Tiesittekö: Kalevan ex-päätoimittaja Mantila on

HäpeäänNaulatut

valtioneuvoston, ts.Sipilän hallituksen tiedotuspäällikkö? Näin ymmärsin!

Mutta varsinainen asiani on copypaste, joka ei toistaiseksi ainakaan liity avauksen otsikkoon. Silti se kannattaa lukea. Jos olisin lestadiolainen Matti Lääkkö ja minulle tulisi Kaleva, niin peruisin Kalevan tilauksen ja sijoittaisin vastaavan summan tutkimukseen.
:

Lestadiolaiset modernilla noitaroviolla

Lestadiolaiset ovat löytäneet itsensä viime vuosina omituisesta tilanteesta. Jos kuka tahansa liikkeen sisältä kertoo mitä tahansa kamalasta elämästä lestadiolaisyhteisössä, media julkaisee väitteet kritiikittä, tekemättä riittäviä tai mitään tarkastuksia. Kun uuttera tiedetoimittaja löytää omissa tutkimuksissaan toisenlaisia vastauksia, media asettaa hänelle niin suuren todistustaakan, ettei sellaista kykenisi täyttämään poliisikaan.

Juttuni koskee lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, joka monien väitteiden mukaan rehottaa lestadiolaisyhteisössä valtoimenaan. Minun ei ollut koskaan tarkoitus tutkia tätä asiaa - se tuli eteeni vahingossa. En malttanut olla kurkistamatta aiheeseen syvemmälle, ja se kurkistus palkittiin. Kaiken mediakohun takana oli hullu näyttämö täynnä terapeutteja, trauma-ajattelua, tutkijoiden intressejä, valemuistoja, katkeruutta, surua ja katkenneita perhesuhteita.

Tämä artikkeli antaa toisenlaisen näkökulman lestadiolaisten ympärillä kuohuvaan kohuun lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Olen sitä mieltä, että jos tämä näkökulma saadaan julkaistua, se asettaa suomalaisen median häpeään siitä kritiikittömästä tavasta, jolla se on lestadiolaisia koskevia väitteitä käsitellyt.

Kuten aina, en halua paljastaa liikaa jutun sisällöstä. Haen rahoitusta keskimäärin enemmän, sillä taustalla on vuoden tutkimustyö, joka sisältää salaäänityksiä ja paljon matkustelua. Siksi toivon, että rahoitatte minua yli niin paljon kuin sielu sietää.

105

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hävettää666
      • PastoriKirjoitti

        Kesitas
        27.9.2014 10:31
        "Jo otetaan esim Oulun alue, muualla sitä ei esiinnyt, kun teillä ja tapahtumia on satoja, ellei jo tuhatkin." (hänen mukaan muualla /(voi ymmärtää myös "muilla ihmisillä"/) ei esiinny pedofiliaa)

        "Kukaan muu tähän ei pysty, kun te, asia joka oli minun nuoruudessa jotenkin itsestään selvyys." (muut ei pysty vastaavaan pf, ja hänen nuoruudessa pf oli itsestäänselvyys)

        "Mutta kun et ole VL, et ehkä ole joutunut raiskatuksi"

      • PastoriKirjoitti2
        PastoriKirjoitti kirjoitti:

        Kesitas 17.9.2014 20:22 1

        >>"Täältä löytyy VESTADIOLISEN OIKUS Oulussa.. Veikko Vihelä raiskasi ja hyväksikäytti 14 lasta? Mitkä oikeus Hänellä on Suomen Oikeudessa, 70 pv ehtoollista?" (Kesitas Henna Oikariselle).**

      • PastoriKirjoitti3
        PastoriKirjoitti2 kirjoitti:

        VestadiolisOikus
        14.5.2015 19:48
        Kesitas
        tänään 15:31

        Vai muutama?? Näin lestadiolainen valhtelee.
        Salaamisen piirissä niitä on satoja, jopa tuhansia, josta olen ennekin maininnut

        14.5.2015 19:48
        Kesitas
        tänään 16:14

        Miten pedofiili Vihelän "madallettu sopimustuomio" sopii Saarelle?

        :

        55l66
        14.5.2015 19:48
        Kesitas 21.12.2014

        Tämän miehen kohtalo on vain seuraus.
        Syy on pedofilian yleisyys lestadiolaisuudessa.
        On täysin mahdollista, että naapuristossa on ollut muutamina vuosikymmeninä useitakin tapahtumia.
        Sitä saa mitä tilaa, niin nukut kun petaatkin.
        Ilman hyväksyttyä ja salattua pedofiliaanne tämä kaivurimies olisi selvinnyt helpommalla, tai ei olisi kuulunut koko lahkoon ylipäätään.

      • helluntaiveli1
        PastoriKirjoitti3 kirjoitti:

        Onko tämä kesitaan kirjoittama?
        PEDOFIILIT isolla joukolla Vaasaan!!!

        VirallinenKutsu

        14.5.2015 15:50

        http://www.suviseurat.fi/2015/fi/

        Tule sinäkin mukaan näihin vanhoillislestadiolaisten kesäkinkereihin!

      • KesitasKirjoitti
        helluntaiveli1 kirjoitti:

        Tällä samaisella Kesitaksella on aiemminkin ollut tapana kirjoittaa pedofilian yleisyydestä ko. liikkeessä:

        .

        Kesitas kirjoitti toukokuussa 2013:

        ""Kaikesta näkee, että mielesi on saastainen.

        Näet kaikessa vain seksuaalisuutta.

        Sairastat ilmeisesti samaa addiktiota, kun valtaosa koko VL liikkeen isistä, jotka raiskaavat kesäisesti pukeutuneita ala- ikäisiä lapsiaan

      • Ex-kempeleläinen
        KesitasKirjoitti kirjoitti:

        Tämä herra voisi olla asiantuntija tuolle Tutkimukselle. Toivottavasti tutkija haastattelee häntäkin. En mitenkään väitä että Jussi Pelikka on Kesitas :-))))

        http://www.google.fi/search?q=jussi pellikka&hl=fi&sa=X&oi=image_result_group&ei=tBV0VdCbJImXsAG5kavYCA&ved=0CA0QsAQ&tbm=isch

      • löytöAlempaa
        Ex-kempeleläinen kirjoitti:

        Tämä herra voisi olla asiantuntija tuolle Tutkimukselle. Toivottavasti tutkija haastattelee häntäkin. En mitenkään väitä että Jussi Pelikka on Kesitas :-))))

        http://www.google.fi/search?q=jussi pellikka&hl=fi&sa=X&oi=image_result_group&ei=tBV0VdCbJImXsAG5kavYCA&ved=0CA0QsAQ&tbm=isch

        OonylpeäSusta

        15.5.2015 09:19

        Uusi

        Vuosi sitten Antti Pentikäinen ilmoitti fasebookissa, että SRK:lla on edelleen kipuileva asenne vl pedofiliaan. Hän siis tarkoitti ettei SRK tee asialle ja ongelmalle mitään...

