellä työpaikallasi, jokin vanha "kulttuuriperinne" oli muodostunut sinne ?

      • yeah34257384
        Pohdiskelija1 kirjoitti:

        Kultturiperinnettä tai ei.Meidän oma psykomme vihaa tänne maalta-ja maahanmuuttajia.Työpaikkamme on jäänne jostain 60-luvulta.Osastollamme henkilökunta vaihtuu päivittäin.Työn suorittamiseen riittää kahden päivän kurssi.Työntekijöiden vaihtuvuus on siis suurta ja asiakkaina on paljon maahanmuuttajia.Olen toivonut jo vuosia ,että saisimme edes yhden mamun vuoroomme tasapainottamaan kieli-ja kulttuuri eroja.Tämä ei vaan käy,koska osastollamme on yli 50-vuotias natsi on liittoutunut pikku-pomomme kanssa ja he yhdessä päättävät uusista työntekijöistä.Päivittäinen ristiriita valtaväestön ja vähemmistöjen välillä jatkuu.Kyse on siis kunnan organisaatiosta.

      • Kehittämisideat
        yeah34257384 kirjoitti:

        Niin, kielteisen ilmapiirin tunnusmerkkejähän työyhteisössä on juuri tuo henkilökunnan suuri vaihtuvuus. Myönteiseen ilmapiiriin kuuluu sujuva yhteistyö kaikkien sidosryhmien välillä.

        Ilmapiirin kehittämiseenkin voi esim.käyttää erilaisia kartoituksia
        - yksilöiden ja ryhmien haastattelut
        - kyselymenetelmät
        - havainnointi
        Kartoituksen toteuttamiseksi voi turvautua omiin työterveyshuollon asiantuntijoihin tai tilata työn ulkopuoliselta tutkijalta tai tutkimuslaitokselta ja sitten tulosten pohjalta tehdään tarvittavat toimenpiteet.
        Lisätietoa sivuilta : www.tyoturva.fi

      • 17283645

        Meillä kävi pari vuotta sitten osastolla työterveyspsyko,joka jälkeen päin paljastui pomomme peen nuolijaksi,eli oli ollut meillä töissä aikaisemmin mutta katsonut parhaimmaksi vaihtaa alaa kun muut työntekijät olivat kyllästyneet hänen jatkuvaan pomon per,,,een nuolemiseen. Vuosien jälkeen tämä sama typy saapui uudessa psyko-roolissaan pitämään meille haastattelua,.No eipä mitään olihan meillä vanhemmilla duunareilla jo ajoissa selvillä psykon suhde pomoomme ja vastaukset haastattelussa tulivat tyyliin :paperi ,kivi vai sakset.

      • Mitenkähän.sitten
        17283645 kirjoitti:

        Ikäviä kyllä tuollaiset suhteet pomon ja työterveyshenkilöstön välillä, ei kovin ammattitaitoista touhua jos on puolueellisuutta pomoa kohtaan, jää sitten äkkiä ne ongelmat käsittelemättä.
        Voisko muuten tuollaisessa tilanteessa kääntyä luottamusmiehen puoleen, jos kertoisi hänelle miten asiat oikeasti ovat?

      • 456789123
        Tättättää kirjoitti:

        Joo marttyyriasenne on aina auttanut ihmiskuntaa henkisesti ja sosiaalisesti eteenpäin loistavasti.

        Nää on kans nää ranskalaisilla viivoilla kaiken maailman listojen väkertämiset loistava keino ratkaista vuorovaikutusongelmia. Etenkin kun listoja tehdään juuri noista sen toisen paskan ihmisen persoonallisuudenpiirteistä ja vioista.

        Tulee ihan mieleen ed. työaikka jossa kommunikaatio tapahtui lappujen ja jopa kirjeiden välityksellä. Joka päivä samassa huoneessa, puhetta ei ollut, oli kirjeitä. Ja ilmeitä, ja eleitä, jotka ovat viisivuotiaan mielensä pahoittaneen lapsen elekieltä. Niih.