        Valehteliko Pentikäinen, vai tapahtuiko muutos koska poisti tilapäivityksensä nopeasti, vaikka hänen siskonsa kertoi olevansa ylpeä Antin rohkeudesta, sanomalla fasebookin vastausviestissä "olen veli ylpeä susta".

        Joka tapauksessa tilapäivitys poistui muutamassa päivässä ja hetken päästä kerrottiin tällä foorumilla Antin ja Mikaelin vierailleen Oulussa SRK:n toimistolla vaalitilaisuuden jälkeen.

        Miten asia liittyy tähän avaukseen. Liittyy siksi, koska on mahdollista, että Antti Pentikäinen valehteli julkisesti. Eli rienasi omaa järjestöään vastaan rikoksista rumimman kipuilulla.

        Perusteluni on, että näissä mellun avauksessa pyörivät edelleen samat vl-pedofilit viime vuosituhansilta, eikä uusia ole ilmestynyt ilmeisesti vuosiin, niin kuin Antin viikon esillä ollut kipuilu tilapäivitys antoi ymmärtää.

      • CarlaasiCarl
        löytöAlempaa kirjoitti:

        commentit peukut 25.1.2015 12:22
        Kotimaan uutinen Ulkomaan uutinen 15.1.2014
        commentit peukut talleta muokkaa

        ***En ole vanhoillislestadiolainen , ja mielestäni yksikin hyväksikäyttö on liikaa ja tuomitsen ne täysin***

        Kommenttisi alku kertoo pelottavasti siitä millaisessa psykopaattisessa ympäristössä terveet ihmiset joutuvat keskustelua käymään. Terveet ihmiset joutuvat vakuuttelemaan itsestäänselvyyksiä, pelkäämään ja valikoimaan tarkasti sanojaan, etteivät joutuisi katkerien psykopaattien, muutaman entisen lestadiolaisen ja yhden sairaan helluntailahkon narsistin silpomaksi. Näiden omiin tarkoitusperiinsä henkistä väkivaltaa

        käyttävien, pienten lasten kärsimyksellä ratsastavien anarkistien puuhastelulle ja julkiselle sairastamiselle pitää saada loppu.

        Kenen etua palvelee esim. se että psykopaatti postaa Seppo Tervon huppukuvaa suomi24 lestadiolaisuus foorumille tuhansia kertoja, kellon ympäri, vuoden ympäri? Ei ainakaan lestadiolainen pf-uhrin etu!

        Jokainen ihminen ymmärtää, että kyseessä on psykopaatti tai muutama sellainen. Miksi sellaisen ihmisen annetaan toimia noin? Kyse ei ole vain häiriköinnistä, vaan myös henkisen väkivallankäytöstä jossa TÖRKEÄSTI käytetään keppihevosena lestadiolaisen yhteisön lapsiuhreja!! Yhteisön jonka erityinen piirre on se, että siellä esiintyy pedofiliaa ja muita kielteisiä ilmiöitä vähemmän kuin keskimäärin. Lestadiolaisuus vähentää ilmiötä, ei lisää.

        Anarkistien toiminta on niin räikeää ja sairasta, että luulisi jo viranomaistenkin puuttuvan ongelmaan akuuttina toimenpiteenä, ilman mitään tutkintapyyntöjä. Vielä mitä, täällä hoetaan kuinka joku voikaan puolustaa pedofiliaa jos uskallat sivulauseessa mainita asiasta. SAIRASTA!!!

        Pf-uhri EI TODELLAKAAN halua, että ikuiset arvet jättävästä psykopaattisesta hyväksikäyttökokemuksesta fyysisesti irtipäästyään, hänen "etuaan" ja henkistä puolta alkaisi julkisella foorumilla hoitamaan helluntalainen psykopaatti!!

        Tuo on itsestäänselvyys, mutta tietenkin itsestäänselvyydessä on pohjana uhrien oma kokemus. Mässäilystä on uhrille ainoastaan haittaa!!!

        Täällä yksi jos toinenkin pelkää tunnustaa olevansa lestadiolainen. Viestit kertovat, että koulumaailmassa ja jopa työpaikoilla on havaittu samaa "ilmiötä".

        Voi olla että on jo myöhäistä. Silti nämä psykopaatit pitäisi pysyttää, eikä muuta syytä tarvita, kuin että lestadiolaiset pedofiliuhrit voisivat elää sellaista elämää, jossa eivät törmäisi aiheen mässäilyyn joka nurkan takana. Ja kymmeniätuhansia muitakin uhreja on...

      • Mantilainen
        PastoriKirjoitti kirjoitti:

        Kesitas
        27.9.2014 10:31
        "Jo otetaan esim Oulun alue, muualla sitä ei esiinnyt, kun teillä ja tapahtumia on satoja, ellei jo tuhatkin." (hänen mukaan muualla /(voi ymmärtää myös "muilla ihmisillä"/) ei esiinny pedofiliaa)

        "Kukaan muu tähän ei pysty, kun te, asia joka oli minun nuoruudessa jotenkin itsestään selvyys." (muut ei pysty vastaavaan pf, ja hänen nuoruudessa pf oli itsestäänselvyys)

        "Mutta kun et ole VL, et ehkä ole joutunut raiskatuksi"

        Ei muuten ole Kessin tekstiä mäntti.

        Tarkenna valheesi.

      • KessinpaniikkiHavaittu
        CarlaasiCarl kirjoitti:

        Huomatkaa kaksi Pointtia Kessin pelkuruudesta: . Helluntaipedofiliasta keskustelun kääntäminen urheiluseuroihin ja fiktiiviseen lespo-ongelmaan siellä, toiseksi; jopa kahden peräkkäisen lauseeen keskinäinen ristiriita, kirjoitusvirheineen :-)

        Kesitas
        6.6.2015 19:50

        Poikkustapaushan se on jos löytyy kristillisestä seurakunnastakin, mutta lesbous on usean naisten lätkäporukan melko syvä olemus.

        Joukkueesta saattaa löytyä useita lesboja.

        Pedofiliaa löytyy urheiluseuroista yllättävän paljon, vaikka yksikin on likkaa.