        Mutta miten sitten kun suullinen ja kirjallinen arkku on suljettu sekä pomolta että että hänen peetänsä nuoleskelevalta työ"kaverilta".

    • 76398746374882

      Voisitko sinä olla työpaikassa missä muutama vainoharhainen narsu-narsisti kyttää valvontakameroista mitä toiset ovat tehneet työnsä ja sitten vielä kun talomme on vapaa-ajan keskus,niin töiden päätyttyä jos haluat ottaa löylyt ja pari pilsua niin ollaan heti koneelta katsomassa kuka teki mitä ja milloin.Viikonloput ja pyhäpäivät ovat näiden pomon rakkikoirien kulta-aikaa.

      • Kameravalvonnasta

        No eipä vaikuta kovin mukavalta työpaikalta ollenkaan.
        Sitä paitsi kameravalvonnan edellytyksistä www.finlex.fi/laki/ajantasaista kohta 16 sanotaan että kameravalvontaa ei saa käyttää tietyn työntekijän tai tiettyjen työntekijöiden tarkkailuun työpaikalla. Ei myöskään käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa, muissa henkilöstötiloissa taikka työntekijöiden henkilökohtaiseen käyttöön osoitetussa työhuoneessa ei myöskään saa olla kameravalvontaa.

      • työ456työ456
        Kameravalvonnasta kirjoitti:

        Hyvä kaikkien tietää, koska kunnan ja valtion työpaikoilla kameravalvonta jopa pakollista.Meillä vaan huhut lisääntyy väärinkäytöstä kun muutamalla kateellisella työntekijällä on omien töiden vähyyden vuoksi aikaa katsella jälkeenpäin nauhoittavaa kameravalvonta.On jopa julkisesti eräät työntekijät tyhmyyksissään vaatineet päästä nauhoituksien kimppuun.

      • osapäiväok34567123

        Ihanaa,ihanaa,ja vielä kerran ihanaa tänään oli vihdoin sellainen päivä kun kahdella saastalla ja ilmapiirimme pilaajalla meidän työpaikalla alkoi oikein kunnon pitkät kesälomat.Kyllä oli leppoista menoa ja asiakkat eivät ihmetelleet kireää ilmapiiriä työpaikallamme.Oltiin hymyssä suin ja tarjoiltiin auttavaa kättämme sitä tarvitseville.Kiitos kunnalle kun olette mahdollistanut näille iki-virkamiehille ja naisille piiiiitkät kesälomat ja v irkavapaat.Näitä lisää

    • pol.konst

      Nyt on tullut ilmi uuden poliisijohtajan takaa, että poliisiammattikorkeakoulussa on ollut kiusaamista. Lukekaan lehtiä ja nettiä. Tää kiusaaminen ei koske naisvaltaisia aloja, vaan jokaista ammattikuntaa. Työterveydestä haetaan sairauslomia milloin milläkin syyllä, kun työssä on paha olla. Tämän on tietänyt kauan jo työterveyshuolto.Miä mättää???

    • LEXnokiarulez

      On varmasti myös tapauksia että työpaikoilla kiusaajaklikit pääsevät tutkimaan kiusattavien työsähköposteja. Tämä on jo rikollista toimintaa. Jos klikissä on sellainen johtaja, jolla on teknisesti mahdollisuus päästä seuraamaan työntekijöiden sähköposteja niin loogisesti herää epäilys, että hän antaa käyttöoikeudet myös klikkinsä hyvävelikavereille. Jos tämmöisiä epäilyksiä tulee, niin poliisille pitää tehdä rikosilmoitus, mutta se johtaa myös yleensä kiusattujen uhrien irtisanomiseen kostoksi.

    • wert4rerw4re
    • voi-johtaa-kiusaamiseen

      Epäitsekkäät työkaverit, jotka vapaaehtoisesti ja mukisematta hoitavat ikävät hommat työpaikalla, ovatkin työkaverien piirissä kaikkein vihatuimpia.

      Washingtonin yliopistossa tehdyt sosiaalipsykologian tutkimukset osoittavat, että tällaisista työkavereista halutaan kaikkein mieluiten eroon.