        Eikä se ole kovinkaa ylistä, mutta on ollut tapauksia

      • LespoistapuhuiJoTuossa
        KessinpaniikkiHavaittu kirjoitti:

        Haluaakohan tämä - tyhjää ilmaa huitova ja ilmassa voltteja tekevä helluntailainen kattorakennemulkoilia - HOMOT ja LESPOT hengiltä, kun viime aikoina on kiihtyvään tahtiin kopioinut Satukirjasta tätä kohtaa:

        Kesitas
        30.1.2015 14:05
        Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa. (3. Moos. 20:13)

      • Lucifeeerus
        LespoistapuhuiJoTuossa kirjoitti:

        Einstainin ulkonäkö ja luciferuksen aivot?

        http://www4.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/ehdokkaat/oulu/perussuomalaiset/pellikka_juhani/

        Vai?

        http://www.strangenotions.com/einstein-god/

      • 666-666
        Lucifeeerus kirjoitti:

        Einstainin ulkonäkö ja luciferuksen aivot?

        http://www4.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/ehdokkaat/oulu/perussuomalaiset/pellikka_juhani/

        Vai?

        http://www.strangenotions.com/einstein-god/

        Tiedoksi
        8.6.2015 09:31

        Täällä pedofiilit saarnaavat:
        http://www.suviseurat.fi/2015/fi/
        ---------------------------------------------------------------

        VarmaTieto
        8.6.2015 11:21

        Kyllä Vaasassakin on pedofiilejä puhujina tämän vuoden suviseuroissa.
        http://www.suviseurat.fi/2015/fi/

      • voihanrähmä-
        löytöAlempaa kirjoitti:

        OonylpeäSusta

        15.5.2015 09:19

        Uusi

        Vuosi sitten Antti Pentikäinen ilmoitti fasebookissa, että SRK:lla on edelleen kipuileva asenne vl pedofiliaan. Hän siis tarkoitti ettei SRK tee asialle ja ongelmalle mitään...

        Valehteliko Pentikäinen, vai tapahtuiko muutos koska poisti tilapäivityksensä nopeasti, vaikka hänen siskonsa kertoi olevansa ylpeä Antin rohkeudesta, sanomalla fasebookin vastausviestissä "olen veli ylpeä susta".

        Joka tapauksessa tilapäivitys poistui muutamassa päivässä ja hetken päästä kerrottiin tällä foorumilla Antin ja Mikaelin vierailleen Oulussa SRK:n toimistolla vaalitilaisuuden jälkeen.

        Miten asia liittyy tähän avaukseen. Liittyy siksi, koska on mahdollista, että Antti Pentikäinen valehteli julkisesti. Eli rienasi omaa järjestöään vastaan rikoksista rumimman kipuilulla.

        Perusteluni on, että näissä mellun avauksessa pyörivät edelleen samat vl-pedofilit viime vuosituhansilta, eikä uusia ole ilmestynyt ilmeisesti vuosiin, niin kuin Antin viikon esillä ollut kipuilu tilapäivitys antoi ymmärtää.

        Juu samat pyöri kuin puolukka helluntailaisen pillussa.

      • hhuuhhhuu
        helluntaiveli1 kirjoitti:

        Onko tämä kesitaan kirjoittama?
        PEDOFIILIT isolla joukolla Vaasaan!!!

        VirallinenKutsu

        14.5.2015 15:50

        http://www.suviseurat.fi/2015/fi/

        Tule sinäkin mukaan näihin vanhoillislestadiolaisten kesäkinkereihin!

        Huhhhuhh

      • nyert
        KesitasKirjoitti kirjoitti:

        Tällä samaisella Kesitaksella on aiemminkin ollut tapana kirjoittaa pedofilian yleisyydestä ko. liikkeessä:

        .

        Kesitas kirjoitti toukokuussa 2013:

        ""Kaikesta näkee, että mielesi on saastainen.

        Näet kaikessa vain seksuaalisuutta.

        Sairastat ilmeisesti samaa addiktiota, kun valtaosa koko VL liikkeen isistä, jotka raiskaavat kesäisesti pukeutuneita ala- ikäisiä lapsiaan

        Nut

      • NoHehHeh
        PastoriKirjoitti kirjoitti:

        Kesitas
        27.9.2014 10:31
        "Jo otetaan esim Oulun alue, muualla sitä ei esiinnyt, kun teillä ja tapahtumia on satoja, ellei jo tuhatkin." (hänen mukaan muualla /(voi ymmärtää myös "muilla ihmisillä"/) ei esiinny pedofiliaa)

        "Kukaan muu tähän ei pysty, kun te, asia joka oli minun nuoruudessa jotenkin itsestään selvyys." (muut ei pysty vastaavaan pf, ja hänen nuoruudessa pf oli itsestäänselvyys)

        "Mutta kun et ole VL, et ehkä ole joutunut raiskatuksi"

        "Mutta kun et ole VL, et ehkä ole joutunut raiskatuksi"

      • JulmaHellari

      • wanhissasaslom
        JulmaHellari kirjoitti:

        Tietoa on.

        Ehkä tääkin juttu menee niin pitkälle, että helluntaikirkon johtajienkin elämää aletaan tarkastelemaan, kun ihmetellään mikä on syynä, törkyilyyn...

      • traumaatikonkin
        Mantilainen kirjoitti:

        Ei muuten ole Kessin tekstiä mäntti.

        Tarkenna valheesi.

        Näin helluntainen vaihtelee.

      • kiritekanca
        traumaatikonkin kirjoitti:

        Näin helluntainen vaihtelee.

        Pf-uhri EI TODELLAKAAN halua, että ikuiset arvet jättävästä psykopaattisesta hyväksikäyttökokemuksesta fyysisesti irtipäästyään, hänen "etuaan" ja henkistä puolta alkaisi julkisella foorumilla hoitamaan helluntalainen psykopaatti!!

      • oetTiesikäynyt
        Mantilainen kirjoitti:

        Ei muuten ole Kessin tekstiä mäntti.

        Tarkenna valheesi.

        Älä sekoile enempää Kes

      • evluttinlainen

        Miksihän tämän pelkurin piti mennä älykkäiden tiedetutkijoiden sivuillekin kirjoittelemaan yksitttäistapauksia ja puolustelemaan vuosia kestänyttä ja vailla pohjaa olevaa räkätystään? Ei kirjoitusoikeus ole sama kuin velvollisuus. Pitäisi ensin oikeasti osata arvioida minkä tasoiset ihmiset siellä kirjoittelee..

        Lainaus tuosta linkistä:

        Vuokko Ilola
        Topias Uuno Mikkola, kiitos kysymyksestä, en tosin osaa vastata siihen. Itse olen törmännyt noihin arveluihin vl-kentällä usein. Näin äkikseltään kyökkiasiantuntijana ajattelisin, ettei pelkkä tiukka seksuaalikasvatus yksinään tee ihmisestä väkivaltaista seksuaalirikosta, mutta samaan hengenvetoon ajattelen vahvasti, että kyllä se ongelmia teettää ihmisille.

        Minulle on usea vl-mies kertonut, kuinka ahdistavaksi he nuorena kokivat oman seksuaalisuutensa ja kuinka mahdottomaksi sen yhtälön, että seksuaalisuuden kanssa voisi pysyä uskomassa. Tunnen muutamia, jotka toivoivat jopa kuolemaa kohdallensa, kun kokivat seksuaalisuutensa niin vaikeana asiana. Ja nimenomaan vaikeana siksi, että sen kanssa oli vaikea, suorastaan mahdotonta pysyä "puhtaana".

        Myös se teettää ongelmia, että jos vaimo ei kykene seks. kanssakäymiseen, niin mies ei liikkeen opetuksen mukaan voi helpottaa oloaan/paineitaan mitenkään. Eikä sekään ole hyvä asia mihinkään suuntaan, jos vaimo on alttarilta lähtien lähes koko ajan jatkuvasti huonossa kunnossa ynnä seksuaalisesti kylmä. En tarkoita missään tapauksessa, että ketään toista ihmistä voisi syyllistää väkivaltaiseen tekoon, mutta tiedän ongelmia näistä asioista johtusin olevan ihan riittämiin.

      • TopiPeukuttaa
        evluttinlainen kirjoitti:

        Miten niin mies ei voi purkaa paineita? Täysin sairas ajatus ja kun noita pidättäytyjiä jos on, niin sehän kertoo äärimmäisestä sairaudesta ja omien aivojen toimimattomuudesta. Eihän tietenkään kukaan näe jos joku vetää sormeen tai karvaranne vispaa vessan pöntöllä. Huvittavin piirre on se, että Vuokko Ilolalle on joku tumpelo mennyt lausumaan, ettei hän saa vetää käteen. Kaikkein kuoliaaksinaurattavinta taas se, että Vuokko Ilola välittää tuon tiedon, tumpelolla olevasta aivosairaudesta, tiedepalkinnon saaneen arvostetun tutkijan rahankeräyssivulla.

        Miksihän tosiaan kaikkein yksinkertaisimpia ihmisiä ei edes yritetä ohjata pysymään lestissään, kuten vaikka kotimaalehden "arvostettuina kolumnisteina" :-)

      • hyydyttäväää
        helluntaiveli1 kirjoitti:

        Onko tämä kesitaan kirjoittama?
        PEDOFIILIT isolla joukolla Vaasaan!!!

        VirallinenKutsu

        14.5.2015 15:50

        http://www.suviseurat.fi/2015/fi/

        Tule sinäkin mukaan näihin vanhoillislestadiolaisten kesäkinkereihin!

        Hyytävää

      • kokonaisuudesta
        PastoriKirjoitti3 kirjoitti:

        VestadiolisOikus
        14.5.2015 19:48
        Kesitas
        tänään 15:31

        Vai muutama?? Näin lestadiolainen valhtelee.
        Salaamisen piirissä niitä on satoja, jopa tuhansia, josta olen ennekin maininnut

        14.5.2015 19:48
        Kesitas
        tänään 16:14

        Miten pedofiili Vihelän "madallettu sopimustuomio" sopii Saarelle?

        :

        55l66
        14.5.2015 19:48
        Kesitas 21.12.2014

        Tämän miehen kohtalo on vain seuraus.
        Syy on pedofilian yleisyys lestadiolaisuudessa.
        On täysin mahdollista, että naapuristossa on ollut muutamina vuosikymmeninä useitakin tapahtumia.
        Sitä saa mitä tilaa, niin nukut kun petaatkin.
        Ilman hyväksyttyä ja salattua pedofiliaanne tämä kaivurimies olisi selvinnyt helpommalla, tai ei olisi kuulunut koko lahkoon ylipäätään.

        Hirdus2

      • hehhehhe666
        Mantilainen kirjoitti:

        Ei muuten ole Kessin tekstiä mäntti.

        Tarkenna valheesi.

        Vieläkö mulko kiistät tekosi?

        http://s24cache.heliohost.org/thread.php?f=4172&t=12610103

        Kesitas27.9.2014 10:310

        '''''''Mikä lestadiolaisten touhussa on väärää? Sekö, että liikkeessä (myös helluntail. ja jehovissa sama tilanne) on vähemmän pedofiliaa, ''''' Juuri tämä.
        Vertaatte itseänne rikollisiin? Jos näin olisi, että heillä olisi samassa suhteessa pf:iä, jäsenet lähtisivät lätkimään.

        Jo otetaan esim Oulun alue, muualla sitä ei esiinnyt, kun teillä ja tapahtumia on satoja, ellei jo tuhatkin.

        Kukaan muu tähän ei pysty, kun te, asia joka oli minun nuoruudessa jotenkin itsestään selvyys.

        Tunnen kymmeniä naisia, joita on hyväksikäytetty.

        Toinen: kuin muissa kirkon jäsenissä (tämän olen selvittänyt eri asiantuntijoilta) ja se pedofilia mikä lestadiolaisuudessa on, onkin vähemmän hyväksyttävää kuin muualla siitä syystä, että vl pedofili löysi porsaan reiän uskonnosta, kun taas ei vl pedofili raiskaa eri konsteilla ja tappouhkauksilla,''''' Valehtelu. Tunnen vain harvoja VL;iä, jota eivät sitä tee, jos kysymyksessä on lahkon ulkopuolinentaho.

        Asia pitää sisällään pankinjohtajia sekä poliiseja, SRK;n johdosta puhumattakaan.

        Ei teihin vain voi mitenkään luottaa. Politiikassa se ilmenee myös hyvin.

        Mainitset myös Jehovan Todistajat. Mainitse yksikään pf täältä Pohjoisesta. Taitaa tuottaa vaikeuksia?

        ''''namukarkeilla tai netissä naamioituneena ties keneksi?''' Niin vaikka vl;si.

        ''''Ylen TV-uutisissa 20.30 mainittiin pedofilin olleen lestadiolaisen miehen. Aiemmin en ole vastaavaan "leimaan" törmännyt. ''' Juuri näin, miksi siinä valehdella, sehän toimii vain teillä.
        ''''Kysyin tuolla alempana samaa, mutta teen oman avauksen jos joku osaisi tyhjentävästi vastata.''' Tyhjentävä vastaus on, että tältä osin täytätte rikollisen jengin olemuksen.

        '''En ole lesta enkä hellari en varsinkaan Jehova, mutta Piruun uskon, ihan sen takia kun ei Jeesus noita pefofileja ole siittänyt, eihän ?.Ketä Jeesus nai? vastaa siihen ensin tyhjentävästi.

        Mutta kun et ole VL, et ehkä ole joutunut raiskatuksi, et tunne tilannetta.

      • huvittaaa

      • nohnohj
        PastoriKirjoitti kirjoitti:

        Kesitas
        27.9.2014 10:31
        "Jo otetaan esim Oulun alue, muualla sitä ei esiinnyt, kun teillä ja tapahtumia on satoja, ellei jo tuhatkin." (hänen mukaan muualla /(voi ymmärtää myös "muilla ihmisillä"/) ei esiinny pedofiliaa)

        "Kukaan muu tähän ei pysty, kun te, asia joka oli minun nuoruudessa jotenkin itsestään selvyys." (muut ei pysty vastaavaan pf, ja hänen nuoruudessa pf oli itsestäänselvyys)

        "Mutta kun et ole VL, et ehkä ole joutunut raiskatuksi"

        Noh. Noh

      • Aemen

        peruisin Kalevan tilauksen

      • luovaRTauko

        Mukava kuulla.
        Uusia tuulia.