      Journal of Personality anf Social Psychology -lehdessä julkaistun tutkimuksen jossain määrin yllättävistä tuloksista kertoo Science Daily- sivusto.

      Tutkimusten mukaan ilmiö näkyy hyvinkin erilaisissa työyhteisöissä: bisnesfirmoissa, vapaaehtoisorganisaatioissa ja armeijassa.

      Syy, miksi epäitsekkäitä työkavereita vihataan on yksinkertainen:
      heidän koetaan nostavan rimaa sille, mitä muilta työntekijöiltä odotetaan. He saavat työkaverinsa näyttämään huonoilta.

      Epäitsekästä työntekijää ei auta, että hänen panoksellaan muiden työkavereiden työtaakka vähenee.
      – Mikä on objektiivisesti hyvää, nähdään subjektiivisesti pahana, tutkimusta johtanut Craig Parks sanoo lehden mukaan.

      Hyväntekijät nähdään poikkeavina säännönrikkojina, jotka jakavat muille ilmaiseksi Monopoli-rahaa, jotta muut pysyisivät pelissä. Tämä raivostuttaa muita.

      Lähde: Uusi Suomi verkkojulkaisu

      • Lukujakomp

        Tämä selittää kaiken.. Eipä selitä! Jotkut saa tehdä enemmän, toiset ei.

    • www.yrittajat.fi

      Psykopaatti työyhteisössä saa paljon pahaa aikaan

      Persoonallisuushäiriöistä puhuminen on ollut viime vuonna kuuma puheenaihe. Työyhteisöille psykopaatit ovat vaarallisia, sillä he voivat myrkyttää yrityksen ilmapiirin, kavaltaa rahat ja tuhota yrityksen maineen.
      Taitavina manipulaattoreina psykopaatit juonittelevat syyt virheistä muiden niskoille. Miten sitten yrittäjät voivat välttyä tulemasta psykopaattien huijaamaksi?

      Työnantajille soveltuvuustestejä tekevä henkilöstökonsultti ja psykologi Taija Stoat on tutkinut psykopaatteja vankiloissa ja erilaisissa organisaatioissa. Hän varoittaa psykopaattien vaaroista yritysmaailmassa.

      − Psykopaattien seulominen soveltuvuustestien kautta isoissa organisaatiossa on uutta. Tutkimustietoa asiasta on vielä vähän, mutta aiheesta on tullut viime vuosina kuuma aihe. Sen tunnistaminen on tärkeää sillä, psykopaatit voivat saada paljon pahaa aikaan työpaikoilla. Psykopaatti tavoittelee rahaa, valtaa ja omaa etuaan keinoja kaihtamatta.

      Arkipäivän psykopaatti on ihminen ilman omaatuntoa

      Arkipäivän psykopaatit käyttäytyvät harvoin yhtä hirviömäisesti kuten Anthony Hopkinsin ”Uhrilampaat” elokuvassa esittämä psykiatri Hannibal Lechter. Arkipäivän psykopaattien todellista luonnetta kuvaa paremmin Harvey Cleckelyn jo 1940 luvulla tekemän klassisen tutkimuksen nimi ”The Mask of Sanity”, minkä eli vapaasti suomennettuna ”terveen mielen naamio”.

      Cleckley määritteli tutkimuksessaan psykopaatin ihmiseksi, joka ymmärtää tunteiden merkityksen toisille ihmisille ja osaa käyttää niitä häikäilemättömästi hyväkseen omien päämääriensä saavuttamiseksi, mutta itse hän on tunnekylmä. Hän valehtelee ja manipuloi. Hän peittää valheensa uusilla valheilla. Hän on ihminen ilman omaatuntoa. Kanadalainen Robert Hare on jatkanut Cleckleyn työtä ja kehittänyt tehokkaan PCL arviointimenetelmän, jonka avulla ihmisen psykopaattiset persoonallisuuspiirteet voidaan tunnistaa.