      • nurinkuriden
        PastoriKirjoitti2 kirjoitti:

        Kesitas 17.9.2014 20:22 1

        >>"Täältä löytyy VESTADIOLISEN OIKUS Oulussa.. Veikko Vihelä raiskasi ja hyväksikäytti 14 lasta? Mitkä oikeus Hänellä on Suomen Oikeudessa, 70 pv ehtoollista?" (Kesitas Henna Oikariselle).**

        D

        :D

      • eioetestiäni

      • casesaecase
        löytöAlempaa kirjoitti:

        OonylpeäSusta

        15.5.2015 09:19

        Uusi

        Vuosi sitten Antti Pentikäinen ilmoitti fasebookissa, että SRK:lla on edelleen kipuileva asenne vl pedofiliaan. Hän siis tarkoitti ettei SRK tee asialle ja ongelmalle mitään...

        Valehteliko Pentikäinen, vai tapahtuiko muutos koska poisti tilapäivityksensä nopeasti, vaikka hänen siskonsa kertoi olevansa ylpeä Antin rohkeudesta, sanomalla fasebookin vastausviestissä "olen veli ylpeä susta".

        Joka tapauksessa tilapäivitys poistui muutamassa päivässä ja hetken päästä kerrottiin tällä foorumilla Antin ja Mikaelin vierailleen Oulussa SRK:n toimistolla vaalitilaisuuden jälkeen.

        Miten asia liittyy tähän avaukseen. Liittyy siksi, koska on mahdollista, että Antti Pentikäinen valehteli julkisesti. Eli rienasi omaa järjestöään vastaan rikoksista rumimman kipuilulla.

        Perusteluni on, että näissä mellun avauksessa pyörivät edelleen samat vl-pedofilit viime vuosituhansilta, eikä uusia ole ilmestynyt ilmeisesti vuosiin, niin kuin Antin viikon esillä ollut kipuilu tilapäivitys antoi ymmärtää.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12253426

      • ohnoh

        Huhhuh

      • rahaaseonvähäkin

        rahaa tippuu kirstuun

      • WEGHEF

      • 12-9
        PastoriKirjoitti3 kirjoitti:

        VestadiolisOikus
        14.5.2015 19:48
        Kesitas
        tänään 15:31

        Vai muutama?? Näin lestadiolainen valhtelee.
        Salaamisen piirissä niitä on satoja, jopa tuhansia, josta olen ennekin maininnut

        14.5.2015 19:48
        Kesitas
        tänään 16:14

        Miten pedofiili Vihelän "madallettu sopimustuomio" sopii Saarelle?

        :

        55l66
        14.5.2015 19:48
        Kesitas 21.12.2014

        Tämän miehen kohtalo on vain seuraus.
        Syy on pedofilian yleisyys lestadiolaisuudessa.
        On täysin mahdollista, että naapuristossa on ollut muutamina vuosikymmeninä useitakin tapahtumia.
        Sitä saa mitä tilaa, niin nukut kun petaatkin.
        Ilman hyväksyttyä ja salattua pedofiliaanne tämä kaivurimies olisi selvinnyt helpommalla, tai ei olisi kuulunut koko lahkoon ylipäätään.

        jutsjuusjuu

      • OmpaOmpa

        ompa melekonen sankari tuo kesiii"

      • hauskaveijaripuli

      • spporo1juikolayzimuzi
        PastoriKirjoitti3 kirjoitti:

        VestadiolisOikus
        14.5.2015 19:48
        Kesitas
        tänään 15:31

        Vai muutama?? Näin lestadiolainen valhtelee.
        Salaamisen piirissä niitä on satoja, jopa tuhansia, josta olen ennekin maininnut

        14.5.2015 19:48
        Kesitas
        tänään 16:14

        Miten pedofiili Vihelän "madallettu sopimustuomio" sopii Saarelle?

        :

        55l66
        14.5.2015 19:48
        Kesitas 21.12.2014

        Tämän miehen kohtalo on vain seuraus.
        Syy on pedofilian yleisyys lestadiolaisuudessa.
        On täysin mahdollista, että naapuristossa on ollut muutamina vuosikymmeninä useitakin tapahtumia.
        Sitä saa mitä tilaa, niin nukut kun petaatkin.
        Ilman hyväksyttyä ja salattua pedofiliaanne tämä kaivurimies olisi selvinnyt helpommalla, tai ei olisi kuulunut koko lahkoon ylipäätään.

        herra isä mikä meininki

      • commint
        hauskaveijaripuli kirjoitti:

        oho mikä tyyppi se o

        Näyttää kuvan perusteella harmahomeen valtaamalta skeletonilta.

      • vuture
        löytöAlempaa kirjoitti:

        OonylpeäSusta

        15.5.2015 09:19

        Uusi

        Vuosi sitten Antti Pentikäinen ilmoitti fasebookissa, että SRK:lla on edelleen kipuileva asenne vl pedofiliaan. Hän siis tarkoitti ettei SRK tee asialle ja ongelmalle mitään...

        Valehteliko Pentikäinen, vai tapahtuiko muutos koska poisti tilapäivityksensä nopeasti, vaikka hänen siskonsa kertoi olevansa ylpeä Antin rohkeudesta, sanomalla fasebookin vastausviestissä "olen veli ylpeä susta".

        Joka tapauksessa tilapäivitys poistui muutamassa päivässä ja hetken päästä kerrottiin tällä foorumilla Antin ja Mikaelin vierailleen Oulussa SRK:n toimistolla vaalitilaisuuden jälkeen.

        Miten asia liittyy tähän avaukseen. Liittyy siksi, koska on mahdollista, että Antti Pentikäinen valehteli julkisesti. Eli rienasi omaa järjestöään vastaan rikoksista rumimman kipuilulla.

        Perusteluni on, että näissä mellun avauksessa pyörivät edelleen samat vl-pedofilit viime vuosituhansilta, eikä uusia ole ilmestynyt ilmeisesti vuosiin, niin kuin Antin viikon esillä ollut kipuilu tilapäivitys antoi ymmärtää.

        Vittuuuntinut

      • nyttkö
        wanhissasaslom kirjoitti:

        Ehkä tääkin juttu menee niin pitkälle, että helluntaikirkon johtajienkin elämää aletaan tarkastelemaan, kun ihmetellään mikä on syynä, törkyilyyn...

        joko joko?

      • uiiiik-

      • tärkeäosatekijä

        tiedon lähde

      • oiiippppsss
        PastoriKirjoitti kirjoitti:

        Kesitas
        27.9.2014 10:31
        "Jo otetaan esim Oulun alue, muualla sitä ei esiinnyt, kun teillä ja tapahtumia on satoja, ellei jo tuhatkin." (hänen mukaan muualla /(voi ymmärtää myös "muilla ihmisillä"/) ei esiinny pedofiliaa)

        "Kukaan muu tähän ei pysty, kun te, asia joka oli minun nuoruudessa jotenkin itsestään selvyys." (muut ei pysty vastaavaan pf, ja hänen nuoruudessa pf oli itsestäänselvyys)

        "Mutta kun et ole VL, et ehkä ole joutunut raiskatuksi"

        uiiiips..

      • litotko

        Oletko itse tullu raiskatuski

      • helluntailainen
        wanhissasaslom kirjoitti:

        Ehkä tääkin juttu menee niin pitkälle, että helluntaikirkon johtajienkin elämää aletaan tarkastelemaan, kun ihmetellään mikä on syynä, törkyilyyn...

        ehkä se sitten menee niin pitkälle

      • 1vihdoinkim
        PastoriKirjoitti2 kirjoitti:

        Kesitas 17.9.2014 20:22 1

        >>"Täältä löytyy VESTADIOLISEN OIKUS Oulussa.. Veikko Vihelä raiskasi ja hyväksikäytti 14 lasta? Mitkä oikeus Hänellä on Suomen Oikeudessa, 70 pv ehtoollista?" (Kesitas Henna Oikariselle).**

        vihoinki

      • kopioitavaa.kylläkin
        KessinpaniikkiHavaittu kirjoitti:

        Huomatkaa kaksi Pointtia Kessin pelkuruudesta: . Helluntaipedofiliasta keskustelun kääntäminen urheiluseuroihin ja fiktiiviseen lespo-ongelmaan siellä, toiseksi; jopa kahden peräkkäisen lauseeen keskinäinen ristiriita, kirjoitusvirheineen :-)

        Kesitas
        6.6.2015 19:50

        Poikkustapaushan se on jos löytyy kristillisestä seurakunnastakin, mutta lesbous on usean naisten lätkäporukan melko syvä olemus.

        Joukkueesta saattaa löytyä useita lesboja.

        Pedofiliaa löytyy urheiluseuroista yllättävän paljon, vaikka yksikin on likkaa.

        Eikä se ole kovinkaa ylistä, mutta on ollut tapauksia

        Pöllöstä ei ole juuri kirjoitettavaa

      • maalihäämöttää
        LespoistapuhuiJoTuossa kirjoitti:

        Haluaakohan tämä - tyhjää ilmaa huitova ja ilmassa voltteja tekevä helluntailainen kattorakennemulkoilia - HOMOT ja LESPOT hengiltä, kun viime aikoina on kiihtyvään tahtiin kopioinut Satukirjasta tätä kohtaa:

        Kesitas
        30.1.2015 14:05
        Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa. (3. Moos. 20:13)

        Kauan on Kesitaaskin saanut rikoslain mukaisia rikoksia täällä tehdä.

      • tarkoitat

        Ohoos tätä tarinaa

      • uhrinasema
        CarlaasiCarl kirjoitti:

        commentit peukut 25.1.2015 12:22
        Kotimaan uutinen Ulkomaan uutinen 15.1.2014
        commentit peukut talleta muokkaa

        ***En ole vanhoillislestadiolainen , ja mielestäni yksikin hyväksikäyttö on liikaa ja tuomitsen ne täysin***

        Kommenttisi alku kertoo pelottavasti siitä millaisessa psykopaattisessa ympäristössä terveet ihmiset joutuvat keskustelua käymään. Terveet ihmiset joutuvat vakuuttelemaan itsestäänselvyyksiä, pelkäämään ja valikoimaan tarkasti sanojaan, etteivät joutuisi katkerien psykopaattien, muutaman entisen lestadiolaisen ja yhden sairaan helluntailahkon narsistin silpomaksi. Näiden omiin tarkoitusperiinsä henkistä väkivaltaa

        käyttävien, pienten lasten kärsimyksellä ratsastavien anarkistien puuhastelulle ja julkiselle sairastamiselle pitää saada loppu.

        Kenen etua palvelee esim. se että psykopaatti postaa Seppo Tervon huppukuvaa suomi24 lestadiolaisuus foorumille tuhansia kertoja, kellon ympäri, vuoden ympäri? Ei ainakaan lestadiolainen pf-uhrin etu!

        Jokainen ihminen ymmärtää, että kyseessä on psykopaatti tai muutama sellainen. Miksi sellaisen ihmisen annetaan toimia noin? Kyse ei ole vain häiriköinnistä, vaan myös henkisen väkivallankäytöstä jossa TÖRKEÄSTI käytetään keppihevosena lestadiolaisen yhteisön lapsiuhreja!! Yhteisön jonka erityinen piirre on se, että siellä esiintyy pedofiliaa ja muita kielteisiä ilmiöitä vähemmän kuin keskimäärin. Lestadiolaisuus vähentää ilmiötä, ei lisää.

        Anarkistien toiminta on niin räikeää ja sairasta, että luulisi jo viranomaistenkin puuttuvan ongelmaan akuuttina toimenpiteenä, ilman mitään tutkintapyyntöjä. Vielä mitä, täällä hoetaan kuinka joku voikaan puolustaa pedofiliaa jos uskallat sivulauseessa mainita asiasta. SAIRASTA!!!

        Pf-uhri EI TODELLAKAAN halua, että ikuiset arvet jättävästä psykopaattisesta hyväksikäyttökokemuksesta fyysisesti irtipäästyään, hänen "etuaan" ja henkistä puolta alkaisi julkisella foorumilla hoitamaan helluntalainen psykopaatti!!

        Tuo on itsestäänselvyys, mutta tietenkin itsestäänselvyydessä on pohjana uhrien oma kokemus. Mässäilystä on uhrille ainoastaan haittaa!!!

        Täällä yksi jos toinenkin pelkää tunnustaa olevansa lestadiolainen. Viestit kertovat, että koulumaailmassa ja jopa työpaikoilla on havaittu samaa "ilmiötä".

        Voi olla että on jo myöhäistä. Silti nämä psykopaatit pitäisi pysyttää, eikä muuta syytä tarvita, kuin että lestadiolaiset pedofiliuhrit voisivat elää sellaista elämää, jossa eivät törmäisi aiheen mässäilyyn joka nurkan takana. Ja kymmeniätuhansia muitakin uhreja on...

        Tuo on itsestäänselvyys, mutta tietenkin itsestäänselvyydessä on pohjana uhri

    • Tämä_Mantilahan

      on muistaakseni ollut lestadiolaisvihamielinen. Varmaan Sipilä laittaa hänet nyt kuriin, ainakin ohjaa objektiiviseen tiedotukseen.

      Viime kesänä Kaleva julkaisi suviseuroista vain negatiivisia mielikuvia luovia valokuvia. Ilman muuta Kalevan tilaukset on syytä peruuttaa ja tukea nyt tiiedetoimittaja Jani Kaaron ideaa. Tuommoiset Kalevat niin kuin muutkin lehdet kuolevat pian pois. Tyhjilleen jääviä lehtitaloja voitaisiin sitten käyttää vaikka pakolaisten vastaanottokeskuksina.

      • eihyväksynyt

        Joo - Mantila ei hyväksynyt vanhoillislestadiolaisten lastenraiskauksia.

      • aiettänautinnnn
        eihyväksynyt kirjoitti:

        Joo - Mantila ei hyväksynyt vanhoillislestadiolaisten lastenraiskauksia.

        Tulkitaanko helluntailainen Kalevi L., - melperi- tällä kertaa kommenttisi ja kopiointisi siten, että hän hyväksyy Teissä helluntailaisissa pesivän pedofilistisen oksettavan tavan, eli lasten suoraan suulle suutelun ja helluntaiPEDOFILi-evankelistojen ylennykset polvirukousineen?

        Vai kopioitko seuraavana helluntaiveljesi kesistaksen tavoin että urheiluseuroissa on lepsoja? tosin sanoen vaihdat asian aihetta? ;)

      • aravaasuntoA
        eihyväksynyt kirjoitti:

        Joo - Mantila ei hyväksynyt vanhoillislestadiolaisten lastenraiskauksia.

        #koskee kaikkia, on hihhuli tai ei. Mutta kuka valvoo kotiympäristöä??#

        Koskenkorva, isäpuoli, puukko, perkele, hella, nyrkki. Jos nuo edelliset ei riitä ja on riski että jää kiinni, niin kannattaa palkata helluntailainen trolli tekemään uskovaisesta syyllinen pedofilisairauden ilmiöihin. Keinovalikoimiin kuuluu sähköposti Rehulalle, kirjoitus Kalevaan, Mantilan pääkirjoitus, Kalevan boikotti, VestadiolinenOikus ja ennengin maininneen mulkoilijan voltti Kempeleen mulkoilukisassa..

        Eiköhän noilla pärjää ihan alkuun.

      • fitnes
        eihyväksynyt kirjoitti:

        Joo - Mantila ei hyväksynyt vanhoillislestadiolaisten lastenraiskauksia.

        timmit käsifarret

      • ranss5
        eihyväksynyt kirjoitti:

        Joo - Mantila ei hyväksynyt vanhoillislestadiolaisten lastenraiskauksia.

        Terveenä tässä ei ole ollut mitään ylivoimaista, vaikka valinta on vaatinutkin työtä ja joustavuutta.

    • siitäselähtee

      haha

    • Todennäköisesti

      Tiesin. Hallituksen tiedotustilaisuuden alussa siirsi puheenvuoron SSS kolmikolle. Oli siis puheenjohtaja noissa tiedotustilaisuuksissa.

      Jotenkin oli roiston näköinen habitus. Kojootti tuli mieleen. Mutta varmastikin taitoa löytyy kun asemaansa on päässyt.

      • Äkkiähän_Mantila

        sieltä lentää uloa, jos ei tee juuri niin kuin Sipilä sanoo.

        Muistatte kai, kuinka Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg erehtyi olemaan eri mieltä pääministeri Esko Ahon kanssa. Arvatkaa, kumpi siitä lensi ulos ja ÄKKIÄ:

      • vetelistämyössipilä
        Äkkiähän_Mantila kirjoitti:

        sieltä lentää uloa, jos ei tee juuri niin kuin Sipilä sanoo.

        Muistatte kai, kuinka Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg erehtyi olemaan eri mieltä pääministeri Esko Ahon kanssa. Arvatkaa, kumpi siitä lensi ulos ja ÄKKIÄ:

        no ei aho sateentekijä ollu.

        muuten, kaksi viimeistä kepulaista pääministeriä on syntynyt vetelissä. aho ja sipilä.

      • Tässä_Aho-tapauk-
        vetelistämyössipilä kirjoitti:

        no ei aho sateentekijä ollu.

        muuten, kaksi viimeistä kepulaista pääministeriä on syntynyt vetelissä. aho ja sipilä.

        sessa oli hauskaa - surkuhupaisaa! - se, että Aho päätti irtisanoa kaikki valtion SIIVOOJAT. Siivoojien pitäminen kuulemma oli liian kallista. Tuosta tapauksesta on sittemmin tehty erillinen TV-dokumenttikin. Aho (ei enää silloin pääministeri) ei suostunut osallistumaan ohjelmassa.

        Siivoojat voittivat oikeustaistelun ja saivat valtiolta korvaukset.

        Hauskaksi asian tekee nyt se, että Kreikassa yritetään samaa juttua: laitetaan siivoojat pellolle.

        Totta helevetissä siivoojien palkkasumma yhteensä on enemmän kuin esimerkiksi pääministerin palkka, koska siivoojia on tuhat (1.000) ja pääministereitä vain yksi. Mutta jonkunhan ne herrojen sotkut täytyy siivota.

        Aho ei ollut sen kummempi pääministeri kuin muutkaan. Melko keskinkertainen, mutta luuli olevansa jotakin erinomaista. Todennäköisesti Sipilä on parempi.

      • palstanaihepiiriä
        vetelistämyössipilä kirjoitti:

        no ei aho sateentekijä ollu.

        muuten, kaksi viimeistä kepulaista pääministeriä on syntynyt vetelissä. aho ja sipilä.

        Siivoojat voittivat oikeustaistelun ja saivat valtiolta korvaukset.????

    • niin-janäin

      Lukekaas noita kommentteja tosta linkistä johon avaus viittaa. Olen kuullut juttua Vuokko Ikolasta täällä, mutta nyt törmäsin itse suoraan sen kommentteihin tuon artikkelin alla. Ensin ajattelin että hohoi, sekö kirjoittaa tuollakin, kun luulin että on kotimaalehdessä kommentoija. Seuraava ajatus oli että miksi se purnaa kirjoitusta tai sitä artikkelia vastaan. Epäilee ja tekee vastaväitteitä vaikka tutkimusta ei ole edes julkaistu. Sehän on paniikissa. Mutta varsinaisesti minun huomioni kiinnittyi hänen kirjoitustyyliin ja jotenkin oli osittain ja peitetysti kuin melperin käsialaa. Onkohan tämä Vuokko se toinen häiriötä tuottava kirjoittaja täällä? Syytetäänkö mellua liikaa, tuo nainen vaikutti omalla nimelläänkin tosi panikoituneelta, joten täällä anonyymisti voisi uskoa tapahtuvan jotain muutakin?? Lukekaapa niitä kommentteja, ei siellä monta ollut yhteensä. Ei minulla muuta tähän.

      • 20-7

        Lienee arvostettu ja palkittu tutkimuksen tekijä, kuten myös muutkin sivistyneet ihmiset lukeneet suuressa myötähäpeän tunteessa tämän Naisen tyhmää kommentointia. Siis oikeasti tyhmää.

        Tutkijat perustavat aina tutkimuksensa laajaan otantaan, mutta tämä räkättirastas jankuttaa jo etukäteen - oikeasti jopa yhdestä tapauksesta, yksittäistapausten joukosta.

        Muutaman insestin sanoo tietävän, itse tiedän yhden jo tuosta naapurista. Tosin aikuisia ihmisiä, eikä he tiettävästi kuuluu mihinkään lahkoon. Insestihän poistuu rikoslaista muutenkin.

        Vuokko puhui tuossa kokoajan tietoisesti insestistä, ei pedofiliasta. Oikeasti kuvittelee pystyvänsä vaikuttamaan tutkijoihin paniikinomaisilla kielikuvien muokkauksillaan.... Kieltämättä erikoinen hihhuli.

      • naurattaakinmulko
        20-7 kirjoitti:

        Siitä antaisin täydet pisteet Ilolalle, että on niin läpinäkyvän yksinkertainen. Tiedä sitten miten tämä kehuni häntä sitten imartelee. Ainakin Kesitas on välillä hyvin ylpeä kun Hänen tuotoksiaan tänne kopioidaan. Vähän samansuuruinen"tapaus" :-)

      • Vuokko-riepu

        vain joitakun vuosia sitten eksyi Jumalan valtakunnasta kun alkoi liiaksi järkeillä menneitä hoitokokousaikoja.

        Periaatteessahan Vuoko oli hoitokokousharhojen suhteen oikeassa, koska kaikki asiathan silloin menivät päin persettä, mutta sitä vatvomalla kun ei kukaan voi enää saada mitään aikaan - eihän ajan ratasta voi kääntää takaisinpäin ja saada tehtyä tekemättömäksi.

        Vuokolla on kuitenkin perheessään vielä nuoria, uskovaisia lapsia, joten olisihan siellä sovituksen sana tarvittaessa lähellä.

      • Kuulemeitä
        Vuokko-riepu kirjoitti:

        Vuokko on aivan oikeassa, Vikaan menneet asiat tulee korjata.
        Rukoilen, että Jumala kuulisi meidän rukoukset niin, että vikaan menneet asiat tunnustettaisiin ja ne korjattaisiin.

      • Mehän_voitais
        Kuulemeitä kirjoitti:

        antaa nämä hoitokokousharhat Sipilän hoidettaviksi niin hetkisen vatuloinnin jälkeen tulisi valmista.

        Kyllä Sipilä tähän pystyy.

        Hänhän pitää tuon otsikossa mainitun Mantilankin kurissa. Jos lestadiolaisvihamielinen Mantila vähänkään vittuilee taikka edes katsoo kieroon niin kenkää tulee.

    • saaSitäTilaa7

      Voi olla tottakin!saaJaTillaa

    • eleenäAle

      Hieno ele!

      • tackthanks

    • päteväkaveri

      Kaaron kertomaa toisaalla 02/2015, (kopsasin erään lehden nettiversiosta hänen haastattelusta)

      "" Kaaro itse ei seuraa uutismediaa.

      – En ole somessa, olen lopettanut Hesarin tilauksen ja yritän välttää myös sen verkkosivua.

      Kaaro kirjoittaa yhä Tiede-lehteen ja Hesariin. Aiheensa hän etsii netistä, blogeista, kansainvälisistä tiedelehdistä ja suomalaisesta keskustelusta.

      – Lopettaisin nykyiset hommat heti, jos voisin, ja alkaisin tehdä sellaista journalismia, jota tässä maassa ei tehdä.
      Arvatenkin se olisi perehtynyttä ja perinpohjaista.""

      • TTTT-

        AAAA

    • 2-6
      • tasoontässä

        melperi

        11.6.2015 07:20

        "Ihan inhottaa, kun heillä taas kohta alkaa ne suviseurahurskastelut."Vaasaan kokoonnutaan vahvistamaan mittaamatonta OMAVANHURSKAUTTA ja ehkäpä sielläkin joku pieni vl-tyttö saa maistaa isänsä kalua.

      • Niinpäniin-

        melperi

        11.6.2015 07:22

        Älä puhu PASKAA sinä vl-VALEHTELIJA!

        Tiedät hyvin itsekin, että tällä palstalla mainitut vl-pedofiilit ovat vain pisara meressä.
        Osa vl-pedofiileistä vierailee tänäkin iltana lastenhuoneessa ja toivoo, ettei koskaan jäisi kiinni.

      • Mutta_heitähän

        on vain yhdeksän (9). Mitkä suviseurat ne semmoiset ovat, joihin saapuu vain yhdeksän herrasmiestä?

    • MuutoksenTuulia

      Palstalla näyttää kirjoittavan pari helluntailaista rikollista, joiden tekstejä näemmä kopioituna tähän "muutosketjuun"!.

    • 4-14

      Varoitus kaikille vaasalaisille!

      VakavaVaroitus

      12.6.2015 14:12

      Älkää päästäkö kesäkuun lopulla pieniä lapsianne yksin ulos.

      Vaasassa on kesäkuun lopulla pedofiilien suuret kesäjuhlat. Suojelkaa lapsianne!

    • IhanSamaMikäOn

      En tiedä.

    • SamatKirjoittajatTaas

      Tämä viesti lähti netti-POLIISILLE

      ex-helluntalainen

      6.4.2015 16:05

      melperi

      6.4.2015 15:46

      Uusi

      "Ensin vanhemmat järkyttyivät, mutta he kielsivät asiasta puhumisen, kun kuulivat veljeni pyytäneen minulta anteeksi. Minut vaiennettiin täysin."

      Tämä on täysin normaali kuvio vl-herätysliikkeessä. Raiskataan IHAN SIKANA omia lapsia, siskoja tai muita lapsia. Sitten pyydetään anteeksi.

      Ja se on siinä!

      Eikö jo olisi aika lakkauttaa tuo vl-PEDOFIILILAHKO eduskunnan säätämällä lailla!!

    • arvioiminen1

      Pari satkua tullu lisää sen jälkeen kun palstalla alettiin tätä rahoittamaan tai tänne tuli linkki.

    • geiAukeeEi

      Minne voi lahjoittaa?

    • 5_87

      Hyvä avaus

    • Näkökulmaa

      Suomalainen media uutiset ovat olleet jo kymmeniä vuosia satukertomuksia aikuisille.
      Valitettavan moni vain on uskonut satuihin,sillä huomattavan suuri osa suomalaisista on saatu ehdollistettua.
      ts aivopestyä.

      • JuurikinNoin

    • hyvinoivalsi

      Gnut tiesi tämän

      • ihmetyttäähiukan

        Hei mikä tää juttu sitte taas on ?

      • tulokseksitullut
        ihmetyttäähiukan kirjoitti:

        Hei mikä tää juttu sitte taas on ?

        Jutun pointti on rehellinen.

      • jeh1n
        tulokseksitullut kirjoitti:

        Jutun pointti on rehellinen.

        Oh no

    • vluskossaen

      Huippututkija, totuus avataan myös sairaille vaiheeseen jääneille, muille ei mitään uutta - elämä jatkuu

    • Jännäääävihjailua

      Kaiken mediakohun takana oli hullu näyttämö täynnä terapeutteja, trauma-ajattelua, tutkijoiden intressejä, valemuistoja, katkeruutta, surua ja katkenneita perhesuhteita.

    • totuus.puhuu.lopuksi

      nyt on aika - totuuden aika

    • EUIGF

      ooooo000OOO

    • mukavanikaan

      Hyvä hyvä

      • Samaaaattelenkirjoittaa

        On hyvä näin

    • Pauli__

      Minun älykkyyttäni on palstalla ehkä eniten, Melperiä lukuun ottamatta.

      Kes

    • paniikkia-pukannu-heille

      helluntaiset urakoineet ketjussa

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5917
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3744
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      230
      2033
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1810
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1239
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      990
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      868
    Aihe