      Psykopatia on persoonallisuushäiriö

      Sata vuotta sitten lääkärit hämmästelivät psykopaattisten ihmisten persoonallisuuspiirteitä, ja kutsuivat sitä ”moraaliseksi mielisairaudeksi.” Psykologi Taija Stoat muistuttaa, ettei psykopatia ole mielisairaus vaan persoonallisuushäiriö.

      − Persoonallisuushäiriöisiä on tutkimusten mukaan koko väestöstä arviolta viidestä viiteentoista prosenttia. Psykopaatteja puolestaan arvellaan olevan yhdestä kahteen prosenttiin. Toistaiseksi ei tunneta menetelmiä, miten psykopaatteja voitaisiin hoitaa tai kuntouttaa. He eivät yleensä reagoi hyvin hoitotoimenpiteisiin.

      PD Search Oy:n yhdennentoista kerroksen toimistosta avautuu upeat näkymät yli Helsingin kattojen yli etelään ja länteen. Prosenttilukuna yksi tai kaksi kuulostaa hyvin pieneltä, mutta jos asiaa ajattelee tarkemmin, on hyvin todennäköistä, että me kaikki olemme joskus joutuneet tekemisiin psykopaatin kanssa tietämättämme. Reilun puolen miljoonan asukkaan Helsingissä on viisi tuhatta psykopaattia. Kaikissa sadan hengen työyhteisöistä löytyy ainakin yksi psykopaatti.

      Suurin todennäköisyys tavata psykopaatteja on vankilaympäristö, sillä uusimpien arvioiden mukaan psykopaatit tekevät kaikista rikoksista yli 20 prosenttia. Kaikki psykopaatit eivät kuitenkaan ole rikollisia eivätkä tee rikoksia, eivätkä kaikki rikolliset ole psykopaatteja.

      Robert Haren tutki yhdessä amerikkalaisen psykologian tohtorin ja organisaatiokonsultin Paul Babiakin kanssa suuryritysten johtohenkilöiden persoonallisuuspiirteitä. Sen perusteella tutkittujen yritysten johtoportaissa oli lähes neljä kertaa enemmän sellaisia ihmisiä, joiden persoonallisuuspiirteet muistuttivat psykopaatteja, kuin koko väestön keskuudessa.

      Psykopaatti ei ahdistu

      Psykopaattien tavallisista poikkeaviin luonteenpiireisiin kuuluu, etteivät he ahdistu missään tilanteissa. He eivät käsittele asioita tunteen kautta. Taija Stoat ei suosittele kenellekään työnantajalle psykopaattien palkkaamista yritykseensä.

      Joskus psykopaattien sulavasti suoltamat sivistyssanat alkavat tahattomasti hymyilyttää, kun puhuja ei tiedä niiden todellista sisältöä, Stoat naurahtaa. Psykopaatti saattaa esimerkiksi käyttää sujuvasti lakitieteellisiä sivistyssanoja, vaikka puhuu finanssimarkkinoista.

      − Jälkikäteen psykopaattien kanssa läheisessä kanssakäymisessä olleiden on usein hyvin vaikea uskoa tosiasioita. He eivät usko, että heidän pitkä ystävyytensä tai työtoveruutensa psykopaatin kanssa on perustunut kokonaan valheeseen ja psykopaatti on käyttänyt heitä hyväkseen häikäilemättömästi. Monet eivät toivu siitä henkisesti koskaan, Stoat sanoo.

      Stoat suosittelee soveltuvuustestejä kaikille työantajille. Kokenut psykologi pystyy 8-9 tuntia kestävien soveltuvuustestien aikana tekemään hyvän arvion työntekijän kyvyistä ja persoonallisuudesta.

      Lue lisää Yrittäjä-lehdestä!

      Teksti: Risto Rumpunen

      • viisituhatta

        Selvä homma.

        ..........PD Search Oy:n yhdennentoista kerroksen toimistosta avautuu upeat näkymät yli Helsingin kattojen yli etelään ja länteen.
        Prosenttilukuna yksi tai kaksi kuulostaa hyvin pieneltä, mutta jos asiaa ajattelee tarkemmin, on hyvin todennäköistä, että me kaikki olemme joskus joutuneet tekemisiin psykopaatin kanssa tietämättämme.
        Reilun puolen miljoonan asukkaan Helsingissä on viisi tuhatta psykopaattia. Kaikissa sadan hengen työyhteisöistä löytyy ainakin yksi psykopaatti.........

    • taloudelliset.menetykset

      Kiusaaminen tuli kalliiksi

      "Jouduin asiantuntijaorganisaatiossa työpaikkakiusatuksi ja sen ikävät väreet nousevat vielä aika ajoin erilaisissa elämän yhteyksissä pintaan.
      Kiusaajina toimivat muun muassa lääkärit.
      Toiminta oli systemaattista.
      Minut jätettiin tietyn työporukan toimesta ulkopuolelle, ja sain tuntea nahoissani olevani ei-toivottu työyhteisössä. Pääarkkitehtina tässä kiusaamisessa oli yksi lääkäreistä ja myöhemmin etäisyyttä työyhteisöön ottaneena tunnistin hänessä voimakkaita narsistin piirteitä.

      Mietin monesti mistä tällainen toiminta aikoinaan sai kipinän, ja sille löytyi myös myöhemmin selvitys - lääkäri teki normaalin työnsä ohessa tehtäviä, jotka eivät kuuluneet hänen työhönsä. Hän hoiti siis työnsä ohessa työpaikalla työaikaan omia bisneksiään. Kun hän sitten näistä jäi kiinni, hän kohdisti vihansa minuun, joka oli tämän "lisäbisneksen" huomannut.

      Kiusaamista kesti lähes viisi vuotta ja se paheni loppua kohden.
      Siinä ajassa kiusaajien piiriin tuli myös muita henkilöitä työpaikalta.

      Onneksi minulla oli muutama hyvä työkaveri, joiden avulla jaksoin sinnitellä päivästä toiseen.
      Elämässäni on musta-aukko lähes neljän vuoden ajalta.
      Mielessäni kävi monia asioita, joita itselleni tekisin, ellen pääsisi irti kauheasta tilanteesta.
      Perheeni kärsi tuona aikana voimakkaasti - en ollut läsnä vaan toimin vain rutiininomaisesti.
      Työterveyshuollon pyysin mukaan tähän selvitystyöhön ja työyhteisön eheyttämiseen. Valitettavasti narsistinen lääkäri sai myös työterveyden psykologin kiedottua verkkoihinsa, joten sieltä tuleva apu oli täysin turhaa. Lopulta en nähnyt tilanteessa muuta ulospääsyä kuin irtisanoutuminen ja hyppääminen työttömäksi.

      Tämä hyppääminen maksoi perheellemme paljon - irtisanoutumiseni jälkeen sain rangaistukseksi myös kolmen kuukauden karenssin ja sen myötä taloudellinen tilanne heikentyi.
      Olen siis käynyt tämän prosessin syyttömänä raskaimman kautta, mutta rohkea heittäytyminen tuntemattomaan on sitten myöhemmin ollut hyvä.

      Nyt olen työyhteisössä jossa olen tasavertainen muiden joukossa ja nautin päivistäni. Elämässäni on värejä ja se tuntuu ihanalle. En enää koskaan halua kokea samaa. Tuon työyhteisön pahaolo jatkuu edelleen, lääkäri ei lähde sieltä kulumallakaan ja otti minun jälkeeni hampaisiinsa muita uhreja jotka sitten tekivät saman kuin minä itse - irtisanoutuivat ja etsivät itselleen arvoisensa työn.

      Näitä "ylemmällä tasolla" olevia kiusaajia tuntuu olevan yhteiskunnassamme hyvin paljon ja valitettavasti me herkemmät emme osaa puolustaa itseämme riittävästi olematta sitten itse kiusaajia toisten silmissä."

      Studio55.fi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      59
      5869
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3717
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1988
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1799
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1219
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1027
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      53
      970
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      899
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe